Sitä tässä vaan mietin, että eikös sitä tullut mieleen silloin junnuna, että kannattaisi olla muunlainen kuin on? Sieltähän se kuitenkin lähtee...
Pitikö olla omassa pienessä poikavaltaisessa porukassa harrastaa epäsosiaalisia asioita? Eikö voinut mennä niihin bileisiin?
Tai vaihtoehtoisesti, jos ei huvittanut mennä bileisiin tai ryhtyä harrastamaan mitään dokaamista, niin olisiko kuitenkin silloin nuorena kannattanut tutustua laajempiin piireihin? Eikö se nuorena tullut millään tavalla mieleen että eristäytyminen ja sulkeutuminen ei ole the way to go?
Eivät kaikki miehet myöskään dokanneet, tapelleet, polttaneet ja olleet pahiksia. Oli niitäkin, jotka vaan olivat hyviä kavereita kaikkien kanssa, sen enempää nörtteilemättä tai pahistelematta. Miksi ei voinut mennä edes siihen jengiin?
Vai onko kysymys niin suuresta ujoudesta ja estyneisyydestä, että se on lapsesta asti läpäissyt elämän? Eikö ollut mitään omaa valintaa, omaa suunnanottoa? Onko niin, että kaikki ATM:t ovat pelkästään uhreja? Aivan pelkästään?
Olen pahoillani kun näin suoraan sanon asian. Olwen itsekin estynyt ja perinteisesti hyvin ujo. Mutta silti olen aina pystynyt luovimaan hyvin erilaisten ihmisten ja piirien välillä. Välillä renttuillen, välillä hissutellen. Seurasta riippuen.
Mikä estää sen että voi hieman kameleottimaisesti muuttaa omaa köäyttäytymistään seuran mukaan?
No en ole ehkä paras puhuja asiasta, kun tällä hetkellä kärsin todella pitkästä "kuivasta kaudesta", mitä tulee seksiin, suhteisiin tai mihinkään intiimiasioihin.
Pitikö olla omassa pienessä poikavaltaisessa porukassa harrastaa epäsosiaalisia asioita? Eikö voinut mennä niihin bileisiin?
Tai vaihtoehtoisesti, jos ei huvittanut mennä bileisiin tai ryhtyä harrastamaan mitään dokaamista, niin olisiko kuitenkin silloin nuorena kannattanut tutustua laajempiin piireihin? Eikö se nuorena tullut millään tavalla mieleen että eristäytyminen ja sulkeutuminen ei ole the way to go?
Eivät kaikki miehet myöskään dokanneet, tapelleet, polttaneet ja olleet pahiksia. Oli niitäkin, jotka vaan olivat hyviä kavereita kaikkien kanssa, sen enempää nörtteilemättä tai pahistelematta. Miksi ei voinut mennä edes siihen jengiin?
Vai onko kysymys niin suuresta ujoudesta ja estyneisyydestä, että se on lapsesta asti läpäissyt elämän? Eikö ollut mitään omaa valintaa, omaa suunnanottoa? Onko niin, että kaikki ATM:t ovat pelkästään uhreja? Aivan pelkästään?
Olen pahoillani kun näin suoraan sanon asian. Olwen itsekin estynyt ja perinteisesti hyvin ujo. Mutta silti olen aina pystynyt luovimaan hyvin erilaisten ihmisten ja piirien välillä. Välillä renttuillen, välillä hissutellen. Seurasta riippuen.
Mikä estää sen että voi hieman kameleottimaisesti muuttaa omaa köäyttäytymistään seuran mukaan?
No en ole ehkä paras puhuja asiasta, kun tällä hetkellä kärsin todella pitkästä "kuivasta kaudesta", mitä tulee seksiin, suhteisiin tai mihinkään intiimiasioihin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jotka harrastavat jälkiviisutta?
Vaihtoehto on aina se että itse alkaa ottamaan huomioon että ihmisiä on monenlaisia ja katsomaan sitten mikä kenessäkin on hyvää ja mikä huonoa.
Yksi kuitenkin on varmaa: Täydellistä ei ole eikä tule.
Sellaisia ovat jälkiviisaat, joita kiinnostaa miksi asiat menivät näin.
Tarkoitukseni ei ollut lyödä, vaan minua aidosti kiinnostaa, kun en itse pysty asettautumaan ko. asemaan
"Vai onko kysymys niin suuresta ujoudesta ja estyneisyydestä, että se on lapsesta asti läpäissyt elämän?"
No, oikeastaan kyllä. Muistelen, että minulla ei alle kouluikäisenäkään ollut koskaan kavereita. Luultavasti omassa nupissa on jotakin vialla, tai sitten vanhemmilta opitut syrjäänvetäytyvät/epäsosiaaliset käyttäytymismallit ovat juurtuneet liian syvälle. Apua en oikein tiedä mistä hakisi, pitäisikö mennä johonkin päivystykseen ja sanoa, että "minä kärsin yksinäisyydestä ja huonoista sosiaalisista taidoista, antakaa hoitoa", luultavasti vain ajaisivat pois.
voi olla että julkisella puolella on hyvin vähän tarjottavaa ihmiselle, jonka ongelmat eivät ole tode3lla kriittisiä ja akuutteja.
Mutta jos on rahaa ja tarmoa, niin voihan sitä käydä läpi muita vaihtoehtoja.
Ei vaan pääsisit terapiaan 2x kuukaudessa jonka 15 vuoden tulos olisi se että terapeutin kanssa päädytte tulokseen että sellainen kuin olet.
Veikkaan, että aika monella muullakin ATM:llä on taustanaan lapsuudenkoti, jossa on annettu evääksi jo valmiiksi huono itsetunto. Itselläni se ainakin meni niin. Jo ennen ensimmäiselle luokalle menemistä olin syrjäänvetäytyvä ja ujo, ja asia tietenkin paheni, sillä huonon itsetunnon omaavat lapset joutuvat kiusatuiksi koulussa.
Perheissä ei välttämättä tajuta, että esim. suhtautuminen lapsen luonnolliseen vilkkauteen ja kaikkiin lapsiin liittyvää meluamiseen/äänekkyyteen on aika ratkaisevaa lapsen loppuelämän kannalta. Meillä ei isä sietänyt lasten meluamista yhtään, joten sitä jotenkin kasvoi siihen malliin että pitää olla ihan hiljaa ja hukkua tapettiin ettei tule huutoa ja kritiikkiä. Että kaikenlainen näkyminen ja kuuluminen on kielletty. Siitä on tosi vaikea kasvaa pois.
Toisaalta onneksi asioita voi itse korjata ainakin jonkin verran myöhemmällä elämässään. Omalla menetymisellä jossain asiassa voi alkaa paikata itsetuntoa.
Olisihan sitä pitänyt tietenkin jo nuorempana yrittää olla erilainen, mutta toisaalta yritin kyllä enkä pystynyt voittamaan ujouttani. Kavereita kyllä oli mutta he olivat poikia, ja ainakin ala-asteen kaverit olivat yhtä epäsuosittuja kuin minä. Yläasteella kävi loistava tuuri, pääsin luokalle jossa ei ollut kuin viisi tyttöä ja muut poikia eli pojilla oli todella pienet paineet esittää mitään koviksia. Näin ollen kaikki pojat olivat ihan mukavia eikä ketään kiusattu. (Olenkin sitä mieltä, että yläastehelvetistä päästäisiin eroon sillä, että otettaisiin taas käyttöön kunnon tyttökoulut ja poikakoulut.)
Siitä asti elämäni onkin ollut aika hyvää menestystä. Ei rakkaudessa tietenkään, mutta muissa asioissa, ja siitä sen kuuluukin alkaa; ensin itsetunto kuntoon ja elämään muuta sisältöä kuin angstaaminen, sitten aletaan rakentaa niitä sosiaalisia suhteita ja panostaa kumppanin etsintään.