Naisia nämä ovat?
1.) Verbaaliselta ilmaisultaan selkeä ja kirjoittajatyypiltään arkirealisti. Persoonassa vaikuttais kirjoitustensa perusteella olevan vähän kaulin-Justiinamaista takakireyttä, mutta on kirjoituksista havaittavan perusteella sosiaalisilta taidoiltaan monenlaisia tilanteita klaaraavan oloinen ja huumorintajuinen. On kykyä pohtia monenlaisia asioita, on sivistystä. Miinuksena (joko tietoinen tai vähemmän tiedostettu) kritiikittömyys ja jossakin määrin pinnallisuus, mistä syystä henkilöstä tulee väliin tunnekylmää vaikutelmaa.
2. Empaattinen ja ilmaisultaan selkeä, paljon ja monipuolisia mielipiteitä omaava kirjoittaja. Ei elä takametsässä, mitä ajankohtaisten aiheiden ymmärtämiseen tulee. Miinuksena (tahallinen tai vähemmän tahallinen) puolueellisuus ja täydellinen kyvyttömyys kritisoida tahoja, joita ei henkilökohtaisesti tahdo kritisoida, mistä tulee outoa vaikutelmaa, koska henkilö on mielestäni fiksu ja kirjoittaa julkiselle keskustelupalstalle.
3. Looginen ilmaisija. Tunneymmärrykseltään hieman kömpelön oloinen ja tiettyjä asioita koskevissa näkemyksissään mielestäni havaitun naivi. Hyvin fiksu.
4. Kulttuurillisesti sivistynyt ja oletettavasti(?) ns. "hyvä tyyppi" livessä. Miinuksena jonkin verran korostunut miellyttämisen halu, joka ei kylläkään näy henkilön mielipiteissä mielestäni sinänsä mitenkään, mutta näkyy ilmaisun korostuneena varovaisuutena. Ilman turhaa ympäripyöreyttä saattaisi olla hyvinkin kiinnostava kirjoittaja. On nimittäin hyvinkin tunneälykkään oloinen, muun pohditun oloisen ilmaisunsa lisäksi.

Vastaukset 14
Vanhimmat
kerrotko ketä he ovat, koska jäin oikeasti miettimään. En ole ollut pitkään aikaan palstalla, että osaisin edes lähteä arvaamaan ketä he ovat. :)
ja siksi minäkin tätä kysyin.
päättelit, että täältä sitten löytyisi kuvauksia vastaavat kirjoittajat?
ja en ole hyvä ihminen niin tässä sulle
http://www.youtube.com/watch?v=_j-8tn4nmow&feature=related
2 koppava horo
3 random n
Arkirealistinen empaattisuus ja looginen ilmaisu ja justiinasta haaveilu on miesten juttuja.
on takakiree justiina. :D
toi looginen ilmaisija, joka on hieman naivi?
1. Random N
2. Koppava Horo
3. Michiko
4. Yksinkertainen Blondi
komps komps
Eka vois olla Random ja toka rusalka
että Ew on minua listalleen kelpuuttanut, mutta jos on, niin tottahan olen imarreltu.
JOS siis sattuisin olemaan joku noista, niin luulisin kyllä, että ykkösellä viitataan minuun.
Olet sitten mennyt kopioimaan pätkän mun toiseen asiayhteyteen tarkoittamastani viestistä, ilman MITÄÄN osoitusta, että lainasit aloitukseesi minua.
Tarkoitan tätä viestiäni:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=3500000000000010&posting=22000000041145357
En varmaan ole kovin väärässä, kun sanon, että sulla ei ole oikeutta päättää siitä, miltä toisen rekisteröitymättömän kirjoittajan = minun kirjoitus näyttää...Olen hyvin vihainen tollaisesta, mitä teet. Oma luonteeni nimittäin ei ole sellainen, että voisin kuvitellakaan tekeväni ALOITUKSEN tuolta pohjalta, kuin mihin sä nyt olet pätkää mun tekstistäni lainannut. Muutit asiayhteyden ihan täysin. Mua ei jotkut tuntemattomat palstakirjoittajat edes kiinnosta niin paljoa, että haluaisin "ruotia" heitä _tuolla tavalla_, kuin mikä on asetelma aloituksessasi...
Tuo tekstinpätkä, jonka sinä mun tälle palstalle kirjoittamastani viestistä omaan aloitukseesi kopioit, oli alunperin ja alkuperäisessä yhteydessään tarkoitettu kuvaamaan minun mielipidettäni, jota mulla ei mitenkään ole halua ja tarkoitusta tarkennella. Viesti liittyi aivan toisenlaiseen asiayhteyteen.
Että jos jättäisit sen viestieni ronkkimisen. Jos teet aloituksen, missä on jonkun toisen kirjoittajan tekstiä, tulee sun ilmaista lainaavasi toista kirjoittajaa.
tuommosta keskustelua. Kiitos.