mitä tehdä?!

viikon loppuna sitten sattu ja tapahtu lauantai ilta sai outoja käänteitä.

me riideltiin avokin kanssa kunnolla avokki lähti yksin kotiin lähin puoli tuntia myöhemmin perässä avokki ei päästänyt minua sisään?! minulla ei ollut avainta mukana. eikä hän vastannut vaikka yritin soittaa.

avokin kaveri mikä oli ollut mukana koko illan ei suostunut riidan jälkeen jättämään minua yksin pidin sitä hieman outona silloin.. kun me ei tunneta toisiamme pahemmin.

kun en päässyt kotiin avokin kaveri sanoi että voin yöpyä hänen luonaan. no kun päästiin hänen luo niin hän laittoi minulle vara vuodetta vieras huoneeseen.. ja yhtäkkiä alkoi tunnustaa rakkauttaan onneksi sanallisesti ja siitä että ei noin saa naista kohdella torjuin hänet kylmästi.

avokin kaveri pyysi minua jo silloin illasta etten kertoisi avokilleni ja pahoitteli silloin tapahtunut ja syytti humala tilaansa.

aamulla avokki soitti ja oli pahoillaan iltaisesta ja pyyteli anteeksi mitä illasta oli tapahtunut ja tarjoutui hakemaan minut vaikka kuusta. sanoin tulevani kävellen.

matkalla huomasin kun tutkin puhelintani että avokkini oli yrittänyt soittaa aamuyöllä kolme kertaa.
silloin aamupäivästä se oli soittanut jo kaksi kertaa aijemmin.

en ollut kuullut puhelinta koska se oli takin taskussa. olisin vastannut jos olisin kuullut.

kun tulin kotiin juttelimme kauan asioista mutta avokkini ei kysynyt minulta missä olin ollut yötä.

minusta ei ollut myöskään kertomaan hänelle missä olin yötä saati mitä hänen ainoa paraskaveri oli tehnyt.

nyt silti tuntuu pahalta etten kertonut vaikka mitään ei tapahtunut en tiedä mitä tehdä en halua rikkoa heidän ystävyyttään koska mitään ei tapahtunut.

miten jatkossa käy.. se ahdistaa minua.
4841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jos mitään ei tapahtunut, niin eihän tuossa ole mitään ongelmaa. Koska pakkohan sinun oli jossain yöpyä, jos et kotiisi päässyt. Eikö?

Kyllä mullekin on joskus miehen joku kaveri tunnustanut ihastumisensa. Kerroin siitä miehellenikin, ja yhdessä vain hymyilimme asialle.
Ei kai ihminen tunteilleen mitään mahda, eli miksi sinun pitäisi olla huolissasi siitä, että se avokkisi kaveri on ihastunut sinuun? tai voihan se olla että ne oikeasti oli jotain humalapuheita vain, ettei hänellä edes sen suurempia tunteita olekaan.
Ja jos sinulla ei itselläsi ole tunteita häntä kohtaan, niin ei kai ole vaaraa että mitään tapahtuisi?

Ei sinun välttämättä nyt tarvitse kertoa sitä,että se kaveri kertoi ihastumisesta, jos et halua. Koska voihan tuosta tietty jotain skismaa tulla kaverusten väliin.
Mutta miksi et kertonut kysymättäkin, missä olit, ja että nukuit vierashuoneessa?

Äänestä

sen takia en kertonut kun joskus illan istujaisissa avokkini heitti jos hän ei paremmin minua tuntisi niin luulisi että meidän välillä tarkoitti kaveriaan olisi jotain.

avokkini on hieman mustasukkaista tyyppiä lisäksi aika räiskyvä luonne välillä.

itse en ole hänen kaveristaan kiinnostunut mitenkään. ja mitään ei todellakaan tapahtunut nukuin vieras huoneessa yksin.

joskus alku taipaleella aikaa sitten myöskin kun riideltiin suutus päissäni heitin että miten olisi mahtanut käydä jos olisin molemmille antanut numeroni silloin kun joskus tavattiin.. (silloinkin pari valjakko oli kaksin liikkeellä kun ensi kertaa nähtiin)

valitettavasti sellaista ei saisi sanoa mutta hän itse silloin riidan aikana vihjaili käyneensä vieraissa.. en sitten tiedä asian oikeata laitaa..

se riita saatiin lopulta sovittua meillä oli asian tiimoilta kolme kuukautta välit katkollakin.

itsekin valitettavasti olen aika tulinen luonteeltani enkä aina osaa varoa sanomisiani.

pelkään että se saisi nyt siitä kimmokkeen kun olin siellä yötä vaikka siihen ei ole syytä.

kaverukset on aika lailla erottamattomat mutta minä näen hänen kaveriaan vaan joskus viikonloppusin avokkini seurassa.

ja nyt tavallaan pelkään vielä enemmän kun en tunne sen kaveria ja jätin kertomata ja..

turhauttavaa..

Äänestä
  • Noh, ainakin tämä hänen ystävänsä kuitenkin on sinua kohtaan kohtelias. Eli ei jätä sinua yksin kylmään ja välittää tehdä vierashuoneeseen sinulle OMAN vuoteen ja vielä ERI huoneeseen. Eli vaikuttaa ihan fiksulta tyypiltä, tuskin hänestä tulee mitään ongelmia, että kävisi käsiksi. Hän varmaan ymmärtää, että olet hänen ystävänsä kanssa yhdessä ja täts it.

    Minä muuten ottaisin selvää, että jos tuo poikaystäväsi on käynyt vieraissa..kannattaako jatkaa? Hän tekee sen uudelleenkin, kun kerta selkeästi on mustasukkaista sorttia..jotkut mustasukkaiset ovat sellaisia, että ovat mustiksia sen tähden koska ovat itse koko ajan vieraissa. Ei onneksi kaikki, mutta jotkut. Näitä on kaveripiireissä nähty! Erikoista, mutta pelkäävät sitä että muutkin näkevät maailman kuin he. Tai luulevat siis.

    Miksi hän sitten ei päästänyt sinua sisälle? Kyllä minä sanoisin, että aika vaakalaudalla mentäisiin jos minut jätettäisiin kylmään ulos yksin ilman avaimia ym. Kertoo ihmisestä paljon.

    Äänestä

kuulin avokin kaverilta että se olisi yöpynyt jonkun vieraan naisen luona silloin alku aikoina.. he olivat silloin joskus olleet viettämässä yhdessä iltaa ja avokkini oli lähtenyt jonkun naisen matkaan..

avokin kaveri kyllä epäili että mitään ei olisi tapahtunut koska avokkini oli ollut aika huonossa hapessa ja avokkini oli seuraavana aamuna soittanut kaverilleen paniikissa että tulee hakeen äkkiä pois että hän on eksynyt jonnekin väärään paikkaan.. että hänellä ei ole mitään muisti kuvaa eilisestä..

tiedä sitten olen vastaavan tarinan kuullut avokilta silloin joskus aikoinaan..

hieman on jäänyt nyt kelaan mitä avokkini kaveri puhui silloin lauantai iltana.. osa sen puheesta avokistani oli aikalailla totta..

silti minusta ei ole tällä hetkellä lähtemään eri suuntaan. sitä haluaa vaan yrittää nykyisen kanssa. vaikka välillä tuntuu että hakkaan päätäni seinään tässä suhteessa.

silloin lauantai illasta avokkini väitti että olisi sammunut ennen kun olin kotiin päässyt..
ja heti herättyään silloin aamuyöllä yrittänyt saada kiinni useampaan otteeseen kun oli muistanut että minulla ei ole avaimia..
oli joutunut kuulemma aika paniikkiin..

no tällä hetkellä arki menee kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan..

asiat ainoastaan tuntuu vain minua vaivaavan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiat sotkussa.. kirjoitti:

viikon loppuna sitten sattu ja tapahtu lauantai ilta sai outoja käänteitä.

me riideltiin avokin kanssa kunnolla avokki lähti yksin kotiin lähin puoli tuntia myöhemmin perässä avokki ei päästänyt minua sisään?! minulla ei ollut avainta mukana. eikä hän vastannut vaikka yritin soittaa.

avokin kaveri mikä oli ollut mukana koko illan ei suostunut riidan jälkeen jättämään minua yksin pidin sitä hieman outona silloin.. kun me ei tunneta toisiamme pahemmin.

kun en päässyt kotiin avokin kaveri sanoi että voin yöpyä hänen luonaan. no kun päästiin hänen luo niin hän laittoi minulle vara vuodetta vieras huoneeseen.. ja yhtäkkiä alkoi tunnustaa rakkauttaan onneksi sanallisesti ja siitä että ei noin saa naista kohdella torjuin hänet kylmästi.

avokin kaveri pyysi minua jo silloin illasta etten kertoisi avokilleni ja pahoitteli silloin tapahtunut ja syytti humala tilaansa.

aamulla avokki soitti ja oli pahoillaan iltaisesta ja pyyteli anteeksi mitä illasta oli tapahtunut ja tarjoutui hakemaan minut vaikka kuusta. sanoin tulevani kävellen.

matkalla huomasin kun tutkin puhelintani että avokkini oli yrittänyt soittaa aamuyöllä kolme kertaa.
silloin aamupäivästä se oli soittanut jo kaksi kertaa aijemmin.

en ollut kuullut puhelinta koska se oli takin taskussa. olisin vastannut jos olisin kuullut.

kun tulin kotiin juttelimme kauan asioista mutta avokkini ei kysynyt minulta missä olin ollut yötä.

minusta ei ollut myöskään kertomaan hänelle missä olin yötä saati mitä hänen ainoa paraskaveri oli tehnyt.

nyt silti tuntuu pahalta etten kertonut vaikka mitään ei tapahtunut en tiedä mitä tehdä en halua rikkoa heidän ystävyyttään koska mitään ei tapahtunut.

miten jatkossa käy.. se ahdistaa minua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu