Onko jo tämä

Ollut täällä riepoteltavana?

"Elä pidempään voimaruoalla 21.1.2009 8:06

Kutsutaan niitä nyt vaikka voimaruoaksi - elintarvikkeita, jotka nuorentavat vartaloasi ja tekevät pirteämmäksi ja virkeämmäksi.

Hedelmiä kannattaa syödä joka päivä - muttei kilokaupalla. (IMAGE SOURCE/ZUMA PRESS)

IFD-ruokavalio (Inflammation Free Diet, Tulehdusvapaa dieetti) on menestynyt Yhdysvalloissa sen helppouden ja kokonaisvaltaisuuden takia. Nyt IFD:stä on tulossa hitti myös Ruotsissa. Painonhallinnasta kiinnostuneet ovat jo oppineet vähentämään nopeita hiilihydraatteja ja lisäainepitoisia kevyttuotteita. IFD-ruokavalion idea on terveellisyydessä.

IFD on hakemisto niille raaka-aineille ja elintarvikkeille, jotka vahvistavat elimistön immuunipuolustusta. Voimaruoka ehkäisee elimistön tulehduksia, jotka ovat kehon vastaiskuja nykyajan vieraille ärsykkeille, kuten rasvaiselle ja kaloripitoiselle ruokavaliolle, roskaruoalle ja puolivalmisteille, sekä liikunnan puutteelle.

Se vähentää myös turvotusta, keventää oloa ja virkistää mieltä.

Kroppa menee hämilleen

Tutkijat ovat yhä vakuuttuneempia, että juuri tulehdukset ovat monien elintasosairauksien, kuten tiettyjen sydänongelmien, diabeteksen ja syövän lähteitä.

- Tietyt lisäaineet ja tietyt elintarvikkeet ärsyttävät immuunipuolustustamme, koska ne ovat tuntemattomia aineita, sanoo Lundin yliopiston professori Charlotte Erlanson-Albertsson ruotsalaisessa Aftonbladet-lehdessä.

Kansankielellä sen voisi selittää siten, että keho menee ikään kuin hämilleen. Se ei tiedä, miten sen pitäisi käsitellä vieraita aineita. Se alkaa etsiä sairaita soluja, mutta tarttuukin terveisiin.

Erlanson-Albertsson on vakuuttunut, että maailmalla tullaan tulevien vuosien aikana muuttamaan ravintosuosituksia IFD-mallin suuntaan.

IFD-ruokavalio myös laihduttaa

IFD-ruokavalion seuraaminen on kaiken lisäksi helppoa. Mitään ei varsinaisesti ole pakko vältellä, kunhan muuttaa annoksen painotuksia.

- Ruoka-annoksen anti-inflammatorista vaikutusta voi kohottaa maustein, yrtein ja vihanneksin. Se on helppoa, yksinkertaista ja käytännöllistä, joten se toimii arjessa, ruotsalainen immunologian tohtori ja kirjailija Sanna Ehdin sanoo.

Ehdin lupaa tuloksia myös painonhallinnassa.

- IFD-ruoan etuna on, että sitä syödessäsi laihdut tai pysyt nykyisessä ihannepainossasi automaattisesti. Voit siis lopettaa laihduttamisen ja bonuksena tulet virkeämmäksi, vahvemmaksi ja onnellisemmaksi.

Lue keskiviikon (21.1.2009) Iltalehdestä IFD:n helpot perussäännöt; mitä syödä ja mitä vältellä? Katso myös, mitä sairauksia ruokavaliolla voi ehkäistä.

SANNI GRAHN
[email protected] TUKHOLMA"

http://www.iltalehti.fi/terveys/200901218651466_tr.shtml
62110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

hurahtaa välillä tähän, alkaakin jo rasvan syönti kyllästyttämään.

Äänestä

Voisi jopa sanoa, että on eräs vähähiilihydraattisen ruokavalion muoto. VHH:llakin korostetaan ruoan terveyttä edistäviä ominaisuuksia. Antti Heikkilä kirjoitti kirjassaan 2004 näistä tulehduksista mitä tietyt ruoka-aineet aiheuttavat eli hiilihydraattipitoiset ja sokeria sisätävät sekä prosessoidut ruoat ja puolivalmisteet sekä keinotekoiset teolliset rasvat, margariinit.

Kun ruoka aiheuttaa tulehduksia niin tulehdukset vaurioittavat mm verisuonia ja ne menevät helposti tukkoon. Tässä IFD-ruokavaliossa kehotetaan välttämään perunaa ja maissia ja suosimaan värikkäitä vuhanneksia joita saa syödä paljon.

Dieetti kehottaa välttämään margariinia. Oliivi-ja rypsiöljy käy, samoin hasselpähkinä- manteli- ja avokadoöljy.

Dietti kehottaa suosimaan naudanlihaa, hanhea ja ankkaa.

Ihan tervetullut vaihtoehto. Ei koskaan puhuta tarpeeksi ruoan terveellisyydestä.

Äänestä
  • ruokavalioista tarvitse puhua mitään :].
    Ruoka vain kallistuu, jos ihmiset alkavat kuluttaa terveellisiä elintarvikkeita enemmän. Lääkäreiden vastaanotolta ja apteekista vähenevät myös sairaat ihmiset. Elinajanodote nousee, syntyvyys nousee ja kohta ollaan kuin terveet sillit suolassa.

    Äänestä

Odotan mielenkiinnolla millaisen vastineen saat heiltä. Heidän mielestään näet tulehduksilla ei ole mitään merkitystä diabeteksen ja sydänsairauksien kanssa, vaan he vetävät yhtä köyttä KTLn kanssa ja heidän mukaansa ainut syypää ko sairauksiin on rasva. Kaikki muu on keksittyä ja valheellista.
Mutta odotellaan siis. :)

Äänestä
  • Kasvaisit jo aikuiseksi. Luuletko tosiaan olevasi joku asiantuntija ja tietäväsi mitä mieltä kukakin asioista on. Mitä sinulla on annettavana diabeteksen tai sydänsairauksien hoitoon. Pidä pääs kiinni.

    Äänestä

  • Huitshai kirjoitti:

    Kasvaisit jo aikuiseksi. Luuletko tosiaan olevasi joku asiantuntija ja tietäväsi mitä mieltä kukakin asioista on. Mitä sinulla on annettavana diabeteksen tai sydänsairauksien hoitoon. Pidä pääs kiinni.

    Mutta eihän palstahäiriköiltä voi mitään muuta odottaakkaan kuin asiattomuuksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uutinen kirjoitti:

Ollut täällä riepoteltavana?

"Elä pidempään voimaruoalla 21.1.2009 8:06

Kutsutaan niitä nyt vaikka voimaruoaksi - elintarvikkeita, jotka nuorentavat vartaloasi ja tekevät pirteämmäksi ja virkeämmäksi.

Hedelmiä kannattaa syödä joka päivä - muttei kilokaupalla. (IMAGE SOURCE/ZUMA PRESS)

IFD-ruokavalio (Inflammation Free Diet, Tulehdusvapaa dieetti) on menestynyt Yhdysvalloissa sen helppouden ja kokonaisvaltaisuuden takia. Nyt IFD:stä on tulossa hitti myös Ruotsissa. Painonhallinnasta kiinnostuneet ovat jo oppineet vähentämään nopeita hiilihydraatteja ja lisäainepitoisia kevyttuotteita. IFD-ruokavalion idea on terveellisyydessä.

IFD on hakemisto niille raaka-aineille ja elintarvikkeille, jotka vahvistavat elimistön immuunipuolustusta. Voimaruoka ehkäisee elimistön tulehduksia, jotka ovat kehon vastaiskuja nykyajan vieraille ärsykkeille, kuten rasvaiselle ja kaloripitoiselle ruokavaliolle, roskaruoalle ja puolivalmisteille, sekä liikunnan puutteelle.

Se vähentää myös turvotusta, keventää oloa ja virkistää mieltä.

Kroppa menee hämilleen

Tutkijat ovat yhä vakuuttuneempia, että juuri tulehdukset ovat monien elintasosairauksien, kuten tiettyjen sydänongelmien, diabeteksen ja syövän lähteitä.

- Tietyt lisäaineet ja tietyt elintarvikkeet ärsyttävät immuunipuolustustamme, koska ne ovat tuntemattomia aineita, sanoo Lundin yliopiston professori Charlotte Erlanson-Albertsson ruotsalaisessa Aftonbladet-lehdessä.

Kansankielellä sen voisi selittää siten, että keho menee ikään kuin hämilleen. Se ei tiedä, miten sen pitäisi käsitellä vieraita aineita. Se alkaa etsiä sairaita soluja, mutta tarttuukin terveisiin.

Erlanson-Albertsson on vakuuttunut, että maailmalla tullaan tulevien vuosien aikana muuttamaan ravintosuosituksia IFD-mallin suuntaan.

IFD-ruokavalio myös laihduttaa

IFD-ruokavalion seuraaminen on kaiken lisäksi helppoa. Mitään ei varsinaisesti ole pakko vältellä, kunhan muuttaa annoksen painotuksia.

- Ruoka-annoksen anti-inflammatorista vaikutusta voi kohottaa maustein, yrtein ja vihanneksin. Se on helppoa, yksinkertaista ja käytännöllistä, joten se toimii arjessa, ruotsalainen immunologian tohtori ja kirjailija Sanna Ehdin sanoo.

Ehdin lupaa tuloksia myös painonhallinnassa.

- IFD-ruoan etuna on, että sitä syödessäsi laihdut tai pysyt nykyisessä ihannepainossasi automaattisesti. Voit siis lopettaa laihduttamisen ja bonuksena tulet virkeämmäksi, vahvemmaksi ja onnellisemmaksi.

Lue keskiviikon (21.1.2009) Iltalehdestä IFD:n helpot perussäännöt; mitä syödä ja mitä vältellä? Katso myös, mitä sairauksia ruokavaliolla voi ehkäistä.

SANNI GRAHN
[email protected] TUKHOLMA"

http://www.iltalehti.fi/terveys/200901218651466_tr.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu