Poikani seurusteli opintoajoistaan saakka hyvin herttaisen tytön kanssa. Yhteisiä vuosia heillä on nyt 7 ja molemmat ovat 30-vuotiaita. Nykyisin he ovat avoliitossa ja heillä on 1,2 vuotias lapsi ja oma koti, tietenkin velkana.
Miniä halusi kovasti lasta jo pidemmän aikaa.
Mutta kuinkas kävikään! Odotusaikana hän muttui pikkuhiljaa aivan toiseksi. Mitä pidemmälle raskaus eteni, sitä oikukkaampi ja vaativampi hänestä tuli.
Nyt sivusta seuraten ei voi olla kuin surullinen, kun huomaa miten huonosti asiat ovat. Lapsen syntymän jälkeen on isä nukkunut sohvalla ja makuuhuone kuuluu vain äidille ja lapselle. Äiti on päivät kotona. Isä käy ruokaostoksilla töiden jälkeen, syöttää ja kylvettää lapsen, vaihtaa vaipat. Tekee viikkosiivot ja pesee pyykit. Ja kaiken huippu, vielä oman ruokansakin, koska miniä valmistaa ruuan vain itselleen. Kaikesta huolimatta miniä on kova käskytämään, moittimaan ja arvostelemaan muidenkin ihmisten aikana.
Lapsi on miniälle kaikki kaikessa ja siksi hän koko ajan antaa neuvoja, jos lapsi on toisella ihmisella vaikkapa vaan sylissä. Mummona tämä ainoa lapsi on minullekin rakas. Tosin yhden kerran on luonani ollessaan , miniä kieltänyt minua puhumasta lapselle, ettei lapsi häiriinny. Olin aivan järkytynyt ja sanaton siitä kiellosta.
Poikani ei paljoa ongelmista halua puhua. Minä taas olen sitä mieltä, että jonkinlainen selkäranka pitäisi miehellä kotonakin olla. Työssään hän on varmasti pätevä, koska on esimiesasemassa isossa yrityksessä. Hyvä isäkin hän on mutta kovaluontoisen avovaimonsa kanssa jää toiseksi. Näen, että poikani kärsii ainaisesta henkisestä rumpasta. Lapsen takia hän tietenkin kestää.
Mikä muutti miniän ja tuleeko hänestä enää sitä herttaista ihmistä? Jostain olen kuullut, että synnytyksen jälkeen voi äidillä 3 vuotta kestää tälläinen "masennus".
Mikä avaisi heidän silmänsä huomaamaan, ettei näin voi jatkua? Haluaisi olla tukena ja ymmärtää mutta tuntuu ettei minulla ole siihen taitoa.
Miniä halusi kovasti lasta jo pidemmän aikaa.
Mutta kuinkas kävikään! Odotusaikana hän muttui pikkuhiljaa aivan toiseksi. Mitä pidemmälle raskaus eteni, sitä oikukkaampi ja vaativampi hänestä tuli.
Nyt sivusta seuraten ei voi olla kuin surullinen, kun huomaa miten huonosti asiat ovat. Lapsen syntymän jälkeen on isä nukkunut sohvalla ja makuuhuone kuuluu vain äidille ja lapselle. Äiti on päivät kotona. Isä käy ruokaostoksilla töiden jälkeen, syöttää ja kylvettää lapsen, vaihtaa vaipat. Tekee viikkosiivot ja pesee pyykit. Ja kaiken huippu, vielä oman ruokansakin, koska miniä valmistaa ruuan vain itselleen. Kaikesta huolimatta miniä on kova käskytämään, moittimaan ja arvostelemaan muidenkin ihmisten aikana.
Lapsi on miniälle kaikki kaikessa ja siksi hän koko ajan antaa neuvoja, jos lapsi on toisella ihmisella vaikkapa vaan sylissä. Mummona tämä ainoa lapsi on minullekin rakas. Tosin yhden kerran on luonani ollessaan , miniä kieltänyt minua puhumasta lapselle, ettei lapsi häiriinny. Olin aivan järkytynyt ja sanaton siitä kiellosta.
Poikani ei paljoa ongelmista halua puhua. Minä taas olen sitä mieltä, että jonkinlainen selkäranka pitäisi miehellä kotonakin olla. Työssään hän on varmasti pätevä, koska on esimiesasemassa isossa yrityksessä. Hyvä isäkin hän on mutta kovaluontoisen avovaimonsa kanssa jää toiseksi. Näen, että poikani kärsii ainaisesta henkisestä rumpasta. Lapsen takia hän tietenkin kestää.
Mikä muutti miniän ja tuleeko hänestä enää sitä herttaista ihmistä? Jostain olen kuullut, että synnytyksen jälkeen voi äidillä 3 vuotta kestää tälläinen "masennus".
Mikä avaisi heidän silmänsä huomaamaan, ettei näin voi jatkua? Haluaisi olla tukena ja ymmärtää mutta tuntuu ettei minulla ole siihen taitoa.
Vastaukset 16
Vanhimmat
miniasi sita mielta etta han tarvitsee ammattia-apua? Jos siita ei ole ollut viela puhetta, niin kannattaa tuoda esille. Parempi on menna hakemaan apua ja saada asit kuntoon kuin hajottaa perhe. Selvasti hanella on masennusta. Se menee kylla ajallaan ohi, mutta ei ole hyva etta perhe karsii sen takia..
Ilmeisesti miniäsi ei ole tyytyväinen poikaasi jossain mielessä ja hän purkaa vihansa tällä tavoin. Todella väärin lasta ajatellen.
näyttäisi siltä että miniäsi on masentunut, eikä omalta pahalta ololtaan näe miten huonosti käyttäytyy. eikä osaa nähdä tilannetta poikasi silmin. masennus voi myös näkyä siinä, että on liian takertunut vauvaan, ja tarkoitan todella LIIAN, tiedän toki että äidillä ja lapsella on muutenkin vahva side. ehkä jokin pariterapia tai jotain? varmaan itse aikanaan tuosta havahtuu ilman terapiaakin, mutta onhan se väärin että kaikki kärsii.
En tiedä oletko unohtanut miten täydellinen äiti ÄITI haluaa olla siitä johtuu alituinen neuvominen ja muuten alituinen päteminen.Ei voi muuta todeta synnytyksen jälkeinen masennus miniälläsi on,Siihen löytyy apua jos hän on valmis sitä vastaan ottamaan.Meillä on Synnynnäisesti sairastunut lapsi kotona ja tiedostan itseni ja masennukseni kuvauksesta.Mutta viellä ollaan nukuttu samassa sängyssä ei mitään hitleri meininkiä.Kehottaisin sinua steppaamaan poikaasi puhumaan ASIOITA hän on ainut mikä voi niihin oikeasti vaikuttaa.Muista että olet mummi jota tulevaisuudessakin rakkaudella muistetaan
Mistäpä sitä voi tietää, mikä heidän välejään hiertää. Varmaankin miniäsi on masentunut, eikä ole siihen saanut apua. Voi olla, että poikasi on pettänyt häntä ja siksi on surullinen ja masentunut, mutta ei osaa irtautua. Äidit puolustavat aina lapsiaan, mutta harvoin tietävät heidän paheistaan mitään.
Voisit yrittää puhua poikasi kanssa ja kysyä onko kaikki hyvin ja mikä voisi auttaa. Voisit kahden kesken ottaa asian varovasti puheeksi myös miniän kanssa. Mutta älä syyttele tai tuomitse, kysy vain voiko hän hyvin, koska vaikuttaa jotenkin surulliselta. Ehkäpä hän voi avautuakin asiasta ja näin pääsette eteenpäin.
Koita puhua poikasi kanssa, ensinnäkin jo siitä syystä, että saat sinäkin purkaa omia huoliasi ja tuntojasi. Kaikki naiset muuttuvat jonkin verran lapsien myötä, ja alkuajat voivat olla hyvin raskaita. Kuten joku sanoi, et myöskään voi tietää, mitä kaikkea poikasi kodin seinien sisällä tapahtuu - ja niin sen pitää ollakin. Tukemassa saa olla ja apua tarjoamassa, mutta et voi kantaa liian suurta vastuuta poikasi elämästä. Vaikea on äidin päästää irti siitä aikuisestakaan lapsesta.
Puhu siis poikasi kanssa ja ilmaise huolesi. Yritä rohkaista poikaasi puhumaan vaimolleen vaikkapa psykologin juttusilla käynnistä, jos poikasikin on sitä mieltä, että masennuksesta voisi olla kyse. Masentunut ei osaa itse hakea apua.
Suoraan miniälle en sinuna asioista puhuisi, vaan ensin poikasi kautta. Ettei miniä loukkaannu siitä, että "anoppi tunkee nokkansa meidän asioihin", vaikka tarkoitatkin hyvää.
Mutta älä huoli siitä, että poikasi "joutuu" käymään kaupassa ja tekemään itse ruokansa. Todella moni, moni mies tekee nykyään niin, vaikkei lapsiakaan olisi! Ja kyllähän se miniäkin vaipat varmaan vaihtaa ja lapsen hoitaa päivän aikana, kun mies on töissä.
Älä luovu toivosta - vauva- ja pikkulapsiaika voi olla äärimmäisen raskasta! Yleensä kuitenkin tilanne helpottaa ajan kanssa. Äläkä hylkää miniääkään, vaikka poikasi kohtelu voi sinusta tuntua epäoikeudenmukaiselta. Jos miniäsi on masentunut ja väsynyt, hän ei näe omaa käytöstään samalla tavalla kuin ulkopuolinen ja tarvitsee tukea ja apua. Onneksi poikasi on sellainen mies, oikea mies ja perheenisä, joka jaksaa ne pyykit pestä ja kaupassa käydä!
...kaikkea tilanteesta. Olet luultavasti saanut tietosi poikasi tai omien havaintojesi kautta, eli sinulla on täysin puolueellinen kuva tilanteesta.
Ennakkoasenteesi miniääsi kohtaan tuntuu olevan hyvin negatiivinen, ja näet vain huonot puolet. Aluksi miniäasi oli "herttainen tyttö", mutta nyt hän on "kovaluontoinen avovaimo", joka "on kova käskyttämään, moittimaan ja arvostelemaan". Tuskin ihmisen perusluonne muuttuu muutamassa vuodessa miksikään, eli kyse on nyt jostain muusta.
Mietipä mitä kaikkia ongelmia ja mieltä rasittavia asioita äidillä voi olla synnytyksen jälkeen ja lasten ollessa pieniä? Esimerkiksi:
- synnytyksestä aiheutuneet fyysiset muutokset ja ongelmat
- synnytyksen jälkeinen masennus (ei "masennus" vaan sairaus jonka nimi on oikeasti masennus!)
- hormoonitasapainon heittelehtiminen ja synnytyksen jälkeen sopivan ehkäisykeinon löytäminen
- miehen henkisen tuen puute (esim. työpäivien takia) ja tunne siitä että on jäänyt yksin lapsen kanssa
- parisuhteen muut ongelmat (joista ulkopuolisilla ei ole mitään käsitystä), esim. pettäminen, seksielämän ongelmat, henkinen tai fyysinen väkivalta jne.
- itsetunnon romahtaminen ja itsensä tunteminen turhaksi ja arvottomaksi työelämästä poisjäännin seurauksena
Tässä siis vain muutamia esimerkkejä ja mahdollisia ongelman syitä.
Tietenkin voit yrittää keskustella poikasi kanssa ja auttaa ja tukea häntä tilanteessa. Samoin voit yrittää tarjota miniällesi kaiken mahdollisen tuen, ja myös yrittää osoittaa, ettet ole häntä vastaan poikasi puolella.
Vaikka tilanne stressaakin sinua, niin mielestäni ongelma ei kuitenkaan ole ensisijaisesti sinun. Siksi sinun ei pidä olla sitä aktiivisesti ratkaisemassa ja tyrkyttämässä apuasi, vaan antaa ihmisten selvittää välinsä itse, ja olla ainoastaan tarvittaessa/pyydettäessä tukena. Minä ainakin kokisin tilanteen varsin loukkaavana, jos anoppini työntäisi nenänsä asioihin, jotka ovat yksiselitteisesti minun ja mieheni välisiä yksityisiä asioita.
Vai halusiko nainen helpon elämän. Miehen, joka huolehtii sekä lapsesta että hänestä.
Et voi tietää kaikkea tilanteesta. Olet luultavasti saanut tietosi poikasi tai omien havaintojesi kautta, eli sinulla on täysin puolueellinen kuva tilanteesta.
Ennakkoasenteesi miniääsi kohtaan tuntuu olevan hyvin negatiivinen, ja näet vain huonot puolet. Aluksi miniäasi oli "herttainen tyttö", mutta nyt hän on "kovaluontoinen avovaimo", joka "on kova käskyttämään, moittimaan ja arvostelemaan". Tuskin ihmisen perusluonne muuttuu muutamassa vuodessa miksikään, eli kyse on nyt jostain muusta.
Mietipä mitä kaikkia ongelmia ja mieltä rasittavia asioita äidillä voi olla synnytyksen jälkeen ja lasten ollessa pieniä? Esimerkiksi:
- synnytyksestä aiheutuneet fyysiset muutokset ja ongelmat
- synnytyksen jälkeinen masennus (ei "masennus" vaan sairaus jonka nimi on oikeasti masennus!)
- hormoonitasapainon heittelehtiminen ja synnytyksen jälkeen sopivan ehkäisykeinon löytäminen
- miehen henkisen tuen puute (esim. työpäivien takia) ja tunne siitä että on jäänyt yksin lapsen kanssa
- parisuhteen muut ongelmat (joista ulkopuolisilla ei ole mitään käsitystä), esim. pettäminen, seksielämän ongelmat, henkinen tai fyysinen väkivalta jne.
- itsetunnon romahtaminen ja itsensä tunteminen turhaksi ja arvottomaksi työelämästä poisjäännin seurauksena
Tässä siis vain muutamia esimerkkejä ja mahdollisia ongelman syitä.
Tietenkin voit yrittää keskustella poikasi kanssa ja auttaa ja tukea häntä tilanteessa. Samoin voit yrittää tarjota miniällesi kaiken mahdollisen tuen, ja myös yrittää osoittaa, ettet ole häntä vastaan poikasi puolella.
Vaikka tilanne stressaakin sinua, niin mielestäni ongelma ei kuitenkaan ole ensisijaisesti sinun. Siksi sinun ei pidä olla sitä aktiivisesti ratkaisemassa ja tyrkyttämässä apuasi, vaan antaa ihmisten selvittää välinsä itse, ja olla ainoastaan tarvittaessa/pyydettäessä tukena. Minä ainakin kokisin tilanteen varsin loukkaavana, jos anoppini työntäisi nenänsä asioihin, jotka ovat yksiselitteisesti minun ja mieheni välisiä yksityisiä asioita.
Kiitos Sinulle mielipiteestäsi.Jokainen vastaus on tervetullut ja avuksi.
Jos olisin sellainen anoppi joka menee toisten kotiin ratkomaan heidän ongelmiaan ja sanomaan miten asiat tulisi hoitaa, niin en olisi tälle palstalle kirjoittanutkaan.
Tuntui tärkeältä kuulla toisten ja viisaampienkin ihmisten mielipide ja saada hiukan helpotusta omiin ajatuksiin.
Käyn heidän luonaan korkeintaan kerran kuukaudessa ja silloinkin viivyn kohtuullisen ajan. Miniäni huomioin samalla tavalla kuin poikanikin. Lapsi on aivan ihana ja olisi mukava nähdä onnellinen perhe.
Minun on vaikea ottaa asiaa puheeksi elleivät he siitä itse puhu. Mitään kolmiodraamaa en halua jossa anoppi-sana kuulostaa kirosanalta. Ja onhan se niin, että pojan kuuluu olla vaimonsa puolella, ei äitinsä.
Arvokkaita neuvoja on tullut jotka minun on hyvä pitää mielessä....aina väliin kun omat ajatukset hämärtyy. Ja toivon todella, että miniälläni olo helpottuu. Jos se on pysyvä olotila niin silloin asiat ovat todella huonosti.
Ettet vain liiaksi sekaannu poikasi perheen elämään?
Esim. koet olevasi oikeutettu ravaamaan päivittäin toisten kotona, mummonrakkauskortti kädessä.
Älä sekaannu sellaiseen minkä taustoja et tiedä. Jos miniälläsi on masennusta, yritä taustalta tukea, älä tyrkytä neuvojasi ja asetu vain poikasi puolelle.
Jokainen tarina on erilainen, riippuen kertojasta.
Et sinä voi tukea kun et ymmärrä etkä tiedä heidän parisuhteen ongelmia.Edellisestä vastauksesta voit lukea MASENNUKSEN oireet.Oikein tuo ärsyttää ennen aikainen käsitys että mies vain siittää ja nainen kotona on kävelevä kodinkone.(nyrkin ja hellan välissä)luulisi sinunkin poikasi synnyttäneenä muistavan mitä äitiyteen totuttelu tuo tullessaa.Aika kultaa muistot näin sanotaa.Joskus se mummojen häärääminen ja neuvominen ärsyttää kun (asenne on että tiedän äitiä paremmin miten lasta tulisi hoitaa)Varsinkin kun mummo kyläilee aina lapsen päiväunien aikaan ja haluaisi herättää lapseni.Onneksi minulla on rakas mies joka pitää anopin näin sanotusti aisoissa.Ei tunge nokkaansa meidän henkilökohtaisiin asioihin.Se on jännää huomata aika monella on anopin kanssa kismaa yleensä se on miehen äiti.Lainatakseni sinua Miniäni halusi kovasti lasta...Niin hän se on että lapsia saadaan ja yhtä paljon se on myös miehen tahdon asia haluanko tulla isäksi.Arki kun ei ole aina sitä ruusuista.Meillä on synnynnäisesti sairastunut lapsi hänen kohdallaan on pitänyt jaksaa vaan.Tänä aamuna neljältä pääsin nukkumaa Ei sitä apua isovanhemmilta ole herunut;mutta meidän kohdalla ei tarvitse neuvoakkaan,kun eivät oikeasti ymmärrä lapsen sairautta rajoituksia.Lapsen takia ei tarvitse kestää mitään vaan RAKKAUDESTA sitä yhdessä ollaan ainakin tänäpäivänä luulisin?.Viellä lopuksi älä puutu poikasi-AIKUISEN MIEHEN perhe elämään ja jos miehellä on selkärankaa hän selvittää ITSE vaimonsa kanssa tai ottaa eron jos haluavat.Eikä paukuta turpaa niin kun aika monet miehet tekee että vaimo pysyy nyrkin ja hellan välissä.
Karu tilanne.
Minun mielestäni on poikasi oma tehtävä kasvattaa se selkäranka itselleen. Sinä voit vaikuttaa siihen vain omalla esimerkilläsi, et ohjein etkä kehotuksin. Omien rajojen selkeä ja terveen itsekäs vetäminen ja ylläpito antaa kai aina tervettä esimerkkiä.
Itseäni inhottavat äitini ihmissuhdeneuvot, sillä juurikin vanhempieni epäkypsän ja epäterveen ihmissuhdemallin takia minulla ei ole ollut terveitä eväitä sosiaaliseen elämään. Vähiten minä heiltä haluan jotain vinksahtaneita neuvoja kuulla... Korjaisivat ensin oman suhteensa ja kasvaisivat sellaisiksi ihmisiksi joita kunnioittaisin. Sen sijaan ihmisinä joita säälin ja väheksyn ei heidän laukomansa "visaudet" saa minussa mitään positiivista reaktiota aikaan.
Usein anopilla on hyvin toispuoleinen kuva avoiparin suhteesta. Mistä tiedät heidän kotielämästään noin paljon? Esim meillä kun vauva itki paljon yöllä, niin mies halusi nukkua toisessa huoneessa, että jaksoi lähteä aamulla töihin.
Poikasi on jo hyvionkin aikuinen ja osaa varmasti hoitaa suhteensa itse. Usein jos anoppi puuttuu asioihin ne tuppaavat vaikeutumaan. Voit tietysti miniän kanssa jutella ja yrittää kysellä varovasti menevätkö asiat ihan noin. Jos parisuhteessa on molempien mielestä ongelmia niin ehdota ulkopuolista apua kuten parisuhde terapeuttia.
Kun vauva on pieni on äiti kovilla yösyömisten ym kanssa ja on ihanaa jos isäkin auttaa kotona. On vaikea uskoa että isä joutuisi ihan kaikkea tekemään. Mutta jos kyseessä on todellakin masennus ja asiat ovat kertomallasi tavalla, niin hoitoon saanti mahdollisimman aikaisin voisi pelastaa tilanteen.
on myös mahdollista että suhteessa on käynyt jotain mitä et tiedä. Esim poikasi on pettänyt? Miniä ei varmasti tällaista anopille kerro. Mutta toivottavasti asiat saadaan kuntoon!
Miniälläsi on synnytysmasennus eikä se hoitamatta ohi mene, eikä hän sitä itse tiedosta. Ainoa mitä mummina voit tehdä on ottaa tuosta masennuksesta selvää ja kertoa sen pojallesi, auttaa häntä asiallisella tiedolla ja rohkaista poikaasi hakemaan apua omaan pahaanoloonsa ja jaksamiseen.
Poikasi ymmärtäminen, tukeminen on parasta mitä voit koko perheen hyväksi tehdä, vauva voi hyvin kun hänellä on hyvinvoivat rakastavat vanhemmat. Olisi varmasti hyväksi poikasi parisuhteelle jos he pääsisivät yhdessä, ilman vauvaa pikku matkalle tai kylpyläreisulle. Koeta tukea poikaasi isän ja aviomehen roolissa, hän voi tuntea epävarmuutta, pelkoa niissä molemmissa.