syy erota..?
Jos lasketaan pois pettäminen, henkinen tai/ja fyysinen väkivalta, alkoholismi...
Kun eletään liitossa, jossa on lapsia ; onko kyllin hyvä syy se, että toisesta ihmisestä on tullut "näkymätön"? Pesänrakennuspuuhien jälkeen tuli laskeutuminen lapsiperheen arkeen ; pikkuhiljaa toisen käytös alkoi herättää ärtymystä, joskus jopa inhon tunteita. Riitoja, mutta ei mitään repivää, jatkuvaa nalkutusta puolin ja toisin. Viha on liian voimakas sana kuvaamaan tuntemuksia. Sitten alkoi "unohtaa" puhua toisille asioita, jäi kertomatta lomaviikot sun muut. Kuvaan tuli siis välinpitämättömyys - puolin ja toisin.
Kolme vuotta olen pohtinut, onko mitään järkeä jatkaa? Kun periaatteessa kaikki on hyvin - ja silti ei mikään. Asuntolaina ja yhteinen lapsi pitävät yhdessä. Vai laitatanko taloon vain oman sisäänkäynnin ja jatketaan, kuten siippa sanoo "kattellaan nyt..." Eli ei hänelläkään isompaa halua erota, muttei varmaan pahakseen panisi tuota omaa sisäänkäyntiäkään...
Jos lasketaan pois pettäminen, henkinen tai/ja fyysinen väkivalta, alkoholismi...
Kun eletään liitossa, jossa on lapsia ; onko kyllin hyvä syy se, että toisesta ihmisestä on tullut "näkymätön"? Pesänrakennuspuuhien jälkeen tuli laskeutuminen lapsiperheen arkeen ; pikkuhiljaa toisen käytös alkoi herättää ärtymystä, joskus jopa inhon tunteita. Riitoja, mutta ei mitään repivää, jatkuvaa nalkutusta puolin ja toisin. Viha on liian voimakas sana kuvaamaan tuntemuksia. Sitten alkoi "unohtaa" puhua toisille asioita, jäi kertomatta lomaviikot sun muut. Kuvaan tuli siis välinpitämättömyys - puolin ja toisin.
Kolme vuotta olen pohtinut, onko mitään järkeä jatkaa? Kun periaatteessa kaikki on hyvin - ja silti ei mikään. Asuntolaina ja yhteinen lapsi pitävät yhdessä. Vai laitatanko taloon vain oman sisäänkäynnin ja jatketaan, kuten siippa sanoo "kattellaan nyt..." Eli ei hänelläkään isompaa halua erota, muttei varmaan pahakseen panisi tuota omaa sisäänkäyntiäkään...
Vastaukset 33
Vanhimmat
Kuvasit juuri minun elämäntilanteeni. Tai siis meidän perheen. Valitettavasti en osaa sanoa, mitä tässä pitää tehdä, kun itse olen samassa suossa. Mitään ei nyt tehdä, "kattellaan" tosiaan. Välillä en ajattele mitään muuta kuin tätä surkeaa tilannetta, välillä yritän unohtaa ja tehdä vain töitä ja joten kuten hoitaa taloutta. Kai odotan, että asia "itsestään" ratkeaa johonkin suuntaan.
mitä siltä parisuhteeltaan haluaa.
Minä erosin miehestäni kun huomasin että rakkaus on loppunut,oltiin lähinnä kavereita.
Erottiin yhteisymmärryksessä.vaikka mietittiin sitäkin vaihtoehtoa että kun riitojakaan ei ole,olisiko lapsille parempi että ollaan yhdessä.
Eroon päädyimme,eikä kumpikaan ole eroa katunut.
Hän tahoillaan uusissa naimisissa,tehnyt lisää lapsia ja välit meillä hyvät,ollaan kavereita edelleen ja lapsilla sekä isä että äiti(sekä mukava ja kiva "äitipuoli ja uudet sisarukset :))
Monet ihmettelevät hyviä välejämme,olen kaikille sanonut että osattiin erota ajoissa.
Näin pitäisi osata päästää molempien jatkamaan elämääsä haluamallaan tavalla. Annetaan ex:n olla tahollaan onnellinen.
huh huh, mitä elämää. Kerran täällä vaan ollaan ja jokaisen pitäisi elää se täysillä ja olla onnellinen. Onko mitään järkeä elää suhteessa, joka ei ole elämisen arvoinen ja anna elämälle rakkautta, arvostusta ja mukavaa yhdessäoloa. "Katellaan" vaan ja uskotaan, että kyllä tilanne itsestään laukeaa. Pikku hiljaa kaikki voivat pahoin, kylmyys ja välinpitämättömyys on jo vallannut pienen ihmisen mielen.......
Onnea vaan rikastuttavaan ja rakastettavaan parisuhteeseen..........
Teidän tilanteessa ottaisin aloitteen itselle ja eroaisin, koska vain vanhasta luopumalla voi saavuttaa jotain uutta ja parempaa!
Ei ole mukavaa ei. Ei tämä elämä tosiaan elämisen arvoiselta koko ajan tunnu. Mutta mietityttää niin kovasti lapsen kohtalo (vaikka sovussakin erottaisiin) ja ihan käytännön asiat, kuten yhteinen koti ja asuntolaina.
Sisimmässäni haluaisin erota, mutta se on vaikeaa. Tuossa oli minun puoleltani vähän sarkasmia, kun kirjoitin että "tilanne itsestään ratkeaa". Tiedänhän, ettei näin ole, mutta en myöskään ole vielä valmis eroa vireille panemaan. Myönnän, että taloudellisetkin syyt painavat vaakakupissa näin laman kynnyksellä vielä enemmän kuin ehkä jonain toisena aikana.
samanlaisia pohdiskeluja täällä. Elämä tuntuu jotenkin unessa kävelyltä näin, silti ei tunnu olevan rohkeutta tehdä mitään ; vaikka on paha olla, niin jokin viimeinen sysäys puuttuu.
Ja kyllä, sama juttu: taloudellinen tilannekin pistää miettimään yhdessä kaikkien selvitettävien käytännön asioiden kanssa.
että jotkut täällä kertovat vähän lepposemmistakin eroistaan!
Jos molemmilla on "luopumisen lahja", niin ero kyllä hoituu paremmin. Eikä se kyllä ihan lahjakaan ole; toiset vaan ovat kasvaneet siihen, että jossain vaiheessa on parempi päästä irti, erota ja kääntää uusi lehti elämässään. Toiset pitävät sitkeästi menneestä kiinni ja yrittävät elää tätä päivää kuten eilistä (tai aikaa esim. viisi-kymmenen vuotta sitten).
Itse tein eroa pitkästä suhteesta vuosikausia, välillä asuttiin erossa ja palattiin taas yhteen, mutta lopulta tein sitten päätöksen erota lopullisesti.
Ratkaisu on kohdallani ainoa oikea, puolisoni mielestä taas suuri virhe, hän kun olisi halunnut jatkaa vaikka kuinka epätyydyttävässa suhteessa tyyliin kun on avioliittoon menty, siinä pysytään vaikka mikä olisi..
Se joka "hyötyy" epätyydyttävästä avioliitosta, vetoaa, että kun avioliittoon on menty siinä on pysyttävä.
Tuo, että kuka hyötyy enemmän suhteesta ei halua eroa. Näin asia juuri on.
Ihan samaa ajattelin. Monesti varmaan ihan totta tämä.
Lähes kaikkien naisten elintaso romahtaa erotessa ja kuitenkin tuossa erään kaverin tutkimus osoitti, että 82% naisista vain kyllästyy suhteessa ja haluaa erota vaikka putoaisi kuinka tyhjän päälle tahansa.
"vain kyllästyy suhteessa" sitten pitääkin sisällään..?
Helppo on asioita tuon otsakkeen alle tunkea ja vähätellä tilannetta.
Naisille ei loppupeleissä ole maallisella mammonalla yhtä suurta merkitystä kuin miehille, ja siksi heidän on helpompaa päästää irti kuin roikkua kiinni hedelmättömäksi käyneessä suhteessa. Vaikka asiaa miten vääntäisi ja kääntäisi, on kylmä tosiasia se, että naiset tekevät suurimman osan kotitöistä - miehistä olisi varsin ikävää, jos se vakituinen siivoava ja pyykkäävä kaupassakävijä vaihtaisikin osoitetta.
Minä en tuota "tutkimusta" tehnyt, mutta olen nähnyt paljon virallisempaakin tietoa samasta asiasta, ja niin se vain on, että nainen se on joka eroa haluaa, lähes poikkeuksetta.
Naisista varmaan tuntuukin siltä, että he tekevät "kaiken" yksin, kun he kerran jaksavat sitä toistaa toistamistaan, mutta miksi minä sitten koen samojen kotitöiden jopa helpottuneen vaimon lähdettyä?
Ehkä selitys on siinä, että oikeasti vaimoni oli patalaiska tekemään kotitöitä, vaikka hänkin kertoi tekevänsä sen kuuluisan "kaiken" aivan yksin.
Ennen imuroin jopa kolme kertaa päivässä, koska ex:llä oli koira. Nyt riittää muutama kerta viikossa.
Suurin urakka on lasten huoneissa, sillä heitä en oikein ole saanut oppimaan "sisäsiisteiksi".
Muutaman kerran olen käynyt ex:n uudessa asunnossa ja eka kerralla olin lentää pyllylleni, koska siellä oli käsittämättömän sotkuista.
Ei ollut sielläkään lasten huoneissa kehumista, tosiaankaan.
Heitäpä linkkiä, mistä saan lukea tuota tutkimustietoa, kiitos!
Aikamoiseen yleistämiseen tuossa kirjoituksessasi lähdet - ex-vaimosi on siinä yhtä kuin kaikki naiset.
Kuten sanoin, en tehnyt tuota tutkimusta, luin vain ja olen kyllä paljolti samaa mieltä.
En minä nyt enää muista mistä minä niitä tietoja luin. Ehkä tilastokeskuksesta? Se vain jäi mieleen, että seitsemän kymmenestä erosta on pantu alulle naisen aloitteesta.
Lienetkö kovin eri linjoilla?
Jokainen ihminen on yksilö aivan kiistämättä, mutta suuressa mittakaavassa tulee joku säännönmukaisuus.
Avioeron syiden pohtiminen on melkoista fraktaalimatematiikkaa, eikä siihen ole kovin järkevää edes ryhtyä.
Ero vain on aina niin kova kolaus, että sille ei oikein voi mitään jos sitä tulee pohtineeksi.
Ei missään nimessä ollut tarkoitus loukata ketään ja pyydän nöyrimmästi anteeksi, jos loukkasin jotakuta kieltämättä tahdittomilla sanoillani!
Minulla ei ole tänään paras päiväni ja lauon näköjään ilkeyksiä, kun tarkoituksenani oli auttaa päätöksenteossa, vaikka kukaan ei sitä minulta edes pyydä.
Täytyisi nähdä livenä, että voisi antaa minkäänlaista realistista arviota.
Tämä netti tuppaa olemaan sellainen, että jos kehut loistavaa oloasi, niin tulee haukkuja.
Jos taas olet jotain mieltä, niin harvoin siitäkään kehuja saa.
Yleensä seuraan sivusta politiikkaa kirjoittamatta mitään, koska siellä saa takuuvarmat haukut, sanotpa mitä hyvänsä.
Nyt oikein hyvää yötä kaikille!
Vaikka eräissä kohdissa eri mieltä kanssasi olenkin - luultavasti erilaisista lähtökohdista johtuen - niin kirjoittamaasi on mukava lukea.
Oman ankeuden keskellä tulee helposti tuhahdeltua toisten hyvin menee-viesteille - mutta on se hyvä kuulla, että elämä voi jatkua parempana eron jälkeen.
Minä ymmärsin edellä olevan kirjoittajan "hyötymisen" ihan muutoin kuin rahallisena tekijänä. Eli hyötyjä on se osapuoli joka kokee elämänsä jollakin tavalla helpommaksi huonossakin liitossa kuin yksin.
Musta on ihan selvää että kun erotaan yhdestä yhteisestä kodista, elintaso varmaan vähän notkahtaa ainakin hetkeksi kun pitää alkaa asua kahta kotia. Ja kun ei ole niihin kodin yleisiin hankintoihin kahden ihmisen tuloja.
TUo muuten että naiset haluaa siitä huolimatta erota että elintaso romahtaa, kertoo siitäkin ettei raha ole naisille niin tärkeää vaan sittenkin joku muu.
Väittäisin että juuri naiset on rahan perään paljon kärkkäämpiä koska:
-Nuoret naiset ottaa melko yleisesti liian vanhoja rahakkaampia miehiä.
-Baarissa monet naiset kysyy melkein heti kärkeen sosioekonomisen asemani yhteiskunnassa.
..miehillä ei oo tälläst' käytöstä,,
Jotkut on toiset ei. Tätä on kai vatvottu ikuisuus. Kai naiset on sit nimenomaan jonkun MUUN rahojen perään tolla logiikalla. Miehet muuten vain haluavat materiaa (niitä autoja, kännyköitä, tietsikoita, härveleitä jos jonkinmoisia) naisia enemmän, ja naiset on niitä matalapalkkaisia, eli kelpuuttavat pienemmänkin toimeentulon.
Riippuu siis varmaan minkälaisissa porukoissa pyörii että kuinka rahanahneita naisia sattuu kohtaamaan.
Ja jos kerta suurin osa liitoista päätyy eroon naisten aloitteesta vaikka toimeentulo heikkenee niin kertoo se just siitä ettei raha loppupeleissä ratkaise - naiselle.
taitaa tosiaan kertoa tuon suhteen avioerojen vireillelaittajista olevan noin. Tai ainakin useimmin se on nainen. Mutta eipä noista tilastoista näy se aivan alkuperäinen avioeron vireillepanija.
Omalta kohdaltani voin kertoa, että ex-mies seurusteli ensin kaksi vuotta toisen naisen kanssa (minulta tietenkin salaa) ja yksi kaunis päivä sitten kertoi haluavansa erota. Tai ei hän nyt oikein tiennyt haluaako erota, mutta ei kuitenkaan halua avioliittoakaan jatkaa minun kanssani. Ja muutti pois. Ajatteli ehkä katsovansa, miten tuon toisen suhteen kanssa käy. Josko hän sitten myöhemmin palaisi takaisin, jos se ei onnistukaan.
Mutta kun sain tietää tästä toisesta, aloin minäkin ajatella ja marssin laittamaan avioeron vireille.
Tässä siis ainakin yksi tilastoharha. Tässä tapauksessa alunperin siis mies kyllästyi ja lähti. Mutta ei kuitenkaan saanut aikaiseksi laittaa eroa vireille vaan minun oli se tehtävä.
Oletko muuten puhunut puolisosi kanssa erosta? Me emme ole vakavasti - kerran puolisoni ääneen pohti vaihtoehtoja tilanteen korjaamiseksi, ja siinä erokin mainittiin. Sen jälkeen minä olen aina silloin tällöin sanonut, että olisi ehkä helpompaa, jos olisi jonkinlainen kakkosasunto, johon voisi mennä ottamaan etäisyyttä. Useammin minä tämän kyllä otan puheeksi, joten voi olla, ettei puolisoni ole senkään vertaa innokas eroamaan kuin minä. En kyllä ymmärrä, miksi erosta ei voisi ihan suoraan puhua, kun kuitenkaan puoliso ei halua viettää aikaa kanssani ja kommunikoimme suurin piirtein vain välttämättömät arjen hoitamiseen liittyvät asiat. :(
puheena silloin tällöin reilun vuoden verran. Mies ei ottanut ensimmäisillä kertoilla lainkaan todesta, vaikka myönsikin sen, että yhteiset puheenaiheet ovat minimissä ja tekemiset vielä vähemmässä. On sitä mieltä, ettei tuollainen kakkosasunto-mahdollisuus tai edes sen kokeileminen, miltä tuntuisi elämä ilman toista, ole mistään kotoisin. Viimeksi puhuessamme huomasin, että hän on tainnut omatoimisesti ajatella jotain... Mutta totesi sitten, ettei ainakaan ennen kevättä ja koulujen loppumista "voida mitään" - no se on kyllä totta... Mutta epäilen, että oli vaan veruke jatkaa vetkuttelua. Nuo aiemmat kommentit, että se, joka liitosta enemmän hyötyy, siinä myös haluaa roikkua, taitavat osua kohdalleen... Vakkari-jääkaapintäyttäjä/pyykkäri/siivooja on kiva juttu..
Miehelle tuollainen ei välttämättä ole minkäänlainen syy "roikkua" sinussa.
Lapset ovat.
Minä eronneena miehenä nautin siitä, että saan laittaa ruokaa jota itse haluan ja siivoamistakin on vähemmän kun ei ole joka hylly täynnä rihkamaa pölyä keräämässä, eikä siivoamisesta hössötetä järjettömästi.
Pyykkäys on helppoa kun värejä on vain kaksi.
Talous tuli kerralla kuntoon, vaikka luulin toisin.
Kaikkea kuluu murto-osa siitä mitä ennen vaikka lapset ovat minulla lähes päivittäin.
En olisi halunnut erota, mutta on tämä mahtavaa tämä vapaus.
Nytkin saisin kuulla nalkutusta kun luen, katson televisiota ja selaan nettiä.
Eihän sellaista siedä yksikään vaimo?
sitten noinkin. Miehestäni ehkä paljastuu kokonaan uusia puolia vielä... Se mies, jonka kanssa aloin joskus seurustella, ei osannut paistaa kananmunaa, mikroaaltouunin käyttö oli hallinnassa. Oman kämpän siivoaminen oli jotenkin päässyt unohtumaan - eikä hän kyllä ole sillä saralla sittemminkään tullut parempi muistiseksi, sen huomasin ollessani saamassa ainokaistamme. Pyykkäys... No, toivotaan, että työ tekijäänsä opettaa edelleenkin.
Hieno juttu, että sinä nautit uudenlaisesta elämästäsi. Hmm... Miksi muuten lukemisesta, tv:n katselusta ja netin selaamisesta pitäisi nalkuttaa..? Teillä oli ilmeisesti erolle eri lähtökohdat kuin tässä itsellä - meillä kun ei edes nalkuteta...
Ex on narsisti.
Minulla ei saanut olla kivaa. Jos oli, niin se lopetettiin tavalla tai toisella, ellen viihdyttänyt juuri häntä.
Kertonee paljon monelle?
tapaus, oma "hiljainen" liittoni ei epäilemättä ole yhtä piinaava ja raastava. Hiljaisen turruttava vain.
Jos kehtaisin miehelleni myöntää, että kirjoitan avioliitostamme täällä, näyttäisin kirjoituksesi hänelle. Hänkin voisi päästä nauttimaan elämästään aivan uudella tavalla, kun saisi tehdä rauhassa haluamiaan asioita ja hoitaa kotia haluamallaan tavalla. Varmasti olisi onnellisempi kuin tässä näivettyvässä liitossa...
Nyt on parempi olla ;)
eihän tuossa ole mitään järkeä erotkaa ennenkun jompikumpi löytää salarakkaan,sen jälkeen kaikki on paljon vaikeampaa,kun menee vielä luottokin.
En ymmärrä miksi kidutatte toisianne??
vastakohta ei ole viha - vaan välinpitämättömyys... Tuli vaan mieleeni lukiessani "Kuvaan tuli siis välinpitämättömyys - puolin ja toisin".
Mutta riippuu tietysti mikä on käsityksesi parisuhteesta; jos lapset ja asuntolaina tuntuu ihan oikeilta perusteilta jatkaa, niin mikäs siinä sitten.
tämä on sitten seuraavat 30 vuotta... Puhumattomuutta, riitoja, yhteiset velat...
Mutta miten irrottautua?
Eiköhän tuo irrottautuminen lähde päätöksestä. Sitten kun on aikansa miettinyt tuota "tätäkö tämä on sitten seuraavat 30 vuotta..." kypsyy eroajatukseen. Tietysti siinä samalla tulee tehtyä välitilinpäätöstä omasta elämästään.
Erosin itse pitkän kaavan mukaan. Olin ollut jo vuosia tyytymätön exsuhteeni tilaan. Kun puhuin ja puhuin - joskus tuli raivottuakin - samasta asiasta, kuukausi/vuositolkulla niin tajusi itsekin, ettei tyytymättömyys suhteessa muodostu ollenkaan niistä rempallaanolevista asioista, vaan syynä on suhteen puutteellinen vuorovaikutus. Kun kumppani jatkuvasti tekee mitä tykkää ja päähän juolahtaa edes kertomatta siitä toiselle ja vastaavasti tyrmää/vähättelee/ohittaa kaiken mitä toinen sanoo, niin eihän sellaisessa suhteessa voi olla tyytyväinen!
Aloitin jossain vaiheessa rinnakkaissuhteenkin - ja olisin todella halunnut erota jo sen alkuvaiheessa. Sitten ex sairastui vaikka mimmoisiin sairauksiin - enkä taas kuukausiin voinut kuin unelmoida erosta.
Oletko harkinnut käydä vaikka kirkon perheneuvojan pakeilla? Kävin itse aluksi psykologilla ja sen jälkeen käytin kirkon palveluja muutaman kerran. Lisäksi jauhoin erosta parin kolmen ystäväni kanssa (varmaan kaksi vuotta) - sekä lopuksi jopa siskon ja äidin. Puhumalla näistä asioista toisten kanssa oppii muuten todella paljon uutta itsestään.