TYÖTTÖMYYDEN HOITO

Kyllä pisti vihaksi. Ensin kuulee kaikenlaisilta moralisteilta, että laiskojen työttömien pitää mennä töihin. Itse olen pitkäaikaistyöttömänä hakenut jo pariin sataan työpaikkaan. Aluksi en kelvannut ylipätevyyden ja koulutuksen vuoksi nyt en enää kelpaa pitkäaikaistyöttömän statuksen vuoksi.

Nyt kuten uutisista kuulimme kunnat saivat sakot siitä etteivät ole kuntouttaneet pitkäaikaistyöttömiä. Helsinki sai eniten 13milj.€.

Viime syksynä oli lehdessä, että Helsinki oli palauttanut edellisenä vuonna 2007 20milj.€ tukityöllistämisrahoja kelalle ja vuoden 2008 elokuuhun mennessä oli palautettu 8milj.€. Vuoden lopun tilastoa en vielä tiedä. Todennäköisesti summa on kasvanut. Itse soittelin useihin kaupungin virastoihin ja laitoksiin tukityötä etsien. Eivät tarvinneet.

Eli työllisyyden hoito on tämä. Mielellään palautellaan rahat ja jätetään työttömät oman onnensa nojaan. Realiteetteja ei edes ymmärretä. Siis sitä että ellei työttömälle ala vikkelään töitä järjestymään niin työtön joutuu yhteiskunnan ulkopuolelle ja paljonkohan yksi syrjäytynyt työtön maksaa. Muistaakseni taisi olla 1000 000€. Jos työttömiä on nyt noin 170 000(luku kasvaa paljon laman myötä) niistä pitkäaikaistyöttömiä on varovasti arvioiden 20000-40000. No se tekee syrjäytyneinä 20 000 000 000-40 000 000 000. No ei kaikki tietenkään syrjäydy.

Luulisi kuitenkin päättäjien ja jokaisen muunkin ymmärtävän, ettei tällaisten asioiden kanssa voi laittaa päätä pensaaseen. Nämä on hoidettava tai veronmaksajat maksavat todella suuren laskun.

Itse olen kuitenkin hyvillä mielin. Nimittäin olen aktiivisesti tehnyt töitä myös oman työttömyyden päättymiseksi. Eivät vielä ole tuottaneet tulosta, mutta tulevaisuudessa ehkä on parempia aikoja luvassa. Aion jatkossa hiostaa päättäjiä ja tiedän, ettei oma työttöyyteni ole oma syyni. Voin siis tehdä muuta mielenkiintoista ja samalla nostella työttömyyskorvauksiakin.
9555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

''Nyt kuten uutisista kuulimme kunnat saivat sakot siitä etteivät ole kuntouttaneet pitkäaikaistyöttömiä''

Tuo, mistä nuo sakot ovat räpsähtäneet, johtuu siitä, ettei työttömiä ole pakotettu palkattomiin töihin. Siitä pisteet näille kunnille.

Ei työtön kuntoudu sillä, että hänet pakotetaan työskentelemään ilman palkkaa, pahimmassa tapauksessa kuntouttavassa työtoiminnassa siirtämässä nippeliä rasiasta toiseen yhdessä narkkareiden, alkoholistien ja kehitysvammaisten kanssa.

Äänestä
  • Ei 99 % työttömistä tarvitse mitään erityistä kuntouttamistä, he tarvitsevat vain PALKKAtyötä. Jos palkkatyötä ei ole tarjolla, niin sitten kunnollisen korvauksen siitä, että joutuu olemaan työttömänä ja vapaan oikeuden opiskella.

    Äänestä

  • Vielä... kirjoitti:

    Ei 99 % työttömistä tarvitse mitään erityistä kuntouttamistä, he tarvitsevat vain PALKKAtyötä. Jos palkkatyötä ei ole tarjolla, niin sitten kunnollisen korvauksen siitä, että joutuu olemaan työttömänä ja vapaan oikeuden opiskella.

    ¨Jostain syystä vain halutaan levittää julkisuudessakin valheita, että työtön jotenkin rapistuu työttömyyden pidempään jatkuessa ja ettei työttömästä ole muuhuin kuin näihin ns. aktivointitoimenpiteisiin.
    Itse olen tämän muutaman työttömyysvuoteni aikana harrastanut ja tehnyt samoja asioita kuin työssä ollessanikin. En kaipaa mitään askartelu- ja puuhastelukerhoja vaan töitä mistä saan sitä palkkaa. Ei ole ahkera ja tunnollinen luonteenikaan muuttunut laiskaksi ja saamattomaksi tai älykkyyteni/kykyni oppia asioita huonommaksi vain sen takia etten ole ollut palkkatöissä. Kykenen aamuisin nousemaan kukonlaulun aikaan eikä minua kiinosta maata sohvalla päivät pitkät tai raijata kaljalaatikoita kotiin juotavaksi.
    En kaipaa mitään erillistä aktivointia, kaipaan vain normaalia palkallista työtä.
    Miksi työttömät eivät kelpaa palkalliseen työhön??
    Miksi halutaan julkisuudessakin päättäjien taholta levittää väärää tietoa että työtön on huono???

    Äänestä

  • '¨'¨''´¨' kirjoitti:

    saadaan näillä median välittämillä viesteillä. Unohtaa ei sovi myöskään sitä tosiasiaa että kokoomuksen edustaja Niinistö on leimannut työttömät porukaksi, josta ei ole enää työvoimaksi, pelkästään omista lähtökodistaan käsin. Omat lapset eivät ole lunastaneet Salen vaatimustasoa ja sen vuoksi pitää mollata sekä työttömiä, että ottaa oletetun tyttären ikäinen nainen vaimoksi. Alistaminen on siis se pääpointti.

    Äänestä

Yksi syy siihen miksi minua rassaa tuleva työttömäksi joutuminen niin maan perusteellisesti, on se että nykyinen "näennäinen statukseni" muuttuu työntekijästä sosiaalipummiksi.

Ero on työnantajan silmissä merkittävä, koska työnantajien huonohko asenne kortistossa oleviin on ilmiselvä, eikä täysin syyttä. Myöskään henkilöstövuokrausfirmojen kautta tulleet eivät ole paljoa paremmassa asemassa kun osa idiooteista on senkin järjestelmän maineen pilannut. Ei se ainakaan helpota tulevan työpaikan hakemista. Yritä siinä sitten vakuutella että on oikeasti luotettava ja ahkera tekijä kun 99 muuta vähän vähemmän sellaista väittää samaa.

Ongelmaksi kuitenkin muodostuu myös se, että miten työttömyyttä sitten oikeasti pitäisi hoitaa? Onko ehdotuksia tai jotain muuta konkreettista asiaa tämän tilanteen parantamiseksi?

Äänestä
  • "työnantajien huonohko asenne kortistossa oleviin on ilmiselvä, eikä täysin syyttä."

    Jahas. Taas yksi.

    Äänestä

  • "Ongelmaksi kuitenkin muodostuu myös se, että miten työttömyyttä sitten oikeasti pitäisi hoitaa? Onko ehdotuksia tai jotain muuta konkreettista asiaa tämän tilanteen parantamiseksi?"

    Johtajien ja herrojen palkat alas. Jääpi rahaa palkata työläisiä tekemään töitä eikä tarvitse turvautua ilmaisiin "harjoittelijoihin". No sisällissotahan siitä ennemmin syttyy kuin että noin tapahtuisi.

    Äänestä

Olet tuottamaton osa. Sellaisia ei koneessa tarvita.

Äänestä
  • ja koneesikin voi tulla tarpeettomaksi tuotantoprosessissa ja työttömästä olis käyttöä uuden koneen osana, mutta hän ei tule apuun tylyn käytöksesi vuoksi tai on jo löytänyt kultaisen oksan. Mitä sitten teet kun ei anteeksipyynnöt, rukoukset ja itkut auta? Pakolaisetkin ovat myös siirtyneet paremmille kentille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

SURKEAAAAAA! kirjoitti:

Kyllä pisti vihaksi. Ensin kuulee kaikenlaisilta moralisteilta, että laiskojen työttömien pitää mennä töihin. Itse olen pitkäaikaistyöttömänä hakenut jo pariin sataan työpaikkaan. Aluksi en kelvannut ylipätevyyden ja koulutuksen vuoksi nyt en enää kelpaa pitkäaikaistyöttömän statuksen vuoksi.

Nyt kuten uutisista kuulimme kunnat saivat sakot siitä etteivät ole kuntouttaneet pitkäaikaistyöttömiä. Helsinki sai eniten 13milj.€.

Viime syksynä oli lehdessä, että Helsinki oli palauttanut edellisenä vuonna 2007 20milj.€ tukityöllistämisrahoja kelalle ja vuoden 2008 elokuuhun mennessä oli palautettu 8milj.€. Vuoden lopun tilastoa en vielä tiedä. Todennäköisesti summa on kasvanut. Itse soittelin useihin kaupungin virastoihin ja laitoksiin tukityötä etsien. Eivät tarvinneet.

Eli työllisyyden hoito on tämä. Mielellään palautellaan rahat ja jätetään työttömät oman onnensa nojaan. Realiteetteja ei edes ymmärretä. Siis sitä että ellei työttömälle ala vikkelään töitä järjestymään niin työtön joutuu yhteiskunnan ulkopuolelle ja paljonkohan yksi syrjäytynyt työtön maksaa. Muistaakseni taisi olla 1000 000€. Jos työttömiä on nyt noin 170 000(luku kasvaa paljon laman myötä) niistä pitkäaikaistyöttömiä on varovasti arvioiden 20000-40000. No se tekee syrjäytyneinä 20 000 000 000-40 000 000 000. No ei kaikki tietenkään syrjäydy.

Luulisi kuitenkin päättäjien ja jokaisen muunkin ymmärtävän, ettei tällaisten asioiden kanssa voi laittaa päätä pensaaseen. Nämä on hoidettava tai veronmaksajat maksavat todella suuren laskun.

Itse olen kuitenkin hyvillä mielin. Nimittäin olen aktiivisesti tehnyt töitä myös oman työttömyyden päättymiseksi. Eivät vielä ole tuottaneet tulosta, mutta tulevaisuudessa ehkä on parempia aikoja luvassa. Aion jatkossa hiostaa päättäjiä ja tiedän, ettei oma työttöyyteni ole oma syyni. Voin siis tehdä muuta mielenkiintoista ja samalla nostella työttömyyskorvauksiakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu