Sydämet särkyy ja eroja tulee.Väärästä parinvalinnasta, vääristä motiiveista ja sinisilmistä alkanevat jo kaikki uskottomuustarinatkin. Ei ole olemassa mitään pettäjän prototyyppiä, vaan harkitsemattomuutta ja ajattelemattomuutta parinvalintavaiheessa. Ensimmäiset signaalit uskottomuudesta tullevat hyvin varhain, mutta niitä ei tahdota uskoa vaan suhdetta jatketaan kuvitellen että varoitusmerkit olivat turhia.
Parinvalintaa pitäisi varmaan jo opettaa perheissä, lapset pitäisi saada luottamaan vaistoonsa ja kulkemaan sen varassa ihmissuhteissaan.
Parinvalintaa pitäisi varmaan jo opettaa perheissä, lapset pitäisi saada luottamaan vaistoonsa ja kulkemaan sen varassa ihmissuhteissaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
että pettäminen on ihan aikuisten oikeasti väärin eikä mikään tekosyy oikeuta sitä.
Vain sillä tavoin sosiaalisella paineella sitä saadaan vähennettyä vaikka pettäjiä tulee olemaan aina.
Valitettavasti nykyään tuollainen henkilö on heti jeesustelija, liian mustavalkoinen yms. eikä vain ihan normaalit moraaliset arvot omaava ihminen.
Nykyään mennään tunteella ja siltä mihinkä sydän ohjaa vaikka se ohjaisi vieraaseen petiin.
Sitten jotkut "parisuhdeneuvojatkin" antavat neuovja että kannattaako pettämisestä kertoa vai ei, eivätkä tuomitse pettämistä kuten sille tulisi heti tehdä jo alussa.
Aikuisten "vapaa kasvatus" on johtanut tuohon. Sitten on tietysti niitä sinisilmäisiä jotka uskovat ettei se toinen voi pettää vaikka kaikki merkit ovat nähtävissä.
Ehkä se on vain kuitenkin aika harvinaista, että saa hänet, ketä rakastaa kaikkein eniten. Jos oikeasti rakastaa, ei siihen kukaan pääse tulemaan väliin eikä niitä riitojakaan niin synny.