Paha olla

juttu. Mutta totuushan on se että toista ei voi pakottaa rakastamaan,joskus se rakkaus vain loppuu,ja naisesi on tehnyt rohkean työn kun on sen rehellisesti ja suoraan sanonut.
On aika harvinaista että erotaan yhteisestä sopimuksesta,yleensä aina on toinen jätetään...
Tähänkään asiaan ei ole "lääkettä" eikä oikotietä.. tiedän että tämä ei lohduta nyt,mutta aika parantaa,usko pois. Voimia sinulle.

Siitä selviää hengissä vaikka ei aluksi siltä tuntuisikaan. Itse olen selvinnyt siitä kaksi kertaa ja nyt on menossa kolmas kerta. Aikaa se vie mutta ne päivät, jolloin olo tuntuu jo helpommalta, lisääntyy lopulta. Joku aamu huomaatkin, että on jo parempi olla.

Toista ei kannata pakottaa yrittämään, joskus on vain helpompi antaa toisen mennä ja parantaa itsensä ajan kanssa. Voimia sinulle ja uskoa helpompaan huomiseen.

Itse olen juuri tuollainen nainen, avioliittoa takana 20v ja nyt on rakkaus loppu. Tilanne on pelottava koska en todellakaan löydä enää itsestäni tunteita miestäni kohtaan vaikka haluaisin. Tuntuu hirveältä lasten kannalta jos ero tulee.
Minun kohdalla kuviossa ei ole vierasta suhdetta(en ole pettänyt), läheinen miesYstävä kuitenkin joka on avannut silmäni näkemään miten vajaassa suhteessa elän.
Koen että suhteessamme minä olen ainoa jolle hellyys ja kosketus ovat tärkeitä. Olen tullut torjutuksi naisena tarpeeksi monta kertaa, nyt riittää tämä jatkuva hyljätyksi tulemisen tunne.Siksi kai tämä vieras mieskin on tullut kuvioon.
Pahinta on että vaikka asiasta puhun miehelleni, hän ei reagoi siihen mitenkään!

Miten teillä oli huomioimisen ja hellyyden laita?Kuuntelitko ja näytitkö vaimollesi että hänen tunteensa ja HÄN ovat tärkeitä?

Itse odotan vielä josko mieheni sittenkin reagoisi jotenkin, näyttäisi että olen tärkeä hänelle. Vaikka en oikein usko sitä,minua pelottaa se torjutuksi tuleminen niin paljon etten uskalla enää odottaa häneltä mitään.

Jos todella haluat hänet takaisin, sinun pitäisi taistella. Näytä, PUHU, kerro miten tärkeä hän on sinulle. Ja koeta näyttää se että ymmärrät häntä, älä vuodata omaa tuskaasi hänelle vaan koeta osoittaa että olet ymmärtänyt hänen kantansa asiaan.Itse kyllästyin siihen että aina jäin yksin tunteideni kanssa, mies ei nähnyt minun tunteitani, saati ymmärtänyt.

Tiedän että kipu on kova, en oikein itsekään tahdo jaksaa sen kanssa.Itku tulee jos näkee onellisia pareja tv:ssä tai kadulla...Kaipuu toisen syliin on niin suuri.
Koeta jaksaa, kaikkihan täällä loppjen lopuksi meitä kasvattaa ja vahvistaa. Toivon.

Aika parantaa aina kaikki haavat. Tuskan hetkellä siitä ajatuksesta ei niin hirveästi ole apua, mutta se on totta. Vähä vähältä. Ja kun aikaa on kulunut tarpeeksi paljon, alkaa jo hymyillä itselleen, että miten sitä olikin silloin niin maansa myynyt ja tuskissaan.

Tämän elämäsi episodin nimi on sisäinen taistelu. Sisäisiä taisteluja on monenlaisia, ja tämä on yksi niistä. Taistele, mies! Voitat kyllä itsesi, vaikka taistelun tämä vaihe on kuin kidutusta päivästä toiseen. Sisua, prkl! Hetkestä hetkeen. Ajan myötä tilanne tasoittuu, ja tulevaisuudessa alkaa taas aurinko paistaa.

Ite oon samassa tilanteessa ,ooon ollu avovaimoni kannsa 15 vuotta yhessä, on 2 lasta . 2 ihanaa tyttöä.Rakastan naistani ,Mutta hän torjuu minut seksuaalisesti,haukkuu minua oluen juonnista ym.vaikka jokunen vuosi sitten olin lähes absolutisti,rasvaprosentti oli 3-4% välillä,eli olin lähes huippuurheilijan tasollla.kävin salilla pidin itsestäni huolta,hoidin siivoukset ,raha asiat ja lasten koulu asiat ,tein ruuat ,enkä ole ikinä naistani pettänyt,toisin kuin naiseni,tosin ei käsittääkseni ihan ns.loppuun asti.Ulkonäössäni ei pitäisi olla vikaa, ja pelitkin on ihan norm. tasoa .rehellisesti sanottuna moni upea nainenkin on osoittanut kiinnostusta,siis tarkoitan pientä flirttiä.Tarkoitukseni ei ole pelkästään purkaa omaa ongelmaani ,mutta niinkuin huomaat naiset ovat ,joskus meille miehille MYSTEERIÖITÄ. toivon sinulle voimia ,anna ajan kulua ,anna anteeksi ,jos voit.Mutta joskus on ajateltava itseä ja mentävä eteenpäin ,ennenkuin on myöhäistä.itsekkin olen lopullisen päätöksen äärellä.niinkuin huomasit,en antanut sinulle vastauksia ongelmaasi,mutta jos kiinostaa voin olla kohtalotoveri jolle voit puhua.Sillä nää ihmissuhdeasiat on meille miehille myös vaikeita.

Aikaa on nyt mennyt se noin puolivuotta. Kertaakaan en ole vaimoani nähnyt, muutaman kerran ollaan soiteltu ja voin oikeasti sanoa että aika ei paranna asioita. Ja nyt tässä kävi vielä niin että vakava sairauteni uusiutui ja nyt vasta liemessä ollaan... Nyt jos milloin yksinäisyys, ahdistus ja masennus lyö kasvoille. "ennen" oli tuki ja turva kotona, nyt tyhjyys. Toki ystävät auttavat ja tukevat mutta jokainen joka on kokenut vastaavaa tietää että se ei ole sama asia. Ei ne kaverit ole paikalla esim. yöllä kun sietämätön kipu iskee ja yksin et oikeen uskalla ottaa mitään vahvoja lääkkeitä. Kaipaus ja rakkauden tunne tuli väistämättä pintaan uudestaan ja ikävä todeta itsensä näin heikoksi!