umpikujassa

Ollaan mieheni kanssa asuttu samaa kotia jo kohta kuusi vuotta.Olen itse 32-vuotias ja mies muutaman vuoden vanhempi.
Haluaisin kovasti lapsen/lapsia hänen kanssaan ja niin hänkin toisinaan väittää, mutta ei nyt, joskus myöhemmin.
Keskenmeno minulla oli noin vuosi sitten siihen mies ei juurikaan reagoinut, itselleni se oli kovempi paikka kuin olisin uskonutkaan. Nyt hän sanoo, kun olen yrittänyt lapsi haaveistani kertoa, että lasta emme voi ajatellakaan ennen kuin parin vuoden kuluttua kun hän on saanut raha-asiansa kuntoon. Hän ei siis ole mikään säästäväinen rahankäyttäjä, kulutusluotoja on paljon, kaikki pitää saada nyt ja heti, monta luottoa päälisin ja minimilyhennykset.Veronpalutuksista lupasi maksaa jotain pois mutta eurollakaan ei niillä lyhentynyt yksikään velka.
Olen yrittänyt selittää, että parin vuoden päästä on mulla ikää jo niin paljon,mahdollisuudet huononee koko ajan. Ja kun lasta ei tähänkään asti ole kuulunut,pitäisi meidän mennä tutkimuksiin ja mahdollisesti lapsettomuushoitoihin. Mutta edes tutkimuksiin hän ei suostu ennen kuin kahden vuoden kuluttua. Hän väittää kyllä kovin, että ainoa syy on raha, mutta en oikein jaksa uskoa..Pelkään,ettäparin vuoden päästä tilanne voi olla vielä pahempi, työttömyyttä, uusia velkoja yms.Rakastan kyllä häntä, mutta myös perhe ja lapset olivat niin kovin tärkeitä.Pelottaa, tapaako koskaan enää ketään, jota voi rakastaa ja saa vastarakkautta, mutta pelottaa myös jäädä tähän ja antaa vuosien kulua..
Anteeksi kovin sekavasta tekstistä, vaikea kirjoittaa ajatuksiaan ylös sellaisenaan kuin ne itse tuntee..
61344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aivan luettavaa tekstiä. Ompa teillä kinkkinen tilanne,tuo miehesi rahan käyttö on huolestuttava. Pohjimmiltaan lasta ei tulisi kenenkään ajatella vastaan raha. Meillekkin lapset syntyivät ilman suunnittelua, eikä me rahasta puhuttu ennen lapsia. Ymmärrän hyvin biologisen kellon tikittävän kohdallasi. Ja tilanteesi, jäätkö suhteeseen ja jos eroat, uuden kummpanin etsintä jne. Toiveissasi on kuitenkin perheen perustaminen. Aika auttaa tässä asiassa, koita keskustella viellä miehesi kanssa lapsi asiasta. Raha-asioista saan sen käsityksen, että tuollainen käyttäytyminen miehelläsi jatkuu ja jatkuu. Eikä mielestäni tunnu luottamusta herättävältä. Voimia sinulle ratkaisuissasi, ovatpa ne mitä hyvänsä. Jokainen tekee omat ratkaisunsa ja kulkee toiveitaan ja unelmiaan kohden, myöskin jos on parisuhteessa. Silloin tietenkin toivoisi kummppanin kulkevan samoja päämääriä kohti.

Äänestä

Miehellä ei ole tajua hoitaa taloudellista puolta. (Velkaa ja maksamattomia laskuja, tapa "minä näen, haluan, minulla on" -elää on täydellisen väärä!)

Nyt jos teidän kahden lisäksi on vielä kolmas elätettävä, menot eivät suinkaan pienene. Päinvastoin! Ja sitä kestää seuraavat 18 vuotta.

Haluatko sinä todella tehdä avuttoman uuden ihmisen, ihmisen joka on teistä kahdesta täysin riippuvainen hamaan tulevaisuuteen, tuon sotkun keskelle?

Ymmärrätko miten jatkuva velkataakka, jota ei edes yritetä lyhentää, tulee kasvamaan koko ajan. Tuosta ei seuraa muuta kuin riitoja, eripuraisuutta ja täydellisen väärä elinympäristo täysin viattomalle ihmiselle.

Olisikohan parempi etsiä avIIIIIomies-ehdokas ja tulevan lapsesi isä, ihmisestä joka on paljon vastuuntuntoisempi?

Äänestä

Et halua tuon tyypin geenejä jälkeläisillesi.

Holtiton rahankäyttö on yksi merkki lusmun geeneistä.

Etsi sellainen mies joka haluaa lapsia ja jolla on varaa ne myös elättää pahan päivän sattuessa.

Äänestä

Kiitos paljon kaikille,kun olitte vaivautuneet vastaamaan! En itsestäni olisi uskonut vielä muutamia vuosia sitten, että tarve perheen perustamiselle olisi joskus näin valtava, vaikka lapsia olen aina halunnutkin.
Jotenkin tuntuu,että pettymyksessäni sain tuon kuulostamaan ehkä pahemmalta kuin onkaan, tai sitten tuli vaan tarve puolustella miestäni, tiedä häntä..
Mutta siis, kyllä hän velkansa maksaa, on aina tehnyt niin, ottaa vaan aina sitten uutta.Kertaalleen on saanut takuusäätiön takaaman lainan veloilleen, autokaupoilla yleensä velkaantuu.Ja joka kerta on ahdistunut ja katuu tehtyjä velkojaan ja lupaa, ettei enää moista tee.
Mutta kaikenlaisia tarpeita tulee aina, mitä hän ei kykene vastustamaan ja taas lähtee lainat tai osamaksut rullaamaan. Tähän hän on oppinut jo kotoaan, 70-vuotias äitinsä toimii edelleen näin kuten koko muukin perhe.Itse vaan en voi käsittää tuollaista, joskus nuoruudessa käytin itsekin rahaa noin, mutta onneksi olen oppinut säästäväisemmäksi.
Ja kyllä hän maksaa kaikesta osansa, siitä olenkin ollut juuri tämän vuoksi hyvinkin tarkka. Kaikki puoliksi tai muuten se kääntyy vähitellen siihen, että mulle kaatuu vaan enemmän ja enemmän maksuja.
Eilen saatiin puhuttua ensimmäistä kertaa vähän paremmin tästä lapsi asiasta ja jotenkin tuntuu, että mies olisi jo edes vähän myötamielisempi asialle.Ja ymmärrän senkin että hän pelkää aina vaan suurempia riitoja raha-asioista jos on vielä yksi suu lisää ruokittavana.
Jotenkin haluaisin vaan uskoa, että hän oppisi pois tuollaisesta kierteestä..ehkä mahdotonta..

Äänestä
  • Sinä niin kovasti haluat lapsen. Tuo asettaa vaaleanpunaiset lasit silmillesi ja näet miehesi sellaisena kuin sinä haluat hänen olevan. Jota hän EI ole. Uudelleen ja uudelleen toistuva velanotto on kerta toisensa jälkeen todistanut sen.

    Käyttöhyödykkeet vain lisääntyvät ajan kanssa, hänen halunsa saada uusia asioita vain lisääntyy. Ne myös muuttuvat kalleimmiksi.

    Vaikka kuinka yrittäisit ja haluaisit nähdä miehen vastuuntuntoisena, ikävä kyllä, hän ei sitä ole. Syntyvä lapsi EI myöskään muuta hänen elintapaansa.

    Olisiko parasta viimeistään tässä vaiheessa hyväksyä tosiasiat ja etsiä lapsellesi vastuuntuntoinen isä ja itsellesi mies joka pysyy sanassaan.

    Äänestä

Mies haluaa olla perheestä huolehtiva isä, johon hän tarvitsee aikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toiveineni kirjoitti:

Ollaan mieheni kanssa asuttu samaa kotia jo kohta kuusi vuotta.Olen itse 32-vuotias ja mies muutaman vuoden vanhempi.
Haluaisin kovasti lapsen/lapsia hänen kanssaan ja niin hänkin toisinaan väittää, mutta ei nyt, joskus myöhemmin.
Keskenmeno minulla oli noin vuosi sitten siihen mies ei juurikaan reagoinut, itselleni se oli kovempi paikka kuin olisin uskonutkaan. Nyt hän sanoo, kun olen yrittänyt lapsi haaveistani kertoa, että lasta emme voi ajatellakaan ennen kuin parin vuoden kuluttua kun hän on saanut raha-asiansa kuntoon. Hän ei siis ole mikään säästäväinen rahankäyttäjä, kulutusluotoja on paljon, kaikki pitää saada nyt ja heti, monta luottoa päälisin ja minimilyhennykset.Veronpalutuksista lupasi maksaa jotain pois mutta eurollakaan ei niillä lyhentynyt yksikään velka.
Olen yrittänyt selittää, että parin vuoden päästä on mulla ikää jo niin paljon,mahdollisuudet huononee koko ajan. Ja kun lasta ei tähänkään asti ole kuulunut,pitäisi meidän mennä tutkimuksiin ja mahdollisesti lapsettomuushoitoihin. Mutta edes tutkimuksiin hän ei suostu ennen kuin kahden vuoden kuluttua. Hän väittää kyllä kovin, että ainoa syy on raha, mutta en oikein jaksa uskoa..Pelkään,ettäparin vuoden päästä tilanne voi olla vielä pahempi, työttömyyttä, uusia velkoja yms.Rakastan kyllä häntä, mutta myös perhe ja lapset olivat niin kovin tärkeitä.Pelottaa, tapaako koskaan enää ketään, jota voi rakastaa ja saa vastarakkautta, mutta pelottaa myös jäädä tähän ja antaa vuosien kulua..
Anteeksi kovin sekavasta tekstistä, vaikea kirjoittaa ajatuksiaan ylös sellaisenaan kuin ne itse tuntee..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu