jalostetuista minikoirista ja isoista koirista

koiraihminen x

Vaikka olen yhtälailla järkyttynyt vuosittaisista uutisista jossa iso koira tappaa pienen koiran kadulla, niin yhtälailla ihmettelen niitä ihmisiä, jotka hankkimalla "jalostetun sylikokoisen leikkisuden" ylläpitävät luonnotonta luonnonvalintaa.

jos joku hankkii pienen koiran siksi, että rahaa menee vähemmän koiranruokalaskuihin, tai että asuu kerrostalossa asfalttilähiön keskellä, niin ollaan jo väärän harrastuksen parissa...

koiran tulee olla iso, vahva ja muistuttaa ulkoisesti sutta, jotta kyseessä on luonnollinen olento. vain ihmiset joilla on omakotitalo tai rivitalo, voivat taata koiralle virikkeellisen kasvuympäristön jossa on luonnolinen reviiri, luunpiilotusmaata ja pensaita ym. tarjoamassa "edes" jäljitelmää suden luonnonoloista, metsästä.

mm. buldogeilla on jo syntyjään hengitysvaikeuksia ja nivelvammoja, koska ihminen on "jalostanut" kuka ties minkä olennon kanssa, ei ainakaan suden tai edes ketun.

Iso koira joka näkee pienen koiran kadulla, hämmentyy ja käsittää sen lähinnä saalina, joka on suden luonnolinen vaisto.

Televisiosta tuli mielenkiintoinen dokumentti nimeltä "maailma ihmisen jälkeen". Siinä mm todettiin että ihmisen jalostamat koirat kuolisivat viikossa parissa, koska eivät ole luonnollisia metsän saalistajaolentoja.

isommista koirista todettiin että selviytyisivät ja todennäköisesti laumaantuisivat ja jatkaisivat eloaan.

ihmisen mennessä sormeilemaan luontoa, yleensä aina jotain ikävää tapahtuu, niin myös sylikoirien ja buldoggien kohdalla. samoin on myös geenimanipuloidulla rehulla kasvatettujen amerikan biisomien laita, niillä kun yksi maan alle painettu skandaalitutkimus totesi, että biisomiuroissa on havaittu huomattavaa hedelmättömyyttä.

10

425

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No mikäs tässä maailmassa nyt niin luonnollista ylipäätään on?Eipä monikaan asia.Harva taitaa pystyä ylipäätään elämään kovin luonnollisesti.

      Se sitten,onko järkevä vaihtoehto se,että olisi vain isoja koiria,niin enpä sanoisi.
      Koiranpidolliset ongelmat lisääntyisi entisestään,kun ihmiset,jotka haluavat koiran,ja joille ei missään nimessä iso sovi,ottaisi vaan sen ison,kun muuta vaihtoehtoa ei ole.

      " Vaan ihmiset..."Ja höpö höpö.Eiköhän se ole niin,että ennenvanhaan oli pihat pilvin pimein maallakin koiria,jotka päivänsä vietti narun nokassa.Ja vielläkin niitä löytyy,saati niitä,jotka päivät viettää aitauksessa.Ja mitä virikkeellistä on jossain pienessä rivaripläntissä,ja harvemmin omakotitalojen pihassakin.Äkkiä ne virikkeet on katsastettu.Siitä ne koirat virikkeitä saa,kun niiden kanssa lenkkeillään,liikutaan eri paikoissa ja harrastetaan.Ja tuskin ne kaupunkiasujat ainakaan siinä hommassa kuuluu häntäpäähän...

      Liikajalostuksesta olen tosin vähän samoilla linjoilla.

      "Iso koira..."No enpä usko.Eiköhän koira lajitoverinsa tunne.Ja jos ei tunne,ja haluaisi saalistaa,niin eiköhän siinä tulla siihen,että kun se iso ei kaikille sovi,jos sitä ei hnskaa ;)

      Ihminen on sormeillut luontoa jo kauan ja monilla tavoin.Tuskinpa tätä maapalloa nyt millään lailla enää luonnolliseen tilaan saa.Ylipäätään.
      Hienoa,jos alettaisiin tehdä sen eteen jotain.Ihan joka asiassa.

    • fifi + pk

      Isot koiratkin viihtyvät sylissä joten mikä on sylikoira? Sylikoira on se mitä kohdellaan sylikoirana eikä se ole mitenkään laitonta.

      Laitonta on se että lapsen tappamiseen voimalla kasvaneet leuat tappavat koiran tai kuin parisen vuotta sitten pienen lapsen omakotitalon pihalla. (oli muuten 2 rotikkaa)
      Kimppakivaa. Hankitaan se omakotitalo ja lapsia ja se oma piha ja koira ja koiria. Ajatellaan niiden kasvavan maalaisympäristössä kaikki tervehenkiseksi sillä tapaa pihalla pyörien.


      Sitten ihmetellään että mitä oikein tapahtui.

      Jos jalostuksesta puhutaan, puhutaan mielummin ihmisten jalostuksesta koiranomistajina. Puhutaan heidän kapasiteetistaan puhutaan heidän koiranlukutaidostaan. Nimittäin monelta puuttuu etupaneeli mitä tulee koiran omistamiseen ja monelta täydellisesti inkkarit kanootista lukea koiraansa.Luetaan koirakirjoja ja mennään syvälle viidakkoon, tullaan takaisin kysymään S24:ä miksi 9-viikkonen koiranpentu puree räyhää ja tuhoaa paikkoja. Ja ja ja.


      Koira omistetaan. Sen alle kertyy erilaisia alakulttuureja sellaisia joilla ei ole mitään tekemistä koiran kanssa. Sen sijaan sillä on tekemistä koiranomistajien kanssa. Koiran kautta viestitetään, koiran kautta eletään haetaan kunniaa tai hyväksyntää mitä vain.

      Hävöksissä on onni omistaa koira, sen sijaan ajatellaan onnen löytyvän muualta koira kuriositeettinä, mukana kuin rekvisiitta. Tämä on totta ja valitettavaa. Onneksi, onneksi ei kaikkialla, onneksi ei.

      Turha tulla selittelemään kun on jo *askat housuissa ja henkselit vyötäisillä. Jos olisi vain yksi rotu susirotu, sitä voisi pitää vain ihminen joka asuisi keskellä metsää korkeitten aitojen keskellä eli aika harva. Tästä syystä maailmasta löytyy erilaisia koirarotuja. Ihan siksi että koiranystävät löytäisivät heille sopivan rodun. Ei niin kuin nykypäivänä että ihminen valitsee itselleen väärän rodun eikä pärjää sen kanssa ei henkisesti eikä edes fyysisesti itseasiassa ei millään tasolla.

    • Kurrur

      Jos koirien luonne säilytettäisiin täysin susimaisena, niin luulisitko niiden tulevan toimeen tässä nyky-yhteiskunnassa? Eikö susi sinun tietääksesi lainkaan stressaisi kaupungissa asustellessaan ja kuljeskellessaan? Susi hyökkää todennäköisemmin lajikumppaninsa kimppuun kuin koirat keskimääräisesti. Jos koirien luonne olisi täysin susimainen, koirat hyökkäisivät päätä pahkaa reviirinsä lähistöllä kulkevan koiran kimppuun.

      Senkö takia koirien tulisi pysyä isokokoisina, että ne pystyisivät puolustautumaan toisten isojen koirien hyökätessä niiden kimppuun?

    • Kaaleppi

      Wikipediasta lainattua: "Chihuahuan käytös ja ruumiinrakenne ovat ällistyttävää kyllä lähimpänä sutta muihin rotuihin verrattuna."

      • vai niin

        Eikö Wikipediaan voi kirjoittaa kuka vain mitä vain? :)


      • jep...
        vai niin kirjoitti:

        Eikö Wikipediaan voi kirjoittaa kuka vain mitä vain? :)

        Ihan niin kuin tännekin. Kuten esimerkiksi tuo aloittaja eli nimimerkki ´"kissaihminen x"... :-D


      • grauf

        Kuka lie hännäntypistäjäspesialisti senkin artikkelin laatinut. Omia puollustetaan aina vaikkei totuus kauhian lähiläänissä oleiliskan


    • sei-sei

      Aloittajalla on vahvoja mielipiteitä, mutta faktat hakusessa.

      "koiran tulee olla iso, vahva ja muistuttaa ulkoisesti sutta, jotta kyseessä on luonnollinen olento."

      Koira on lajina kehittynyt ihmisen läheisyydessä elellen, kylien laitamilla. Koira ei ole kehittynyt sudesta nykytietämyksen mukaan, vaan nämä kaksi lajia ovat kehittyneet yhteisestä kantamuodosta rinta rinnan sopeutuen eri olosuhteisiin: toinen ison riistan perään laumoina, toinen ihmisen läheisyyteen yksin tai löyhissä ryhmissä eläen. On siis turha vetää koiran olemuksesta ja tavoista yhtäläisyymerkkiä susiin.

      "vain ihmiset joilla on omakotitalo tai rivitalo, voivat taata koiralle virikkeellisen kasvuympäristön -"

      Millaisia pihakoirat ovat? Haukkuvat ikävystyneinä kaikkea mikä liikkuu. Tärkeämpää kuin oma piha on että koiran kanssa tehdään jotain aktiivista päivittäin. Muun ajan se usein lepäilee.

      "mm. buldogeilla on jo syntyjään hengitysvaikeuksia ja nivelvammoja, koska ihminen on "jalostanut" kuka ties minkä olennon kanssa, ei ainakaan suden tai edes ketun."

      Bulldogit ovat sairaalloinen rotu, mutta eivät koirat sentään risteydy minkä olennon kanssa tahansa. Eivät ainakaan ketun! Vain sudet, sakaalit ja koirat risteävät, koska niillä on yhteinen esi-isä. Bulldogit ja muut rodut ovat kehittyneet ihmisen valitessa tietyntyyppisiä koiria jalostukseen tai suosiessa jotain kasvuhäiriöitä, jotka luonnossa poistuisivat sivuun.

      "Iso koira joka näkee pienen koiran kadulla, hämmentyy ja käsittää sen lähinnä saalina, joka on suden luonnolinen vaisto."

      Täysin perätön väite. Isot koirat käsittävät kyllä pienet koirat lajitovereinaan. Saalistusvietti voi tosin laueta väärällä hetkellä, jos pieni koira pinkoo isoa karkuun ja käyttäytyy saalismaisesti. Tämäkin on äärest harvinaista.

      Ylijalostus on huono juttu, mutta voitaisiin koittaa pysyä tosiasioissa.

      • Kaaleppi

        Aloittajan viesti oli niin absurdi, etten viitsinyt lähteä vastaamaan, mutta onneksi veit sanat suustani. :)


      • otsÅe

        "Millaisia pihakoirat ovat? Haukkuvat ikävystyneinä kaikkea mikä liikkuu. Tärkeämpää kuin oma piha on että koiran kanssa tehdään jotain aktiivista päivittäin. Muun ajan se usein lepäilee."

        Aloittaja ei maininnut pihakoirista, vaan koirista jotka asuvat omakotitalossa tai rivitalossa. Niille pystyy tarjoamaan samat harrastukset kuin kerrostalokoirille mutta myös paljon enemmän. Aidatulla pihalla koira saa valita itse haluaako touhuta vai lepäillä. Niin aika kuluu paremmin isäntäväkeä odotellessa. Kerrostalossa asuva koira valitettavan usein lepäilyn ohessa pistää paikkoja remonttikuntoon.

        Niitä "lepäileviä" koiria on meidän kerrostalossa useita. Se lepäily tosin on melko äänekästä ja häätöjä onkin onneksi tulossa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      59
      798
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      773
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      45
      648
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      213
      578
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      42
      543
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      526
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      506
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      483
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      480
    Aihe