ne naimisissa olevat avio/avomiehet on niitä pikku poloisia, reppanoita suorastaan, kun ne voi niin helposti "viedä" ja ne voi kuka tahansa toinen nainen "viekoitella" ja suorastaan "ryöstää" ja "riistää" perheeltään, mutta se nainen joka sellaiseen avio/avovaimoaan pettävään arvonsa hukanneeseen retkuun sotkeentuu on se kaiken pahan alku ja juuri?
Silmälaput pois silmiltä naiset vai meneekö ne avio/avomiehen KAIKKI selitykset teillä tosiaankin läpi?
Silmälaput pois silmiltä naiset vai meneekö ne avio/avomiehen KAIKKI selitykset teillä tosiaankin läpi?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Eihän minun ihana mieheni - Pidetään kulisseja pystyssä.
Näin minäkin ennen tein, kunnes myönsin totuuden ja otin eron.
Luulen että ne avio/avovaimot eivät vain uskalla myöntää sitä totuutta, että oma mies onkin se joka pettää. Uskottelevat itselleen, että väkisin se toinen nainen vei. Ukkokulta on aivoton, ajattelematon, tunteeton, toisten vietävissä, säälittävä pikkupoika. Selitykset tuntuu tosiaankin menevän läpi. Kertoisipa joku vaimo joskus, miksi näin. Ja mitä herrat selittelee ja uskovatko tosissaan heitä. Mutta ei, meitä toisia naisia vaan huoritellaan. Ymmärrän, että se on suurta rakkautta, unohtaa ja antaa anteeksi. Vai onko kuitenkaan?
Tässä tilanteessa sekä tämä pettäjä, että tämä toinen nainen ovat kumpikin yhtä syyllisiä. Ja miksi yleensä sekaannut varattuihin miehiin?
Saattaa olla, että varatut miehet ovatkin juuri helppoja, etsiessään sinusta hetken viihdykettä. Sinkkumiehet saattavat etsiä enemmän tosissaan kumppania jasen takia sinä et kelpaa. Mutta tosiaan itsekin ehdotuksia varatuilta mieheiltä saaneena voi olla, että he ovat helppoja.
Vaikka sinkkumiehet voivat olla sinulle haasteellisempia, suosittelen ehdottomasti, että seuraavaksi siirryt heihin.
Täytyykö sinun ensin tuhota muita ollaksesi onnellinen?
Omalta kohdalta voin kertoa että asiat meni näin: Kun mieheni jäi kiinni pettämisestä , en voinut uskoa millään että hän saattoi tehdä niin meille. En halunnut uskoa sitä todeksi, enkä halunnut ajatella että meidän " onnellinen " perhe hajoaisi. Uskon et toisen naisen syyllistäminen johtuu siitä, että itsellä ei ole mitään tunteita sitä toista naista kohtaan. Miestään kuitenkin rakastaa ja niitä tunteita on niin käsittämättömän vaikea muuttaa vihaksi. Tottakai sitä jossain vaiheessa se vaimokin havahtuu että, kyllä se suurin vika oli vaan siinä miehessä. Itse en niinkää syyttänyt sitä toista naista, enempi olin katkera ja mietin mitä hänessä oli parempaa kuin minussa. Kyllä siinä oma itse-tunto romahtaa täysin. Sitä en vain käsitä et mikä teidät toiset naiset ajaa tänne palstalle haukkuun petettyjä vaimoja??joku päivä tekin saatatte olla siinä petetyn tilanteessa, ja ehkä vasta sitten ymmärrätte kuinka suurta kipua se teille aiheuttaa.Ei se avioero todellakaan ole helppo juttu. Ei ainakkaan kaikkien kohdalla. Toivoisin teiltä toiset naiset vähän empatiaa näitä petettyjä vaimojakin kohtaan.
Ihan samanlaisia ajatuksia kävin minäkin läpi kun miehen suhde tuli ilmi. Olin jotenkin aina ajatellut, että olemme aikuisia ihmisiä ja puhumme asiat. Tosin ei meillä koskaan mistään puhuttu ja ajattelin, että meidän perhe-elämä on tätä ja se ei näköjään muuksi muutu. En osannut edes epäillä/ajatella että mies tekisi jotain tuollaista. Tuossa alkuvaiheessa sitä syyttää toki naista; miksi lähtee pienten lasten isän kanssa muhinoimaan. Ihan yhtä syyllinen on mieskin mutta kun rakkaus häntä kohtaan ei ihan heti loppunut, pettämisestä huolimatta.
Minä itse en usko tuollaiseen "jalat alta vievään" rakkauteen ja omalta kohdaltani tiedän että koskaan en pystyisi varattuun mieheen sotkeentumaan. Se ei yksinkertaisesti sovi minun arvomaailmaani ja tuntuukin pahalta että ex-mies ei jakanut kanssani samaa arvomaailmaa.
Sinulla ei sitten ole pettämiselle altistavaa geeniä, tai sinulle ei vielä ole keksitty tarpeeksi suurta valetta.
syy (tai vika?) ei ole kenessäkään; ei miehessä, ei vaimossa (eikä ainakaan toisessa naisessa/miehessä). Se miksi joku on uskoton johtuu yleensä uskottoman tunteesta - siitä, että häneltä puuttuu jotain. Ja kun näin on, niin uskottoman kannalta parisuhde ei ole onnellinen. Uskokaa tai älkää, mutta tämä on uskottomankin todella vaikea myöntää edes itselleen. Siksi on lukuisia pettäjiä, jotka kertovat harrastavansa syrjähyppyjä, vaikka ovat "ihan hyvässä parisuhteessa". Pettämisestä kiinnijäätyäänkin he saattavat sanoa kumppanilleen "ei sinussa mitään vikaa ole". Kun eivät uskalla ajatella asiaa - he haluavat uskotella itselleenkin, että ovat onnellisessa suhteessa miettimättä tekojensa motiiveja sen tarkemmin. Niin vielä; moni uskoton sanoo uskottomuudestaan kumppanilleen aivan päinvastaista "se on täysin sinun syytäsi". Ja myös tämä johtuu siitä, ettei uskoton halua kohdata todellisia ongelmiaan parisuhteessa, vaan haluaa sulkea silmänsä.
Aivan samoin petetty ei halua uskoa kumpppaninsa uskottomuutta todeksi, koska hänkään ei halua nähdä missä kohtaa suhteessa mättää - vaan haluaa ainoastaan olla onnellinen (ja sulkea silmänsä).
Kaiken a ja o on kuitenkin hyvä itsetunto. Oli sitten pettäjä, petetty tai se toinen. Mikäli ihmisellä tämän lisäksi on vielä hieman vuorovaikutustaitoja - hän selviytyy mistä vain. Ja ellei tunne selviytyvänsä, hakee/pyytää apua.
Sitten toisten (usein täysin vieraiden) ihmisten taakan lisääjille; älkää haukkuko toisia, vaan keskittykää omien tuntemusten ja itsetunnon kehittämiseen. Myötätunto on osoitus siitä, että itsetunto toimii.
Täällä on myös nainen, jolta puuttuu pettäjän geenit.
Niin, hyvä itsetunto on kaiken a ja o. Mutta onkohan sitten kuitenkin niin, että se, kenellä on hyvä itsetunto ja vuorovaikutustaidot, osaa ehkä keskustella kumppaninsa kanssa jo ennen kun hyppää pettämään? Että hyvä itsetuntoinen voi myöntää, että parisuhteessa on ongelmia,eikä hänen tarvitse valehdella itselleen, selitellä tekojaan jne?
Uskottoman kannalta parisuhde ei ole onnellinen... Taidat puhua itsestäsi. Nimittäin ne, ketkä "harrastavat syrjähyppyjä" eli ovat patologisia pettäjiä, eivät tule koskaan olemaan onnellisia: heille kun ei mikään riitä. Yksittäinen petos on eri asia, vaikkei se valehtelua ja pettämistä kauniimmin nimitetyksi tuo. Nimenomaan tunteesta: ja ihminen joka ei kestä tunnetta, että jotain puuttuu, on epärealisti, jos et nimittäin vielä ole huomannut, ihmiseltä puuttuu aina jotain. Aina on myös se tyhjyys, ja huonot tunteet. Sellaista se on.
Totta, pettämisen syyt ovat moninaiset ja ihminen on mitä on. Mutta siitäkin huolimatta, ja vaikka sulla on nyt joku tarve puolustaa pettämistä, asiat voi selvittää muillakin tavoin kun pettämällä ja vvalehtelemalla, enkä suosittelisi kenellekään patologisen pettäjän ymmärtämistä, ellei sitten todella ymmärrä: nimittäin kerran lipsahtaneet voivat muuttua, patologinen pettäjä ei.
on aivan varsin hyvät vuorovaiktustaidot (muutkin ovat sen huomanneet, en vain minä :)).Valitettavasti se ei parisuhteessa riitä, jos toiseen ei saa mitään yhteyttä. Yritin vuosia lähestyä exää kaikin konstein, mutta jos jotakuta ei saa avautumaan ja ennenkaikkea kuuntelemaan, ei siitä tule mitään.
Nyt olen parisuhteessa entisen rinnakkaissuhteeni kanssa ja olo on todella auvoinen. Tämä mies kun osaa puhua ja kuunnella!
Sinun ei tarvitse pelätä, että olisin patologinen pettäjä! Olin exälle uskollinen reilut 20 vuotta. Suurimman osan noista vuosista oli tunne, että jotain HYVIN tärkeää puuttuu väliltämme. Myöhemmin keksin , että se oli vuorovaikutus.
Suomessa pitää osoittaa myötätuntua sille toiselle naiselle, siis ei herramunjee mihin siellä ollaan menossa. Eurooppalisittainkin katsottuna Suomessa on jo "kaikista vapainta" monessa suhteessa. Se että olet "helppo" ei välttämättä merkitse, että olet parempi ihmisenä...:D Olen varma, että nämä toisten naisten/miesten puolustelijat ovat yhtä lailla vielä samaa mieltä jos/kun ovatkin itse petettyinä lasten huutaessa nilkoissa. Silloin voitte osoittaa todellisen myötätuntunne ja suuruutenne ihmisinä...*pakko nauraa*.
Myös sellainen asia pitää ottaa huomioon että kyllä sillä aviopuolisolla on oikeus soittaa ja keskustella oman miehensä/vaimonsa kanssa vaikka kuinka tätä uutta ihastusta se asia ketuttaisikin. Kun on luvattu että "kunnes kuolema erottaa" niin kyllä sentään asiat saa selvittää ja jutella ja käydä eroa vaikka ihan yhdessäkin läpi. Kannattaa miettiä millaiseen rakoon itsensä tunkee. Ei avioliittoa ja lasten asioita noin vaan yhdessä yössä selvitetä ja lopeteta.
alttiissa suhteessa ei puhuta eikä olla avoimia. Lisäksi suhteen pitäisi uudistua. Näin luin juuri.
Mutta ikävä kyllä minunkaan exsuhteessani ei oltu avoimia, eikä oikeasti keskusteltu. Ex rakasti kyllä kuunnella omaa ääntään ja puhuikin paljon, piti suorastaan esitelmiä minua täysin kiinnostamattomista aiheista. Minun mielipiteeni ohitti/mitätöi täysin - tai sanoi "joo joo, katsotaan sitten kun on aikaa". Ja odotin ja odotin tuota "sitten-kun-on-aikaa". Vihdoin tajusin, ettei "tämä muuksi muutu" ja halusin erota - ex ei halunnut.
En myöskään uskonut jalat alta vievään rakkauteen, mutta nyt uskon. Tapasin exliittoni loppusuoralla toisen miehen ja se oli menoa. Niin se on, että toisinaan pitää itse kokea ennenkuin uskoo. Eikä sillä ole edes arvomaailman kanssa mitään tekemistä. Pelkästään tunteiden. Olen todella onnellinen, että vihdoinkin (reilun 20 vuoden exsuhteen jälkeen) olen sellaisessa parisuhteessa, josta en ole kyennyt edes unelmoimaan.
Joo, totta, eihän sitä naista voi yksin siitä syyttää, ja se on se puolustusreaktio, niinkun jotkut täällä jo oivalsivatkin. Ymmärrettävää kyllä mun mielestä.
Ja totta, se mieshän se varattu on. Mutta ei se poista niitten naistenkaan vastuuta, siis jos ne tietää, jotkut miehethän myös valehtelevat taitavasti. Mutta emmä edes harkitse, jos mies on naimisissa, kihloissa, avoliitossa tai muuten varattu, en todellakaan, ja ihan sama mitä tuntee. Mä ole aikuinen ihminen ja niin kokenut jo, että tiedän, että sellaset tunteet on kyllä hyviä, voimakkaita ja kertoo, että tykkää toisesta, muttei mun tarvitse toimia, eikä saa tai voi aina toimia niitten mukaan. Yksikään mies ei voisi pettää kuin valehtelemalla todella paljon (yleensä kyse on hetken mielijohteesta tai ihastumisesta), jos naiset järjestään jättäisivät suukottelut, seksin ja muutenkin sen liiallisen "ymmärtämisen" varattujen miesten osalta sikseen. On nimittäin myös näitä "kun se on kertonut miten huonosti sillä menee" ja mäkin olen erinäisen kasan kuullut miesten surkeeta itkemistä surkeesta vaimosta (minkä ne siis itte on kuitenkin valinnut, ja liitossahan on yleensä vaan yksi...) Avioliiton ongelmat kuuluu selvittää liiton sisällä.
Silmälaput pois myös siinä kohtaa: lojaali voi olla myös liittoja kohtaan yleisesti ja ajatella muullakin kuin alapäällään, niin miehet kun naisetkin ja olla muutakin kuin tuuliviiri, joka heilahtaa joka tunteen mukana. Ja jos toinen ei siihen pysty, on toisen pystyttävä.
Joten jos tietää, että toinen on varattu, on sitten mies tai nainen, voi myös valita pitää näppinsä erossa ja käyttäytyä muita ihmisiä kohtaan, nimittäin voi olla, että jonain päivänä sillä toisella puolella on itse. Mun mielestä pettäjiä on aina kaksi. Joten turha puolustella kumpaakaan, paitsi tosiaan siinä tapauksessa että se vapaana oleva luulee että toinen on todella vapaa.
Ajattelen asiaa omalta kannaltani - ja siltä kannalta pettäjiä oli kaksi - minä ja ex - tai ei yhtään.
Itse tunsin, että ex mitätöi minun mielipiteitäni, ei ottanut huomioon, lupaukset eivät ikinä toteutuneet, ohitti, sivuutti, sysäsi kaiken vastuun harteilleni. Siinä vaiheessa kun aloitin rinnakkaissuhteen, en todellakaan edes tuntenut pettäväni exää - niin kuollut suhteemme oli ollut jo kauan aikaa. Tunsin pettäväni ainoastaan itseni, kun erosin varsin hitaasti. Johon puolestaan taas vaikutti moni minusta riippumaton asia ja vastuu kaikesta.
Niin, et tuntenut pettäväsi, vaikka suhteenne oli mielestäsi kuollut etkä silti laittanut sitä poikki? Jos suhde on kuollut ja siinä vaan on, yleensä siitä syystä, ettei ota todellista vastuuta omista päätöksistään ja laita suhdetta oikeasti poikku, se on valehtelua. Sä ajattelit pettäväsi vain itseäsi? Ajatella saat, jos se sua helpottaa, mutta tosiasiassa sä kyllä petät toistakin. Sä et voikaan hallita exäsi päätöksiä ja rehellisyyttä, mutta omasi voit kyllä.
Mä en väitä, etteikö teillä ois mennyt huonosti, etteikö suhde ois ollut kuollut ja etteikö mulla ois kokemusta niin paljon vaikeasta ja hitaasta erosta, etten tietäisi ettei se käy hetkessä, mutta... Siitä huolimatta siiinä on mahdollisuus: ensin tehdä asiat selväksi, myös sille toiselle, eikä vaan itselleen, ja sitten vasta alkaa heilastelemaan muita. Näin minä tein, kun erosin hitaasti, kaikki kaatui mun niskaan, exä heittäytyi todella hankalaksi jne. Mä päätin, että mä selvitän oman tieni ensin ja teen asiat selväksi, että edes toinen meistä on rehellinen kaiken sen jälkeen.
Sä et voi sanoa samaa. Inhimillistä, kyllä, näin tapahtuu. Ei ehkä harvinaisin asia maailmassa, eikä varmasti pahin "syntikään", mutta rehellisyyttä siinä ei ole, pettämistä se silti on ja siitä on turha edes yrittää kääntää mitään vahingoitin-vain-itseäni ja vain-olosuhteiden-pakosta-joten-en-oikeastaan-valehdellut-asiaa, koska kyllä petit, ja kyllä valehtelit, jos et ensin selvittänyt asiaa ja eronnut.
Ihminen selittelee aina, no, turhaa, vaan sä voit tietää mikä sulle on oikein ja miten sä hoidat suhteesi päätökseen. Mutta. Kun jotkut meistä käy ihan oikeasti helvetin kivisen tien läpi yksin ja kunnialla, niin on turha alkaa selittelemään tietään yhtä rehelliseksi. Se, että toinen on vaikka kuinka paska, ei muuta sun valehteluas rehellisyydeksi millään. Totta, ihminen tekee inhimillisyyksiä. Mäkin olen elämässäni tehnyt paskoja juttuja: mutta mä myönnnän ne, enkä selittele niitä kauniimmiksi kun mitä ne on.
Joten, kaikkea hyvää, ja onneksi olet saanut sen vaikean asian hoidettua, ja varmasti teit siinä parhaasi: se on ihan hyvä juttu! Mutta rehellinen loppuun saakka sä et ollut, ja kyllä sä petit lopussa. Exäsi petti ehkä lupauksensa, mutta se on toinen juttu, siitä voi oikeastaan ottaa vastuun vain exä. Sinä kuitenkin aloitit rinnakkaissuhteen ennen suhteen päättymistä: siis petit menemällä toisen sänkyyn. Ja se on vain ja ainoastaan sinun päätöksesi ja vallassasi ollut asia ja sinä valitsit sen. Ja petit. Eli valehtelit. Ja kyllä, ehkä ennenkaikkea itsesi, mutta myös lupauksesi, exäsi ja teidän suhteenne. Tosiasiat eivät ymmärtämisellä mihinkään muutu.
"Tosiasiat eivät ymmärtämisellä mihinkään muutu." hyvin sanottu.
Siksipä tuo ero olikin niin pitkä, kun tein asiaa selväksi exälle ja yritin saada hänet sopeutumaan eroajatukseen. Hän ei halunnut erota, ei sitten millään. Eikä hänen puoleltaan myöskään ollut minua kohtaan mitään suurta rakkautta (jos olisi ollut, en varmasti olisi eroa halunnut enkä toisia vilkuillut) - ihan tavallista hyväksikäyttöä ja toivottomuutta vain.
Kyllä minäkin tiedän, että teknisesti kyllä petin exääni. Se vaan oli myös hänen valintansa -ei pettäminen siis, mutta liiton jatkaminen.
Ajattelen kuitenkin, että ellei parisuhteessa ole minkäänlaista tunnesidettä, niin "pettämisellä" ei ole mitään merkitystä. Ihan sama olenko sinun mielestäsi valehtelija tai/ja pettäjä: Jos joutuisin nyt samaan tilanteeseen uudelleen, jossa olosuhteetkin olisivat samat, niin tekisin eron täysin samalla tavoin. Tottakai minunkin mielestäni olisi ollut kaikkein helpointa, jos exälle olisi voinut heilauttaa kättä ja sanoa "se on heippa nyt", mutta kun en voinut. Se ei ollut kiinni rehellisyydestäni vaan exästä. Jos hän olisi ollut terve (psyykisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti) ja meillä olisi ollut vielä jonkinmoinen sauma kommunikoida (kuten varmaan olisikin, jos hän olisi ollut terve), niin tilanne olisi ollut aivan toinen. Vai olisitko itse sanonut kaikinpuolin eristäytyneelle, masentuneelle, kaksisuuntaista mielialahäiriötä, diabetestä (ei hallinnassa), verenpainetta (ym) potevalle kumppanillesi sen mitä rehellisesti ajattelet? Kertonut negatiivisista tunteistasi ihmiselle, joka ei osaa millään keinoin käsitellä niitä? Itse ainakin olen niin nynny, etten hennonnut sanoa inhovani häntä, hänen alati hoitamattomia sairauksiaan, puuduttavaa jatkuvaa läsnäoloa kotona, kroonista rahapulaa, velkoja ym. Vaan puhuin enkelten kielellä - kaunistellen asioita, yrittäen auttaa hänet löytämään itsensä uudelleen ja hakeutumaan hoitoon. Ex hakeutuikin hoitoon (2 vuoden yrittämisen jälkeen), se oli minulle riemuvoitto. Minulla on nyt rauha ja tunne, etten olisi voinut millään voinut olla rehellisempi enkä selviytyä erossa paremmin.
Onnettomassa, kylmässä avioliitossa ei ole rakkautta vain toivottomuutta ja hyväksikäyttöä. Liitettynä näyttämisen haluun, että me pysytään yhdessä, koska avioliittoon ollaan menty.
Avioeroon päätynyt ei ole epäonnistunut, hänellä on vain ollut rohkeutta tehdä tilanteenmukainen ratkaisu. Oman väistämättömän eroni jälkeen tosiystävät jäivät - muut häipyivät.
Laajassa ystäväpiirissäni olen huomannut, että huonossa avioliitossa olleet miehet ovat uskaltaneet hakea eroa vasta, kun ovat löytäneet uuden naisen. Etteivät jää yksin. Tästä sitten entinen vaimo on syyttänyt yksin tätä uutta naista.
Mies ei hae eroa, kun kerran leikkiin on lähtenyt, niin se pelataan loppuun.
Jos suksi ei luista, niin sitten vaihdetaan latua, mutta perillä pyritään sovitusti.
näinkin on nähty; miehet löytävät toisen, kun välit vaimon kanssa ovat kireät. Oma vaimo suorastaan työntää pois luota. Sitten kun mies lähtee, vaimo taputtaa käsiään "pääsinpäs tuosta". Ja kaikki ovat tyytyväisiä eikä kukaan syytä ketään.
Olen myös nähnyt lukuisia uskottomuustapauksia, jotka on hoidettu todella hienosti. Ne ovat usein johtaneet eroon mutta myös silloisen suhteen uuteen alkuun.
Avioliittoni loppuvaiheissa kun vielä yritin houkutella vaimoani parisuhdeterapiaan hän ei suostunut lähtemään, vaan kehoitti minua hakemaan seksini muualta ja sanoi "ehkä" itsekin tekevänsä niin.
Luultavasti hän oli tehnyt niin jo kauan.
Ero siitä tietysti tuli, kun keskusteluyrityksni tyrmättiin tuollaisilla lausunnoilla.
Nykyinen naisystäväni suorastaan puolustelee entisen miehensä pettämisiä, mitä en oikein jaksa ymmärtää.
Itse hän ei ole pettäjätyyppiä, eikä siis kostanut tekoja.
Itselleni ei tulisi mieleenkään pettää vakituisessa suhteessa oli se miten huonossa jamassa tahansa.
Pettäminen on minusta törkeää, eikä sitä voi mitenkään vääntää "hienosti hoidetuksi" ja käytännössä aniharva siten alkanut suhde kestää.
Taidat liioitella tuota, että olet nähnyt lukuisia hienosti hoidettuja tapauksia, tai sitten sinulla on täysin eri käsitys hienosti hoidetusta?
Kaikki tulevat siis onnettomiksi, eikä vähiten parin lapset, jotka ovat pihalla kuin lumiukot siitä mitä tapahtuu.
Ainut järkevä tapa aloittaa uusi suhde, on lopettaa ensin entinen.
En kyllä pidä sitäkään kovin fiksuna, sillä uudessa suhteessa olen ollut jo niin kauan, että en enää edes muista kuinka riidan saa aikaan.
Lapset riitelevät, mutta aikuisen käytökseen sen ei pitäisi kuulua.
Mies joka osaa myöntää, että vaihtamalla parani elämänlaatu!
hoidetut tapaukset ovat mielestäni sellaisia, joissa päästään asian yli eikä solvata ja syytellä toisia. Hyväksytään se tosiasia, ettei ole olemassa vain yhtä ainutta järkevää tapaa toimia. Se mikä sopii minulle, ei sovi välttämättä toiselle. Ristiriitatilanteessa pitää sovitella. Se on tosin todella vaikeaa, jos toinen on vastahankaan kaikessa. Tai häneen ei saa kontaktia missään muussakaan asiassa. Jos jokapäiväisistä asioista selviytyminen tuottaa tuskaa jollekin, niin on melko selvää, ettei hän oikein innostu sovittelemisesta. Eikä edes kuuntele mitä toisella on sanottavana.
Olen kyllä kuullut paljon järkyttävistä erospektaakkeleista - niissä homma ei ole kenekään hoidossa eikä kukaan tiedä missä mennään: Näihin tapauksiin voisinkin soveltaa sanomaasi:
"Kaikki tulevat siis onnettomiksi, eikä vähiten parin lapset, jotka ovat pihalla kuin lumiukot siitä mitä tapahtuu."
Ne tapaukset, joita olen seurannut läheltä on todellakin hoidettu siististi. Ja niissä kaikki ovat tulleet onnellisemmiksi. Asia on niin, että jos toinen vanhempi tai molemmat ovat onnettomia yhdessä, ei lapsikaan onnellinen ole. Onnellisella lapsella on onnelliset vanhemmat, asuivat he sitten yhdessä tai eivät. Onnellisen lapsen erillään asuvat vanhemmat ovat silti sovussa keskenään.
Kyllä riidellä saa, mutta se pitää tehdä oikein eli sovintoon pitäisi myös päästä.
No näinhän se menee... Kyllä ne ukot on
lähes järkiään menossa vieraisiin, jos vain
suinkin on mahdollista. Se on aivan sama kuka
on sitten se toinen osapuoli. Miehillä vain ei
riitä tavaraa molempiin päihin yhtäaikaa.
Keskustelusta tuntuu, että vain avio/avomiehet pettävät, vai?
kyllä ne "ihanat" aviovaimotkin pettävät ja selitys on, ettei omalta mieheltään saa huomiota tai hellyyttä tai ymmärrystä tai...
kyllä tässä on enemmän kyse itsekkyydestä kuin sukupuolesta.
se on ihan sama kumpaa sukupuolta pettäjä on. Jos miettii vain omaa itseään ja keksitään syitä toisen tekmisiin ja sillä tekosyyllä oikeutetaan pettämään, niin ei voi kuin halveksia sitä omahyväisyyttä.
kuinka joku oikeasti voi selittää muille, kuinka oikeutettu hän on pettämään, kun puoliso ei tee juuri niin kuin hän haluaa?
Jälkeenpäin ihan naurattaa nämä selitykset miksi vaimo oli niin oikeutettu tekemään mitä haluaa. Jos elämässä oli jotain pielessä, niin kaikki oli puolison vikaa ja sitä kautta vaimolla oli oikeus tehdä mitä haluaa.
Herätkää, näitä itsekeskeisiä ihmisiä on keskuudessamme liikaa, joille kaikki on oikeutettua, jos vain keksivät syyttää muita.
No niin ...
Olen ollut naimisissa vaimoni kanssa noin 15 vuotta ja ainut todellinen häpeätahrani on se, että kun meillä meni todella huonosti, minä menin tällaiseen yleiseen striptease baariin ja annoin stripparin vetää käteen itseltäni. Jep, luit oikein. Vetää käteen .... ja voin samaan syssyyn kirjoittaa, että KADUIN sitä todella ja kadun näköjään edelleenkin ..
Siinä ei ollut kysymys himosta tai pakottavasta tarpeesta vaan meidän välimme olivat niin helkkarin tulehtuneet, että en tiennnyt minne mennä tai mitä tehdä?
Pimeä hetki elämässä.
Ikinä en voisi edes kuvitella olevani toisen naisen kanssa silleen ... ei, ei se on toldella huono ajatus. Valitettavasti munulle kävi niinkuin kävi.
Tähän kaikkeen tarvittiin se, että meillä ei ollut enään mitään yhteistä ajatusta koskien elämäämme tai tulevaisuutta. Meillä oli keskusteluvälit totaalisesti poikki.
No, tämä oli kuitenkin rehellisesti kerrottua :)
ei tuo nyt niin paha juttu ole, ei minusta ja tuskin monesta muustakaan. Parempi että menit yleiseen strippibaariin ja nainenkin sai maksun tekemästään palveluksesta.
Pahempia ovat nämä miehet jotka elävät seksittömässä mutta muuten mielestään "onnellisessa" liitossa ja hakevat toisesta naisesta vain yhdenlaista seuraa. Jos tilannetta ei toiselle naiselle tehdä selväksi mies saa paljon vahinkoa aikaan sekä itselleen vaimollee että tälle toiselle osapuolelle myös. Siinä mies pettää sekä vaimoaan että rakastajatartaan. Mitäs näille miehille voisi tehdä?
ei todellakaan mene enää valheet läpi...
Miksi niin monet vaimot pitävät omia miehiään reppanoina, jotka toinen nainen voi "viedä pois kotoa ja erottaa lapsistaan"? Katse peiliin, vaimot. Jos olet mennyt reppanan kanssa naimisiin, niin hyväksy se. Menikö hän kanssasi naimisiin, koska oli niin reppana eikä osannut sanoa ei? Jos meni, niin tiesit millainen hän oli, eikä avioliitto ihmistä muuta automaattisesti toiseksi ihmiseksi. Vaikka niiiin monet naiset luulee, että mies muuttuu kun sen tuppaa perhe-vaimo-lapset-hyrrään.
On helppoa työntää pää pusikkoon ja syytellä kaikkia muita ulkopuolisia tekijöitä oman avioliiton rikkoutumisesta. Ja nimenomaan niin, että ne muut tekijät saa miehen rikkomaan avioliiton. "Ei se muuten".
Ihan puppupuhetta tuollaset.
Mies kyllä ihan itse retkahtaa muihin naisiin, jos oman vaimon kanssa asiat ei ole kunnossa. Ehkä avoimuuden puute aiheuttaa ettei uskalleta puhua ongelmista. Tossun alla eläviä miehiä ei edes kuunnella, koska "vaimo tietää" mikä on miehen paras. Sitten yhtäkkiä mies pettää. Tai, joku nainen viettelee tuon miesparan.
Hyvä ja tyydyttävä avioliitto ei aja muihin suhteisiin. Kenelle niin käy, on sitten jotain muita ongelmia. Ihminen ei ole luonnostazn yksiavioinen, vaikka uskonnot niin toitottavat ja yllättävän monet luulevat sen olevan sisäsyntyistä. Avioliitto ja perhe-elämä on valintakysymys, molemmille. Kummankin sitä täytyy haluta ja siinä viihtyä. Silti ei riitä, että vain toinen viihtyy, se ei automaattisesti tarkoita molempien viihtyvyyttä. Mutta ilman, että kumpikin ylläpitää hyvää suhdetta, ei avioliitto hyvänä säily.
Hyvätkin liitot hajoavat (näin kävi meille). Ei ulkopuolisista johtuen, vaan ihan siitä ettei avioliitto enää vastannut sitä miksi se solmittiin ja kaveruussuhteesta huolimatta yhteiselämä oli ahdistavaa.
Eiköhän tuo ole niin, että joitain vaan häikäisee elämä liikaa, jos ottaa silmälaput silmiltä ;).
Sitäpaitsi vähän maailmaa seuranneena (suuntaan ja toiseen) jotkut miehet ovat ihan oikeasti naisen vietävissä. Eipä tarvitse naisen paljoakaan viekotella - hieman räpsyttää ripsiä ja puhua pehmoisia - mies lähtee kuin ohjus. Eikä tämä päde ainoastaan näin päin - sama toimii toisinkin; mies hurmaa keinoillaan naisen hetkessä.
En kannata uskottomuutta. Silti se on (yleensä ohimenevä) tosiasia, jonka varmaan jokainen kohtaa elämässään jollaintavoin. Itse pohdin aina - joskus liiankin kanssa - taustoja ja syitä. Me ihmiset olemme todellakin erilaisia - lapsesta asti. On ihan järkeenkäyvää, että kiltti perheenisä on helpompi vokotella kuin playboy-tyyppinen maailmanmies. Että siinä mielessä jonkun toiseen naiseen hairahtuneen perheellisen miehen mietelmät/selitykset voivat hänestä itsestäänkin tuntua varsin täsmällisiltä ja todellisilta. Eikä vakisuhteen jatkuminen ole oikeastaan selityksistä kiinni - vaan siitä mihin molemmat uskovat ja mitä tahtovat.