Kriisin jälkeen voi olla parempi liitto, joo...mutta jos kriisissä onkin kyse siitä, että minä en pääse eroon vihasta ja katkseruudesta? Syy: viimeksi, kun meillä meni huonosti, mies kääntyi suhteen ulkopuolelle. En usko, että petti varsinaisesti, mutta oli kyllä laittanut salaseuraa -palstalle profiilin ja kuulemma "hupi mielessä" kokeillut,tuleeko vastauksia. En edes tiennyt, että meillä meni huonosti...mies sanoi, että meillä oli niin vähän seksiä...no joo, pienet lapset jne. tiedätte. Mieheni on melko seksuaalinen ja katsoo paljon pornoa ja surffailee huora- yms. palstoilla. Olen puulla päähän lyöty, vihainen ja katkera, koska ajattelen että mitään toivoa tulevaisuuden suhteen ei ole: jos saisimmekin puhuttua nyt asiat selväksi, jatkaisimme avioliittoa, niin mistä mä voin tietää milloin hänen mielestään tulee taas huono kausi ja koska hän taas kääntyy suhteemme ulkopuolelle. Nyt joku vastaa, että ethän sä sitä voikaan tietää...ja anna anteeksi, kyllä se siitä jne....mun pitäisi antaa anteeksi miehelle ja jatkaa suhteessa, vai? Entä miten antaa anteeksi? Vai mitä itse tekisitte?
Kriisin jälkeen parempi
liitto vai ero?
121304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Oletteko kokeilleet keskustella asioista? Puhuminen auttaa!!!!!
Olen yrittänyt puhua ja puhua, mutta aloitan monesti varmaan väärin, koska ihan puihin menee ja riitelyksi. Kun mies kuulee sanan parisuhde, niin se menee aivan lukkoon. Nykyään ei puhuta muista kuin pakollisista "mitä huomenna ruuaksi". Olen luovuttanut. En aloita keskustelua, varsinkaan parisuhteesta. Mykkäkoulua. Ja varmaan on seksiäkin...haaa, haaa...mua on alkanut inhottaa pelkkä kosketuskinn. ÄLÄ TULE LÄHELLE!
Kriisin jälkeen voi jonkin aikaa olla paremmin, mutta luottamuksesta on mennyt pohja pois. Katkeruus putkahtaa esiin, ei sille mitään voi. Lopulta oli pakko myöntää, ettei avioliitto enää palaa entiselleen -> ero.
Miehen pitäisi saada valtavasti enemmän seksiä, niin suhde toimisi taas kuin kello. Uskoisin.
...lohtua suhteen ulkopuolelta tekee niin varmaan uudestaankin?
Kun tiedän, miten paljon seksi merkitsee mun miehelle, niin vähän vaikeeta uskoa, että hän jaksaa mun kanssa yksiavioisessa liitossa...entä jos ja kun naiselle tulee vaihdevuodet ym. jolloin ei voi tai halua yhdyntää?
Sinun pitäisi olla nymfomaani...
Pelkkä eläimellinen seksi ei muuten minulle ainakaan riitä. Minusta pitää olla tunnetta ja lämpöä mukana. Tämä olisi myös naisten ymmärrettävä. En ole kone, vaan tunteva ja välittävä ihminen.
Oletteko koskaan huomanneet miten helposti mies leimataan seksiaddiktiksi / taikka "häntäheikiksi" jne.?
Oletteko koskaan ajatellut, jos naiselle annettaisiin sama määrä testossteronia kuin miehellä normaalisti on, niin miesten EI tarvitsisi valitella SEKSIN VÄHYYTTÄ???
Katselin kerran TV:stä mielenkiintoista dokumenttia hormooneista ja niiden vaikutuksesta, missä feministi tutkija (myönsi olevansa) kertoi, että hänen käsityksensä miehenä olemisesta muuttui radikaalisti ymmärtäväiseen suuntaan, kun hän oli toista vuotta tutkimut testossteronin vaikutusta koehenkilöihin. Tutkija kertoi nykyään säälivänsä ja toisaalta ymmärtävänsä miehien käyttäytymista. Piti miestä kovastikin hormooniensa uhrina.
Koska tämä sukupuolihormoonien vaikutus mieheen aletaan hyväksyä yleisemmin naisten keskuudessa. Ei liene mitenkään tasa-arvoista, että nainen saa kiukutella ja olla hankala ja selitykseksi aina kelpaa sama kuukautiskierron vaikutukset hormooneihin. Samalla mies, jolla on hormooneista johtuvia tarpeita onkin jo selkärangaton hännystelijä... Hmmm...????
Luin vieistiäsi pitkään ajatuksella. Kovin tutulta tuo tarina tuntui näin omakohtaisesti ajateltuna mutta miehisen lippalakin alta katsottuna.
En osaa sanoa teidän suhteesta, mutta kerron mikä meillä tuohon samaan tilanteeseen on johtanut. Toivottavasti tämä helpottaa sinua ymmärtämään...
Meillä vaimolla on aina ollut vaikeuksia ilmaista positiivisia tunteita miehelleen. Lapsista hän on taas pitänyt huolta täydellä sydämellään, joten kyse ei ole kyvyttömyydestä osoittaa tunteita. En tiedä mistä tämä "kylmyys" miestään kohtaan on peräisin, mutta uskon sen liittyvän heikkoon itsetuntoon ja kotoa opittuun malliin. Mielestäni en ole antanut siihen mitään syytä, vaan olen uskollisesti palvonut häntä aina viime vuosiin asti.
Luonteeltaan hän on iloinen, suorastaan hemaiseva ihminen (myös ulkoisesti), mutta parisuhdetta hän hoitaa kovalla kädellä, missä toiselle ei anneta arvoa eikä kunnioitusta. En usko, että hän tahallaan sitä tekee, mutta on aivan sokea toiminnalleen.
Olen yrittänyt taistella paikkaani auringosta, tekemällä, hoitamalla, palvomalla jne., mutten ole siinä onnistunut. Kotitöihin ja ruuan laittoonkin osallistun täydellä panostuksella. Hän toki myöntää kysyttäessä arvostavansa tekemisiäni, muttei pysty sitä spontaanisti osoittamaan. Mikään ei tunnu riittävän. Valitettavasti tunne / arvostus sinällään on arvoton, jos sitä ei pysty toiselle jakamaan.
Seksuaalisesti hän on jollain tavalla "rajoittunut" ja on ikään kuin varautuneena kuoressaan, mikä ilmenee mielikuvituksettomuutena, kyvyttömyytenä tehdä aloitetta, halua olla suljettujen ovien ja verhojen takan peiton alla jne. Seksin jälkeen hän kyllä nauttii hyväilysta ja hellyydestä, muttei pysty sitä itse toiselle antamaan. Lisäksi hänellä on vaikeaa hyväksyä minun seksuaalinen aktiivisuus (tähän ei siis liity kolmatta osapuolta). Ajatus avoimesta suhtautumisesta seksuaalisuuteen tuntuu olevan hänelle "kauhistus".
Eli olemme päätyneet tilanteeseen, missä minä en saa kaipaamani vastarakkautta ja hän taas kokee itsensä huonoksi kun minulla on haluja häntä enemmän (?). Tämä on johtanut tunteettomuuteen ja seksittömyyteen. Viimeisten 10 vuoden aikana tahti on ollut alle kerta / kk. Viimeinen puoli vuotta on ollut kuivaa kautta. Hän luule, että hauan vain seksiä. Seksi on minulle vain illan / päivän viimein mahdollisuus saada hellyyttä ja huomiota. Yleensä minut huomioidaan positiivisessa / hellässä mielessä noin 2-4 kertaa vuodessa. Ei siis ihme jos kova halipula vaivaa aktiivista ja välittävää miestä.
Keskustelu meidän välillä on myös vaikeaa. Näkemyserot monesta parisuhteeseen liittyvästä asiasta kuten esim., toisen hyväksyminen ja huomioiminen, hellyys, seksi ja lasten kasvatus. Hän edustaa tiukkaa linjaa ja minä olisin taas hauaisin menne hieman väljemmin ohjaksin. Hänellä on tavaton tarve olla "oikeassa" ja se näkyy tarpeena sanoa "viimeinen sana" keinoja kaihtamatta. Muutenkin hänellä on tapana sanoa asia suoraan ja kaunistelematta. Itse taas yritän viimeiseen asti varoa loukkaamasta toista. Päivittäin koen loukkauksia ja jotenkin yritän jaksaa usko, ettei hän sitä tarkoittanut. Hän ilmeisesti purkaan vaan pahaa oloaan.
Olenkin henkisesti turhautunut suhteeseen, joka kiertää yhden navan ympärillä, missä muut valjastetaan omien tarkoitusperien toteuttamiseen, missä toisten mielipiteillä ei ole arvoa, missä läheisyys ja hellyys puuttuu arjesta, missä vallitsee kova kontrolli ja missä toisilla ei ole oikeutta edes loukkaantua. Ei siis ole ihme, että välillä tuntuu, kuin minulle oltaisiin yrittämässä henkistä kastraatiota.
Olen viimeisen 10 vuoden aikana yrittänyt monesti keskustella tästä tilanteesta. Hänelle ei ajankohdat ole sopineet, milloin väsyttää ja milloin on työstressiä (mikä on jatkuva olotila riippumatta työtilanteesta) ja milloin mitäkin...? Hän toteuttaakin itseään suoritamalla.
Nyt olenkin nostanut kissan pöydälle. Vallitsevaan tilaan en enää jää. Vaihtoehtoja on kolme: a) yritämme yhdessä, b) haemme ammatti apua ja c) eroamme. Kysyttäessä ei osannut päättää mitä haluaa ja kuukausi on jo harkintaa mennyt eikä vastausta ole kuulunut. Ei ilmeisesti usko / ymmärrä, että nyt on tosi kyseessä. Enää en odota vuosia vuoroani. Kyvyttömyys tuntea / kuunnella lähimmäistensä tilaa on ollut merkittävää.
Ei kaiketi ole em. huomioon ottaen kovinkaan ihme, että olen purkanut turhautuneisuuttani kaikkeen ns. sijaistoimiin mitkä pitävät mielen aktiivisena ja poissa arjen tunteettomuudesta ja raakuudesta. Tässä ovat hyvin toimineet internet (myös nettiseksi), tietokonepelit ja harrasteet.
Ja taas kuulen moitteet, että olen kuulema kuin teini poika...
Vanhassa Marionin laulussa 70-luvulla todettiin: "Rakkaus on hellyyttä, muuten se on mennyttä, sitä pitää vaalia..." Eikä totuus ole tästä mihinkään muuttunut. Parisuhteeseen tarvitaan kaksi ihmistä ja tasapuoliseen tarvitaan kaksi asiaan sitoutunutta.
Kun luin tuon sinun kirjoitukseni niin täytyy myöntää että se oli kuuin suoraan minun elämästäni, ainoa erotus että sinä olet pystynyt taistelemaan kaikkia mahdollisia houkutuksiakin vastaan. Mulla tilanne meni niin että 15 v (suhteesta 3 lasta)yhteistä taivalta ja se paras seurustreluaika ajoittui alkutaipaleelle koska silloin opiskelin viellä toisella paikkakunnalla eli 3 vuotta meni hyvin siksi koska suhteemme oli etäsuhdetta ja sitten kun muutettiin yhteen niin ex vaimo suorastaan pakeni töihin ja sillätavalla rajasi parisuhteen ulos yhteisestä yhteiselostamme. Yksi hairahdus sattui kohdalleni siitäkin on jo aikaa yli 5 vuotta ja nyt avioerosta aikaa reilut puolivuotta, mutta voin väittää että kyllä mä tosiaan taistelin että homma olis pelannut vaan kun puhumuinenkin jäi tosi yksipuoliseksi koska eihän kukaan mitään töilleen voi.
ja äkkiä. Minunkin avioliittoni kariutui. Monestakin syystä. Mutta tämä seksittömyys ja sen myötä arvostuksen puute oli yksi tärkeimmistä syistä. Mieheni lupasi lähteä kanssani ammattiauttajan puheille, mutta se jäi aikomukseksi ja nyt ollaan melkein erottu. Molemmat tahoillamme kärsittiin puutetta, mutta kykyä ja rohkeutta ratkaista onglmia ei ollut. Kait se on miehell paha paikka kun on kyvytön.
mutta sitten tulee hetki, kun puheet on lopetettava ja siirryttävä tositoimiin tilanteen muuttamiseksi molempia tyydyttävällä tavalla. Puhuminen ei tähänkään asti ole teillä ollut ongelma. Vaimosi tietää tuskasi, muttei jostakin syystä pysty niitä lievittämään. Kysy häneltä, että mikä on sinun paikkasi miehenä hänen elämässään. Mitä hän sinussa näkee, mihin hän sinua tarvitsee ja mikset sinä kiinnosta häntä sen paremmin seksuaalisesti kuin hellyysmielessäkään. Onko hän ylipäänsä kiinnostunut miehestä ja seksistä ollenkaan vai riittääkö hänelle pelkkä äitiys, perhe, koti ja rouvana oleminen.
Ihan ensiksi kehottaisin sinua lopettamaan vaimosi jatkuvan miellyttämisen ja hyväksymisen hakemisen sitä kautta. Omat tarpeesi jo tunnistatkin eli ala toimia siihen suuntaan, että ne tulevat myös huomioon otetuksi. Ihan yksinkertaisesti; ala arvostaa itseäsi ja ilmoita myös puolisollesi että kynnysmattona ja rakkauden kerjäläisenä oleminen loppuu tähän päivään. Muuten korttitalo kaatuu eikä kellään ole enää kivaa.
Minkä mies töilleen voi. 3 lasta ja mies !aina! töissä. Ero tuli.