Olen se vihattu kakkonen. Minäkin väittäisin että ajauduin tähän tilanteeseen, vaikka täällä kuinka väitetään että siihen ei vain ajauduta.No tarkoitukseni ei ollut rakastua varattuun mieheen. Nyt vaan huomaan rakastavani häntä aidosti ja oikeasti.
Mikä muu voi selittää sen että antaa toisen käyttää itseään hyväksi.Meillä suhde on kestänyt yli vuoden. Kylmä totuushan on että jos toinenkin rakastaisi minua hän asuisi jo minun kanssani. Mikä saa meidät kakkoset sietämään sitä että olet se ikuinen kakkonen?Kilpailuissa se on se vihattu paikka. Mutta me suostumme olemaan niitä ihan vapaaehtoisesti.
Tiedän, moni meistä ei halua muuta kuin sellaisen suhteen. Ei ykköseksi.Minä voin myöntää että haluaisin jakaa sen harmaan arjenkin tämän miehen kanssa, en vain niitä suloisia varastettuja hetkiä.Vaan hänelläpä on perhe jota hän kuitenkin rakastaa.Ilmeisimmin ei minua.
Ja silti vaikka tiedän tämän en osaa lopettaa suhdetta. Lahjoitan rakkauteni miehelle joka ei sitä ansaitsisi.Tyydyn niihin murusiin mitä saan. Kertolaa tunnetteko te muut heittävänne elämänne hukkaan? Siis voin vain todeta että rakkauteni on suuempi kuin itsekunnioitukseni.Minun, joka ennen olin vahva itsenäinen nainen.Mihin se nainen on kadonnut?
Mikä muu voi selittää sen että antaa toisen käyttää itseään hyväksi.Meillä suhde on kestänyt yli vuoden. Kylmä totuushan on että jos toinenkin rakastaisi minua hän asuisi jo minun kanssani. Mikä saa meidät kakkoset sietämään sitä että olet se ikuinen kakkonen?Kilpailuissa se on se vihattu paikka. Mutta me suostumme olemaan niitä ihan vapaaehtoisesti.
Tiedän, moni meistä ei halua muuta kuin sellaisen suhteen. Ei ykköseksi.Minä voin myöntää että haluaisin jakaa sen harmaan arjenkin tämän miehen kanssa, en vain niitä suloisia varastettuja hetkiä.Vaan hänelläpä on perhe jota hän kuitenkin rakastaa.Ilmeisimmin ei minua.
Ja silti vaikka tiedän tämän en osaa lopettaa suhdetta. Lahjoitan rakkauteni miehelle joka ei sitä ansaitsisi.Tyydyn niihin murusiin mitä saan. Kertolaa tunnetteko te muut heittävänne elämänne hukkaan? Siis voin vain todeta että rakkauteni on suuempi kuin itsekunnioitukseni.Minun, joka ennen olin vahva itsenäinen nainen.Mihin se nainen on kadonnut?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ajauduin samanlaiseen tilanteesee. Aiemmin kovasti moralisoin muita, jotka tekivät niin. En ymmärrä yhtään itseäni, että näin kävi. Pikkuhiljaa mies vaan sanoi sellasia asiota, jotka olin koko elämäni halunnut kuulla, mutta kukaan aikaisemmin ei ollut niin syvältä koskettanut sisintäni. Mielialani kohosi. Itsetuntoni nousi. Tunsin olevani vahva. Katseesta huomaan, että tämä mieskin syvästi rakastaa mua ja sanookin sen. Minulle riittää tämä tunne, jota en ole aiemmin elämässä tuntenut. Olen mielettömän onnellinen. Ei hänen tarvitse erota vaimostaan, jos pystyy kerran minullekin näin hyvä olemaan. Minulle tämä on jotain suurempaa kuin mitä pystyn vaimona kokemaan.
Niin minäkin pitkään tunsin.Vaan kun tunne syvenee entisestään ei riitäkään enää vain ne hetket.Olen onnellinen aina kun tavataan mutta kun olemme erossa on suunnaton ikävä ja kaipaus. Haluaisin jakaa myos ne pienet tavalliset arkiasiat hänen kanssaan.. tai ne pyhät jotka nyt ovat hänen peheensä pyhiä..
"Aiemmin kovasti moralisoin muita"
Se että itse tekee, ei tarkoita sitä etteikö se olisi väärin.
Minä voin myöntää että kun ajauduin joskus viime vuosituhannella kakkoseksi, olin tekemässä vääryyttä. Se oli moraalisesti tuomittavaa ja itsekästä, en edes kuvitellut silloin että se olisi jotain muuta tai että se olisi hyväksyttävää koska pelissä oli niin suuria tunteita.
Mutta kun panetti niin paljon, olin kokematon, jne. Nämä ovat syitä miksi minusta tuli kakkonen, mutta ei se sitä tarkoita että nuo syyt poistaisivat syyllisyyden ja että olin puhdas pulmunen.
Väärin tein ja sen voin suoraselkäisesti tunnustaa.
Samaa täällä, miten ees osaisin neuvoa. Olen varsin loppuelämäni koukussa kakkosnaisen rooliin. Mies on mulle tärkeä, en siis aio luopua hänestä vapaaehtoisesti. Eikä halua tuo toinen mieskään luovuttaa. Mutta erot eivät tule kysymykseen, vaikka lapset jo aikuisia, kummallakin. Tunneside yhdistää, koettu yhteinen aika yhdistää, ja se fyysinen puoli. Kakkosen roolia en soisi kenenkään kokevan. Murusina on onni maailmalla, mutta liian tärkeinä, että antaisin periksi.
Samassa veneessä keikutaan. En voi mitenkään selittää asiaa, se vain tapahtui. Olen kuitenkin ajatellut asian näin, että tuokin piti minulle tapahtua ja voi tulevaisuudessa olla opiksikin. En sure, että elämäni menisi hukkaan. Nautin tässä ja nyt. Turha sairastaa tulevia tauteja. Kyllä kaikki ihmiset ansaitsevat saada rakkautta ja pieninä murusinahan se leipäkin on maailmalla.
Niin. Olen kuunnellut tarkaan laulun sanoja:"Hetkeksi en sulle rupia, iäksi en sulle KELPAA".
Yksinkertaistahan se on ja perustunee kai juuri siihen, että kakkonen on usein luonteeltaan vahva/itsenäinen ja mies ihastuu juuri siihen piirteeseen. Ei se mihinkään ole kadonnut, saat sen heti takaisin kun saat suhteen katkaistua.Koville voi ottaa.
Hyväksikäyttöähän se valitettavasti on jos mies ei eroa heti muutaman ensimmäisen kuukauden aikana.Puoli vuotta on jo liian pitkä aika, kyllä asiat on siihen mennessä hoidettu jos mies ne ylipäätänsä meinaa kuntoon hoitaa.
Mies on luonnostaan moniavioinen, me toisena naisena joskus olleet hyväksymme sen helpommin kuin aviovaimot.
En ymmärrä, miksi nainen aina on hyviksikäytetty? Minä en ainakaan ole hyviksikäytetty, enkä hyväksikäyttäjä. Jos molemmille sopii tällainen sivusuhde ja se tuo uutta iloa ja intoa elämään, miksi siinä pitäis olla hyväksikäyttöä. Minusta asia on ihan päin vastoin. Minun elämäni on paljon antoisampaa, avaranpaa. Ei tarvitse olla mustasukkainen. Molemmat saa tehdä mitä haluaa. Rakkaus ja molemminpuoleinen kiintymys riittää.
että kakkoset rakastuvat eniten rakkauden tunteeseen ja luomaansa illuusioon partneristaan. Näillä kuvitelmilla on yleensä aika vähän todellisuuspohjaa. Ajattelen, että ns. kakkosilla on usein jonkinlaisia tunne-elämän traumoja menneisyydessään. Vahvalla itsetunnolla varustettu ihminen, käsittääkseni, rakastaa itseään niin paljon, ettei suostu elämään rakkauden illuusioissa ja haaveissa, jotka eivät toteudu ehkä koskaan.
täydestä sydämestäni. En kuvittele. En odota toiselta muita rakkaudentekoja, "toteutumista", kuin mitä sillä hetkellä koen, kun olen hänen kanssaan. Se riittää. Ei turhia odotuksia. Ei paineita saanko hänet, riitänkö hänelle, tuleeko tästä mitään. On vaan se hetki.
En minäkään odota silloin mitään kun olemme yhdessä. Todellakin on vain se hetki.Täydellinen hetki. Mutta kun olemme erossa on monta asiaa joista haluaisin puhua tai näyttää tai kysyä et mitä sä ajattelet tästä.Ja et voi koska se toinen ei ole siinä.Järjettömässä rakkaudessani en vaadikaan toiselta sellaista mitä en voi saada.Enkä haaveile mahdottomasta.Mutta juuri siksi se on järjetöntä.Että olen realisti ja tiedän etten saa enempää kuin ne hetket vaikka haluaisin ja silti suostun siihen.Vaikka joku toinen voisi tarjota enemmän.Muttakun rakastan vain häntä.
"kaiken se kärsii.."
...kanssasi täysin samaa mieltä. Omaa kokemusta saralta omaan ja niinkuin joku tuossa aikasemmin ehtikin jo sanoa niin juuri tuohon minäkin ihastuin: Mies sanoi minulle mitä olin aina halunnut kuulla, näin hänen silmistään kuinka hän minua rakastin. tunsin itseni vahvaksi jne. Se olikin silkkaa puppua sillä kakkospaikalta pääsin ykköspallille ja yhteiselomme oli yhtä helvettiä.
Se mies jaksoi puhua ja puhua kuinka paljon hän minua rakasti mutta koskaan ei tehnyt yhtäkään tekoa joka olisi rakkaudesta kielinyt. Rakkaus ei ole pelkkää sanahelinää ja katseita. Rakkaus on niitä tekoja. Ja mies joka aidosti rakastaa sitä kakkosta jättää vaimonsa ollakseen sen naisen kanssa jota rakastaa. Ja minulta löytyy sellainen tausta joka selittää varsin hyvin sen miksi niin kovasti halusin kuulla olevani kaunis ja kuinka paljon halusin kuulla jonkun rakastavan minua.
Eipä nämä miehet jotka niitä kakkosia pitää rakasta ketään paitsi itseään ja siinäkin on on rakkautta sairaalla tavalla. Kehtaavatkin vielä mussuttaa sille kakkoselle rakastavansa vaimojaan ja perheitään. Juuri niinhän minäkin kohtelisin rakastamaani ihmistä-Vehtaisin hänen selkänsä takana ja lurittelisin sille toisellekkin kuinka paljon minä häntäkin rakastan...
En ole koskaan kokenut mitään niin täydellistä ja molemminpuoleista, että minulle se riittää. Eikä ole mitään aviovaimon velvoitteita, eikä se tunnu muuttuvan arkiseksi. Minulla on myös muutakin elämää, että jos kaipaan häntä, kaipaan vaan hyvillä mielin, sillä tiedän, että hän välittää ja nähdään taas pian...
se muuttuu teilläkin arkiseksi tavalla tai toisella, kun vaimo lemppaa sen miehen. Itse väittäisin, että tollanen törkeily ja sikailu on se mistä ne kiksit saa se mies, kun sitä voi tehdä toisen kustannuksella, mutta sitten kun se vaimo laittaa pillit pussiin niin teistäkin menee pikkuhiljaa viehättävyys! Se nimittäin perustuu juuri siihen(ikävä kyllä) siihen kiellettyyn hedelmään, mikä sitten jossain vaiheessa osoittautuukin pelkäksi kuplaksi.
Sanoisin että ihminen joka ei pysty elämään rehellisesti ei ole minkään arvoinen ja itse en moista paskaa kumpanakaan naisena nielis..
tekstin kuin sinä - paitsi sillä erotuksella, että olen niin rakastunut, että jätin miehen. Juuri se, että olen myös realisti ja ymmärsin, etten koskaan ikinä milloinkaan tule saamaan kuin ne lyhyet hetket. Ja lopultakin, mikä on sellaisen elämän mielekkyys..miksi mies pitää surutta kahta naista, mikä oikeus hänellä on siihen? Rakastunut kakkosnainen on ja pysyy, ja mieheltä saa vain lyhyen hetken, 99,9% ajasta hänen elämänsä on muualla, ja sen ajan kakkosnainen odottaa ja kaipaa. En jaksanut enää sellaista. Sanoin miehelle, että kaikkea voi saada, enkä minä voi tyytyä näin vähään. Sydän siinä särkyi, mutta silti olin ja olen ylpeä itsestäni. Sen tiedän, että en enää ryhdy varatun miehen lohdukkeeksi.
syy läheisyyden puute (yksinäisyys)?
Jokainen tyylillänsä, itse olen naimisissa ja nautin siitä että voin olla oikeasti tyytyväinen itseeni, jokainen joka kakkosena väittää että on täysin onnellinen ja tyytyväinen itseensä - joko valehtelee tai oma käsitys ihmisyydestä on jotenkin vääristynyt.
Olen itse ollut myös siinä tilanteessa että olin päätäpahkaa rakastumassa varattuun mieheen, jossain vaiheessa sitä alkaa itselleen selittelemään kaikenlaisia tekosyitä millä voi hiljentää sitä hälytyskelloa sisällä, kuuntelee miehen paskanjauhamisia ja rakentelee kohtaamisia niistä. Moni kuvittelee kuinka on paljon parempi kuin se "tyhmä" vaimo siellä kotona, kuinka on kaunis ja seksikäs..ym.Kuvittelee kuinka itsetunto kasvaa noista kehuista kattoon. Oo, kuinka se on niin ihana, että mä rakastan sitä!Vaikka se käyttää mua hyväkseen, valehtelee ja kusettaa, niin ah se on sitten kyllä niin ihana.. Voi vittu hei!!
Jos haluat oikeesti olla itseesi tyytyväinen, vahva ja oikeesti saada kunnioitusta, lopeta tommonen itsesi nollaaminen ja hanki MIES, niin mä tein ja hyvältä tuntuu.. ehkä vituttaa vaan se että hetken - pienen suuren hetken tuhlasin minäkin tommoseen eteismatto meininkiin.
Pitääkö sitä ottaa niin vakavasti nuo varatut miehet ja heidän ihanat puheensa? Itse en ota, mukava seura ja hyvä seksi riittää minulle. Pitkästä parisuhteesta erottuani en muuta kaipaa. Se oikea rakkaus tulee ajallaan, sitten kun olen siihen valmis. Sitä ennen olen vain uskovinani ihanat lirkuttelut. Kenempä naisen itsetuntoa se ei kohottaisi? En ollenkaan kuvittele olevani ihanampi, viisaampi ja kauniimpi kuin vaimo kotona. Aikuinen ihminen pystyy kyllä pitämään tunteensa kurissa, jos haluaa.
täytyy sen verran kommentoida kun itse aikanaan luin näitä keskusteluita kun olin ns kakkonen. Sitä olin lähestulkoon vuoden ja nyt en olekkaan enää kakkonen vaan olen onnellisesti tämän miehen kanssa yhdessä ollut jo pidemmän aikaa. Vaikka kaikki sanoivat että en tule koskaan sitä saamaan mutta toisin kävi..ja nyt olen onnellisempi kuin koskaan aiemmin :)
Mukava kuulla että myös näin on jollekin käynyt. Qnnellista ja mukavaa elämää sinulle ja miehellesi jatkossakin!! =)
kertomusta vaimon näkökulmasta asioiden laatua! En siis ole herjaamassa tahdon vain keroa pikkasen miten meillä meni.
Laitan muutamia juttuja ja viestejä mitä mies mulle lateli ja miten me elettiin, vaikka samaan aikaan oli teidän kaltaisenne rakastettu kakkonen kuvioissa!
Kulta olet elämäni tärkein ihminen ja rakastan sua!! Sitten oli juuri vähän aikaa ennenkun mulle selkis, niin tällänen viesti kännykässä, että voi rakas tahtoisin mennä sun kanssa naimisiin heti kun luotat muhun täydellisesti(olin siis alkanut aavistamaan ja epäilin, vaikka hän ei tietenkään myöntänyt mitään)..
Mies yritti ruveta kovemmin todistelemaan mulle uskollisuuttaan kun aloin huomaamaan juttuja. Osoitti enemmän huomioo ja lateli rakkautta koskevia sanoja tekoja ja viestejä!
Hassua tässä on se, että hän ei myöntänyt! Tiesi, että jättäisin samantien! En siis ollut hänen onnensa tiellä. Hän samaan aikaan siis todennäköisesti luritteli sille toiselle samoja asioita. Mä aion jättää sen enkä suostu enää paskaa kuuntelemaan, mutta vinkiksi teillekkin, että pidättekö te todella miestä kaiken ton arvoisena, joka elää kaksoiselämää, mulle vaimokkeena selvis, että mies ei rakasta kun itseään ja kyrpäänsä. Se on sikäli meidän vaimojen etuoikeus, että me tajutaan mikä se mies on, koska meillä on taatusti enemmän tuntemusta hänestä, kun teillä, jotka näette jotenkin sen parhaan puolen! Miten ihmeessä te jotka nyt haluaisitte elää siis sen miehen kanssa niin luulette että teillä olis jotenkin erilaista ja mies muuttuis juuri teidän kanssanne?
Tietenkin jos mies oikeasti rakastuu ja eroaa niin silloin on toimittu oikealla tavalla jokaista kolmea ihmistä kohtaan, mutta valehtelu ja kolmoisjutut ei puolla ihmistä, jolla olis mitään aitoa ketään kohtaan. Se on valheellista elämää!
onko se mies ollut sitten ensin jotenkin rakastettavampi kun ootte avioitunu sellasen älykääpiön itserakkaan paskiaisen kanssa??
Onko siihen kokonaisvaltaseen muutokseen tarvittu hyvinkin pitkä aika?
Vaikuttaa aika erikoiselta vaan.
Joskus se rakastettava ihana ilmeisesti hyvinki välittävä mies on osannut näyttää tyttöystävälle kans sen parhaanpuolen itsestään.
Mitä on siis sitte tapahtunu avioitumisen jälkeen, kun se ihanuus on muuttunut noin paljon?
Saanu jonkun kolauksen päähänsä?
Vai onko vaimon tapa kohdella muuttunu?
Onko tyttöystävä muuttunut vaimoksi ja luonnekkin on muuttunut?
Eihän lapsien tulo perheeseen voi aiheuttaa tota?
Onko hyviä selityksiä???
No itse tietenkin kirjoitin vaan omasta tilanteesta. Mutta siis toi avo tarkoittaa, että emme ole avioituneet, vaan avoliitossa! Ja me olemme tunteneet nyt kolme vuotta ja tohon äskeiseen halusin tietenkin puollustautua näin, että enhän mä voinut aluksi tietää ja tuskin hällä ihan aluksi mitään toista olikaan, enkö mä kirjoittanut sitten ihan selvästi vai mikä mättää? Siis tehän olette tietoisia siitä, että mies seurustelee tai on naimisissa??? Kun mä tapasin miehen niin ei hän ollut varattu, enkä tasan tarkkaan olis mihinkään muuten suostunutkaan! Mulla on vaan sellanen luonne, tai elämän tyyli, että haluan vapaan miehen enkä mitään varattua! Koska mä pystyn kyllä ihan loogisesti ajattelemaan, että sellanen mies aiheuttais mullekkin ongelmia ja ehkä mä pystyisin hiukan asettumaan sen vaimon asemaan.. Yritetty on muakin monesti varatut, mutta olen heti sanonut, että ei kiitos.
No mutta sitten se toinen juttu, että huomasin kyllä aika pian kun tuli toinen nainenkin kuvioihin, mutta aina kysyessä mulle valehdeltiin, kunnes sitten tuli yhä selkeempää merkkiä siitä, että nyt kyllä mua narutetaan aika törkeesti, joten otin selvää ja jätin. Mä en koskaan enää luottas tohon mieheen ja pointtini olikin teille että miks te luulette tollasen miehen jotenkin eheytyvän kakkosen kosketuksesta jne? Jos mies samaan aikaan lurittelee molemmille suunnilleen samoja asioita, niin eikö se ole vähän naivia ajetella tosta miehestä jotain kultakimpaletta?
Niin ja enhän mä tosiaan itsekkään osannut tavatessa ennustaa millasen paskan kanssa mä rupeen suhteeseen, mutta tehän jo valmiiks tiedätte eiks niin? No ihan sama tässä vaan mun tapaus ja en todellakaan ole kateellinen tälle naiselle joka niin sanotusti nyt jää sille kakkoselle mun jätettyä hänet! Vieläkin se yrittää pyydellä mua takas ja vannoo vain mua rakastavansa. No mulle se on vaan sanahelinää ja samaan aikaan todennäköisesti lirkuttaa sitä kakkostaan joten miten tollasta miestä vois edes kunnioittaa?
Suhteen alussa kaikki ihmiset sekä naiset, että miehet näyttävät mahdolliselle parillensa kaikki vain hyvät piirteet. Miehet eivät piereskele, röyhtäile, ovat huomaavaisia, kehuvat ulkonäön ym. samaa tekevät naisetkin. Sitten jossain vaiheessa tuo ihastumisen tunne katoaa, se on suhteelisen lyhyt se ihmislajilla, ja alkaa arki. Toista ei tarvi enää valloittaa, se on oma. Ja oma on tylsä. Usein naapurin pihalla ruoho on vihreämpää. Tarvitsemme adrenaliinia, jännitystä, mitä voi olla jännittävämpää että tehdään jotain kielettyä (muistaka lapsuuttanne, kun teitte jotain kielettyä salaa, se tunne...)
Olemme eläimiä. muistakaa! Ja käyttäydymme kuten eläimet. Naarat ovat usein monogaamisia, urokset polygaamisia. Mutta muistakaa myös sen että eläimistä poiketen ihmisille on annettu pää ja siihen on tuupattu aivoja, joiden tarkoituksena on ajattelu, analysointi ym. Aivojen avulla voimme ymmärtää mitä on oikein ja mitä väärin. Jotkut joskus ehkä unohtavat että nuo aivot ovat ylä- eikä alapäässä ja sekoilevat...
Rakkaus on jokaiselle oma juttu. Jotta mie rakastuisin miehen täytyy täyttää montaa kriteeriä, yksi ja melkein tärkein niistä on rehellisyys. Jos tiedän miehen pettävän naistansa (pettäminen=valhe, koska muuten se ei ole pettämistä vaan vapaa liitto) mun tulee yököttävä olo enkä takuulla rakastu tuohon miehen. Vaaleanpunaiset silmälasit siinä vaiheessa tippuvat takuulla pois. Enkä osa huijata itseäni että minulle se alkaa puhua totta ym. Mutta tämä on minun luonne ja minun periaatteet. Joillekin rakkaus merkitsee eri asioita ja he kiinnostuvat ihmisestä ulkonäön, kauniiden puheiden tai intohimon perusteella.
Mikäkö saa kakkosen elämää sitä elämää? No, kannattaa aina miettiä mitä kysyy ja kestääkö vastauksen...
Itsekkyyshän se on pääosissa ja välinpitämättömyys toisista ihmisistä ja heidän elämästään. Myös huono itsetunto ja tyhmyys ovat yleisiä syitä kakkosten valintoihin.
Ja nyt ihan turhaa syyttää mua en ole kakkonen vaan tietääkseni ihan ykkönen ja ainut mutta en usko että huono itsetunto tekee kenestäkään kakkosta.
Ei edes itsekkyys tai välinpitämättömyys ajaa suhteeseen.
Kun ens tarvii tavata se varattu ja ei kukaan sen takia lähde etsimään miestä et ois itsekäs vaan etsii enintään rakkautta ja ei sen vuoks et ois välinpitämätön ku just päinvaston.
Noi on vaan huonoja selityksiä.
haluava ja menevä nainen itsekäs on, kun haluaa
OMISTAA miehen. en pitäisi itsekkäänä, jos on tyytyväinen muruihin.
Niinpä.. surullisen totta oli alkuperäisen kirjoittajan tarina myöskin omalla kohdallani. Valitettavasti. Ihmettelen joka päivä itsekin, miten olen tällaiseen tilanteeseen joutunut ja ennenkaikkea miten voimaton sitä on rakkauden edessä siitä irroittautumaan!! Silti tiedän, että vaikka joutuisimmekin erillemme, rakastaisin häntä siltikin. Mikään ei sitä asiaa koskaan muuta.... ja tyydyn murusiin minäkin vain siksi, että koen ettei minulla ole oikeutta enempää pyytäkään. Kaikkea hulluutta se tuo sydän saakaan aikaan... =(
viime kesältä. Luulin, että mulle riittää jämät ja muruset, mutta ei. Kävi niin, että mitä vähemmän mä vaadin, sitä vähemmän sain. MItä enemmin tarjosin, sen enemmin tulin torjutuksi.
Sinun on vaikea uskoa ja tunnustaa itsellesi, että oikeastaan sinä et merkitse miehelle mitään. Jos häneltä sinusta kysytään, hän kieltää sinut täydellisesti.
Aikasi kun olet tuossa elämänvaiheessa, voitkin jo kohta siirtyä särkynyt-sydän- palstalle ihmettelemään, että oletko kenties luonnehäiriöisen narsistin uhri.
Älä sano, ettei näin voi sinulle käydä, sinä kun olet niin vahva. Jos haluat tarkistaa miten minä ja muutama muu salarakas koimme, etsi tuolta avoin suhde palstalta kesäkuulta ketju otsikolla koukussa salarakkaaseen.
Toisten tilanteesta en tiedä, mutta mun rakkauteni alkoi hiipua siinä vaiheessa, kun miehelle tuli hätä käteen, kun vaimo lähti jätettyään avioerohakemuksen. Tietysti annoin hänelle aikaani, olin tukena,olin tärkeä ja merkityksellinen raskaana aikana (laastari, balsamia haavoille tms.) mutta kun tuli aika hakea lopullista eroa, riitti kun vaimo ilmoitti haluavansa tulla takaisin, olla hakematta eroa. Mun rakkauteni ei riittänyt, miehellä oli syynsä palata yhteen vaimonsa kanssa, jatkaa avioliittoa, josta erossa ollessaan sanoi, ettei se ollut muuta kuin vahingossa alkanut hyötysuhde. Luulin olevani jotenkin poikkeus, mutta tajusin itsekin olevani ihan samassa asemassa. Hän sanoikin, ettei rakasta mua yhtään sen enempää kuin vaimoaankaan. Siihen mennessä mulle oli riittänyt se, ettei enempää kuin vaimoaan. Surkean narsistin surkea Echo, joka ei saanut tarun mukaan koskaan ensimmäistä vaan viimeisen sanan.
Sä olet ylpeänä valmis kuulemaan kritiikkiä rakkaudestasi, sen tietää tuosta kuinka kietoudut marttyyrin viittaan,tunnustaessasi olevasi sinä haukuttu ja paheksittu salarakas. Olet valmis ottamaan vastaan kaiken halveksunnan mitä kanssasisaret sinua kohtaan osoittavat, sinä kannat kruunusi ylpeänä. Pidät saamaasi sen kaiken arvoisena.Tuon miehen rakkauden vuoksi sinä voisit vaikka kuolla. Ja totuuden nimessä, sekään ei ole poissuljettu. Sitä vaan et käsitä, ettei sinua tuhoa kukaan muu kuin mies jolle uhraat itseäsi, tyhjän takia.
Aina löydät syyt ja selitykset, mikä kuulijoista vaikuttavat kenties ontoilta ja omituisilta, mutta joita sinä pidät ehdottoman varmoina totuuksina, vaikka ne syvimmiltään olisivatkin vain sinun omia toiveita, ei totuuksia.
Kysele sitten perään kun mies on mitätöinyt sinua riittävästi ja alat olla yhtä varma asiasta, mitä minä olen paitsi omalta osaltani, niin myös sinun, että kyse on täysi verisestä psykopaatista, joka ei suinkaan tapa ja paloittele ketään fyysisesti, vaan henkisesti.
Meitä on silloinkin varmaan vielä täällä jollain palstalla, sillä haavat, mitä miehen itserakkaus ja välinpitämättömyys häntä palvovaan naiseen tekee ovat pahimmillaan todella vammauttavia. Moni yhtä urhea on jo sortunut, en usko että sinä olisit sen enempää poikkeus kuin poikkeus olisi sekään, että avioliitossa elävä mies jättäisi vaimonsa.
Joten, nauti olostasi, niin kauan kuin voit häivyttää järjen äänesi.
Viimeiseksi ajatukseksesi haluan jättää hautumaan tiedon, että mitä vahvempi olet, sen enemmin narsistilla on intohimoa sinua musertaa ja murtaa. Eli jos jo nyt tunnet menettäneesi vahvuuttasi, se ei ole kuin hyvä alku; mies tulee häikäilemättömästi musertamaan sinut rikki. Eikä kärsi siitä yhtään.
No niin. Älä anna tämän vaivata päätäsi. Asia kristalloituu sinulle aikanaan. Siihen saakka, kuulemiin. Siitä eteenpäin, olen pahoillani.
* Toivottavasti olen väärässä, kuten sinä ehkä uskot minun olevan *
Olet oikeassa osaksi.Kyllä,olen valmis ottamaan vastaan halveksunnan ja syytökset. Tottahan se on, teen väärin joten mitä sitä pakoilemaan.Niin,pidän rakkauttani sen arvoisena eli se on suurempi kuin syyllisyyteni.
Tiedän,tulen lopulta olemaan siellä särkyneiden sydänten palstalla.Tiedän että en loppujen lopuksi merkitse hänelle mitään vaimon rinnalla.Siksi tässä ihmettelenkin miten vaan annan tämän tapahtua???
Mutta sitä en usko että hän on narsisti.Väärälle tielle eksynyt entinen uskollinen aviomies, joka jäi jännityksen koukkuun.Koskaan ei ole minulle luvannut mitään mitä ei ole voinut pitää,ei kehunut maasta taivaaseen jolloin en todellakaan olisi häntä uskonut enkä häneen niin syvästi ihastunut.Ollut vain oma itsensä, tavallinen suomalainen mies joka myöntää omat virheensä ja vikansa joita minä olen kuitenkin oppinut rakastamaan.Juuri sitä rakastan, sitä epätäydellistä perusmiestä, en mitään unelmien kuviteltua prinssiä.
Anna itsellesi lupa rakastaa ja nauttia yhteisistä hetkistä.
Kun/jos se arki sieltä joskus tulee on sinulla kauniit muistot jäljellä ja kuka tietäää...
Itsellä kahdeksan vuotta rakkaana varattu mies, käry kävi ja hän valitsi vaimonsa.
Minä olin liian itsenäinen,itseppäinen,en ollut valmis sitoutumaan ja niin meistä tuli ystäviä.
Pidimme yhteyttä puhelimitse lähes päivittän jakaen ilot ja surut, mutta päättäen olla näkemättä.
Näin viimeiset kaksi vuotta, vaan se rakkaus ja kaipuu toisen luo tuli ylitsepääsemättömäksi ja taas me olimme yhdessä toistemme sylissä...
Taistelin itseni kanssa kaksi vuotta ,yrittäen jatkaa elämääni loukkaamatta ketään.
En koe olevani hyväksikäytetty, en halua loukata vaimoa, rakastan miestä ja varmasti tulen aina rakastamaan.
Annan itselleni jälleen luvan elää ja rakastaa,nauttien kahden aikuisen ihmisen suhteesta jossa molemmat ovat vapaaehtoisesti.
En pyytele anteeksi enkä selittele minä elän tässä ja nyt aikuisen naisen itsenäistä elämää.
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan...sen aika näyttää...
Olen samassa tilanteessa kanssasi. Olen 7 kuukautta tapaillut miestä jonka kanssa olimme baarissa ja sieltä ajauduttiin saman peiton alle. Sen piti olla vain yhden illan juttu mutta kuinkas ollakkaan kun vaihdoimme puhelinnemeroita ja siitä se sitten pikkuhiljaa lähti. Päätimme yhdessä alussa että tämä on vain seksiä eikä muuta. Mutta kuinkas ollakkaan on tunteet tulleet kehiin. Mies on mustasukkainen minusta eikä minulla saa olla muita miehiä hänen lisäkseen ja hän rajoittaa menemisiäni. Kun hän on töissä niin silloin en saa kulkea viihteellä... muuten suhde on loppu hänen sanomansa mukaan. Ja minä alistun siihen. Tyhmähän minä olen mutta kun tykkään tästä ihmisestä niin paljon että en voi olla ilman häntä. On tämä vähän ristiriitainen tilanne mutta kun tunteilleen ei voi mitään.
Tuntuu kyllä että heitän elämäni hukkaan kun tyydyn häneltä saamaani huomioon. Samalla hylkään varmaan monta potentiaalista miesehdokasta joita olisi tarjolla mutta kun en osaa muitakaan katsella. Tälläkin hetkellä akateemisesti koulutettu mies on kiinnostunut minusta mutta kun minulla jokin vain tökkii ja tiedän sen etten osaa katsella muita koska olen suhteessa tähän toiseen mieheen.
Pitäisi vain ottaa itseä niskasta kiinni ja miettiä mitä elämältä haluaa....