Kasvis-ja liharuoka Raamatussa

Mietin, miksi ihmiset syyllistävät toisia
lihan syönnistä.
Raamatussa Jumala kuitenkin antaaa ihmiselle
niin kasvikset kuin lihankin ravinnoksi:
1. Mooseksen kirja 9 (Uskonkirjat.netin mukaan)
Liitto Nooan kanssa
1 Jumala siunasi Nooan ja hänen poikansa ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa. [9:1,2: 1. Moos. 1:28]
2 Kaikki villieläimet ja taivaan linnut, kaikki maan päällä liikkuvat eläimet ja meren kalat pelkäävät ja säikkyvät teitä; ne on annettu teidän valtaanne.
3 Teidän ravintonanne olkoot kaikki olennot, jotka elävät ja liikkuvat. Ne kaikki minä annan nyt teille, niin kuin annoin teille vihreät kasvit. [1. Moos. 1:29]
4 Mutta lihaa, jossa vielä on jäljellä sen elämänvoima, veri, te ette saa syödä. [3. Moos. 3:17, 7:26,27, 17:10; 5. Moos. 12:16; Ap. t. 15:20]
Eli veri on ainoa Raamatussa selkeästi kielletty
lakien kohdalla Raamatun alussa mainitut
esim. raadonsyöjälinnut vastaavat.

Toisaalta Raamatussa on myös esimerkkejä
ihmisistä, jotka pitivät kasvisruokavaliota
parempana, esim. pakkosiirtolaisuuden ajan Danielin kirjassa:   
11 Daniel sanoi valvojalle, jonka ylieunukki oli määrännyt pitämään huolta Danielista, Hananjasta, Misaelista ja Asarjasta:
12 "Saisimmeko sentään koettaa kymmenen päivän ajan. Antakaa meille pelkkiä kasviksia syötäväksi ja vain vettä juotavaksi.
13 Katsotaan sitten, miltä me näytämme ja miltä näyttävät ne pojat, jotka syövät herkkuja kuninkaan pöydästä. Tee sen jälkeen palvelijoillesi niin kuin parhaaksi näet."
Eli tässä ´kieltäydyttiin lihasta (ehkä epäjumalillekin uhratusta) sekä viinistä.
Uuden testamentin puolellakin jossakin kohti nämä on rinnastettu: puhutaan lihansyömäreistä ja paljon viinin juojista.
Ja kyllä paljon lihan epäterveellisyyden tietää jo pelkästään kolesteroliarvoista.
Varsinkin aikaisemmat jalostamattomat eläimet
olivat runsasrasvaisia.

Toisaalta kasvisten syöntiä monet, varsinkin
profeettasielut, perustelevat sillä, että se
tekee mielen kirkkaammaksi, avoimemmaksi.
Ajatukset suuntautuvat enemmän ylös päin Jumalaa kohti, kun liika pihvi tai viini ei ajatuksia
raskauta.
Samoin olen ainakin itse huomannut, että jos
syön runsaammin lihaa, olen ärtyisämpi kuin
kasvisruokavaliolla ollessani.
Eli jos haluaa välttää riitaa, voi
kasvisruoka (tai kala tai vaalea lihakin)
olla hyvä vaihtoehto jenkkipihveille.
Mutta Raamattu jättää periaatteessa täyden
vapauden ihmiselle päättää ruokavaliostaan,
toteaa tosin välillä:
Room. 14:2
Joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia. [1. Moos. 1:29, 9:3]
Mitä tuolla heikkouskoisella sitten tarkoitetaankin... Itse tulkitsen sen lähinnä niin, että jos tosiaan haluan olla vahvempi
Herrassa mielialojenkin puolesta, otan
silloin mieluummin vihanneslautasen.
Ja yksi iso pääperiaate Raamatussa on:
... kunhan vain on varma siitä, mitä tekee.
Jos syö lihaa ja on varma siitä, niin hyvä.
Jos syö kasviksia ja on varma siitä, niin hyvä.
Jumala on yksi ja HÄn haluaa, että mielemmekin
on yksi ja varma. Ei siis skitso, on ja ei yhtäaikaa. Eli olkaamme siis varmoja siinä, mitä ikinä teemmekin. Idän uskontojen
kuoppa on usein tämä ihmisen turha syyllistäminen, epävarmaksi tekeminen.
121583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tuskin lihansyönnin syyllistämisessä on kyse jostain muinaisen kansantarun tulkinnasta. Fakta vain on, että lihansyönti kuormittaa raa'asti enemmän rajallisia luonnonvaroja kuin kasvissyönti.

Ellei sitten kyseessä ole säädelty metsästys, jolloin ympäristökuormitus voi olla jopa maanviljelyä pienempi.

Äänestä
  • Totta puhut, jos asiaa ajatellaan
    ekologiselta kannalta. Säästää voimme luontoa
    monella tavalla, lihansyöntiäkin vähentämällä.

    Tuli tuossa yhtenä päivänä ratkaisematon ongelma
    mieleeni. Raamattu tosiaan sallii metsästyksen
    nikottelematta ja itsekin sallin sen muille,
    samoin syön silloin tällöin jauhelihakeittoa.
    Itse en kuitenkaan menisi eläintä metsästysinnon vuoksi surmaamaan. Pohjana kai ovat oman isäni sotakokemukset. Ennen sotaa hän oli innokas metsästäjä, mutta vuosikausia Karjalan korvessa ihmisten tappamista katselleena hän ei enää sodan jälkeen aseeseen tarttunut. Jänikset saivat juosta rauhassa.

    Nyt kotikylässäni on ongelma, eli jäniksien ja
    rusakkojen lisääntyminen. Metsästäjät ovat niitä heinillä ja kaaleilla ruokkineet ja niitä
    on niin paljon, että etään ystäväni, iäkkään maanviljelijän, AIV-rehupallot pellolla ovat
    joutuneet jänisten tuhovimman kohteeksi.
    Ne purevat muovin rikki ja koko iso paketti
    mätänee pellolle toisensa jälkeen. kun rehu pääsee ilman kanssa tekemisiin. Eli se
    viljely ei onnistu näitten pikkuvintiöiden takia. Nyt näkyi lehdessä olevan
    ilmoitus, että jäniksenmetsästystalkoot on luvassa, kaikkien metsästysseuran jäsenten käskettiin olla paikalla.

    Eli jos en periaatteessa ampuisi jänistä
    ja se jänis söisi pilalle kaikki lehmän ruuat, niin että lehmästä ei taas saisi maitoa, jolla
    eläisin ja josta saisin juustoa, voita ym, niin
    mitä teksin?
    Suoraan sanoen olisi kai pakko mennä puskan juureen pyssy kädessä, ainakin paukuttelemaan...

    Äänestä

  • Vaikka yhdestä lauseesta olen täysin eri mieltä.
    Raamattu ja usko on elämää,
    ihanaa, täyttä elämää,
    eikä kansantarua!
    :) :) :)

    Äänestä

Mutta kun ihminen lankesi, tuli hänestä liha ja sen jälkeen hän alkoi myös syömään lihaa ja samoin tekivät eläimetkin,joille myös alussa annettiin ruohot yms ravinnoksi ja se tila tulee palaamaan tuhatvuotisessa ajassa maan päällä.

Sitaatti viestista. 3 Teidän ravintonanne olkoot kaikki olennot, jotka elävät ja liikkuvat. Ne kaikki minä annan nyt teille, niin kuin annoin teille vihreät kasvit. [1. Moos. 1:29]

1 Moos 1:27-30 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
28. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet."
29. Ja Jumala sanoi: "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi.
30. Ja kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi." Ja tapahtui niin.

Äänestä
  • Totta, alussa olivat kasvit.
    Mutta sitten tuli syntiinlankeemus ja
    vedenpaisumus, ihmiskunta saastui synnistä
    perusteellisesti.
    Sen jälkeen Jumala lisäsi lihan.
    Ja harva meistä ihan synnitön on. Jeesus oli,
    mutta pääsiäislammasta Hän silti söi.
    Meille muille se täydellisyys jää paljon kauemmaksi.
    Toisaalta tuossa kirjoituksessa toin esille sen,
    että useat profeettasielut ja ihmiset, jotka haluavat olla lähellä Jumalaa, kuuloetäisyydellä,
    ovat täysin tai suureksi osaksi kasvissyöjiä,
    ehkä kala ja siipikarja lisäksi.
    Ja olen huomannut itsekin, että tasaisemmin asetun Jumalan aaltopituudelle, jos ruokani
    muistan harkita.
    Toisaalta nämä sokeri, kahvi, valkoinen leipä
    ja hiivakin saattavat tehdä yhtä pahaa jälkeä
    herkän ihmisen elimistössä ja mielialoissa kuin
    liharuokakin.
    Siinä sitä kokeilua riittääkin, että se
    omalle ruumiille ja hengelle paras ruokavalio löytyy.
    Siunausta sinulle!

    Äänestä

Selvät ohjeet erehtymättömässä Raamatussa

Älkää syökö mitään, mikä on Herralle iljetys. 4 Nämä ovat ne nelijalkaiset eläimet, joita saatte syödä: nauta, lammas ja vuohi, 5 peura, gaselli, metsäkauris, villivuohi, vuorikauris ja antiloopit 6 sekä ne nelijalkaiset, joilla on kaksijakoiset sorkat ja jotka märehtivät ruokansa. 7 Mutta eläimiä, jotka märehtivät mutta joilla ei ole sorkkia tai joilla on sorkat mutta jotka eivät märehdi, ette saa syödä. Näitä ovat kameli, jänis ja tamaani, jotka tosin märehtivät mutta joilla ei ole sorkkia; ne ovat saastaisia. 8 Saastainen on myös sika, jolla tosin on kaksijakoiset sorkat mutta joka ei märehdi. Näiden eläinten lihaa älkää syökö älkääkä koskeko niiden raatoihin.
9 "Saatte syödä kaikkia vesieläimiä, joilla on evät ja suomut, 10 mutta ette sellaisia, joilla ei ole eviä eikä suomuja; ne ovat saastaisia.
11 "Saatte syödä kaikkia puhtaita lintuja. 12 Mutta lintuja, jotka ovat saastaisia, ette saa syödä. Niitä ovat kotka, hanhikorppikotka ja partakorppikotka, 13 isohaarahaukka ja kaikki muut haarahaukat, 14 kaikki korpit, 15 strutsi, kehrääjä, lokki ja kaikki jalohaukat, 16 varpuspöllö, huuhkaja ja tornipöllö, 17 pelikaani, kalasääski ja merimetso, 18 kattohaikara ja muut haikarat sekä harjalintu ja lepakko. 19 Kaikki siivekkäät pikkueläimet ovat saastaisia; niitä ei ole lupa syödä. 20 Mutta kaikkia puhtaita siivekkäitä saatte syödä.
21 "Älkää syökö mitään itsestään kuollutta. Antakaa se keskuudessanne asuvalle muukalaiselle syötäväksi tai myykää vierasmaalaiselle. Te olette Herralle, Jumalallenne, pyhitetty kansa.

"Älkää keittäkö karitsaa emänsä maidossa.

Äänestä
  • Totta, kaikkea ei ole kehotettu syömään.
    Kirjoituksestani olisi tullut liian pitkä, jos
    olisin tuon kohdan ottanut mukaan.
    Siksi kuittasin sen yleisnimikkellä raadonsyöjät.
    Se kattaa suurimman osan otteestasi.
    Esim. sika on kaikiruokainen, pistää raadonkin poskeensa, jos niikseen tulee. Lisäksi se kuljettaa mukanaan taudin aiheuttajia, jotka
    varsinkin erämaaoloissa olivat vaikeita. Trikiinit ja muut. Lisäksi sian liha aiheuttaa
    helposti sairauksia esim. niveliin. Kihdissä
    varottavien ruokien listalla alkupäässä on
    sianliha (ja rapu, toinen Raamatun listalla
    mainittu raadonsyöjä). Moni, jonka nivelet ovat
    herkkiä, saa oireita jo hyvin pienestä
    sianlihamäärästä.
    Eli vaikka kiellettyjen asioiden lista Raamatussa tuntuu pelkältä sattumanvaraiselta listalta, siinä on takana nykytutkimuksen
    tuoma varmistus.
    Ei näiden ruokien syönti, varsinkaan satunnaisesti, kuitenkaan mikään kuolemansynti ole. Järjestelmällinen, pitkäaikainen käyttö voi
    olla. Kyllä varsinkin ennen siansiivussa niin paljon läskiä oli, että sitä yhden sydämen
    lamauttamiseen riitti!
    Kiitos lisäyksestä!

    Kiitos lisäyksestäsi!

    Äänestä

  • sunnyriver kirjoitti:

    Totta, kaikkea ei ole kehotettu syömään.

    Eivät kameli ja jänis ole raadonsyöjiä. Eikä jänis märehdi.

    Äänestä

  • nyt! kirjoitti:

    Eivät kameli ja jänis ole raadonsyöjiä. Eikä jänis märehdi.

    sian etu/haitta lihankasvatuksessa on se että se syö sama ruokia kuin ihminen, eli on sekaruokainen.
    Myös lehmien on joskus huomattu syövän pienten nisäkkäiten raatoja laitumella ollessaan.

    Äänestä

Pakko tarttua tuohon. ✝ 1 Mooseksen 1:29

"Ja Jumala sanoi: "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi."

✝ 1 Mooseksen 1:30

"Ja kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi". Ja tapahtui niin."

Äänestä

Jumala itse sen sijaan on vannoutunut lihansyöjä, kun vaati temppelissä polttouhreja.

Eikä mikään grillattu sipuli riittänyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sunnyriver kirjoitti:

Mietin, miksi ihmiset syyllistävät toisia
lihan syönnistä.
Raamatussa Jumala kuitenkin antaaa ihmiselle
niin kasvikset kuin lihankin ravinnoksi:
1. Mooseksen kirja 9 (Uskonkirjat.netin mukaan)
Liitto Nooan kanssa
1 Jumala siunasi Nooan ja hänen poikansa ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa. [9:1,2: 1. Moos. 1:28]
2 Kaikki villieläimet ja taivaan linnut, kaikki maan päällä liikkuvat eläimet ja meren kalat pelkäävät ja säikkyvät teitä; ne on annettu teidän valtaanne.
3 Teidän ravintonanne olkoot kaikki olennot, jotka elävät ja liikkuvat. Ne kaikki minä annan nyt teille, niin kuin annoin teille vihreät kasvit. [1. Moos. 1:29]
4 Mutta lihaa, jossa vielä on jäljellä sen elämänvoima, veri, te ette saa syödä. [3. Moos. 3:17, 7:26,27, 17:10; 5. Moos. 12:16; Ap. t. 15:20]
Eli veri on ainoa Raamatussa selkeästi kielletty
lakien kohdalla Raamatun alussa mainitut
esim. raadonsyöjälinnut vastaavat.

Toisaalta Raamatussa on myös esimerkkejä
ihmisistä, jotka pitivät kasvisruokavaliota
parempana, esim. pakkosiirtolaisuuden ajan Danielin kirjassa:   
11 Daniel sanoi valvojalle, jonka ylieunukki oli määrännyt pitämään huolta Danielista, Hananjasta, Misaelista ja Asarjasta:
12 "Saisimmeko sentään koettaa kymmenen päivän ajan. Antakaa meille pelkkiä kasviksia syötäväksi ja vain vettä juotavaksi.
13 Katsotaan sitten, miltä me näytämme ja miltä näyttävät ne pojat, jotka syövät herkkuja kuninkaan pöydästä. Tee sen jälkeen palvelijoillesi niin kuin parhaaksi näet."
Eli tässä ´kieltäydyttiin lihasta (ehkä epäjumalillekin uhratusta) sekä viinistä.
Uuden testamentin puolellakin jossakin kohti nämä on rinnastettu: puhutaan lihansyömäreistä ja paljon viinin juojista.
Ja kyllä paljon lihan epäterveellisyyden tietää jo pelkästään kolesteroliarvoista.
Varsinkin aikaisemmat jalostamattomat eläimet
olivat runsasrasvaisia.

Toisaalta kasvisten syöntiä monet, varsinkin
profeettasielut, perustelevat sillä, että se
tekee mielen kirkkaammaksi, avoimemmaksi.
Ajatukset suuntautuvat enemmän ylös päin Jumalaa kohti, kun liika pihvi tai viini ei ajatuksia
raskauta.
Samoin olen ainakin itse huomannut, että jos
syön runsaammin lihaa, olen ärtyisämpi kuin
kasvisruokavaliolla ollessani.
Eli jos haluaa välttää riitaa, voi
kasvisruoka (tai kala tai vaalea lihakin)
olla hyvä vaihtoehto jenkkipihveille.
Mutta Raamattu jättää periaatteessa täyden
vapauden ihmiselle päättää ruokavaliostaan,
toteaa tosin välillä:
Room. 14:2
Joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta heikkouskoinen syö vain kasviksia. [1. Moos. 1:29, 9:3]
Mitä tuolla heikkouskoisella sitten tarkoitetaankin... Itse tulkitsen sen lähinnä niin, että jos tosiaan haluan olla vahvempi
Herrassa mielialojenkin puolesta, otan
silloin mieluummin vihanneslautasen.
Ja yksi iso pääperiaate Raamatussa on:
... kunhan vain on varma siitä, mitä tekee.
Jos syö lihaa ja on varma siitä, niin hyvä.
Jos syö kasviksia ja on varma siitä, niin hyvä.
Jumala on yksi ja HÄn haluaa, että mielemmekin
on yksi ja varma. Ei siis skitso, on ja ei yhtäaikaa. Eli olkaamme siis varmoja siinä, mitä ikinä teemmekin. Idän uskontojen
kuoppa on usein tämä ihmisen turha syyllistäminen, epävarmaksi tekeminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu