mä olen tälläinen transtaustainen nainen, olen siis syntynyt poikana ja olen käynyt läpi sukupuolenkorjausleikkaushoidot ja oeln nyt onnellinen ja tyytyväinen elämääni...
mutta perheeni aiheuttaa minulle stressiä, kun käyn vierailemassa niin minua pilkataan ja yritetään alistaa ja ei kunnioiteta päätöstäni.
Olen pitänyt jonkin aikaa etäisyyttä, mutta miksi perheeni haluaa olla minuun yhteydessä , kun ne eivät hyväksy minua.. ja tässä on vielä se , että perheeni on alkoholistitaustainen ja olen lähtenyt nuorena pois kotoa ja halunnut parempaa elämää ja epailen, että vanhempani ja sisaruksiani häiritsee, että olen päässyt pois siitä alkoholisti ilmapiiristä ja olen nyt onnellinen ja elän sitä elämää jota olen aina halunnut. Olen nyt 40v.
mutta perheeni aiheuttaa minulle stressiä, kun käyn vierailemassa niin minua pilkataan ja yritetään alistaa ja ei kunnioiteta päätöstäni.
Olen pitänyt jonkin aikaa etäisyyttä, mutta miksi perheeni haluaa olla minuun yhteydessä , kun ne eivät hyväksy minua.. ja tässä on vielä se , että perheeni on alkoholistitaustainen ja olen lähtenyt nuorena pois kotoa ja halunnut parempaa elämää ja epailen, että vanhempani ja sisaruksiani häiritsee, että olen päässyt pois siitä alkoholisti ilmapiiristä ja olen nyt onnellinen ja elän sitä elämää jota olen aina halunnut. Olen nyt 40v.
Vastaukset 2
Vanhimmat
arvoonsa, ei sinun siellä pakko ole käydä mieltäsi pahoittamassa. Oikeasti! Jokainen voi valita elämässään kenen kanssa on tekemisissä, perhettään ei voi valita alusta asti mutta pakko ei heidän kanssaan ole loppuelämäänsä viettää jos ei kerran toimeen tulla ja ollaan pelkkänä kynnysmattona, kiusanteon kohteena tai muuta vastaavaa.
Jokainen tekee omat valinnat elämässä, tekee niin taikka näin niin aina tekee väärinpäin. Sydämessä pitää tuntua että tämä on oikein tehty, silloin se asia on omantunnon mukainen.
Itsekin olen mahdollisimman vähän tekemisissä omaisteni kanssa, säilyy siten se vähäinenkin mielenterveys ettei tarvitse niitä lääkkeitä alkaa napsimaan.
Olet ainakin miettinyt, millainen perheesi on ja saanut ongelmallisia välejä selitettyä itsellesi. Se on hyvä alku! Toinen homma olisi koettaa hyväksyä ne asiat heistä, joille et voi yhtään mitään. Jos perheesi ei pysty käsittelemään sinun päätöksiäsi voit ehkä joku päivä paremmalla itsetunnolla ja henkisesti vahvempana käydä asioita heidän kanssaan läpi, mutta jos kirjoituksestasi oikein ymmärsin lähtökohdat sellaista lähestymistä varten ovat aika heikot. Alkoholistien kanssa ei keskustella järkevästi oikein mistään??!!
Jos kuitenkin koet tarvetta tavata perhettäsi muista, että heidän asenteensa sinua kohtaan ei todellakaan poikkea muiden keskivertoperheiden asenteista sellaisia lapsiaan kohtaan, jotka päättävät kulkea omia polkujaan tai muutoin osoittaa itsenäisyyttä.Syytä loukata löytyy aina siitä aiheesta, mistä saa toisen loukkaantumaan (siinä lähiomaiset ovat mestareita). Joten voit käyttää loppuelämäsi jauhamalla sukupuolenvaihdoksestasi heidän kanssaan tai lopettaa moiset jorinat katsomalla vakaan rauhallisesti takaisin, kohauttaa olkapäitäsi ja vaihtaa pitkästyneenä puheenaihetta johonkin uuteen riidan aiheeseen. Olisiko mitään järkeä tapella vaikkapa siitä, mikset saanut olla tarpeeksi tyttö lapsena? Kyllä siitäkin nyt yhden mamman saa kiemurtelemaan tuskissaan, jos vaan jaksaa perustella kunnolla. Tällä en siis tarkoita naureskella tilanteellesi, vaan käytin vain karrikoituja esimerkkejä että joskus on järkevämpää olla huomioimatta muiden lapsellisuuksia. Kun sinä olet rauhallinen itsesi, perheesi ja elämäsi suhteen heidänkin on pakko muuttua.
Kuitenkin voisit käyttää jonkun verran aikaa käsittelemällä suhdettasi perheeseen terapiassa tai muussa tukiryhmässä. Vaikka elämä olisikin muuten onnellista, niin ei se takaa sitä etteikö joutuisi vähän funtsaamaan lapsuuden aikaisia juttuja. Ja kun se sinua niin vaivaa.
Onnea jatkoon!