Ehdimme olla yhdessä vajaat 3 vuotta. Miehelläni oli suhde toiseen naiseen kuukausien ajan, kunnes vihdoin sain tietää asiasta. Erosimme heti tapauksen jälkeen, enemmänkin mieheni aloitteesta. Mies kohteli minua eron jälkeen kylmästi ja julmasti. Olimme erossa vajaan kuukauden, kunnes päädyimme sänkyyn ja aloitimme jonkinlaisen suhdeviritelmän uudelleen.
Olen edelleen tässä "suhteessa", enkä tiedä mitä tehdä tilanteemme kanssa. Tänäkin aikana mies on lähetellyt pitkiä sähköpostiviestejä ja tekstaillut kahdellekin eri naiselle. Toinen on tämä sama akka jonka kanssa hän minua petti. Hänelle mies on vielä tämän suhdeviritelmämme aikanakin vannonut ikuista rakkauttaan. Minulle mies sanoi että hän vain kusetti tätä naista eikä tästä oikeasti välitä.
Mies ei halua kertoa suhteestamme kellekään, hän haluaa pitää sen "salassa toistaiseksi". Hän kohtelee minua välillä todella kultaisesti ja hyvin, välillä kuitenkin aika tunteettomasti. Pahinta on, ettei hän tunnu voivan lopettaa muiden kanssa viestittelyä, vaikka onkin sitä nyt vähentänyt paljon. Tunnen usein, että kaikki muu miehen elämässä menee minun edelleni.
Tiedän tämän kaiken kuulostavan naurettavalta. Rakastan kuitenkin tätä miestä niin valtavasti etten voi sitä sanoin kuvailla. Siksi en ole pystynyt suhteesta lähtemään. Mitä sanotte miehen käytöksestä? Mietin, tunteekohan hän oikeasti minua kohtaan mitään.. Pettäminen ja sen jälkeinen kohtelu sattuu edelleenkin paljon enkä ole pystynyt unohtamaan. Haluaisin kovasti tehdä tämän miehen onnelliseksi. Mitä voisin tehdä? Tiedän, ettei käytökseni ole nyt ollut arvonsa tuntevan, itsenäisen naisen käytöstä. Rakkaus menee kuitenkin ylpeyden edelle.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Valitettavasti se on niin, että me rakastumme persoonaan, emme tekoihin. Olivat teot mitä tahansa, niin jos persoona miellyttää, yritämme kestää niitä mahdollisimman pitkälle. Mutta jossain se raja menee. Nyt se on ylitetty. Rakasta itseäsi ja anna kyseisen miehen mennä! Et ole tuon arvoinen!
ettei miehesi rakasta sinua eikä sen puoleen ketään muutakaan. Hän kusettaa sinua aivan yhtälailla kuin sitä toistakin. Lähde suhteesta, sinua varten on jossain hyvä mies.
Kerrot miehen sanoneen, että hän vain kusetti tuota toista naista vannoessaan tälle rakkautta.
Tuollaista miestäkö todella haluat rakastaa, joka kusettaa ja pettää. Kuule, kyllä sinun pitää nyt rakastaa itseäsi sen verran, että lopetat moisen hyväksikäyttösuhteen. Mies ei sinua rakasta, ei todellakaan. Kusettaa vain kuten kertoo muillekin tehneensä. Ilmeisesti miehellä itsellään on erittäin pahoja ongelmia oman itsensä kanssa. Häneltä puuttuu selvästi kyky asettua toisen ihmisen asemaan. Älä tuhlaa ainoaa elämääsi tuollaiseen mieheen ja suhteeseen. aikasi menee hukkaan ja sillävälin joku ihana mies menee ohitsesi roikkuessasi huonossa suhteessa, jossa mitä ilmeisimmin olet pahasti hyväksikäytetty, petetty ja nöyryytetty.
Tunteesi häntä kohtaan tuskin on oikeaa rakkautta, kuten luulet. Kyse taitaa olla läheisyyden kaipuusta ja riippuvuudesta. Kohteella ei niin väliä kunhan vain joku on joka antaa läheisyyttä. joltain toiselta mieheltä voisit saada sekä henkistä että fyysistä rakkautta ja läheisyyttä. Tämä mies ei todellakaan ole sinun arvoisesi. Hän on mätäpaise, jollaisisa yhteiskuntamme jostain syystä kuitenkin aina tuottaa. Ihania miehiäkin on.
Silloin kun miehellä on aikaa minulle, hän on todella kultainen, hellii ja hemmotteleekin. En usko hänen olevan paha ihminen. Mutta sen uskon, että hänellä voi tosiaan olla vaikeuksia ja ongelmia itsensä kanssa. Haluaisin auttaa, ties kuinka paha olla hänen on pohjimmiltaan. Mutta vastauksenne avasivat silmiäni, minun on tosiaankin VÄHINTÄÄN harkittava eron mahdollisuutta..
että miehesi saattaa olla narsisti,sinuna tutustuisin aiheeseen.
Hei,
Kuulostaa tosi raskaalta tuo suhteesi! Olen ollut itse jollan aseteikolla narsistisen miehen kanssa suhteessa, joka oli todella hellä ja ihana, mutta toisaalta tosi kylmä ja julma. Sinä et voi muuttaa häntä, vaikka kuinka haluaisit ja rakastaisit. Tuo monen naisen pyörittäminen, kusettaminen jne. kertoo että ei ole kykenevä tasapainoiseen ja tasa-arvoiseen suhteeseen.
Tiedän että se sattuu ja on maailman vaikeinta sanoa "ei nyt riittää", mutta harkitse sitä todellakin. Tuommoiseen käytökseen ja kohteluun ei pidä tyytyä vaikka välillä olisikin ihanaa. Mieti millainen parisuhde olisi sinusta hyvä, mitä haluat itsellesi ja mitä toiselle. Millaista olisi yhdessä. Löydät varmasti paljon asioita, joita et tältä mieheltä saa. Onko se siis sen arvoista, vaikka kuinka rakastaa? Tiedän että se on vaikeaa, mutta jokainen meistä ansaitsee olla onnellinen arjessa, ei vain silloin kun se toinen viitsii tai jaksaa huomioida. Hyvä että olet aloittanut tämän prosessoinnin, se voi kestää, mutta mitä pikemmin pääset eteenpäin, sitä pikemmin voit löytää miehen joka on rakkautesi arvoinen!
Helpommin sanottu kuin tehty, itselläni kului 1,5 vuotta tuommoisen vaikeuden kanssa, nyt on toisenlainen sielua riistävä suhdesotku, josta samoin on vaikea irroittaa kun tunteet ovat niin vahvat. Kai tätä osin itselleni kirjoitinkin ... Tsemppiä ja voimia!