Löysin ihanan miehen jonka kanssa on hyvä olla. Mutta hänpä ei olekkaan saman värinen kuin suomen valtaväestö. Minä (vaikka pidänkin arjalaista verta muita parempana) kuitenkin asian hyväksyn, sillä toistaiseksi ei ole näin mahtavaa henkilöä tullut vastaan, ei suomesta eikä ulkomailta. Niin hyvä on, ettei paremmasta väliä.
Nyt kuitenkin hirvittää se, että olen kotoisin pikkuiselta paikkakunnalta ja sukukin on vanhoillista, joten nyrpeitä katseita ja seläntakanapuhumista tulee luullakseni paljonkin. Olen toki sitä saanut sietään koko elämäni, koska olen ennekin tehnyt sopimattomuuksia (kirkosta eroaminen yms.). Mutta itseäni en siis nyt varjella yritä, jos joku tämän takia kääntää selkänsä niin ikävä ei tule; jos järkevää sanaani ei kuuntele niin olkoon ilman. Pelkoni kohdistuu nyt siihen, että jaksaako sitä lopun elämäänsä kuunnella roskaa vain siksi että valitsi sen mikä teki onnelliseksi.
Liuta käytännön asioita vaivaa myös, mutta niitä on täällä kyselty.
Olisiko siis joitakin kohtalotovereita, joiden kanssa vaikkapa mailailla ja saada tukea/näkökulmia? Tai sitten vaan tähän keskusteluun.
Olen siis parikymppinen, mies keniasta.
(Turha kertoa että kyse on alkuhuumasta / mies petollinen / alkaa vielä hakata tms tms. Se on jo tullut selväksi, olen ottanut huomioon nämäkin vaihtoehdot. Oleskeluluvan saa vasta neljän vuoden kuluttua maahan saapumisesta (jos siis täyttää muut ehdot) avioliiton avulla, joten on aikaa vielä katua ja avioeronkin saa puolessa vuodessa, samoin lähetymiskiellon voi hankkia samassa taloudessa asuvalle. Tiedän mitä saattaa olla edessä, noiden kertomisesta ei ole apua. En kuitenkaan epäile miestäni näistä, olen vain realisti ja haluan ehkäistä tuollaiset mitään auttamattomat vietit.)
Nyt kuitenkin hirvittää se, että olen kotoisin pikkuiselta paikkakunnalta ja sukukin on vanhoillista, joten nyrpeitä katseita ja seläntakanapuhumista tulee luullakseni paljonkin. Olen toki sitä saanut sietään koko elämäni, koska olen ennekin tehnyt sopimattomuuksia (kirkosta eroaminen yms.). Mutta itseäni en siis nyt varjella yritä, jos joku tämän takia kääntää selkänsä niin ikävä ei tule; jos järkevää sanaani ei kuuntele niin olkoon ilman. Pelkoni kohdistuu nyt siihen, että jaksaako sitä lopun elämäänsä kuunnella roskaa vain siksi että valitsi sen mikä teki onnelliseksi.
Liuta käytännön asioita vaivaa myös, mutta niitä on täällä kyselty.
Olisiko siis joitakin kohtalotovereita, joiden kanssa vaikkapa mailailla ja saada tukea/näkökulmia? Tai sitten vaan tähän keskusteluun.
Olen siis parikymppinen, mies keniasta.
(Turha kertoa että kyse on alkuhuumasta / mies petollinen / alkaa vielä hakata tms tms. Se on jo tullut selväksi, olen ottanut huomioon nämäkin vaihtoehdot. Oleskeluluvan saa vasta neljän vuoden kuluttua maahan saapumisesta (jos siis täyttää muut ehdot) avioliiton avulla, joten on aikaa vielä katua ja avioeronkin saa puolessa vuodessa, samoin lähetymiskiellon voi hankkia samassa taloudessa asuvalle. Tiedän mitä saattaa olla edessä, noiden kertomisesta ei ole apua. En kuitenkaan epäile miestäni näistä, olen vain realisti ja haluan ehkäistä tuollaiset mitään auttamattomat vietit.)
Vastaukset 19
Vanhimmat
Vähän heikoissa kantimissa on teidän suhde kun muija puhuu "arjalaisen veren paremmuudesta"...
Siis oikeasti, mene itseesi! Hyväksyisiköhän miehesi moista ajattelutapaa jos tietäisi mitä mieltä syvällä sydämessäsi hänestä olet?
(vaikka pidänkin arjalaista verta muita parempana)
Eihän tuo ole realismia:))
Onkohan sun henkinen elämäsi ihan kunnossa kun puhut tuossa iässä tuollaisia. sinun pitäsi rientää vielä ja elää elämääsi eikä jumittua ensimmäiseen mieheen. mitä olet ajatellut että miehellä on sinulle tarjota?
Miten luokittelisit kenialaisen miesystäväsi: kulttuuria luovaan, kulttuuria ylläpitävään vai kulttuuria tuhoavaan ihmisrotuun? Miten runsaasti alemman rodun piirteitä pystyt identifioimaan hänen kallonmuodostaan? Miten näet valintasi edesauttavan arjalaisen rodun puhtauden säilymisessä ja rotuhygienian ylläpitämisessä yleensäkin? Mihin rotuun luokittelisit jälkeläisenne?
Toisaalta, kun SS-mies kulkee hän siittää. Päteeköhän nykypäivänä sama naisiinkin.
kysyn koska en tiedä: ovatko suomalaiset arjalaisia?
:)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
Koko arjalaisuus on vähän hutera käsite, muuta se siis ei kata suomalaisia.
Se tässä onkin hauskaa, kun pikku-natsit vetoavat arjalaisuuteen, eivätkä tiedä, että se idoli Hitler itse nauraisi päin naamaa, kun kuulisi. Suomalaisten kanssa ei kaveerattu sen takia, ettäkö olisivat olleet arjalaisia, vaan siihen liittyi sitten ihan muita seikkoja.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Meyers_1890_ethnographic_detail.jpg
Tuossa kartassa niin suomalaiset, kuin näköjään unkarilaisetkin on laitettu "pohjoismongoleiksi" tai "altailaisiksi", eli suomalais-ugrilaisia kansoja on pidetty varmaan vähän niin kuin sekasikiönä. Samaa kastia venäläisten kanssa, muuten... :D
Mielen kiintosia kysymyksiä
Sitten kysymys itse kulttuurista
Mikä on sen tuhoamista ja mikä muokkaamista
mikä on se ylläpidettävä kulttuuri. On helppo sanoa, että länsimainen sivistys ja tasa-arvo
ja sitä kautta määritellä se mikä on MEILLE tärkeää ja säilyttämiskelpoista. Mutta kun näitä määrittelyitä katsotaan aina myös määriteltävän näkökulmasta, syntyy ongelmia.
( On olemassa sellaistakin kuin länsimaisen kulttuurin kritiikki, jopa mustien naisten oma feminismi (womanismi)
Sitä ihmettelee että eikö NE jo tajua että valkoinen loi Jumalan (ei pelkästään ole sitä/se);D Joten kulttuurien länsimaalaistuminen on vääjäämätön tie kulttuurin säilyttämiselle ja tasa-arvoistumiselle;D)
Rotuhygienia on taas kinkkisempi juttu... ja suomalaisten on ehkä myös vaarallista väittää itseään arjalaisen rodun edustajiksi... ja muutenkin itse arjalaisuus sanalla taitaa olla aika negatiivinen kaiku (kuten olen lukevinani myös taas näitä:n kirjoituksesta)
Jako alempaan ja ylempään, orjiin ja isäntiin, naisiin ja miehiin (sanajärjestys on tarkoituksellinen) on aina arvojärjestelmän ja vallan kysymys ja valta sinällään on liikkuva se voi kääntyä ja vaihtua tilapäisesti mutta sen rakenteita on vaikea murtaa. Siinä mielessä Obaman valinta ja hänelle asetetut lähes jumalalliset vaatimukset niin valkoisten kuin mustienkin taholta ovat mielenkiintoisia.
Valta "vaihtui" mutta ehket vain nimellisesti kuten nimellisesti lopetettiin orjuuskin ja ihmisten luokkajako jo ajat sitten.
Kaipa meillä kaikilla on unelma mutta se tuskin on vain unelma jos sillä olisi ollut /tulisi olemaamn mahdollisuudet toteutua...
Pidät arjalaista verta parempana? Antaisit sen miehen olla, hän varmasti ansaitsee jotain parempaa kuin naisen,joka ihonvärin takia käsittää itsensä parempana! Tietääkö hän ajatuksesi ja arvosi?
Taitaa olla provo koko juttu...
Jaahas. Tuo jäi siis vielä toiveissa esittämättä. Pureudutaan siihen ja unohdetaan pulmat.
Ensinnäkin, en aio tämän kanssa lapsia saada (synnyttää), kuten en kenekään, en suomalaisen, en kenenkään. Vahinko voi olla vahinko, joten se jääköön riskiksi. Olisiko hyvä jos joku näsäviisas jättäisi toteamasta että "kyllä se sinullakin vielä biologinen kello tikittää". Voi tikittää vaikka kuinka paljon, mutta järki voi sen voittaa, ihan kuten järki voittaa pettämishalut jne jne.
Tämä ei ole ensimmäinen mieheni, olen ollut kolmessa muussa vakavassa suhteessa. Mitä tulee kulttuurin tuhoamiseen, en ymmärrä miten tähän liitty mutta minusta kenia ei sitä tuhoa sen enempää kuin muutkaan maat, joskin eroja on, mutta tarpeeksi pieniä jäädäkseen mainitsematta.
Jos joku hyväksyy toisen uskonnon, miksei voisi hyväksyä rotuoppinäkökulmiakaan? Käsitykseni valkeasta (totta, arjalainen veri on aika sekava käsite, käyttänen siis nimitystä valkea veri jotta tästä ei tarvitse kiistellä) verestä ja sen paremmuudesta on mielestäni perusteltu. Se ei kuitenkaan näy käytöksessäni; en hakkaa "vääränvärisiä" kadunkulmissa enkä kiellä heiltä mitään: jos rahkeet riittävät niin tervetuloa mukaan. Mikäli asiasta kuitenkin tulee puhetta, pidän esimerkiksi nerojemme määrää todisteena sille, että kyse on alemmasta ja ylemmästä rodusta.
Kyllä, hän tietää. Kyllä, asiasta on käyty pitkiä ja monimutkaisia keskusteluja.
Kiitos sympatiasta, tästä olikin hirmuisesi hyötyä; saan ajatukset muualle eikä tarvitse pohtia tulevaisuutta.
Ps. Ei, en ole provo. Täällä sopotetaan ilman provojakin semmoista soosia että hyvä jos asiaa löytää seasta mukillistakaan.
onko hän eronnut myös kirkosta vai onko tapakristitty tms?
Minä kirkosta eronnut (pihiyttäni ja järjestäytyneiden uskontojen vastaisuuttani), en myöskään kristinuskon jumalaan usko, hän uskoo Jumalaan aidosti.
"Jos joku hyväksyy toisen uskonnon, miksei voisi hyväksyä rotuoppinäkökulmiakaan? Käsitykseni valkeasta (totta, arjalainen veri on aika sekava käsite, käyttänen siis nimitystä valkea veri jotta tästä ei tarvitse kiistellä) verestä ja sen paremmuudesta on mielestäni perusteltu."
Eihän uskonto ja ns. rotuoppi ole verrattavissa keskenään. Onhan sille rasismille monenlaisia perusteluja, mutta mitkä niistä on sinulle niitä riittäviä perusteluja?
mies kerta hyväksyy "rotuoppikäsityksesi", niin taidatte olla sopivan kahjoja toisillenne, ehkä miehelläsi on jokin "orjafantasia",jota sinä sopivasti toteutat..
Kaikenlaista sitä kuuleekin...
itseni jos olisin valkoinen :).
Rasismi = väkivalta, syrjiminen, tuomitseminen.
Tätä en harjoita. Muita määritelmiä saa koettaa. Sen sijaan omaa tietämättömyyttämme ja laiskuuttamme aiheutamme kaiken aikaa kuolemaa kehitysmaissa (mm. halpatavaran ostaminen) joten eikä pitäisi ensin luopua siitä ja sitten vasta tulla selvittelemään että kuka ja mikä on rasisti.
Se että täällä lintukodossamme heristämme sormeamme kaikille joilla on vähänkään poikkipuolinen näkemys toisenvärisistä ihmisistä, yleensä vielä kykenemättöminä keskusteluun (johon syyllistyvät rankasti myös ihonvärien monenkirjavuutta kotikonnuillaan vastustavat) ja perustelujen kuunteluun (joskin myönnettäköön että hyvin usein kukaan ei palaa perustelemaan alkuperäistä väitettään) on minusta kyllä soveliasta vasta kun on ensin kaikin tavoin varmistanut että ei omilla toimillaan sorra muita ihmisiä.
En siis tee rasistisia tekoja, enkä kiihota kansanryhmiä. Mikäli joku on selvillä saatananpalvonnan ja satanismin eroista, sitä minusta voi käyttää esimerkkinä vastaavasta.
Minusta uskonto ja rotuoppi ovat verrattavissa, joskin voisin käyttää myös esimerkkiä: jätin sen koska se tykkäsi mansikkajäätelöstä. Eli mielipiteitä ovat nämä kaikki. Uskonnon otin siksi että rotuoppi käy uskonnosta. Ja koska molemmissa on aika haasteellista löytää totuutta, tutkimuksia kun on vaihkeahko tehdä.
Uskontoa ei todellakaan voi verrata rotuoppiin. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Mietipä niiden tarkoituksia ja merkitystä ihmiselle. Eipä niistä yhteistä löydy.
Väkivalta ja tuomitseminen eivät ole rasismia vaikka ne voivat rasismiin sisältyäkin. Syrjiminen juuri sinun esittämälläsi tavalla - uskot "valkoisen veren" paremmuuteen on rasismia. Samoin olisi sekin, jos uskoisit "mustan veren" paremmuuteen.
Siis sinä kyllä harjoitat rasismia jos vaikkakin kapealla sektorilla. Ajatuksesi on rasistinen ja siitä seuraa rasistisia tekoja hyvin helpolla ja huomaamatta.
Mansikajäätelöllä ei ole mitään tekoa asian kanssa. Kyse on ihan toisen tason asiasta, mutta ehkä se ei ole sinulle vielä valjennut.
Kun luen tällaisi juttuja, toivon, että joskus pienesti mutta tehokkaasti saisitte itse kokea mistä on kyse. Se saattaa nimittäin olla ainoa keino saada oivallus mistä rasismissa on kyse.
Ennenkuin jauhat paskaasi.
että ymmärryksesi ei riitä. Osanotto läheisillesi.
...että miehesi löytää itselleen naisen, joka oikeasti rakaistaa, arvostaa ja kunnioittaa häntä.
Tee kaikille palvelus ja steriloi itsesi ja sitten etsi itsellesi joku "arjalainen" poikaystävä jonka kanssa potea ylemmyydentunnetta. :D