valkosipuli terroristit?

Mikä h......n oikeus heillä on terrorisoida hajuillaan muita ihmisiä?

Näitä himosyöjiäkin on jotka taitavat rauskutella sipuleita raakanakin ja kämpät sun muut tilat missä liikkuvat tai ohitse kulkevat haisevat kuvottavasti. Tietyllä tavalla hyväksyn sen, että mausteena ruuassa on, mutta jälkihaju ei liiemmin houkuttele lähituntumaan, vaan etoo.

Tietynlaista muiden ihmisten huomioon ottamista kaipaisin, eli voisivat välttää sipulien syöntiä yleisissä tiloissa ja mielellään valkosipuli ruokia hieman, kun ovat muiden ihmisten kanssa tekemisessä, eli keskittäisivät syöntinsä kotioloihin.

T. ärsyyntynyt hajusta
18296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mulle ei ole kukaan vielä valittanut suoraan, joten jatkan valitsemallani tiellä eli syön valkosipulia päivittäin. Nam!

Äänestä
  • tajuta, ettei kaikki pidä siitä hajusta ja ei viitsi kaikille mennä huomauttelee, koska asia ei ole maata kaatava, vaan enempi kiusallinen. Oletko mahdollisesti itse huomannut mistä johtuvat väistämisreaktiot, vai eikö ole kukaan tähän mennessä väistellyt?

    Äänestä

  • veettunut kirjoitti:

    tajuta, ettei kaikki pidä siitä hajusta ja ei viitsi kaikille mennä huomauttelee, koska asia ei ole maata kaatava, vaan enempi kiusallinen. Oletko mahdollisesti itse huomannut mistä johtuvat väistämisreaktiot, vai eikö ole kukaan tähän mennessä väistellyt?

    pikemminkin päinvastoin. Mä tykkään pitää oman, aika ison reviirini ja suorastaan ärsyttää, kun toiset tulevat joskus hengittämään niskaan.

    Nyt kun en enää edes polta, niin täytynee keksiä vielä muita karkotteita. ;)

    Minusta ihmiset terrorisoivat paljon pahemmillakin hajuilla (hiki, pahanhajuinen hengitys, hirveät hajuvedet ja dödöt jne.) ja muilla isommilla asioilla (kuten esim. typeryydellä).
    Henkilökohtaisesti kammoan enemmän myös esim. sitä hajua, joka seuraa ihmistä loppupäivän sen jälkeen kun on einehtinyt hampurilaisravintolassa. Hengitys SEKÄ vaatteet haisevat.

    Äänestä

  • KoppavaHoro kirjoitti:

    porukkaa ympärilläsi:))

    valkosipulia pahempi rikos: likainen tukka!

    Äänestä

  • veettunut kirjoitti:

    porukkaa ympärilläsi:))

    Ehkä he kaikki syövät valkosipulia myös?

    Mä olen kysynyt joskus että haisenko pahasti ja kuulemma en haise, vienosti vain ja hyvin läheltä haistettaessa. Enkä mä nyt mitenkään ylettömästi valkosipulia syö, se vain on ihan kiva mauste.

    Äänestä

  • KoppavaHoro kirjoitti:

    valkosipulia pahempi rikos: likainen tukka!

    nyt löytyy kaikki mahdolliset tahrat, nim.merk kokemusta asiasta:))

    Äänestä

  • veettunut kirjoitti:

    nyt löytyy kaikki mahdolliset tahrat, nim.merk kokemusta asiasta:))

    haitta kuin ulkonäkö tässä tapauksessa...

    Äänestä

  • KoppavaHoro kirjoitti:

    Ehkä he kaikki syövät valkosipulia myös?

    Mä olen kysynyt joskus että haisenko pahasti ja kuulemma en haise, vienosti vain ja hyvin läheltä haistettaessa. Enkä mä nyt mitenkään ylettömästi valkosipulia syö, se vain on ihan kiva mauste.

    tukkoisuuden lisäksi, että ovat hienotunteisia.

    Äänestä

laita pyykkipoika nenään

Äänestä
  • , jos ohitsesi kulkiessa lataisin imelän pitkän pierun. Mitäs itse tykkäisit mun luonnollisista päästöistä ja enkö voisi terrorisoida sua samoin ja käskeä laitamaan pyykkipoika nenääsi.

    Äänestä

  • veettunut kirjoitti:

    , jos ohitsesi kulkiessa lataisin imelän pitkän pierun. Mitäs itse tykkäisit mun luonnollisista päästöistä ja enkö voisi terrorisoida sua samoin ja käskeä laitamaan pyykkipoika nenääsi.

    laittaisin pyykkipojan nenään jos töräyttäisit kaasupilven

    Äänestä

Että miehetkö näin terrorisoi vain?

Äänestä

mulla kyllä alkaa tehdä mieli... ainakin valkosipulia. Minusta ei mitenkään paha tuoksu.

Äänestä

jättää kulttuuririentoihin menon siksi, että teátterissa, oopperassa jne. vierailevat katsojat käyttävät voimakkaita hajusteita ja saavat niistä migreenin tai muita ikäviä oireita.

Miten paljon sinua haittaa tupakan haju toisten vaatteissa tai ilmassa leijuva?

Äänestä
  • Ihan oikeasti. Ennemmin kannattaisi olla huolissaan hajusteiden ja kemikaalien levittämisestä kuin sinänsä vaarattoman valkosipulin syömisestä. Valkosipulilla on todistetusti terveyttä edistäviä ominaisuuksia toisin kuin tupaskalla, hiuskiinteellä ja partavedellä. Silti niiden käyttämistä julkisilla paikoilla ei mitenkään pidetä paheksuttavana edes, mutta aina välillä näitä valkosipulista valittajia putkahtaa jostain.

    Jos et pidä valkosipulin tuoksusta, voit siirtyä pois tuoksuvan ihmisen läheisyydestä tai pidätellä hengitystäsi. Jos olet herkkä hajusteille, ei auta vaikka siirtyisit minne. Tulee vain uudet hajusteet uusista lähteistä vastaan. Dödöt, pesuaineet, hiusvärit, lattiavahat, tekstiilikyllästeet... Yritäpä välttää niitä jokapäiväisessä elämässä edes hetki. Kuvittele sen jälkeen valkosipuliongelman suuruutta.

    Äänestä

  • Nuhnenä kirjoitti:

    Ihan oikeasti. Ennemmin kannattaisi olla huolissaan hajusteiden ja kemikaalien levittämisestä kuin sinänsä vaarattoman valkosipulin syömisestä. Valkosipulilla on todistetusti terveyttä edistäviä ominaisuuksia toisin kuin tupaskalla, hiuskiinteellä ja partavedellä. Silti niiden käyttämistä julkisilla paikoilla ei mitenkään pidetä paheksuttavana edes, mutta aina välillä näitä valkosipulista valittajia putkahtaa jostain.

    Jos et pidä valkosipulin tuoksusta, voit siirtyä pois tuoksuvan ihmisen läheisyydestä tai pidätellä hengitystäsi. Jos olet herkkä hajusteille, ei auta vaikka siirtyisit minne. Tulee vain uudet hajusteet uusista lähteistä vastaan. Dödöt, pesuaineet, hiusvärit, lattiavahat, tekstiilikyllästeet... Yritäpä välttää niitä jokapäiväisessä elämässä edes hetki. Kuvittele sen jälkeen valkosipuliongelman suuruutta.

    yms hajuhaittoja on. Pointtini oli se, että myös valkosipulin himosyöjät voisivat huomioida kanssaihmiset ja hajuhaittansa. Aina ei voi vältellä ja poistua hajun perusteella, koska työskennellään tai asioidaan samassa työpisteessä. En todellakaan pidä asiaa maata kaatavana, mutta toivoisin, että valkosipulin syöjät tiedostaisi sen asian, että joku voi kärsiä hajusta, eikä vähättelisi asiaa.

    Äänestä

pysyy loitolla! Minäkin tykkään valkkarista, mutta ei todella ole kovin hyvä haju.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

veettuttunut kirjoitti:

Mikä h......n oikeus heillä on terrorisoida hajuillaan muita ihmisiä?

Näitä himosyöjiäkin on jotka taitavat rauskutella sipuleita raakanakin ja kämpät sun muut tilat missä liikkuvat tai ohitse kulkevat haisevat kuvottavasti. Tietyllä tavalla hyväksyn sen, että mausteena ruuassa on, mutta jälkihaju ei liiemmin houkuttele lähituntumaan, vaan etoo.

Tietynlaista muiden ihmisten huomioon ottamista kaipaisin, eli voisivat välttää sipulien syöntiä yleisissä tiloissa ja mielellään valkosipuli ruokia hieman, kun ovat muiden ihmisten kanssa tekemisessä, eli keskittäisivät syöntinsä kotioloihin.

T. ärsyyntynyt hajusta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu