Antaakko anteeksi?

Olen seurustellut kohta kolme vuotta tyttöystäväni kanssa. Minulle selvisi pari viikkoa sitten että hän oli pettänyt minua baari illan jälkeen "jatkoilla". Itse hän ei asiasta paljon muistanut, enkä halunnut kaikkea tietääkkään. Arvostan sitä hänessä että hän kertoi minulle itse kaikki eikä tieto tullut minkään muun kautta selville.
Olemme yhdessä miettineet asiaa mistä tämä olisi voinut johtua. Lisäski hän on alkanut käymään terapiassa keskustelemassa.
Minulle tämä on todella vaikeata, koska en tiedä voinko antaa anteeksi pettämistä ja olen ollut aina ehdottoman jyrkkä sitä kohtaan. Nyt olen huomannut itsestäni että asiat eivät oli mustavalkoisia niinkuin niistä luulisi. En asu tällä hetkellä enää tyttöystäväni kanssa vaan olemme asumiserossa. Kysymys kuuluu onko vielä toivoa vai pitäiskö lopettaa suhde tähän!
Tyttöystävä kaatuu tekoaan, eikä itsekkään ymmärrä miksi teki niin. Tällä hetkellä minun ongelma on että en voi luottaa siihen että näin ei tapahtuisu uudestaan esim kymmenen vuoden päästä.
Mielipiteitä!
111200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

todella vaikea. Terapiassa käynti osoittaa kyllä, että on tahtoa ja halua selvittää asia. Se on paljon se. Mutta jos asiasta ei muista mitään, niin alkoholi näyttelee suurempaa roolia kuin luulisi! Olisiko kyseessä kuitenkin se, että ei voi olla nauttimatta alkholia kohtuullisesti? Jos on kerran tehnyt syrjähypyn, niin toisella kertaa se on aina helpompaa, valitettavasti. Kuuntele sydäntäsi, mutta tiettyyn rajaan asti.

Äänestä
  • Joo, kyllähän sillä on joskus ennenkin mennyt juomisen kanssa vähän yli (shotteja). Mä en oo ikinä kieltänyt sitä juomasta ja oon aina sanonut että ota sillain mikä itestä tuntuu hyvältä ja pystyt huolehtimaan itestäs. Mutta ei sille juominen oo koskaan ollut ongelma, koska voi se baaris käydä selvinpäin tai parilla.

    Äänestä

"anteeksi antaminen", sama aihe ja hyviä kirjoituksia.

Äänestä

jos nainen pettää , pettää hän luultavammin jatkossakin. itse petin myös kumppaniani suhteen loppuvaiheessa. ( en tunnustanut tosin) suhde nyt loppu. sama pätee varmaan miehiin, jos kerta, helppo se on toinenkin..

Äänestä
  • Ihan samanlailla petetyn vika jos kärsii puolison käytöksestä ja voi huonosti ja kuitenkin vaan jatkaa suhdetta.
    Ihan samanlailla petetty kun hakattu ja pahoinpidelty kokee että puoliso tavallaan käveli yli.
    Ja varmasti tekee niin toistekkin kun puoliso sen antaa anteeks ja ei lopeta suhdetta.
    Ihankun antasi luvan satuttaa.
    Lyötykkin etsii usein keinoja kuinka voi jatkaa ja kärsiä hiljaa.
    Miks ei vaimo lähde esim kun mies lyö tai miks ei häivy kun petetään?
    Antaa siis pahoinpidellä itseään uudestaan ja uudestaan.
    Turhaaa siinä on syyttää muita kun itse jää oikein odottelemaan seuraavaa lyöntiä!

    Äänestä

  • ;-))) kirjoitti:

    Ihan samanlailla petetyn vika jos kärsii puolison käytöksestä ja voi huonosti ja kuitenkin vaan jatkaa suhdetta.

    että on niitä sellaisiakin tapauksia, jossa pettäminen on jäänyt siihen yhteen kertaan.

    Äänestä

  • otetaan huomioon kirjoitti:

    että on niitä sellaisiakin tapauksia, jossa pettäminen on jäänyt siihen yhteen kertaan.

    kuten myös lyöminen ja muukin väkivalta.
    Voi hyvinkin jäädä yhteenkertaan mutta jos ei kuitenkaan??
    Siis oma valinta jääkö odottamaan seuraavaa iskua myös petturin kanssa tai hakkaajan kanssa.
    Omaa tyhmyyttä ihan täysin!

    Äänestä

  • otetaan huomioon kirjoitti:

    että on niitä sellaisiakin tapauksia, jossa pettäminen on jäänyt siihen yhteen kertaan.

    "että on niitä sellaisiakin tapauksia, jossa pettäminen on jäänyt siihen yhteen kertaan.    "

    Yleensä näistä ei kärytä.

    Jos kärähtää niin kyseessä on yleensä vain jäävuoren huippu! Tämä kannattaa muistaa.

    PS. en usko totaalisiin muistinmenetyksiin. kunhan sanoo vain

    Äänestä

  • otetaan huomioon kirjoitti:

    että on niitä sellaisiakin tapauksia, jossa pettäminen on jäänyt siihen yhteen kertaan.

    joulupukkiin? Oletko itse sellainen tapaus? Pettäjä pettää aina uudestaan, taito peitellä pettämistä vaan kasvaa. Pettäminen ei jää, kiinnijääminen vaan voi loppua.
    Mielikuvituksella ei ole rajoja kun pettämistä harjoitetaan ja jälkiä peitellään, sama paska sielä taustalla on. Kokemusta on, kiitos rakkaan vaimon ( kohta entinen ).

    Äänestä

  • ;-))) kirjoitti:

    Ihan samanlailla petetyn vika jos kärsii puolison käytöksestä ja voi huonosti ja kuitenkin vaan jatkaa suhdetta.
    Ihan samanlailla petetty kun hakattu ja pahoinpidelty kokee että puoliso tavallaan käveli yli.
    Ja varmasti tekee niin toistekkin kun puoliso sen antaa anteeks ja ei lopeta suhdetta.
    Ihankun antasi luvan satuttaa.
    Lyötykkin etsii usein keinoja kuinka voi jatkaa ja kärsiä hiljaa.
    Miks ei vaimo lähde esim kun mies lyö tai miks ei häivy kun petetään?
    Antaa siis pahoinpidellä itseään uudestaan ja uudestaan.
    Turhaaa siinä on syyttää muita kun itse jää oikein odottelemaan seuraavaa lyöntiä!

    koskaan ole petetyn vika, oli se ensimmäinen kerta tai toistuva tapaus. Kuka pakottaa pettämään tai lyömään puolisoa?
    Kerran kun petetään tai tullaan pahoinpidellyksi on ymmärrettävää että annetaan anteeksi ja uskotaan tekijän parantuneen sairaudestaan. Tilanteen toistuessa on osattava päästää käsi irti paskasta. Mutta näkemyksesi siitä että petetyn on syytettävä itseään petetyksi tulemisestaan on, ah niin perseestä. Mikä oikeus kellään on pettää tai lyödä toista?

    Äänestä

niin itse olen pettänyt ex poikaystävääni kerran suhteen alkuvaiheessa, kun olin todella epävarma hänen tunteistaan minua kohtaan. En saanut häneltä haluamaani hellyyttä ja välittämistä silloin. Kun suhteemme syveni olin täysin yhden miehen nainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

??? kirjoitti:

Olen seurustellut kohta kolme vuotta tyttöystäväni kanssa. Minulle selvisi pari viikkoa sitten että hän oli pettänyt minua baari illan jälkeen "jatkoilla". Itse hän ei asiasta paljon muistanut, enkä halunnut kaikkea tietääkkään. Arvostan sitä hänessä että hän kertoi minulle itse kaikki eikä tieto tullut minkään muun kautta selville.
Olemme yhdessä miettineet asiaa mistä tämä olisi voinut johtua. Lisäski hän on alkanut käymään terapiassa keskustelemassa.
Minulle tämä on todella vaikeata, koska en tiedä voinko antaa anteeksi pettämistä ja olen ollut aina ehdottoman jyrkkä sitä kohtaan. Nyt olen huomannut itsestäni että asiat eivät oli mustavalkoisia niinkuin niistä luulisi. En asu tällä hetkellä enää tyttöystäväni kanssa vaan olemme asumiserossa. Kysymys kuuluu onko vielä toivoa vai pitäiskö lopettaa suhde tähän!
Tyttöystävä kaatuu tekoaan, eikä itsekkään ymmärrä miksi teki niin. Tällä hetkellä minun ongelma on että en voi luottaa siihen että näin ei tapahtuisu uudestaan esim kymmenen vuoden päästä.
Mielipiteitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu