Tajusin illalla, että meillä ei ole mieheni kanssa enää mitään mutta yhteistä kuin menneisyys. Ei haaveita/ unelmia, ei yhteisiä harrastuksia jne. Ei siis yhtään mitään.
Mitä tehdä? Vieläkö avioliitto on pelastettavissa vai pitäisikö lyödä "hanskat tiskiin"? Vai hakea piristystä avioliiton ulkopuolisesta suhteesta?
Tilanne on tosi masentava - tässäkö tämä elämä sitten olikin?!
Mitä tehdä? Vieläkö avioliitto on pelastettavissa vai pitäisikö lyödä "hanskat tiskiin"? Vai hakea piristystä avioliiton ulkopuolisesta suhteesta?
Tilanne on tosi masentava - tässäkö tämä elämä sitten olikin?!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itse tilanteessasi varmastikin ehdottaisin miehelle, että lähdetään vaikka ulos syömään ja sen jälkeen ilta olisi avoin vaikkapa tanssimaan lähtöä - tai sitten kotiin palaamista varten. Syömään siksi, että siinä olisi mukava pitkän illallisen aikana kertoa ajatuksiaan ja keksiä yhdessä vaikkapa niitä harrastuksia, joihin molemmilla olisi kiinnostusta. Niitä varmasti löytyy.
Mielestäni yksi suhteen tappaja on se, että molemmat töiden lisäksi viettävät aikaa liikaa OMISSA harrastuksissaan eri erillään. Voi olla niinkin,että toinen harrastaa paljon ja toinen istuu kotona. Silloin tuo harrastaja saa ne "parhaat" fiiliksensä harrastuksen kautta (mikä tietysti on hienoa) kun taas toinen ei saa mitään hienoja elämyksiä siitä kotonaoleilustaan.
Kun taas yhdessä tehdään mukavia fiiliksiä tuottavia asioita (ei pelkästään makuukammarin puolella), alkaa suhdekin ja se vastapeluri näyttää tyydyttävämmältä.
Mutta avoin keskustelu teillä on ensimmäiseksi tarpeen. Jos suhde junnaa paikallaan eikä ole mitään yhteisiä unelmia, asioita joita yhdessä toteuttaa, alkaahan se tylsistyttää.
Jollet ole aloittanut keskustelemista aiheesta miehesi kanssa, tee se jo tänään?! Syyttäminenhän ei auta mitään vaan omien tuntemuksien kertominen sovinnolliseen sävyyn.
Toivon, että etenette hyvään suuntaan!!
hanskoja tiskiin! Kaykaapa heti kun paasette jossain avioliittoleirilla. Kuulemman se on pelastanut monia avioliittoja, ja syventanyt sellaistenkin suhdetta joilla ei ole ollut mitaan ongelmia! Sitten koittakaa keksia jokin yhteinen harrastus mista molemmat tykkaatte. Listaa kaikki asiat mista miehesi tykkaa, ja sitten mista sina tykkaat. Katsot loytyyko samoja sanoja, ja sitten niiden pohjalta voisitte kokeilla jotain.
Haluatko todella vanheta jonkun suomalaisen äijän körilään kanssa. Veikkaan, ettei se ole edes hellinyt sinua, ostellut ihania lahjoja, vienyt sinua eri ihaniin paikkoihin siis ei mitään.
Nyt vaan äijä pihalle ja ala nauttimaan elämästä, jos tuuri käy löydät vierellesi jonkun tosi ihanan miehekkään ulkomaan elävän!
Sen jälkeen elämäsi on sadunhohtoista, edellyttäen, että löydän kunnollisen ulkomaalaisen miehen.
Suomalaiset miehet vaan pulskistuu, niillä on silmälasit, iso maha tai sitten kauheen laihoja (kuin pikkupoikia), eivät pese joka päivä hampaitaan, haisevat hielle ja jollekkin oudolle, eivät osaa käyttäytyä ihmisten joukossa (saa hävetä silmät päästä), ahmivat ruokaa ja kalja maistuu...huh huh.
Ei kai mikään suhde pysy hyvänä, jos sitä ei hoideta ja nähdä vähän vaivaa sen eteen. Aina välillä pitäisi neuvotella, miten elämää suunnitellaan eteenpäin, mitä yhteistä voitaisiin tehdä ja miten suhdetta piristetään. Ei pidä tyytyä siihen, että kumpikin harrastaa omiaan, vaan tarvitaan yhteistä aikaa. Jokin yhdessä kokeminen ja jostakin yhdessä iloitseminen tai jonkin yhdessä jännittäminen lähentää ja tuo suhteeseen muutenkin säpinää.
Joillakin se 'yhteinen' voi olla huvittelua, joillakin kodinrakentamista, joillakin lasten hankkimista ja kasvatusta, joillakin vaikka ajatusten vaihtamista maailman asioista. Meillä yhdistävä tekijä on matkustelu. Silloin irrotan omista harrastuksista, matkoja suunnitellaan ja koetaan ja iloitaan yhdessä, ja jokainen reissu on suhteen piristysruiske. Miettikää teille sopivia ratkaisuja yhdessaä, ei yksin.
Käyttäydy aikuismaisesti, jos suhde ei toimi, lopeta se! Avioliiton ulkopuolisia suhteita en hyväksy.
Jo jonkin aikaa on ollut tunne, että meillä ei ole mitään. Miehellä on omat jutut ja mulla omani. Samoja asioita myös pohdin, eli pitäisikö luovuttaa vai vielä jatkaa ? Tää kuuluu varmaan tähän 40-kympin kriisiin, että alkaa kyselemään itseltään mitä on vielä edessä?
Pitäisikö meidän kuitenkin vielä yrittää vai onko sulla niin paha olla, että et jaksa ?
Ulkopuolinen suhde ei tuo, kun pienen piristyksen ja sen jälkeen pahan mielen. Sitä en suosittele kokeilemaan. Ja pahinta siinä on jos sinä satut tosissasi ihastumaan ja toinen ei. Sen jälkeen sinulla on kaksi surkeaa liittoa.
Jaksamista ja enkeleitä sinulle.
Olemme myös yli 40-pariskunta ja tuntuu, että nykyään ollaan enemmänkin kämppiksiä. Meillä on 2 murrosikäistä lasta ja täytyy myöntää, että hieman paniikinomaisella mielellä mietin, että tässäkö tämä oli ja tällaistako minun loppuelämäni tulee olemaan. Olemme viimeisen 2 vuoden aikana vieraantuneet mieheni kanssa. Hän nukkuu yönsä olohuoneen sohvalla ja seksihommat ovat jääneet n. 2-3 kertaan vuodessa. Mitään läheisyyttä tai hellyyttä ei enää ole. Olenkin kovasti viime aikoina miettinyt, että mitä pitäisi tehdä ja mikä on oikein. Lapsillemme mieheni on hyvä isä ja heidän kanssaan touhuilee ja käy harrastuksissa, mutta minä tunnen itseni kovin yksinäiseksi ja masentuneeksi. Yritän aina silloin tällöin houkutella miestä kanssani lenkille, mutta koskaan hän ei jaksa lähteä. Nyt haluisinkin kuulla muiden mielipiteitä siitä mikä olisin oikein. Onko oikein, että eroisin ja toivottavasti joskus löytäisin miehen, jonka kanssa myös tämä hellyys ja läheisyys tulisi läsnä vai onko oikein vain kärvistellä tässä liitossa, sillä tiedän, että eromme satuttaisi niin monia ihmisiä, eniten lapsiamme.Missä vaiheessa tällainen keski-ikäinen nainenkin saisi olla itsekäs ja tavoitella onnea vai onko ne ajat jo takanapäin?
mielta miehesi on siita kun sina haluat laheisyytta yms? Onko han sanonut ettei halua tai tarvitse sita? Onko han onnellinen? Oletan etta olette tasta asiasta puhuneet.
Aina kun otan asian puheeksi, mieheni "tsemppaa" päivän pari eli tulee nukkumaan viereeni ainakin alkuillasta mutta sitten tilanne ajautuu taas samaan vanhaan kaavaan. Emme riitele emmekä huuda, vaan tilanne on enemmänkin ajautunut semmoiseksi, että minä olen hiljainen ja alakuloinen ja kaipaan kosketusta ja ehkä sitten suoraan sanottuna sitä seksiäkin tai ainakin sitä, että tuntisi itsensä jälleen naiseksi ja jopa halutuksi sellaiseksi. Mieheni käyttäytyy kuin mitään ongelmaa ei olisi koskaan ollutkaan.
Kannattaa palauttaa mieleen, mihin aikoinaan miehessäsi rakastuit. Jos teillä on jonkinlainen keskusteluyhteys jäljellä, voisit kysyä samaa myös häneltä: mihin hän rakastui sinussa? Kyllä ne hienot ominaisuudet vielä teissä ovat tallella, vaikka aika ja arki olisivatkin kasanneet turhanpäiväistä roskaa niiden päälle!
Uskaltaisin arvata, että teillä on paljonkin yhteistä. En tarkoita vain yhteistä kotia ja jääkaappia, vaan kaikkia pieniä asioita, joita on kertynyt matkan varrella, omia tapojanne tehdä asioita. Onko teillä omaa "kieltä", yhteisiä ilmauksia tai sanontatapoja? Tietääkö toinen välillä sanomattakin, mitä toinen tarkoittaa? Jos joku ulkopuolinen hyökkäisi teitä vastaan (vaikkapa naapuriin muuttaisi häiriköivä kiusantekijä), niin olisiko teillä yhteistä puolustettavaa?
Jos poliisi tulisi tänään työpaikallesi kertomaan, että miehesi on kuollut onnettomuudessa, miltä sinusta tuntuisi?
Missään tapauksessa ei kannata hakea "piristystä" ulkopuolisesta suhteesta, se tuhoaa loputkin. Katse kannattaa kääntää kohti uusia suhteita vasta siinä vaiheessa kun olet tehnyt lopullisen päätöksesi ja asiaa rauhassa kaikilta kannoilta harkittuasi päättänyt erota, ja kun olet kertonut päätöksestäsi miehellesi.