Venäjän alasajo oli USA:n suunnitelema

Maailman laajuinen lama koskee myös Suomea-, mutta pahiten alikehittynyttä Venäjää.

Ainakin osin lama on järjestetty, -ja toimijoina sen takaa löytyy Eu ja USA sekä Kiina.
Kenen etu onkaan Venäjän nousun tukahduttaminen, ja palauttaminen takaisin kivikauteen - ja samalla myöskin muslimivaltio Iranin pysyminen kivikaudessa (syy saattoi olla juuri- ja nimenomaan Venäjän tuessa terrorismille).

Toki USAn ,Israelin, Kiinan ja Eu:n etuja nämä palvelee - joskin viiveellä - mutta siltikin loppjenlopuksi näin on. Onkin oletettaavaakin enämpi, kuin vain olettaa, että lamalla saatiin Venäjä jälleen kontalleen- sekä siihen arvoon mihin se maailman kansojen joukossa kuuluukin - kivikauteen, ja varsinkin kun tukee hullua äärimuslimiterrorismia kaikin tavoin.

USA ja Eu nousee toki laman syövereistä kuten Kiinakin, ja nämä käärii voitot lamasta. -Venäjä barbaarisena kivikautisena kehitysmaana taas kärsii laman vaikutuksista pitkään, eikä voi enää kiristää mm. puutulleilla - tai varsinkaan öljyllä ja kaasullaan muuta maailmaa.

Talouden alasajo on nykyään tehokkaampaa mitä olisi täyimittainen sota tms. Poikkeuksen tässä tekee toki Israel, ja sen kuriin panemat Hamas-terroristit - ja samalla se on vakava varoittava muistutus Hamas-terroristien tukijoille - eli esim. Eu:lle ja Venäjälle.

Onkohan uudesta USAn presidentti B Obamasta yhtä mittavaan taloudellis-sotilaallisen offensiiviin, minkä G.W Bush teki -

USA romutti hirviövaltio Neuvostoliitonkin vapauttaen orjuudesta samalla n. 140 miljoonaa ihmistä - miksi sitten ei huomattavasti heikompaa Venäjän Putinin mafiamaista diktatuuria...
22757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Minäkin olen miettinyt, että oliko koko tuo talouskriisi järjestetty vain Venäjän panemiseksi polvilleen!

Kirjoituksesi on erittäin hyvää analysointia, jota vastaan tuskin edes palstan venäjämieliset häiriköt voivat lausua halaistua sanaa!

Äänestä
  • aika pitkälti mitä L.A kirjoittaa. Kirjoitus on todellakin hyvä analyysi sekä näkökulma tästä lamasta ja sen periaatteillisista syistä!

    Äänestä

   Nouseeko Venäjä takaisin supervallaksi?
Kirjoittanut: Hitman-1 20.12.2008 klo 23.37

   Geopolitiikka on tieteen ala joka antaa meille mahdollisuuden identifioida tiettyjä käyttäytymismalleja ihmiskunnan historiassa. Yksi näistä malleista on ollut ns. meri- ja maavaltojen välinen konflikti. Tämä konflikti on kestänyt yli tuhat vuotta: Ateena vs. Sparta (Peloponnesoksen sota), Rooma vs. Persia (Rooman-Persian sodat), Englanti-Ranska (Napoleonin sodat), Britannia vs. Venäjä (ns. Great Game) ja Yhdysvallat vs. Neuvostoliitto (kylmä sota).

Kuten Halford Mackinder totesi, on Eurasia selkeästi maailman strategisesti tärkein manner. Venäjä on ja on ollut Euraasian geopolitiikan tärkein osanen. Maantieteellisen asemansa ansiosta Venäjä on pystynyt laajentamaan vaikutusvaltaansa syvälle sekä Eurooppaan että Aasiaan. Mikään toinen valtio ei ole vastaavassa asemassa. Sota-aikana Venäjän joukot ovat edenneet lännessä Berliiniin ja Pariisiin, etelässä Persiaan ja idässä Japaniin asti. Tämä ei kuitenkaan ole tarkoittanut sitä, etteikö Venäjä olisi ollut myös itse altis invaasioille, onhan Venäjä joutunut mongolien, turkkilaisten, ranskalaisten, saksalaisten, ruotsalaisten ja puolalaisten invaasioiden kohteeksi.

Mackinderiä pidetään NATO:n ideologisena isänä, koska hän havaitsi ensimmäisenä että ns. Euraasian sydänmaa on niin laaja ja väkirikas, että sitä voidaan kontrolloida vain läntisen Euroopan ja Pohjois-Amerikan yhteisen liittouman avulla. Kylmän sodan alkuvaiheessa läntisen liittouman geostrategikot tavoittelivat Neuvostoliiton ympäröimistä ns. "Euraasian ulommalla ympyrällä", joka koostui läntisestä Euroopasta, Anatoliasta, Lähi-Idästä ja Kauko-Idästä.

Yhdysvallat oli yhtenä osatekijänä aiheuttamasta Neuvostoliiton hajoamista tukemalla Afganistanin (ns. Mujadieen) ja itäisen Euroopan (ns. Solidaarisuusliike) anti-neuvostoliittolaisia voimia. Lisäksi Neuvostoliiton talous ei voisi kestää Yhdysvaltojen jatkuvasti kasvavaa sotilasvarustelua menemättä konkurssiin.

Kylmän sodan loppu edusti Yhdysvalloille loistavaa mahdollisuutta luoda ns. "Pax Americana". Muodostunut valtatyhjiö Euraasiassa antoi sille mahdollisuuden luoda olosuhteet ns. unipolaarisen maailman synnylle, jossa Yhdysvallat olisi tämän maailman ainoa napa. Tässä geopoliittisessa kontekstissa syntyi ns. Uuden Amerikkalaisen Vuosisadan Projekti (Project for a New American Century), joka heijasteli edesmenneen kirjailijan Henry Lucen toivetta muodostaa Yhdysvalloista maailman ainoa ja haastamaton supervalta.

Saavuttaakseen tämän tavoitteen Yhdysvaltojen poliitikkojen täytyisi ensin hoitaa muutama asia pois päiväjärjestyksestä. Vaikka Neuvostoliitto oli hajonnut viideksitoista itsenäiseksi valtioksi, edusti Venäjä edelleen uhkaa määränpään saavuttamiselle. 1990-luvulla Venäjä oli taloudellisesti luhistunut ja sen poliittinen johto oli liian korruptoitunut ja ammattitaidoton voidakseen tervehdyttää valtakunnan sairastuneen ruumiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö Moskova voisi joskus saavuttaa takaisin aseman suurvaltana.

Neuvostoliitolta Venäjä peri ydinasearsenaalin, joka oli kykenevä hävittämään koko maapallon useampaan otteeseen. Venäjällä on kilpailukykyinen sotilasteollisuus, joka pystyy tuottamaan korkealaatuisia tuotteita (pitkänmatkan strategisia hävittäjiä, taisteluhävittäjiä, satelliitteja, tankkeja, sukellusveneitä, pitkänmatkan ohjuksia jne.). Venäjän edelleen valtava maamassa sisältää runsaasti elintärkeitä raaka-aineita (öljy, kaasu, arvometallit, rauta, uraani, bauksiitti, timantit, makea vesi, hiili, metsät jne). Venäjällä on edelleen maailman kolmanneksi suurimmat valuuttavarannot. Myöskään Venäjän "ihmisresursseja" ei sovi aliarvioida, sillä Venäjä tuottaa enemmän yliopistosta valmistuneita kuin yksikään toinen eurooppalainen valtio. Ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä: Venäläisten kestävyys ja sitkeys on aina ollut maalle suuri voimavara, joiden avulla se on selvinnyt katastrofeista (Mongolien, Napoleonin ja Hitlerin invaasiot) joista yksikään toinen kansakunta ei olisi selvinnyt.

Edellämainituista seikoista johtuen länsi ei ole ollut valmis jakamaan yhtään valtaa Venäjän kanssa, vaikka Venäjän eliitti oli yhdessä vaiheessa valmis muodostamaan yhden Pohjoisen yhteisön joka ulottuisi Los Angelesista Vladivostokiin. Lännellä oli muita suunnitelmia Venäjän varalle. Ajatus oli Venäjän asteittainen hajottaminen toimivana ja yhtenäisenä valtiona, jotta se ei koskaan nousisi strategiseksi haastajaksi. Kuten Zbigniew Brzezinski sanoi, tulisi Venäjä "balkanisoida" useammaksi eri valtioksi (eli Venäjä seuraisi Jugoslavian mallia), jotta sen valtavat luonnonresurssit avautuisivat lännelle (erityisesti Uralilla, Kaspian alueella ja Siperiassa, jonne Moskova-Pietari -akselin yhteis täytyisi katkaista). Venäjän talous täytyisi lopullisesti raunioittaa ja hajonneen Venäjän asukkaita tulisi käyttää tykinruokana potentiaalisessa sodassa Kiinaa vastaan, jos Kiina nousisi uhkaamaan länttä.

Kylmän sodan jälkeen Venäjän hallinto uskoi, että länsi olisi valmis integroimaan Venäjän talouden globaaleihin markkinoihin johtuen Venäjän koosta, luonnonvaroista ja kilpailullisista eduista. Kuitenkin lännen investoinnit ja varallisuuden allokointi eivät sijoittuneet Venäjälle, vaan itäisen Euroopan entisiin "kommunistisatelliitteihin". Nämä hyväksyttiin nopeasti mukaan järjestöihin kuten EU ja WTO, ja ne saivat paljon ulkopuolista tukea ja investointeja. Tavoitteena oli "vietellä" nämä maat pois Venäjän vaikutuspiiristä ja kohti Euroopan Unionia. Tehtävä ei ollut vaikea, sillä taloudellisesti romahtaneella Venäjällä ei ollut resursseja pitää näitä maita omassa vaikutuspiirissään. Länsimaiden politiikka ei perustunut niinkään taloudelliseen ajatteluun, sillä sijoitukset Venäjälle olisivat olleet paljon tuottoisampia kuin sijoitukset esimerkiksi Baltian maihin. Lännen politiikan voi ymmärtää vain työkaluna eristää Venäjä ja estää sen talouden elpyminen.

Tämän lisäksi sotilasliitto NATO siirtyi jatkuvasti lähemmäs Venäjän rajoja. Läntinen liittouma nielaisi lähes kaikki entisen Varsovan liiton jäsenet, ja lopulta myös entiset neuvostotasavallat Latvian, Liettuan ja Viron. NATO hyökkäsi myös Serbiaan, joka oli ollut yksi Venäjän vahvimmista liittolaisista vuosisatojen ajan. Venäjä luonnollisesti ilmaisi tyytymättömyytensä näiden tapahtumien vuoksi lännelle, mutta länsi kykeni sivuuttamaan Venäjän kritiikin viimeksimainitun heikkouden vuoksi. Yhdysvaltojen aikomus liittää Ukraina ja Georgia osaksi NATO:a oli kuitenkin viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin, tai ehkä paremminkin karhun selän.

Tämä ympärointi- ja eristämistavoite ei ole suinkaan vielä pysähtynyt, sillä presidentti Bush markkinoi ideaa rakentaa ohjusten torjunta-asemat Puolaan ja Tshekkiin, joiden todellinen tarkoitus on saavuttaa kyky torjua Venäjän ballistiset ohjukset. Vielä ei tiedetä, aikooko Obama jatkaa Bushin hallinnon suunnitelmia ohjustorjunta-asemien suhteen, mutta oma veikkaukseni on että suunnitelmia ei tulla muuttamaan.

Sekä Washington että Bryssel kuvittelivat voivansa jatkaa Venäjän "mitätöimistä" myös sen jälkeen, kun Vladimir Putin valittiin Venäjän presidentiksi. Putin kuuluu poliittiseen "klaaniin" nimeltä Siloviki. He ovat enimmäkseen Neuvostoliiton ja Venäjän turvallisuuspalvelun entisiä tai nykyisiä jäseniä, joten yksi heidän päätehtävistään on palauttaa Venäjän Federaation asema yhtenä maailman voimakeskuksista. He ovat yleensä hyvin pragmaattisia ja myös tietoisia siitä, että länsi ei mielellään tai edes vapaaehtoisesti tule sallimaan Venäjän uutta nousua. Boris Jeltsinin presidenttiys oli Venäjälle valtava katastrofi, koska se oli valmis "alamaisuuteen" suhteessa länteen välittämättä Venäjän omista eduista. Siloviki ei ole välttämättä länsi-vihamielinen. Sekä Putin että Medvedev (joka tosin ei kuulu Silovikiin) ovat valmiita neuvottelemaan lännen kanssa sillä ehdolla, että länsi tunnustaa Venäjän edut ja Venäjän aiheelliset geopoliittiset näkemykset ja huolet. He ovat valmiita puolustamaan Venäjän kansallisia etuja silloinkin, kun länsi ei siitä pidä, missä suhteessa nykyinen hallinto poikkeaa Jeltsinin hallinnosta.

Edellämainitusta johtuen Venäjä on "ystävystynyt" joidenkin avoimesti anti-amerikkalaisten valtioiden kanssa (Kuuba, Venezuela, Iran jne.). Ei kuitenkaan ideologisten motiivien vuoksi, vaan käyttääkseen suhteita näihin valtioihin keinona painostaa sekä Eurooppaa että Yhdysvaltoja tekemään kompromisseja omien geopoliittisten tavoitteidensa suhteen.

Vaikka Venäjä haluaisi neuvotella lännen kanssa, on Venäjä myös varustautunut pahimman varalle, mikäli länsi sattuisi joskus valitsemaan avoimen sodan. Venäjän sotilasinsinöörit ovat kehittäneet Topol-M -luokan ballistisia ohjuksia, jotka ovat immuuneja lähes mille tahansa ohjuspuolustusjärjestelmälle. Sukhoi-PAK -hävittäjän neitsytlento toteutunee jo tämän vuoden aikana, joka tulee olemaan ensimmäinen venäläinen viidennen sukupolven hävittäjä. Venäjä on myös pohtinut mahdollisuutta asettaa Iskander -ohjuksia sekä Kaliningradiin että Valko-Venäjälle.

Amerikkalainen geo-strategi George Kennan (joka aikanaan loi Neuvostoliiton ympäröinti -strategian) varoitti siitä, ettei Venäjän intressejä sen lähialueilla voi yksioikoisesti sivuuttaa. Jo vuonna 1998, kun Venäjä oli heikoimmillaan, Kennan totesi, että olemme matkalla kohti uutta Kylmää sotaa, joka johtuu Yhdysvaltojen liian voimakkaasta triumfalismista ja halusta tehdä Venäjästä "impotentti". Kennanin mukaan Moskovan ei tule olemaan loputtomiin heikko ja että Moskovan reaktio tulee olemaan voimakas, mikäli Yhdysvallat jatkaa harkitsematonta politiikkaansa. Nyttemmin Moskovan vastaus on nähty mm. Georgian sodassa sekä Valko-Venäjän ja Kirgisian "värivallankumousten" torpedoimisena, sekä myös koventuneena linjana Ukrainan "oranssihallintoa" kohtaan (vastikäinen kaasukiista).

Venäjän yksi tapa tasapainottaa Euraasian geo-strategista asetelmaa on suhteiden luominen ja kultivointi suhteessa Kiinaan. Mukaan on liittynyt yhteistyö energian, sotilasteollisuuden, kaupan ja ulkomaanpolitiikan sektoreilla. Shanghai Cooperation Organization on muodostunut institutionaaliseksi työkaluksi, joka on ruumiillistanut molempien maiden yritykset yhteisiin tavoitteisiin pääsemiseksi. SCO:sta ei ole vielä tullut NATO:n tai EU:n kaltaista voimakasta liittoumaa, mutta sillä on paljon potentiaalia muodostua "Idän NATO:ksi".

Pelkkä Venäjän ja Kiinan (kahden Euraasian ylivoimaisesti voimakkaimman valtion) sotilaallisen ja taloudellisen liittouman mahdollisuus on Yhdysvaltojen kannalta pelottava, koska siitä muodostuisi huomattava haaste sen omille hegemoniapyrkimyksille. Eräs teoria viime syksyn Georgian sodalle on se, että Yhdysvallat halusi sen avulla erottaa Venäjän ja Kiinan toisistaan. Georgian johtaja Mihail Saakashvili käynnisti massiivisen offensiivin Etelä-Ossetian pääkaupunkiin Tshinvaliin. Yhdysvaltojen sotilaalliset "neuvonantajat" Georgian maaperällä olivat hyvin perillä siitä, että Venäjä tulisi vastaamaan hyökkäykseen, ajamaan Georgian joukot pois Etelä-Ossetiasta ja lopulta asettamaan pysyvät joukot Etelä-Ossetian maaperälle. Todennäköisesti he myös odottivat, että Venäjä tunnustaisi Etelä-Ossetian (ja Abhasian) itsenäisyyden, ja lopulta sulauttaisivat molemmat alueet osaksi Venäjän Federaatiota. Jos Moskova ei olisi puolustanut liittolaisiaan (tai pikemminkin "suojattejaan") Kaukasuksella, olisi Venäjä joutunut kansainvälisen pilkanteon kohteeksi. Washington tiesi tämän etukäteen, kun Saakashvili käynnisti offensiivin.

Voidaan väittää, että Yhdysvaltojen poliitikot ja suunnittelijat ajoivat Georgian hyökkäämään Etelä-Ossetiaan suuremman päämäärän vuoksi, joka on Venäjän ja Kiinan erottaminen. Miksi näin? Moskova on alusta asti tarjonnut Kiinalle poliittisen tukensa vuoden 2008 Tiibetin levottomuuksien hoidossa. Kiina ei kuitenkaan voinut tarjota vastaavaa tukea Venäjälle Georgian sodassa, koska Kiinalla itsellään oli ongelmia omien separatistiensa kanssa sekä Tiibetissä että Uiguuriassa. Tätä taustaa vasten voimme ymmärtää, että Kiina ilmaisi vain "ymmärrystä" mutta ei tukea Venäjän toimille Georgian sodassa. Toisaalta Kiina ei myöskään tuominnut Venäjän toimia, kuten länsimaat tekivät.

Venäjä ei kuitenkaan ollut sodan geopoliittinen häviäjä. Ensinnäkin se saavutti pysyvän jalansijan Kaukasus-vuoriston eteläpuolella, mikä on Moskovalle tärkeä asia mm. energian siirtoon liittyvissä yksityiskohdissa. Tärkeä Baku-Tbilisi-Ceyhan -kaasuputki on vain "tykinkantaman" päässä Venäjän sotilastukikohdista Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa.

Lisäksi ns. "Vanha Eurooppa" ei liittynyt Washingtonin johtamaan anti-venäläiseen allianssiin, johon monet (mutta eivät kaikki) ns. "Uuden Euroopan" maat ottivat halukkaasti osaa. Saksa, Ranska ja Italia pysyivät allianssin ulkopuolella. Nämä kolme valtiota osoittivat geopoliittista tukea Venäjälle sotaa seuranneessa NATO-kokouksessa, missä Georgian ja Ukrainan jäsenyys sotilasliitossa blokattiin näiden maiden toimesta. Tulos oli Washingtonille selvä pettymys. Vanha Eurooppa ei myöskään lähtenyt mukaan Venäjän taloudelliseen eristämiseen, jota Yhdysvallat Condoleezza Ricen johdolla vaati, vaan halusivat säilyttää business-siteensä Moskovaan. Tähän saattoi vaikuttaa sekin, että Venäjä presidentti Medvedevin johdolla antoi lausunnon, että "myös Venäjä osaa asettaa sanktioita".

Vielä yksi merkittävä seikka Georgian sodassa oli Venäjän armeijan suorituskyky, joka oli enemmän kuin riittävä modernilla aseistuksella varustetun Georgian armeijan nopeaan ja vaivattomaan lyömiseen. Yhdysvallat oli varustanut Georgiaa vuosikausia ennen sotaa, mutta sen varustus osoittautui silti heppoiseksi Venäjän 58. armeijakuntaa vastaan. Toki samalla myös Yhdysvallat sai arvokasta tietoa Venäjän armeijan suorituskyvystä konventionaalisessa sodassa.

Georgian sodan viesti oli selvä: Enää ei ole mahdollista, että Venäjän intressit jätetään huomiotta. Yhdysvallat ei voi tehdä mitä haluaa Venäjän lähiympäristössä ilman, että Venäjä puuttuu tilanteeseen. On huomattavaa, että Georgian sota oli ensimmäinen kerta Kylmän sodan päättymisen jälkeen, kun Venäjän armeija operoi omien rajojensa ulkopuolella. 1990-luvulla alkanut "alistuneisuuden" aika oli virallisesti päättynyt.

Seuraava geopoliittinen taistelutanner Venäjän ja USA:n välillä tulee olemaan Ukraina. Venäjä on saattanut päättää, että tavalla tai toisella Ukrainan länsimielinen hallinto saa lähteä. Tulos tai se tapa, jolla tämä saavutetaan, on epäselvä, mutta itse uskon että Moskova tulee tämän tekemään, eikä välttämättä sotilaallisella tavalla. Venäjällä on nimittäin takataskussaan joitakin keinoja toteuttaakseen intressinsä Ukrainassa, joista Ukrainan täydellinen riippuvuus Venäjän kaasusta ei suinkaan ole vähäisin.

Keski-Aasia, josta Britannia ja Venäjä kävivät ns. "Suuren Pelin" jo 1800-luvulla, on edelleen säilyttänyt merkityksensä. Keski-Aasiassa on huomattavat energiareservit, joihin länsi tahtoo päästä käsiksi ilman Venäjän vaikutusvaltaa. Kaksi tärkeintä palasta ovat Kazakstan ja Turkmenistan, joissa Venäjällä on tällä hetkellä etulyöntiasema, mutta Yhdysvallat ja EU ovat tehneet paljon töitä näiden maiden hallitusten pään kääntämiseksi myötämielisiksi lännen ajamille energia- ja putkiprojekteille alueella.

Mihin tämä uusi "Suuri Peli" tulee johtamaan? En usko suoranaiseen sotaan ainakaan lähivuosina, mutta peli ja sitä myöten poliittinen retoriikka tulevat varmasti kovenemaan. Muistan Georgian sodan aikaisen ulkoministeri Stubbin lausunnon, että "Keski-Aasia tulee olemaan se "suuri juttu" tulevaisuudessa". Kannattaa huomata, että Yhdysvaltojen sotilastukikohdat Afganistanissa ovat aivan näiden Keski-Aasian maiden naapurissa. Pidän mahdollisena, että Yhdysvallat saattaisi pyrkiä eskaloimaan Afganistanin sotaa kohti pohjoista ja näin oikeuttamaan oman lisääntyvän sotilaallisen läsnäolonsa Uzbekistanissa, Kirgisiassa ja jopa Turkmenistanissa, mikä auttaisi sitä pureutumaan pitkällä aikavälillä myös näiden maiden energiavaroihin.

Tällä hetkellä Venäjällä on länteen nähden sellainen ikävä etulyöntiasema tuolla alueella, että kaikki olemassaolevat kaasu- ja öljyputket Keski-Aasiasta länteen kulkevat Venäjän kautta. Lännen tavoite on löytää keinot, jolla riippuvuudesta Venäjän putkiverkostoon päästään eroon. Paras mahdollinen tapa olisi toteuttaa alueella uusia "värivallankumouksia", mutta tämä edellyttäisi epästabiliteetin muodostamista alueelle, jotta vallankumous olisi mahdollinen. Venäjän intressi puolestaan on pitää Keski-Aasia mahdollisimman vakaana, jotta status quo säilyy.    

Äänestä
  • Sinun asiantuntemuksesi oli sentään parempi, kuin minun puutteineen, mutta samaa tarkoitin minäkin. Kiitos vielä kerran, ystäväni Hitman-1 !!

    Äänestä

  • selvitys todellisesta tilanteesta.

    Suurin osa jengistä täällä pelkää Venäjää (syytä ehkä onkin) ja kumartaa Natolle (=USA) tajuamatta alkuunkaan, että miksi niin tekevät.

    Mikään suurvalloista ei meidän suomalaisten etuja aja, vaan ainoastaan omia sellaisia. USA haluaa kuitenkin ajaa niitä omia etujaan mahdollisimman kaukana omalta maaperältään, jotta ei tarvitse omia siviileitä uhrata mihinkään.
    Veli venäläinen kuitenkin yleensä pysyy lähimaastossaan ja välillää näyttää karhun kyntensä kun liian lähelle tullaan hyppimään.

    Tosiasia on joka tapauksessa se, että Venäjä tekee juuri niin kuin haluaa, välittämättä muista tuon taivaallista.
    Venäjä pystyy halutessaan olemaan täysin omavarainen, johon ei oikeastaan mikään muu kansakunta pysty... ehkä Kiinaa lukuunottamatta.

    Äänestä

  • äänestäjä kirjoitti:

    selvitys todellisesta tilanteesta.

    Suurin osa jengistä täällä pelkää Venäjää (syytä ehkä onkin) ja kumartaa Natolle (=USA) tajuamatta alkuunkaan, että miksi niin tekevät.

    Mikään suurvalloista ei meidän suomalaisten etuja aja, vaan ainoastaan omia sellaisia. USA haluaa kuitenkin ajaa niitä omia etujaan mahdollisimman kaukana omalta maaperältään, jotta ei tarvitse omia siviileitä uhrata mihinkään.
    Veli venäläinen kuitenkin yleensä pysyy lähimaastossaan ja välillää näyttää karhun kyntensä kun liian lähelle tullaan hyppimään.

    Tosiasia on joka tapauksessa se, että Venäjä tekee juuri niin kuin haluaa, välittämättä muista tuon taivaallista.
    Venäjä pystyy halutessaan olemaan täysin omavarainen, johon ei oikeastaan mikään muu kansakunta pysty... ehkä Kiinaa lukuunottamatta.

    raaka-aineensa. Venäjällä on kaikkea omasta takaa. Kiinan nousu perustuu halpaan työvoimaan. USA on tyhjätaskuinen tuhlaajapoika.

    Äänestä

on, vahinko vaan, että aina tarvitaan sijaiskärsijöitä, kun venäläisille imperialistelle haihattelijoille luetaan totuuksia öykkäröinnestään haihatteluineen.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä noista sijaiskärsijöistä, mutta lohdutuksena sanottakoon että onhan se täysmittaista sotaa parempi vaihtoehto...

    Äänestä

  • Lahtari Ari kirjoitti:

    Olen samaa mieltä noista sijaiskärsijöistä, mutta lohdutuksena sanottakoon että onhan se täysmittaista sotaa parempi vaihtoehto...

    Sitä vain ei meikäläinen käsitä, että siskosi kanssa, sillä tavalla. Onhan tuollaista toki Lapissakin tapahtunut, mutta kuitenkin, hyh hyh!

    Äänestä

tuolta kantilta? Kirjoituksesi on hyvä ja aikalailla jopa uskottava. Viisas kirjoitus!

Äänestä

Se nähtiin kun Saksakin aikoinaan pystyi kyllä lyömään Neuvostiliiton hajalle, mutta kun jäljelle jäi enää Venäjä, niin se suuttui niin julmetusti, että siinä tuli kaikille natseille, fasisteille, rasisteille ja muille lahtareille semmonen lähtö Kurskin jälkeen ...että hirvittää vieläkin!

Niin tuli NATO:nkin GU-kommandoille Kaukasuksella kun vähäsen vaan härnäsivät.

Ei pidä karhua turhaan härnäillä. Sen tietää metsämieskin.

Äänestä

kasvussa. Palkat joustaa ja lama ei tunnu missään. Venäjä tienaa muutamassa päivässä pelkällä kaasulla miljardi dollaria. Israelin ja USA töppäily maailmalla varmistaa venäläisten huippulaadukkaiden aseiden myynnin ympäri maailmaa. Kelaa vähän sitä!

Äänestä
  • Taipuu se Venäjänkin talous USA:n pankkikriisin seurauksena kun taipuu Japanin ja Kiinankin maailman toiseksi ja kolmanneksi suurimmat taloudet.

    Kiinan talous kasvoi viime vuoden lopulla enää 6,7%, ja Venäjän talousministeriö laski tämän vuoden kasvuennusteensa jo lähelle nollaa 40 dollarin barrelihinnalla.

    Äänestä

  • Jos se puree Saksassa ja Japanissa niin kyllä se puree Venäjälläkin.

    Ja kaikkein pahiten se puree vähemmin kehitteneissä maissa.

    Äänestä

  • kehitystyöntekijä kirjoitti:

    Jos se puree Saksassa ja Japanissa niin kyllä se puree Venäjälläkin.

    Ja kaikkein pahiten se puree vähemmin kehitteneissä maissa.

    maissa on tekemisen meinikiä. Itsekästä businessmiestä arvostetaan ja kaikki tekevät hiki hatussa duunia. Länsimaissa ollaan totuttu helppoon elämään ja valitetaan saavutettujen etujen menetyksiä. Voidaan sanoa venäläisen, puolalaisen tai kiinalaisen työntekijän olevan ainakin 30% tehokkaampi työntekijä kuin länsimainen työntekijä. Tämä johtaa pitkällä aikavälillä länsimaiden häviöön talouskilpailussa. Ja jos ulkomaisia työntekijöitä työllistetään kotimaisten työntekijöiden sijasta, alkaa rasismi nostaa päätään.

    Äänestä

  • talousministeri Elwiira kirjoitti:

    Taipuu se Venäjänkin talous USA:n pankkikriisin seurauksena kun taipuu Japanin ja Kiinankin maailman toiseksi ja kolmanneksi suurimmat taloudet.

    Kiinan talous kasvoi viime vuoden lopulla enää 6,7%, ja Venäjän talousministeriö laski tämän vuoden kasvuennusteensa jo lähelle nollaa 40 dollarin barrelihinnalla.

    minimissäänkin että öljyn hinta pysyisi edes 70 USD/barreli. Nyt se on 36 USD/barreli.

    Äänestä

  • laskettu kirjoitti:

    minimissäänkin että öljyn hinta pysyisi edes 70 USD/barreli. Nyt se on 36 USD/barreli.

    Talousennusteita ja budjettia on siellä tietysti jouduttu sorvaamaan uudestaan. Ja nyt ne perustuvat 41 dollariin.

    Äänestä


rekkarahtaukset oligarkeille ja tilaa tuli teille, eikä poliisia ja punaistatäh... , korjaan p-ristiä enää enää työllistetä ruokkimassa venäläisiä rekkakuskeja ja ehkäpä tienvarren horsmat hieman kärsivät lannoituksen puutteesta, mutta lupiinit vieraslajikkeena kukoistavat sitäkin ehommin.

Äänestä

Olen joskus lukenut jonkun tutkijan (nimeä en nyt muista) kirjoituksen näistä kolmesta maasta. Venäjä ja Saksa voi tehdä yhteistyötä, josta on etua koko Euroopalle.

Äänestä
  • Venäjä on Saksalle sen tärkeimpiä markkina-alueita, Ja Venäjä puolestaan Saksan tärkein energian, lähinnä kaasun, ja muiden raaka-aineiden toimittaja.

    Siksipä ne jo kiirehtivät Itämeren Nord Stream -kaasuputke.

    Äänestä

Bushin tullessa valtaan kassassa oli rahaa. Nyt on velkaa yli 10000 miljardia dollaria. Tuota ennätystä ei lyödä aivan lähiaikoina,tuskin koskaan.

Pankkien omapääoma on 1400 miljardia, luottotappiot pahimmillaan 3600 miljardia. Luvut N.Y. yliopiston prof. N. Roubinin laskelmista. Valtiolle tulee n. 2000 miljardin lasku.

Teollisuuden ja rahoituksen tukemiseen tarvitaan väh. 1000 miljardia. Autonvalmistajista GM ja Chrysler ovat jo valtion holhouksessa.

Työttömyysluvut ennätyssuuria. Asuntojen hintojen lasku jatkkuu, pakkomyynnit lisääntyvät. Valtio joutuu takaamaan vanhoja asuntolainoja sadoilla miljardeilla.

Lamasta nouseminen ja velkojen maksu kestää kymmeniä vuosia . Pelkät korkokulut lainoista ovat yli 400 miljardia vuodessa.

FED:n lainakorko on nyt 0,25%. Sitä ei voi enää laskea. Ainoa vaihtoehto on setelirahoitus.

Japani laski -90 alussa korkonsa 0,3 %:n.Rahat karkasivat ulkomaille paremmin tuottaviin kohteissiin. Pystytäänkö valvomaan eteivät ylikansalliset amerikkalaiset yhtiöt tee samanlaisia edullisempia sijoituksia,Kiina vaikuttaisi huokuttelevalta kohteelta.

Säälksi käy niitä jotka joutuvat tuon kaiken maksamaan. Se on pitkä ja kivinen tie.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lahtari Ari kirjoitti:

Maailman laajuinen lama koskee myös Suomea-, mutta pahiten alikehittynyttä Venäjää.

Ainakin osin lama on järjestetty, -ja toimijoina sen takaa löytyy Eu ja USA sekä Kiina.
Kenen etu onkaan Venäjän nousun tukahduttaminen, ja palauttaminen takaisin kivikauteen - ja samalla myöskin muslimivaltio Iranin pysyminen kivikaudessa (syy saattoi olla juuri- ja nimenomaan Venäjän tuessa terrorismille).

Toki USAn ,Israelin, Kiinan ja Eu:n etuja nämä palvelee - joskin viiveellä - mutta siltikin loppjenlopuksi näin on. Onkin oletettaavaakin enämpi, kuin vain olettaa, että lamalla saatiin Venäjä jälleen kontalleen- sekä siihen arvoon mihin se maailman kansojen joukossa kuuluukin - kivikauteen, ja varsinkin kun tukee hullua äärimuslimiterrorismia kaikin tavoin.

USA ja Eu nousee toki laman syövereistä kuten Kiinakin, ja nämä käärii voitot lamasta. -Venäjä barbaarisena kivikautisena kehitysmaana taas kärsii laman vaikutuksista pitkään, eikä voi enää kiristää mm. puutulleilla - tai varsinkaan öljyllä ja kaasullaan muuta maailmaa.

Talouden alasajo on nykyään tehokkaampaa mitä olisi täyimittainen sota tms. Poikkeuksen tässä tekee toki Israel, ja sen kuriin panemat Hamas-terroristit - ja samalla se on vakava varoittava muistutus Hamas-terroristien tukijoille - eli esim. Eu:lle ja Venäjälle.

Onkohan uudesta USAn presidentti B Obamasta yhtä mittavaan taloudellis-sotilaallisen offensiiviin, minkä G.W Bush teki -

USA romutti hirviövaltio Neuvostoliitonkin vapauttaen orjuudesta samalla n. 140 miljoonaa ihmistä - miksi sitten ei huomattavasti heikompaa Venäjän Putinin mafiamaista diktatuuria...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu