Montako suhdetta?

Pitäisi keksiä montaako suhdetta minulla oli, kun en viitsi kertoa, että olen 29v neitsyt. Olisiko 2 sopiva määrä? Ja 1,5 vuotta sitten erosimme ja olimme yhdessä 3 kuukautta. Ja toinen puolen vuoden pitkä suhde oli lukioaikoina. Vai kuullostako säälittävältä?
301297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

"Pitäisi keksiä montaako suhdetta minulla oli, kun en viitsi kertoa, että olen 29v neitsyt. Olisiko 2 sopiva määrä? Ja 1,5 vuotta sitten erosimme ja olimme yhdessä 3 kuukautta. Ja toinen puolen vuoden pitkä suhde oli lukioaikoina. Vai kuullostako säälittävältä?"

-Lahinna kuulostaa saalittavalta etta sinun pitaa KEKSIA joku luku mika ei kuitenkaan pida paikkaansa. Vai oliko tama joku provo? Keta varten haluat keksia noita lukuja? Miksi et voi vain sanoa etta olet neitsyt ja silla selva? Sanon sen etta suurinosa ihmisista kunnioittaa sellaista henkiloa loppupeleissa vaikka saattavatkin ihmetella.

Äänestä
  • Tosiaan, miksi pitää valehdella?

    Itselläni on ollut kaksi suhdetta, joista toista kadun ja sanonkin kysyttäessä, että minulla on vain yksi exä. Ja ikää minulla on muuten kohta 36.

    Olisi ihanaa, jos vielä löytyisi mies, jolla olisi mahdollisimman vähän kokemuksia/suhteíta. Niitä itsetuntonsa menettäneitä, naisten nöyryyttämiä miehiä tuntuu olevan Suomi pullollaan.

    Äänestä

  • tätä kirjoitti:

    Tosiaan, miksi pitää valehdella?

    Itselläni on ollut kaksi suhdetta, joista toista kadun ja sanonkin kysyttäessä, että minulla on vain yksi exä. Ja ikää minulla on muuten kohta 36.

    Olisi ihanaa, jos vielä löytyisi mies, jolla olisi mahdollisimman vähän kokemuksia/suhteíta. Niitä itsetuntonsa menettäneitä, naisten nöyryyttämiä miehiä tuntuu olevan Suomi pullollaan.

    että:

    "Olisi ihanaa, jos vielä löytyisi mies, jolla olisi mahdollisimman vähän kokemuksia/suhteíta. Niitä itsetuntonsa menettäneitä, naisten nöyryyttämiä miehiä tuntuu olevan Suomi pullollaan."

    nämä eivät ole toistensa poissulkemia asioita.

    Äänestä

  • "Lahinna kuulostaa saalittavalta etta sinun pitaa KEKSIA joku luku mika ei kuitenkaan pida paikkaansa. "

    No älä? Olisiko ap kuitenkin just sen takia keksimässä noita olemattomia suhteita? Vai meinaatko että hän ihan huvikseen päättää vetää päästään olematonta menneisyyttä?

    Siksihän ap joutuu keksimään, koska ihminen jolla ei ole suhdekokemuksia, ei vaikuta kovinkaan parisuhdekelpoiselta.

    Äänestä

mitn satuja. "Rehellisyys ja luottamus mielestäni tärkeimpiä asioita parisuhteessa. Tiedän kyllä toisaalta senkin seikan, että monet vaativat vaativat kumppaniltaan aikaisempaa seurustelukokemusta. Minusta nämä aiempaa kokemusta vaativat eivät ota huomioon sitä, että ihmisiä on olemassa hyvinkin erilaisia niin luonteeltaan, tavoiltaan, arvoiltaan, kuin harrastuksiltaan/ajankäyttönsä suhteen (antaa toiselle tilaa ja omaa aikaa).

Äänestä
  • tilanteessa joku satu kannattaa keksiä.

    Mikäänhän ei sammuta naisen tunnelmaa niin kuin kuulla että mies on vielä neitsyt tuossa iässä.

    Sinähän voit ajatella noista seurustelukokemuksia vaativista vaikka mitä mutta se ei auta alkuperäistä koska hän se joutuu hylätyksi jos kertoo totuuden.

    Rehellisyys on loppupeleissä tällaisissa asioissa suuresti liioitellun tärkeää.

    Äänestä

  • kyllä tuossa kirjoitti:

    tilanteessa joku satu kannattaa keksiä.

    Ei siinä ole mitään hävettävää, että kerro pois vaan! Itse aloin seurustelemaan rakkaani kanssa ja kerroin heti alussa, että olen neitsyt. Ja mikä parasta, naiseni ei malta pysyä minusta erossa ja saa minulta juuri sitä elämänsä parasta seksiä!!! Eipähän ainakaan ole päässyt muut kokemukset vaikuttamaan taitoihini! Enkä ole enää nuori!

    Äänestä

  • kyllä tuossa kirjoitti:

    tilanteessa joku satu kannattaa keksiä.

    Mikäänhän ei sammuta naisen tunnelmaa niin kuin kuulla että mies on vielä neitsyt tuossa iässä.

    Sinähän voit ajatella noista seurustelukokemuksia vaativista vaikka mitä mutta se ei auta alkuperäistä koska hän se joutuu hylätyksi jos kertoo totuuden.

    Rehellisyys on loppupeleissä tällaisissa asioissa suuresti liioitellun tärkeää.

    Ei minulla mitään uutta tähän keskusteluun ole, mutta haluan kyllä äänestää rehellisyyden puolesta. Jos suhdetta aletaan ensi metreiltä rakentaa valheen varaan, niin ei kovin hyvältä ennuste näytä. Itse tein sen virheen että en suoraan kertonut lähimenneisyyttäni heti suhteen alussa ja homma kaihertaa välejämme vielä kahden vuoden yhdessäolon jälkeenkin.

    Äänestä

  • kyllä tuossa kirjoitti:

    tilanteessa joku satu kannattaa keksiä.

    Mikäänhän ei sammuta naisen tunnelmaa niin kuin kuulla että mies on vielä neitsyt tuossa iässä.

    Sinähän voit ajatella noista seurustelukokemuksia vaativista vaikka mitä mutta se ei auta alkuperäistä koska hän se joutuu hylätyksi jos kertoo totuuden.

    Rehellisyys on loppupeleissä tällaisissa asioissa suuresti liioitellun tärkeää.

    etta valehdella pitaa etta tulee hyva suhde silloin? Hyvia arvoja nayttaa joillakin olevan... Jos mina olisin siina tilanteessa etta tunnen kaksi miesta ja he ovat yhta ihania yms, mutta toinen on neitsyt, niin mina ottaisin sen neitsyeen. Se etta on hyppinyt eri ihmisten kanssa sangyssa ei mitenkaan tuo "pisteita" minun silmissani! Pain vastoin. Haluan tietaa etta mies pystyy pitamaan poksynsa jalassa. Jos jos tuo aloittaja on oikeasti neitsyt, niin kyllahan se mies sen tulee huomaamaan siina vaiheessa kun he ensimmaista kertaa harrastavat seksia.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    toisin kuin naisesta ei tiedä onko hän neitsyt vai ei.

    Homma kun ei ole kuitenkaan niin monimutkainen ja aina voi vedota siihen että "viime kerrasta on aikaa". :D

    Äänestä

  • mutta miehestä kirjoitti:

    toisin kuin naisesta ei tiedä onko hän neitsyt vai ei.

    Homma kun ei ole kuitenkaan niin monimutkainen ja aina voi vedota siihen että "viime kerrasta on aikaa". :D

    "Olen pahoillani mutta miehestä toisin kuin naisesta ei tiedä onko hän neitsyt vai ei."

    -Niinpa. Mutta jokainen on kuitenkin ollut neitsyt jossain vaiheessa. Tuntuisi oudolta etta mies joka ei ole neitsyt sanoisi olevansa, eiko? :D Mutta se mies neitsyt-juttu oli vain esimerkki, ei sita kannata alkaa filosofoimaan sen enempaa.

    "Homma kun ei ole kuitenkaan niin monimutkainen ja aina voi vedota siihen että "viime kerrasta on aikaa". :D"

    -Tarkoitatko neitsyyden menetysta vai mita? Jos on aikaa kulunut viime kerrasta, ei se tarkoita etta on neitsyt... En nyt vain taida oikein jaksaa miettia mita tarkoitat tuolla lauseella, on sen verran epaselvasti kirjoitettu.

    totuutta kannata kertoa miehenä naiselle eikä se tule myöskään ilmi jos varmistaa miten tarina hänelle kerrotaan. Itse en onneksi ole vastaavan eteen joutunut mutta noin toimisin kyllä jos tuossa iässä olisin yhä neitsyt.

    Se voi olla helppo sanoa naisena että rehellisyys maan perii yms. mutta kun kysymys on jostakusta jonka kanssa haluaisi suhdetta ja naiset ovat tässä suhteessa sellaisia että eivät yksinkertaisesti hyväksy kokemattomia (neitsyt) miehiä.

    Ei siinä ole mitään outoa. Vaikuttaa vähän siltä että naiset haluavat täällä lässyttää kuinka tärkeää on olla rehellinen mutta oikeassa maailmassa heittäisivät moisen miehen pellolle heti kun saisivat tietää asiasta.

    Äänestä

  • sitä ettei kirjoitti:

    "voi olla helppo sanoa naisena että rehellisyys maan perii yms. mutta kun kysymys on jostakusta jonka kanssa haluaisi suhdetta ja naiset ovat tässä suhteessa sellaisia että eivät yksinkertaisesti hyväksy kokemattomia (neitsyt) miehiä" tuosta vaitteesta jotain faktaa? Jos tama on sinun kasityksesi niin ala sano sita silloin faktana. Sanoinhan itsekin aiemmin etta jos kahdesta samanlaisesta miehesta pitaa valita niin otan mieluummin sen neitsyeen. Vai etko usko?

    Jos mies on neitsyt niin ensimmäisenä luulet, ettei miksi sillä ole ollut aikaisempia suhteita, taita olla jotain vikaa miehessä, kun ei ole kelvannut kenellekään. Alat etsiä vikoja miehessä suurennuslasin kanssa ja heti kun löydät ensimmäisen tekosyyn jättää miehen vaihdat sen kokeneeseen, haluttuun mieheen. Jos kaikki naiset haluavat häntä ja antavat ensimmäisillä treffeillä, niin taita olla kuuma alfa uros kyseessä.

    sitä väittämään koska en ole varma onko sitä tutkittu mutta sorminäppituntumalla ja sen minkä laatuisia kokemuksia on ollut niin neitsyt-miehet ovat lähinnä naurunalaisia.

    Se minkä sinä valitset on toissijaista koska olet yksilö. Naisten massa ja se ketä ap. tapailee ratkaisee.

    Todennäköisemmin valehtelu kannattaa.

    Äänestä

  • en en... kirjoitti:

    Jos mies on neitsyt niin ensimmäisenä luulet, ettei miksi sillä ole ollut aikaisempia suhteita, taita olla jotain vikaa miehessä, kun ei ole kelvannut kenellekään. Alat etsiä vikoja miehessä suurennuslasin kanssa ja heti kun löydät ensimmäisen tekosyyn jättää miehen vaihdat sen kokeneeseen, haluttuun mieheen. Jos kaikki naiset haluavat häntä ja antavat ensimmäisillä treffeillä, niin taita olla kuuma alfa uros kyseessä.

    ymmaraa sita esimerkkia jonka alussa annoin. Arvasin etta miehet ottavat sen juuri noin kuin sina. Kyseessa siis on 2 samanlaista miesta, yhta ihania, komeita jne, mutta toinen on neitsyt. Niista kahdesta ottaisin neitsyen. Ei tarvitse uskoa ;) Kato ei se tarkota etta miehessa on vikaa jos han ei vain ole halunnut menna niin pitkalle suhteissaan etta olisi mennyt sankyyn asti.

    "Jos mies on neitsyt niin ensimmäisenä luulet, ettei miksi sillä ole ollut aikaisempia suhteita, taita olla jotain vikaa miehessä, kun ei ole kelvannut kenellekään. Alat etsiä vikoja miehessä suurennuslasin kanssa ja heti kun löydät ensimmäisen tekosyyn jättää miehen vaihdat sen kokeneeseen, haluttuun mieheen."

    Vähän noin minun ajatuskuvioni menisi. Se ettei ole kolmikymppisenä neitsyt ei tietenkään tarkoita, että tyyppi olisi jotenkin kevytkenkäinen. :P Moni meistä on vain ehtinyt elää jo tähän ikään mennessä.

    Sellaisen kaiken kanssa panevan pukin ja neitsyen välillä on vielä aika monta vaihtoehtoa, en todellakaan sitä panomiestäkään huolisi. Jos valittavana olisi kolmekymppinen neitsyt tai suurkaataja, olisin sitten ilman. :P Tai ottaisin sen 3. vaihtoehdon.

    valitset kun kysymys on kenet valtaosa naisista valitsee.

    Kiva että kaltaisiasi naisia on mutta heitä on valitettavasti vähän.

    Äänestä

  • Nainen 29 v. kirjoitti:

    "Jos mies on neitsyt niin ensimmäisenä luulet, ettei miksi sillä ole ollut aikaisempia suhteita, taita olla jotain vikaa miehessä, kun ei ole kelvannut kenellekään. Alat etsiä vikoja miehessä suurennuslasin kanssa ja heti kun löydät ensimmäisen tekosyyn jättää miehen vaihdat sen kokeneeseen, haluttuun mieheen."

    Vähän noin minun ajatuskuvioni menisi. Se ettei ole kolmikymppisenä neitsyt ei tietenkään tarkoita, että tyyppi olisi jotenkin kevytkenkäinen. :P Moni meistä on vain ehtinyt elää jo tähän ikään mennessä.

    Sellaisen kaiken kanssa panevan pukin ja neitsyen välillä on vielä aika monta vaihtoehtoa, en todellakaan sitä panomiestäkään huolisi. Jos valittavana olisi kolmekymppinen neitsyt tai suurkaataja, olisin sitten ilman. :P Tai ottaisin sen 3. vaihtoehdon.

    >Jos valittavana olisi kolmekymppinen neitsyt tai suurkaataja, olisin sitten ilman. :P Tai ottaisin sen 3. vaihtoehdon.

    Eli on parasta valehdella, ja keksiä ne pari suhdetta ja olla se "kolmas" vaihtoehto.

    Äänestä

  • kyllä tuossa kirjoitti:

    tilanteessa joku satu kannattaa keksiä.

    Mikäänhän ei sammuta naisen tunnelmaa niin kuin kuulla että mies on vielä neitsyt tuossa iässä.

    Sinähän voit ajatella noista seurustelukokemuksia vaativista vaikka mitä mutta se ei auta alkuperäistä koska hän se joutuu hylätyksi jos kertoo totuuden.

    Rehellisyys on loppupeleissä tällaisissa asioissa suuresti liioitellun tärkeää.

    nainen on niin tyhmä, ettei huomaa aikanaan miehen valehdelleen kokemuksistaan?

    Kyllä jokainen kokenut nainen kokemattoman miehen sängyssä tunnistaa.

    Kaikkein nolointa se on sitten kun ne valheet paljastuu. Kehottaisin siis kertomaan totuuden olit mies tai nainen. Kummassakaan tapauksessa se ei tosipaikan tullen pysy piilossa.

    Äänestä

tilanteesi, tyhmää tuollainen valehtelu

Äänestä
  • että mies todennäköisesti hylätään neitsyyden perusteella.

    Parempi siis valehdella.

    Äänestä

Miksi ihmeessä pitää valehdella jostain suhteiden määrästä? ei ymmärrä. Ole oma itsesi ja sillä siisti.

Äänestä

tarinoita mutta älä nyt ihmeessä kerro että olet neitsyt.

Naisetkin valehtelevat vaikka mistä mutta täällä kirkkain silmin väittävät arvostavansa rehellisyyttä yms. ja neitsyt-miehiä, just joo, ja hahaha päälle.

Jos olet tuossa iässä täysin kokematon olet naisten mielessä täysi luuseri joten tärkeintä on että uskot valheeseesi itse ja kerrot sen uskottavasti.

Äänestä
  • "Jos olet tuossa iässä täysin kokematon olet naisten mielessä täysi luuseri"

    -lahtien neisyena olo on luuseriutta? Pitaako neitsyydesta pyrkia pois ihan sen takia ettei ole neitsyt, koska sehan olisi maailman noloin juttu? Eiko ole enemman luuseri sellainen henkilo joka hapeaa olla oma itsensa ja keksii kaikkia kommervenkkeja etta toinen hyvaksyisi hanet "sellaisena kuin on"?! Tama oli ihan uusi kasite minulle...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    "Jos olet tuossa iässä täysin kokematon olet naisten mielessä täysi luuseri"

    -lahtien neisyena olo on luuseriutta? Pitaako neitsyydesta pyrkia pois ihan sen takia ettei ole neitsyt, koska sehan olisi maailman noloin juttu? Eiko ole enemman luuseri sellainen henkilo joka hapeaa olla oma itsensa ja keksii kaikkia kommervenkkeja etta toinen hyvaksyisi hanet "sellaisena kuin on"?! Tama oli ihan uusi kasite minulle...

    että kaltaisiasi naisia on vain harvassa.

    Se ei varmaan sitä ole eikä ap:lle tai monelle miehelle joka on neitsyt mutta monelle naiselle on.

    Äänestä

Hanki itsetunto.
Jos et kelpaa sellaisena kun olet, kumppani on väärä.

Mitä muuta ajattelit valehdella menneisyydestäsi?

Äänestä
  • jos on neitsyt tai kokematon ja säälittävä jos valehtelee tästä, yritäpä siinä sitten naisia miellyttää.

    Ap:lle suosittelen samaa kuin mitä on täällä jo sanottu: Suoraa ja rehtiä valehtelua.

    Äänestä

  • säälittävä kirjoitti:

    jos on neitsyt tai kokematon ja säälittävä jos valehtelee tästä, yritäpä siinä sitten naisia miellyttää.

    Ap:lle suosittelen samaa kuin mitä on täällä jo sanottu: Suoraa ja rehtiä valehtelua.

    "Mies on säälittävä jos on neitsyt tai kokematon ja säälittävä jos valehtelee tästä, yritäpä siinä sitten naisia miellyttää."

    -Tasta on varmaan turha enaa jankata taalla koska asia kuin asia, tastakin asiata ollaan monta mielta. Osa sanoo etta olla totuuden mukainen, osa kaskee valehtelemaan. Mutta sen halusin viela lisata, etta miksi pitaisi naista miellyttaa tammoisessa asiassa? Jos joku nainen ei kesta sita etta mies on neitsyt, niin onko sellainen nainen sen arvoinen etta hanen kanssaan olisi kannattanut yrittaa mitaan vakavampaa suhdetta? Jos jollekin naiselle on niin tarkeaa etta mies on kaynyt pokkimassa muitakin naisia, niin se kertoo ko. naisen arvoista aika paljon. Jos olisin sellaisessa tilanteessa etta olisin neitsyt ja joku mies jattaisi minut sen takia, niin minun puolestani saisi se mies lahteakin. Jos jonkun parisuhteen kriteeri ja painoarvo on jalkovalissa (enka siis tarkoita seksia jo olevassa suhteessa, vaan sita etta taytyy olla aikasempia kokemuksia), niin on parempikin etta sellainen suhde menee heti poikki.

    siitä onko joku jonkun arvoinen voi johtaa loputtomiin kunnes lopulta ajautuu umpikujaan.

    Onko sellainen nainen minkään arvoinen jolle joudut olemaan varakas tai tyylikäs että kelpaat joten eikö ole sama saapua ryysyissä ekoille treffeille?

    Olen samaa mieltä muuten asiasta että jos jonkun suhteen painoarvo on jalkojen välissä niin ehkä se on parempi noin mutta valitettavasti kysymys usein ei ole pelkästään jalkojen välistä naisten kanssa vaan tuhannesta muusta pienestä asiasta joka ei miehessä miellytä ja joiden tulisi olla kohdillaan.

    Tietysti varmasti tietyn tyyppiset naiset toitottavat tuota itsensä hyväksymistä ja sitä kuinka tulee olla rehellinen mutta hassu kyllä kuitenkin että monia naisia yrittäessä iskeä ja ollessa vähän liian rehellinen niin saakin pakit.

    Naisten arvopuheet ja usein se kehen he ihastuvat ovat kaksi täysin eri asiaa.

    Kokematon lyhyt nörtähtävä huonosti tienaava luuseri ei naisille kelpaa ja jotakin on vähän muutettava ettei sellaista kuvaa ainakaan anna. Naiset kun eivät sellaisiin ihastu.

    Vähän sama kuin nainen joka valehtelee oman painonsa yms. tai uskottelee itselleen että mies hyväksyy naisen lihavuuden tuosta vain tai sitten "mies on vain niin tyhmä kun ei hyväksy häntä".

    Sitä voi sitten valitettavasti tässä raadollisessa maailmassa totutella olemaan yksin kun ihmiset eivät ole aivan yhtä kivoja kuin sinä "..." annat ymmärtää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Joku vaan.. kirjoitti:

Pitäisi keksiä montaako suhdetta minulla oli, kun en viitsi kertoa, että olen 29v neitsyt. Olisiko 2 sopiva määrä? Ja 1,5 vuotta sitten erosimme ja olimme yhdessä 3 kuukautta. Ja toinen puolen vuoden pitkä suhde oli lukioaikoina. Vai kuullostako säälittävältä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu