Täytyy taas tänne purkaa, kun ei ole ketään, jolle asiasta puhuisi (sukulaisille jos puhuu, asiat tapaa paisua entisestään).
Siis: huolehdimme anopin raha-asioista hyvin pitkälle. Maksamme laskut nettipankissa ja välillä on tilanne, että anopilla ei ole hajuakaan tilinsä saldosta. Tästä on seurannut luonnollisesti ongelmia, kun esim. kauppaan mennessä on todettu, että anopilla ei ole edes ruokarahaa. olemme luonnollisesti sitten maksaneet hänen ostoksensa, koska eihän ihmistä voi ruoattakaan jättää.
Anoppi aloitti syksyllä tulojensa ja menojensa seuraamisen (kirjaa laskunsa ja seuraa tiliotteitansa vähän paremmin). Olemme myös mieheni kanssa keskustelleet asiasta ja tilanne olikin vähän aikaa OK.
Mutta nyt taas homma on lipsunut käsistä. Anopille tulee aivan sairaita puhelinlaskuja (yli 100e), koska hän soittelee numerotiedustelun kautta ´suvulle kännipäissään (eli hän soittaa numeropalveluun, joka yhdistää puhelun). Hönelle otettiin pakettisopimus puheluille, mutta palvelunumerothan ei sisälly pakettiin. Kun pienestä eläkkeestä menee tuollasia summia, ei paljon jää.
ja mieheni maksaa taas ruokaostoksia.
olen niin v-tuuntunut asiaan, että räjähdän. Teen itse nykyään osa-aikatyötä ja mieheni on nyt osa-aikaisesti lomautettu, mutta lomautus laajenee pian kokoaikaiseksi. pärjätään kyllä, mutta ei noilla tuloilla makseta kahta taloutta, etenkään kun anopin kulut ovat pelkkää asioiden hallitsemattomuutta. Puheluista on puhuttu ja ymmärtänyt itsekin asian, mutta taas homma palaa entiseen. Anoppi ei ole dementoitunut.
mitä teen???!!!
Siis: huolehdimme anopin raha-asioista hyvin pitkälle. Maksamme laskut nettipankissa ja välillä on tilanne, että anopilla ei ole hajuakaan tilinsä saldosta. Tästä on seurannut luonnollisesti ongelmia, kun esim. kauppaan mennessä on todettu, että anopilla ei ole edes ruokarahaa. olemme luonnollisesti sitten maksaneet hänen ostoksensa, koska eihän ihmistä voi ruoattakaan jättää.
Anoppi aloitti syksyllä tulojensa ja menojensa seuraamisen (kirjaa laskunsa ja seuraa tiliotteitansa vähän paremmin). Olemme myös mieheni kanssa keskustelleet asiasta ja tilanne olikin vähän aikaa OK.
Mutta nyt taas homma on lipsunut käsistä. Anopille tulee aivan sairaita puhelinlaskuja (yli 100e), koska hän soittelee numerotiedustelun kautta ´suvulle kännipäissään (eli hän soittaa numeropalveluun, joka yhdistää puhelun). Hönelle otettiin pakettisopimus puheluille, mutta palvelunumerothan ei sisälly pakettiin. Kun pienestä eläkkeestä menee tuollasia summia, ei paljon jää.
ja mieheni maksaa taas ruokaostoksia.
olen niin v-tuuntunut asiaan, että räjähdän. Teen itse nykyään osa-aikatyötä ja mieheni on nyt osa-aikaisesti lomautettu, mutta lomautus laajenee pian kokoaikaiseksi. pärjätään kyllä, mutta ei noilla tuloilla makseta kahta taloutta, etenkään kun anopin kulut ovat pelkkää asioiden hallitsemattomuutta. Puheluista on puhuttu ja ymmärtänyt itsekin asian, mutta taas homma palaa entiseen. Anoppi ei ole dementoitunut.
mitä teen???!!!
Vastaukset 47
Vanhimmat
Eihän teillä ole mitään velvollisuutta hänen kulujaan maksaa. Kyllä se Siperia sitten vanhaa ämmääkin opettaa aikanaan.
tekisi mieli jättää koko ihminen oman onnensa nojaan, koska on tässä omassakin perheessä ja elämässä tekemistä. Mutta jotain moraalia kuitenkin oltava.
Mies tekee äitinsä vuoksi mitä vaan ja olen ollut jo monta kertaa jarruja painamassa ja tosiasioita perustelemassa. mies selvästi passaa äitiään jopa salaa. miehen mielestä äiti "ei pärjää, vanha ihminen" (65 v) ja tottakai anoppi osaa tätä hyväkseen käyttää.
Minä yleensä käytännössä hoitelen meidän kaikkien pankkiasioita (avioliitossa nyt keskustellaan yhteisistä menoista ja molempien tuloista). Ajattelin olla senverran v-mäinen, että maksatan tästä lähtien KAIKKI perheemme laskut miehelläni, jolloin hänen saldonsa alkaa kutistua. Nyt mennyt aika fifty-fifty. Eipähän ole, millä äitinsä kuluja makselee.
kommentistasi selvinnyt koko juttu! Heh sanon mäkin.
Voi ittu mikä surkio sinäkin oot.
Mikä sinä olet? Toisten kukkarolla viihtyjä ilmeisesti kun noin ottaa kupoliin toisen ryhtiliike. AP:lle että ei ole moraalista elättää siipeilijää. Se on karhunpalvelus.
ihan ap:n miehen asia! Älä ota noooiiin tosissasi
toisten juttuja:)
Hommatkaa ensiksi anopille kännykkään palvelunumeroasto niin ai pääse soittelemaan liikaa. Kun avopin rahat loppuvat niin ohjaat hänet kunnan sosiaalitoimeen tai anopille holhooja ett rahat riittävät. Tee selväksi miehellesi että ei hänen tarvitse elättää anoppiaan jos rahat ovat omalta perheeltä pois.
Kun anoppisaa eläkkeen niin otatte siitä sivuun ruokarahat ja kun kännykkälaskuun ei jää rahaa niin operaattori sulkee liittymän. Ostakaa anopin rahoilla aina kuukaudeksi priipeid liittymä niin kun kortin rahat loppuvat niin loppuu soittaminen ennen kuin lataa lisää rahaa korttiin.
Hyviä neuvoja tuli Makelta... taas kerran.
Sen hän takia suomessa maksetaan veroja että jos jollain on pieni eläke tai muuten pienet tulot niin silloin pitää hakea tukea kunnan sosiaalitoimelta. Yksi vaihtoehto on että anopin tulot jaetaan tasan jokaiselle kuukauden päivälle kuinka paljon hän voi kuluttaa. Jos rahat ei riitä 100€ puhelinlaskuihin niin silloin ei voi soitella puhelimella miten sattuu ja sekin on anopin ymmärrettävä. Yleensä eläkeläisilla on asunnot ja kesämökit maksettuna eikä mitään suurempia hankintoja ole tehtävä. Ei muuta kuin omaisuutta myymään niin saa käyttöpääomaa.
Periaatteessa olet oikeassa, mutta jos aloittajan mies pystyy oman perheensä menojen lisäksi maksamaan äitinsä kuluja, niin se ei ole miniän paikka asetella ehtoja. Miehellä on oikeus tehdä omilla rahoillaan mitä haluaa, vaikkei se miniää miellyttäisi. Ja jos mies haluaa rahoillaan auttaa äitinsä taloutta, niin silloin ei tarvita mitään kummallisia sääntöjä kulukatoista, joihin anopin pitää sopeutua.
Olen samaa mieltä, että toki anopin pitäisi osata itse huolehtia taloudestaan tai hakea apua sossusta, jos on niin vähävarainen, että sieltä jotain liikenisi. Mutta silti, jos tässä jonkun jotain on ymmärrettävä, niin se on miniä, jonka on ymmärrettävä, että hän ei voi määräillä miestään, anopista puhumattakaan.
Kun merellä sattuu vahinko, maalla on aina hirmuisen helppo olla viisas! Niin tässäkin tapauksessa.
On todella helppoa naputella siellä rivikaupalla
ainakin omasta mielestäsi nerokkaita neuvoja -
mutta - nämä sepustukset täällä ja oikea elämä,
ne ovat valitettavasti kaksi täysin eri asiaa.
Paljonko sulla on kokemusta vanempien ihmisten
elämästä ja kaikesta mikä siihen liittyy?
Sorry vaan, Make - poika.
Itselläni äitini on elossa ja pärjää hyvin tuloillaa kun on jo 75v ja on niin sanottu sota.ajan elänut ihminen ja osaa elää tuloillaan.
Kyllä minäkin äitiäni autan kun pidän hänen kesämökkinsä kunnossa ja teen kaikki korjaushommia kun töiltäni ehdin mutta en tue rahallisesti kun ei tarvitse. Tässä tapauksessa miehen äiti on huomannut että omaa poikaa voi vedättää tahallaan tai ei mutta pojan pitäisi huomata sellainen. Oma perhe puolisoineen ja lapsineen on paljon tärkeämpi ylläpitää ensin ja jos anoppi tarvitsee avustusta niin lainataan rahaa eikä anneta. Olen minäkin joskus vanhemmistani rahaa tarvinnut mutta aina on tehty velkakirja mistä selviää ja velat on myös maksettu. Tässä tapuksessa jos anopin kanssa vietetyy aika rupeaa häritsemään perhe-elämää niin miniä on oikeassa.
vedätystä kassillinen ruokaa joskus ja satasen puh.lasku!! Et kai sentään ollut ihan tosissasi!!
Höpö, höpö.
Jos perhe noihin kaatuu, se kaatuisi sitten muutenkin.
Ps. Ajankäytöstä ei ollut puhetta sanallakaan.
Alkuperäisestä tekstistä sain sen käsityksen että anoppi pärjäisi tuloillaan jos osaisi hoitaa talouttaan käytettävissä olevilla rahoillaan. Jos anopin rahat loppuvat kesken kuukauden sen takia että puhelinlaskut ovat liian suuret tuloihin nähden niin silloin anoppi ei osaa rajoittaa kännykällä puhumista tai ei ymmärrä raha-asioiden hoitamisesta mitään. Aikoinaan anoppi on työssä ollessaan maksanut vuokria vekseleillä niin se osoitta että talouden hoito on epäonnistunut tai ei ole ollut haluakaan että tulisi toimeen omillaan. Nykyjjän monet vanhat ihmiset pelaavat rahansa markettien rahapeleihin ja muuhun sitten ei rahaa riitakkään. Kyse on siitä että anoppi tulisi toimeen omilla tuloillaan jos osaisi käyttää rahansa oikein.
jankkaat samaa joka tekstissäsi etkä näytä ihan ymmärtävan lukemaasi.
Eihän anoppi hoida raha-asioitaan vaan miniä.
Eikä tämä anoppi voi pelata marketeissa kun ei pysty liikkumaan kodin ulkopuolella.
Älä sotke asioita.
Olen samaa mieltä, että ap:n anopilla ei tunnu olevan talousasiat hanskassa. Mutta se, mihin aiemmassa viestissäsi puutuin oli tuossa:
"...anopin tulot jaetaan tasan jokaiselle kuukauden päivälle kuinka paljon hän voi kuluttaa. Jos rahat ei riitä 100€ puhelinlaskuihin niin silloin ei voi soitella puhelimella miten sattuu ja sekin on anopin ymmärrettävä."
Niin kauan kuin anoppi ei ole holhouksenalainen, ei miniä varsinkaan ole siinä asemassa, että hän voisi asetella anopille saldorajoja tai tehdä tälle kuukausibudjettia. Jos joku muu kuin anoppi itse voi sen tehdä, niin se on anopin poika, tarinan aviomies, joka antaa äidilleen rahaa. Tässähän ap:n kirjoituksista tulee mielikuva, että ap:n kannalta on kaksi ihmistä, joita hän ei saa kuriin. Eli anoppi ei lakkaa tuhlaamasta eikä poika syytämästä äidilleen rahaa. Mutta miniä eli ap. voi pistää rajoja vain miehelleen ja tällekin vain siinä määrin, kuin yleensä avioliitossa toisen rahankäytön "valvominen" katsotaan sopivaksi. Ja jos ukko ei siltikään pysy aisoissa, niin miniä voi huolehtia vain omasta osuudestaan eli siitä, ettei ukko tuhlaa enempää kuin tällä oman perheen menojen jälkeen on varaa.
Minusta on eri asia pitää huolta lähimmäisistään eli tavallaan kantaa vähän vastuuta, ettei esim. vanhukset jää yksin ja pahimmassa tapauksessa avuttomiksi. Sitä lähimmäisestä välittämistä tässä maassa ei koskaan ole liikaa. Mutta on ihan toinen asia huolenpidonkaan nimissä ryhtyä määräilemään toista ihmistä. Ja sen ap. on kiitettävästi tajunnutkin eli itsekin vierastaa ajatusta anopin talousneuvojana toimimisesta. Hänen varsinainen "työsarkansa" ei olekaan anoppi vaan anopin poika, jos asia on siinä pisteessä, että se jotain toimenpiteitä tarvitsee.
Niin miniä maksaa avopille tulevat laskut mutta kun anopin eläke ei kestä 100€ puhelinlasku koska sitten ei riitä raha ruokaan.
naurattaa :) älä hyvä mies uppoa näihin noin syvälle:)
et sinä saa sitä ratkaistua etkä ole oikea ihminen neuvomaan joka paikassa:)
aamuhymy:)
Vaikka lomautuksista puhutkin, niin ihan tarkkaan jutusta ei käy ilmi, aiheuttaako anopin laskujen makselu miehelle tyhjätaskuisuutta? Eli pystyykö huolehtimaan teidän perheenne menoista omalta osaltaan? Tuosta kommentistasi nimittäin voisi päätellä, että anopin kulujen alkusyy jotenkin on hommassa oleellista:
"ei noilla tuloilla makseta kahta taloutta, etenkään kun anopin kulut ovat pelkkää asioiden hallitsemattomuutta"
Siis, pystyykö mies maksamaan osansa teidän perheen menoista ja silti passaamaan vielä anoppiakin? Vai onko anopille menevä raha teidän perheen menoista pois?
Siksi kyselen, kun onhan se niinkin, että jos mies pystyy lomautuksista huolimatta huolehtimaan osaltaan perheenne yhteisistä menoista, niin silloin hänellä kaiketi on jäljellejäävällä osuudella oikeus tehdä mitä haluaa? Eikä kai se muuttaisi asiaa, vaikka anopille menevät rahat johtuisivat vaikka anopin sairauskulujen auttamisesta tms.? Tai toisaalta, jos anopille ei menisi penninhyrrää, mutta mies pistäisi kaiken ylijäävän rahan säästämisen sijasta vaikka vedonlyöntiin?
Jos mies ei pysty osaltaan osallistumaan teidän perheen menoihin, niin silloin voit puuttua asiaan. Mutta jos niin ei ole, niin et oikein voi vaatia, että mies ei hyysää äitiään, jos tämä itse niin haluaa tehdä.
ihmettelen koko aihetta ja velvollisuutta maksattaa anopin kuluja:)
Eiköhän tuo poika kuitenkin maksele oman Äitinsä kuluja.
Anoppi jonka kuluja miniä itkee on pojalleen ÄITI!
Hyviä on kommentit. Tottakai mieheni rahat on hänen rahojaan, mutta jos hän on monta kertaa korostanut, että hänen rahansa on MEIDÄN rahojamme, tarkastelemme niitä meidän perheen talouden kannalta.
olen myös sen verran tarkan rahan ihminen, että jos toinen on osa-aikaisella ja toinen lomautettuna ja on velkaa, taloutta pitäisi katsella pitkällä tähtäimellä. Päivärahat kun ei välttämättä tule viikossa eikä kuukaudessakaan (aiemmasta opittua). Jos rahaa on nyt, sitä ei välttämättä ole huomenna ja se pesukonekin voi laueta. Pitäisikö sitä mennä tuonne rahat ja velka palstalle itkemään sitten, kun rahat on loppu?
Anopilta ei ole odotettavissa mitään jaettavaa, eikä hän omista MITÄÄN arvokasta jota voisi realisoida. Aina on elänyt yli varojensa ja vekseleillä vuokria maksellut töissäkin ollessaan. Siitä sentään on päästy eroon, kun hän ostoskanavalta tilaili kaikenlaista typerää MEILLE ja me niitä laskuja makseltiin kun hänellä ei rahat riittäneet.
maken neuvot oli hyviä ja numeropalvelusulkuja olenkin miettinyt. Kiusallista tässä on se, että anoppi ei ole dementti vaikka passuuttaa itseään. Hän myös oikeasti tarvii apua, kun ei pääse itse liikkumaan kodin ulkopuolella. Tottakai autamme. Mutta periaatteessa hänen PITÄISI olla omat asiansa hoitava ihminen.
koen tosi vaikeaksi sen, että joudun sanomaan tuollaiselle ihmiselle, että "laitetaampa puhelimeesi palvelunumerosulku kun sulla ei nuo raha-asiat oikein ole hanskassa". Se ON loukkaavaa ja mielestäni minun asia ei ole olla hänen elämänhallinnan-valmentajansa. Mutta muutakaan keinoa ei ole ja kuka muu sen tekee. Poika ei uskalla, vaikka on vahvasti kanssani samaa mieltä.
Sossusta hän ei saa mitään, kun rahapula johtuu tuhlaamisesta.
siitä reilun satasen puhelinlaskusta tämmönen haloo!!
Juu kuule ja ihan hyvin voi joku vaikka kuolla,
olisipa se nyt se anoppi jolla ei ole MITÄÄN arvokasta eikä realisoitavaa.
Ne sitten olisi sullekkin hyvin kelvannut!!
Samaa mieltä, sä et tod. ole oikea ihminen hoitamaan anoppiasi.
Huhu huh.
Kyllä vähän köykäseltä tuntuu ja kuulostaa.
Itse hoitanut äitiäni 13 vuotta hänen kuolemaansa asti ja nyt anoppiani.
Tosin he olivat / ovat ikäihmisiä tähän kyseiseen anoppiin verraten, mutta myös ...joskus
vain ihmettelee ... näitä valituksia.
hommattua ihmisen joka hoitaa asiat. Sinä olet väärä ihminen.
Käsittämätöntä! Miksi te maksatte aikuisen ihmisen kuluja? Suomessa ei kenenkään tarvitse elättää sukulaisia, vaan tarvittaessa anoppi menköön sosiaalihuoltoon ja velkajärjestelyyn, tai hankitte hänelle holhoojan. Entä auttoiko anoppi aikaisemmin teitä kun te perustitte kotia?
60 -ikäinen ei ole vielä heikentynyt toimintakyvyiltään, jos ei ole sairas. Opetelkoon itse käyttämään nettipankkia ja seuraamaan saldoaan, niin mekin yli kuuskymppiset tehdään, ja pystytään avustamaan lastemme perheitä keskipienistä tuloistamme. Nuorethan apua tarvitsevat eikä meidän ikäpolvi, jolla ei ole enää niin paljon kodinhoitomenoja.
Holtiton anoppi ei opikaan vastuulliseksi, jos hän ei joudu mihinkään vaikeuksiin rahankäytöstään. Tehkää tarkka suunnitelma, miten irtaudutte miehes kanssa anopin asioista ja pysykää johdonmukaisina.
juu ,, nappi niskaan vaan ,, yes.yes.
Jättäkää anopin puhelinlaskut maksamatta, hän kyllä voi olla ilman puhelintakin, kunnes oppii. Antakaa hänen olla nälissään, ei siihen kuole ja sittenhän pitää varansa seuraavasta tilistään. Antakaa hänen velkaantua jos haluaa, ja joutua itse siitä vaikeuksiin. Jos joku auttaa niin viranomaiset.
jäin miettimään. Millainen on ihminen joka näin kirjoittaa ja neuvoo tekemään.
Ei pysty ymmärtämään, ei millään.
Järkyttävää tekstiä. Todella järkyttävää.
Melkoisen on mustavalkoista porukkaa, antakaa nähdä nälkää/mies saa käyttää rahansa äitiin, jos oma perhe ei kärsi.
Eiköhän hitaasti etenemällä löydy hyviäkin ratkaisuja. Kun sinulla kerran on yhteys nettipankkiin, niin tarkista saldo ennen kaupassa käyntiä, hieman vaivaa, mutta tietää tilanteen.
Pistäkää sinne puhelimeen saldorajoitus, kyllä se toimii numerotiedusteluunkin (ehkä päivän viiveellä, mutta ylitys ei ole suuri). Hätänumeroon saa yhteyden vaikka ei saldoa olisikaan. Tai sitten yksinkertaisesti annatte laskujen mennä perintään ja liittymä suljetaan ja sen jälkeen ostatte hänen rahoillaan pre paid-kortteja.
En ymmärtänyt kohtaa, jossa ilmoitit, että juovuspäissään soittelee ja on sen verran liikuntakyvytön, että ei itse kauppaan pääse, niin kuka sitä viinaa hänelle ostaa? Eiköhän se nyt olisi ensimmäinen säästökohde?
Vaivannäköä ja hyvää tahtoa tarvitaan, mutta kyllä noin pienet asiat saa järjestykseen melko helposti, katso saldo ennen kaupassakäyntiä ja ilmoita paljonko on varaa ostaa ja jos näyttää, että nälkää rupeaa näkemään, niin vie hieman einestä omalla rahalla ostettuna.
Maksakaa pojat äitinne menot, auttakaa häntä ja lopuksi muuttaakaa hänen kanssaan asumaan hän hän on ÄITI siis ÄITI. Herranjestas sentään..
kamalaa että sellanen hirviö kuin miehen äiti on
olemassa ... ainakin sinun mielestäsi ..!
Oletpa uskomattoman mustasukkainen ja lapsellinen.
saa hyvin kerrottua millaisen luonteenvamman omaa.
Paria asiaa en ymmärrä tässä kirjoituksessasi.
Ensiksikin kirjoitat että te huolehditte anoppisi raha-asioista ja anopilla ei välillä ole hajuakaan tilinsä saldosta. Miksi ei ole? Jos te kerran hoidatte asiat niin eikö teillä pitäisi olla hyvinkin selvää kuinka paljon anopilla on tilillään rahaa? Miksi se tulee kaupassa teille yllätyksenä että anopin tilin saldo on nolla? Kun vielä kerrot ettei anoppi pysty omin avuin kaupungilla liikkumaan, niin milloin hän ne rahansa käy tuhlaamassa ja kenen kanssa?
Toinen asia joka ihmetyttää on tämä puhelinlasku. Jos ainoa asia josta anoppisi voisi säästää, on puhelinkulut, miten luulet että vaikka puhelinlasku pienenisi puoleen, hänen rahansa riittäisivät?
Ennen tätä lamaa tein hullunlailla töitä ja rahaakin riitti ihan mukavasti. Omalle äidilleni, jolla myöskin on pieni eläke, annoin säännöllisesti rahaa käytettäväksi juuri niinkuin hän itse halusi. Olen sitä mieltä että myös seniori kansalaisilla on oikeus johonkin ihan turhaan joka ei ole välttämättömyys mutta on kivaa, eikä vaan pienellä kansaneläkkeellä kituuttamiseen. Nyt kuitenkin tilanne on muuttunut radikaalisti, sairastuin ja yrittäjä ei ihan niin vaan saakaan sairaslomaltaan palkkaa kuin jos olisi toisen palveluksessa. Tilanne meni todella tiukaksi kun laskut kuitenkin on maksettava vaikka rahaa ei mistään tulekaan. Pari kolme kuukautta pärjää hyvin kun syö säästöjä mutta joskus ne säästötkin loppuu, ei vaan voi mitään. Oma äitini oli ensimmäinen ihminen joka kysyi minulta että pärjäänkö, kyllä hän yrittää auttaa jos vaan jotenkin voi. Siis hän olisi pienestä eläkkeestään vielä yrittänyt antaa minullekin.
Taitaa pitää paikkansa se että hyvä antaa vähästäänkin, paha ei paljostakaan.
Sinun kitinäsi tuntuu niin turhalta että oikein hävettää. Jos taloutesi kaatuu muutamaan kymppiin, kerro se suoraan anopillesi. Jos taas tilanne ei se ole, lakkaa valittamasta ja opettele joku muukin sana kuin MINÄ...
hölö hölö kummallakaan osapuolella EI ole mitään velvollisuutta elättää toisiaan. Aika törkeätä, että anoppi ruikuttaa rahaa tai häntä pitää auttaa YÖK
nykyajan kaikki - mulle - heti - kusipää:)
menehän sinne karsinaasi jatkamaan leikkejäsi äläkä tule sotkeentumaan aikuisten asioihin ennenkuin ymmärrys riittää edes hiukan pidemmälle.
Taisit kirjoittaa ongelmastasi jo aikaisemminkin? Miten ratkoitte asiaa silloin? Eikö mitään kehitystä ole tapahtunut sen jälkeen?
Jos anopilla on vakituiset tulot, huolehdi, että määrätyt maksut menevät suoravelotukseen. Esimerkiksi ne puhelumaksut. Silloin ne tulevat maksetuiksi ihmiskäden koskematta, eikä tarvitse asiaa edes muistaa.
Älä anna ruokarahaa, vaan vie hänelle leipää, jauhelihaa ja maitotöpsä. Älä ota häntä kauppaan, vaan osta itse se, minkä katsot voivasi maksaa hänen puolestaan.
Pitäähän hänet saada vihdoin käsittämään, että raha ei kasva puussa. Miten hän hoiti asiansa, kun miehesi oli lapsi?
" Älä ota kauppaan häntä" ...ihmistä joka ei pysty liikkumaan kodin ulkopuolella ..!
Neuvoja kyllä osataan antaa vaikka ei edes ehditä lukemaan tekstiä :)
tuossa alempana jo jotain kirjoitin, mutta kysymyksiisi vielä: jos laskut laittaa suoraveloitukseen, anoppi ei muista/tiedä milloin seuraava maksu menee ja tilillä ei olekaan silloin riittävästi rahaa. nostattaa suurehkoja summia kerralla (90 e), jolloin saldo käy äkkiä vajaaksi. Itse näppäillen voi laskun ajoittaa niin, että maksu menee.
mieheni ollessa lapsi anoppi toisaan maksoi vuokria vekseleillä vaikka kävi töissä. se kyllä osoittaa, että talousasiat eivät olleet silloinkaan hanskassa.
Tämä asia pulpahtelee aina vain uudestaan pintaan, vaikka jo toivoin sen ratkenneen. Onko niin, että vanha koira ei opi uusia temppuja :-(?
Minäkin ehdotan tuota ulkopuolista holhoojaa.Esim. kirkon diakonia toimistosta ja (sosiaalitoimistosta?) tätä voi tiedustella.Diakonia toimistossa ei holhoajan käyttö maksa mitään.Ette te ole velvollisia elättämään ketään- varsinkin kun ei itselleekkään riitä rahaa.Ei siitä kukaan voi suuttua.Mietin,että onko minun tulevaisuuteni samanlaista kuin sinulla, käy lukemassa minun viestiketju "Joka miniän painajainen"...
Luin alottajan tekstin useampaan kertaan. En todellakaan huomaa, että enoppi on liikuntakyvytön.
Sorry.
kertoo sen yhdessä kommentissaan.
Sinä huolehdit anoppisi raha - asioista ja maksat laskut nettipankissa?
Miten voit olla tietämätön tilin saldosta? Sinulla on se tiedossa koko ajan, täytyy olla koska kerran itse kerrot hoitavasi nuo pankkiasiat.
Miksi valehtelet että tulee yllätyksenä?
Ei kai koko suvulla voi olla pääsyä anoppisi
tilille?
Sinäkö myös nostat rahaa anopille koska hän ei pysty liikkumaan kodin ulkopuolella?
!!!! ???? !!!!
Kuka hänelle tuo alkoholia? Eihän hän sitäkään itse saa?
Jotenkin jäi todella kummallinen maku näistä
sun kirjoitteluista.
Kaikki ei natsaa ihan kohdalleen.
Sinä jaksat mesoa muutamasta ruokakassista ja
harmittelet ettei anopilla ole mitään arvokasta eikä realisoitavaa!
Olisikohan yhtään sopivampaa henkilöä hoitamaan anoppisi asioita.
Ilo lukea viestejänne, sillä näkemystä kaipasinkin.
Make60 osaa kiteyttää sanomani siinä, että mielestäni meillä ei ole velvollisuutta elättää anoppia. Tämä budjettiongelma kun alkaa olla jatkuvaa. Häntä on tuettu ja annettu "budjetintasausrahaa" (useampia satasia), että saa homman tasapainoon, mutta ei näköjään siihen kykene.
me hoidamme pankkiasiat netissä. Minä kyllä tiedän anopin saldon sentilleen, mutta hän ei osaa lainkaan ennakoida tuloja ja laskuja. On käynyt niin, että kaupan pihalla anopille itselleen on selvinnyt, että hänen tilinsä on nolla. Hänen olisi se kyllä pitänyt tietää, kun edellisen kerran sai pankkiautomaattikuitin.
Mieheni nostaa hänelle rahaa ja antaa aina automaattikuitin mukaan. Anopille tekee hyvää käydä edes kaupassa, jotta kävisi jossain, mutta ostelee siellä sitten sisäfilettä, kuhaa yms. Mieheni on jopa kantanut tavaroita kassalla takaisin hyllyyn, kun loppulasku uhkaa käydä liian isoksi. Anoppi ei ole tästä oppinut mitään.
Ja "Anop" olen kirjoittanut ongelmasta aiemminkin ja välillä saimme asian kuntoon, mutta nyt taas lipsuu. Emme tähän mennessä ole rajoittaneet anopin ostoksia ja puheluita millään tavalla, kun olemme toivoneet hänen oppivan säätelemään talouttaan. Homma ei ole onnistunut näköjään. Nyt alkaa siis olemaan pakko ottaa kovempia keinoja hänen rahankäyttönsä sääntelyksi käyttöön, vaikka joudumme silloin puuttumaan hänen itsemääräämisoikeuteensa.
Minä en yksin hänen talouttaan seuraa, vaan keskustelemme koko ajan asiasta mieheni kanssa. Kun koneella olen, siksi enemmän nettipankissa asioin. mieheni on puhunut asioista äidilleen ja välillä homma tosiaan korjautuikin, mutta taas näitä superlaskuja on alkanut tulla.
Huttusta hän ostaa itse kauppareissuillaan ja joskus mieheni on vienyt lekkerin muiden ruokien ohella. Sitä ei tapahdu joka päivä, mutta kun tapahtuu, puhelinlaskut ainakin kasvaa (soittelee siis numerotiedustelun kautta). Koomista, että näen siitä, milloin anoppi ryyppää :-).
Anoppia palvellaan ja autetaan aina kun tarve on, eli hylätty hän ei missään tapauksessa ole. Yksi lasku sinne tänne ei perhettä kaada, mutta ongelma tuntuu paisuvan ja se jo tuntuu omassa kukkarossamme.
Täytyy taas nostaa kissa pöydälle ja miettiä niitä saldorajoituksia tai prepaidia. Ja käteisen ja taskulaskimen kanssa kauppaan....
antaa jo olla?
Olen tuolla aiemmin vastaillut pariin otteeseen. Olisiko paremminkin aika pistää miehesi kuriin? Jos olette varmoja, että anopin tulot (eläke? avustukset?) riittää normaaliin elämiseen, niin mitäpä jos mies ottaisi itseään niskasta kiinni ja sanoisi äidilleen, ettei enää rahoita tämän elämäntyyliä? Jos näyttää siltä, että homma lipeää anopilta, niin vaikka jossain vaiheessa kuuta muistuttaisi äitiään, että "tililläsi on enää x euroa rahaa, ja sen pitää riittää sinulle koko loppukuuksi". Koville oppiminen vanhalla koiralla ottaa, niin anopilla kuin miehelläsikin, mutta jos mies sitten myös pitäisi lupauksensa, niin molemmilla heillä olisi mahdollisuus oppia. Jos anoppi tosiaan näyttäisi pistäneen varoituksesta huolimatta rahat palamaan, niin loppukuusta veisitte hänelle vain välttämättömät elintarvikkeet, jotka voisivat olla tonnikalapurkkeja sisäfileen sijaan. Ja tietysti, jos ongelman aiheuttaa anopin tuhlaavaisuus hiprakassa, niin miehesihän vallan ruokkii ongelmaa, jos kantaa anopille alkojuomaa. Uskoisin, että aikaa myöten anoppi oppisi, jos miehesi oppii. Välttyisitte kaikenmaailman saldorajoituspelleilyltä. Ja toisaalta, jos et saa miestäsi kuriin, niin ongelma pysyy siellä, missä se oikeasti on eli perheenne sisällä, mutta joudut miettimään, mitä teet sen oikean osoitteen kanssa.
Jos anopin juominen on alkoholismia, niin siihen on tietysti vaikea puuttua, koska alkoholistille vain yksi asia on tärkeää. Mutta sitä kuvaa et antanut.