Elämässäni on juuri nyt menossa kamala tilanne. Olen elänyt mieheni kanssa kohta 15 vuotta, puolet elämästäni. Useasti tämän liiton ajan olen pettänyt, ja viimeiset vuodet mulla on ollut vakipano, oikeasti toimimattoman seksielämän takia. Yhden vuoden yritin aktiivisesti parantaa yhteiselämäämme, tästä kuitenkaan miehelle puhumatta sen kummemmin, eikä yhteistä säveltä vapaa-aikaan oikein löytynyt. Yhdessä baarissa ei ole kivaa, fyysinen vetovoima on kadonnut. Koskaan en ole oikein hänelle osannut puhua. Mies teki paljon töitä ja minä hoidin lapset ja kodin, töissäkäyntini ohella. Mies kävi läpi oman työuupumusjaksonsa myös. Aloin ajattelemaan eroa. Kunnes tapahtui tämä klassinen tapasin toisen ja rakastuin. Ei mennyt kauaa kun mies sai tämän tietää, ilmoitti rakastavansa ja käynnisti kampanjan meidän yhteenpitämiseksi. Asioista puhuttiin ja monista jopa huomattiin että aikalailla väärinkäsityksille oltiin ongelmamme pohjattu, minä luulin että olen miehelle vain kotipiika ja äiti, mies taas ajatteli että olen lastentakia tässä. Kaiken tämän jälkeen hän sanoo rakastavansa, tulee lohduttamaan jos itken, hänestä näkee et oikeasti rakastaa niin kuin pitääkin toista rakastaa. Tästä kaikesta olen mennyt nyt sekaisin, ajatuksiltani, siitä miten minun pitää nyt jatkaa eteenpäin, ketä tässä oikein rakastan.
Ja se toinen sitten.... alussa toki tuntui sielunkumppanilta, rakastuin tosissaan. Seksi on upeaa, helposti toimivaa. Mutta tässä kk:sien varrella tämä mies on tempaissut useastikin, tavoilla joista jo ystävänikin ihmettelevät miksi on kuvioissa vielä. Hän vetää herneen nenään pienestäkin, on useiden päivien hiljaisuuksia, hän on reissannut ulkomailla minulle kertomatta, tilanne on ajautunut siihen että melkeinpä pitää sanojaan varoa ettei herra suutu. Ystäväni on kuvannut häntä omanedun tavoittelijaksi, narsistiksi, ja toki nyt kun silmät on auennut rakastumisen huumasta, noita piirteitä on. Lisäksi tempaukset ovat tehneet luottamuksen häneen täysin nolliin, en luota edes hänen olemassaoloon jos yhteydenotoista on tunteja aikaa, luulen että jatkan suhdetta vain siksi että omien unelmien karsiutuminen on niin hemmetin vaikeaa. Hyvät hetket ovat vaan niitä, joita olen kaivannut, kaikki loksahtaa silloin paikoilleen. Hän selittää tempauksensa kyllästymisellä tilanteeseen, vain ja ainoastaan sillä. Ehkä tämä on oikein minulle, rakastua tuollaiseen jotta saan maistaa vähän omaa lääkettä. Järki huutaa lujaa, että lähde, mutta sydän on tässä.
Kuitekin on miehessänikin huonot puolet, elämä yhdessä on aikas helvettiä juuri nyt, enkä tiedä kaiken tämän jälkeen pystyykö sitäkään liittoa jatkamaan. Kuitenkin, kun hän on omilla menoillaan, ikävöin, ja toivon ettei hän löytäisi ketään, oikeastaan pelkään sitä....yhdessä ei ole hyvä olla, mutta erillään ollessa ne huonot fiilingit poistuvat ja hyvä nousee esiin... Nämä saa miettimään, onko tämä suhde sitten kuitenkaan se pelkkä kaverisuhde, joksi jo luulin sen muutuneen?
Kiva kun jaksoit lukea. Tulevaa tässä mietiskelen, mitä elämältä haluan ja mitä ihmettä teen??? Toinen täytyy jättää, ja sattumaan tulee, kumpi tahansa se sitten on. Haluaisin tehdä sen oikean ratkaisun.
Ja se toinen sitten.... alussa toki tuntui sielunkumppanilta, rakastuin tosissaan. Seksi on upeaa, helposti toimivaa. Mutta tässä kk:sien varrella tämä mies on tempaissut useastikin, tavoilla joista jo ystävänikin ihmettelevät miksi on kuvioissa vielä. Hän vetää herneen nenään pienestäkin, on useiden päivien hiljaisuuksia, hän on reissannut ulkomailla minulle kertomatta, tilanne on ajautunut siihen että melkeinpä pitää sanojaan varoa ettei herra suutu. Ystäväni on kuvannut häntä omanedun tavoittelijaksi, narsistiksi, ja toki nyt kun silmät on auennut rakastumisen huumasta, noita piirteitä on. Lisäksi tempaukset ovat tehneet luottamuksen häneen täysin nolliin, en luota edes hänen olemassaoloon jos yhteydenotoista on tunteja aikaa, luulen että jatkan suhdetta vain siksi että omien unelmien karsiutuminen on niin hemmetin vaikeaa. Hyvät hetket ovat vaan niitä, joita olen kaivannut, kaikki loksahtaa silloin paikoilleen. Hän selittää tempauksensa kyllästymisellä tilanteeseen, vain ja ainoastaan sillä. Ehkä tämä on oikein minulle, rakastua tuollaiseen jotta saan maistaa vähän omaa lääkettä. Järki huutaa lujaa, että lähde, mutta sydän on tässä.
Kuitekin on miehessänikin huonot puolet, elämä yhdessä on aikas helvettiä juuri nyt, enkä tiedä kaiken tämän jälkeen pystyykö sitäkään liittoa jatkamaan. Kuitenkin, kun hän on omilla menoillaan, ikävöin, ja toivon ettei hän löytäisi ketään, oikeastaan pelkään sitä....yhdessä ei ole hyvä olla, mutta erillään ollessa ne huonot fiilingit poistuvat ja hyvä nousee esiin... Nämä saa miettimään, onko tämä suhde sitten kuitenkaan se pelkkä kaverisuhde, joksi jo luulin sen muutuneen?
Kiva kun jaksoit lukea. Tulevaa tässä mietiskelen, mitä elämältä haluan ja mitä ihmettä teen??? Toinen täytyy jättää, ja sattumaan tulee, kumpi tahansa se sitten on. Haluaisin tehdä sen oikean ratkaisun.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tuli mieleen lukiessani kirjoitustasi oli se että en ainakaan kauheesti suosittele lähtemään tämän "tempausten järjestäjän" matkaan. Kuten varmaan jo itsekin olet sen tajunnut niin miten pystyt luottamaan ja rakentamaan hänen varaansa yhtään mitään. Ehkä naisille sallittakoon se että he vetävät herneitä nenään ja loukkaantuvat herkimmin mutta jos mies on tuollainen niin mitä siitä tulee.
Ehkä parasta voisi olla kun muuttaisit yksin asumaan ja kelaisit rauhassa mitä oikeesti haluat ja kenet haluat. Elämäsi tuntuu olevan niin solmussa ettei niitä solmuja avata hetkessä ja sun pitäisi saada etäisyyttä asioihin, mieluummin niin ettet ole kummankaan miehen kanssa missään tekemisissä muutamaan viikkoon vaikka.
Tsemppiä mitä ikinä päätätkin, kuuntele sydäntäsi mutta kuuntele myös mitä järkikin sanoo.
Neuvo: Eroa ja mieti mitä tahdot. Olet ainakin sotkenut avioliittosi. Sitä tuskin enää mikään pelastaa. Säälin miestäsi, jota surutta petät.
Rakastajasi tuskin kanssasi haluaa mitään tuon vakavampaa. Itse kun olet varattu niin hänellä ei ole mitään tilivelvollisuutta sinulle. Arvelisin, että miehen mielestä suhteenne on vain pelkkä seksisuhde.
Kirjoituksestasi tuli mieleeni vain, että olet itsekäs, itserakas ja epäkypsä.
Tässä sinulle kasvun paikka?
läheisriippuvainen kun et uskalla kummastakaan luopua.
.... tahtoo olla niin, että suhteen alussa vastapuolen hyvät puolet korostuu ja huonot tahtoo hävitä lähes kokonaan. Vastaavasti pitkässä parisuhteessa elettäessä vastapuolen hyvätpuolet laimenevat ja huonot puolet korostuvat helposti yli todellisuuden, joten ei tarvitse olla kovin kummoinen ihastus, kun se tuntuu todelliselta rakkaudelta, verrattuna pitkäaikaiseen parisuhdekumppaniin.
Eli todennäköisesti ei menisi lähellekkään 15v, ennenkuin nykyinen ihastuksesi tuntuisi jo suorastaan vastenmieliseltä.
Sinuna ajattelisin ensisijassa lapsiasi ja heidän etuaan ja se ei ole todellakaan sinun seksuaalielämäsi nautinnollisuus, vaan sinun toimiminen äitinä tärkeänäosana perhettä lasten isän kanssa.
Jahka saatte lapset maalimalle, niin sen jälkeen voit keskittyä taas itsesi enemmän, jos siltä tuntuu.
Sanottakoon vielä tähän lopuksi, että olen keskustellut paljon kavereitteni kanssa heidän parisuhteidensa seksin toimivuudesta ja tullut vakuuttavasti siihen tulokseen, että parisuhteissa seksi tuntuu toimivalta hyvin harvoin varsinkin lapsikiintiön täytyttyä. Myös seurattuani paljon keskustelua tällä palstalla sama asia tulee jatkuvasti esiin. Eli mikäli kaikissa parisuhteissa erottaisiin sen jälkeen kun seksi ei enää tunnu toimivan jompaa kumpaa osapuolta tyydyttävällä tavalla, ero prosetti olisi hyvin lähellä sataa. Mikä ei todellakaan olisi lasten etu.
.... se vain niin, että suhteen alussa vastapuolen hyvät puolet korostuu ja huonot tahtoo hävitä lähes kokonaan. Vastaavasti pitkässä parisuhteessa elettäessä vastapuolen hyvätpuolet laimenevat ja huonot puolet korostuvat helposti yli todellisuuden, joten ei tarvitse olla kovin kummoinen ihastus, kun se tuntuu todelliselta rakkaudelta, verrattuna pitkäaikaiseen parisuhdekumppaniin.
Eli todennäköisesti ei menisi lähellekkään 15v, ennenkuin nykyinen ihastuksesi tuntuisi jo suorastaan vastenmieliseltä.
Sinuna ajattelisin ensisijassa lapsiasi ja heidän etuaan ja se ei ole todellakaan sinun seksuaalielämäsi nautinnollisuus, vaan sinun toimiminen äitinä tärkeänä osana perhettä lasten isän kanssa.
Jahka saatte lapset aikanaan maalimalle, niin sen jälkeen voit keskittyä taas itsesi enemmän, jos siltä vielä silloin tuntuu.
Sanottakoon vielä tähän lopuksi, että olen keskustellut paljon kavereitteni kanssa heidän parisuhteidensa seksin toimivuudesta ja tullut vakuuttavasti siihen tulokseen, että parisuhteissa seksi tuntuu toimivalta hyvin harvoin, varsinkin lapsikiintiön täytyttyä. Myös seurattuani paljon keskustelua tällä palstalla, sama asia tulee jatkuvasti esiin. Eli mikäli kaikissa parisuhteissa erottaisiin sen jälkeen kun seksi ei enää tunnu toimivan, jompaa kumpaa osapuolta tyydyttävällä tavalla, ero prosetti olisi hyvin lähellä sataa. Mikä ei todellakaan olisi lasten etu.
Vakipanosi kuulostaa oikeasti narsistilta tai muuten persoonallisuushäiriöiseltä (sen perusteella mitä kerroit). Itse en laittaisi enää mitään hänen varaansa, vaan keskittyisin avioliiton pelastamiseen. Älä lähde huonomman vaihtoehdon matkaan.
Kerroit, että teillä on miehenne kanssa ollut väärinkäsityksiä. Ottakaa omaa lomaa, menkää jonnekin kaksistaa, keskustelkaa, löytäkää taas se läheisyys mikä teillä oli liiton alussa.
Jätä miehesi heti! Ei ole ansainnut tuollaista paskahousua itsellen.