Aloitin

ananasdietin ja huomasin että tässähän on paljon yhtäläisyyksiä vhh kanssa.

Saas nähdä saako tällä tuloksia.
4388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Inga ja Sten Hegelerin ananasdieetti perustuu siihen, että kahtena päivänä viikossa syödään pelkkää ananasta.

Kahdessa päivässä syödään kolme kokonaista tuoretta ananasta, lounaaksi ja päivälliseksi. Muina viikon päivinä syödään lounaalla ja päivällisellä etupäässä lihaa, kalaa ja munaa, lisäksi pari paperinohutta ruisleivän viipaletta ja niiden päällä mahdollisimman ohuelti voita. Aamiaisesta mieluiten luovutaan, tai siihen saa sisältyä vain hiukan kinkkua ja munaa, ei sokeria eikä leipää.

Kahden ananaspäivän aikana paino vähentyy lähes 2 kg (pääasiassa nesteitä). Seuraavina viitenä päivänä on syötävä niin niukasti, etupäässä helposti kylläisyydentunteen antavaa lihaa tai kalaa, ettei paino nouse ennen seuraavan viikon ananaspäiviä.

   Tällä menetelmällä pitäisi saada kuukaudessa pois 10 kg ylipainoa. Kuukaudessa laihduttaja on jo tottunut luopumaan leivistä ja sokerista sekä jälkiruuista, jotka korvataan hedelmillä tai marjoilla.

   Jos tuoretta ananasta ei ole saatavilla, voi käyttää säilykeananasta, mutta sen tulee olla sokeroimatonta. Vaihtoehtoina ananaspäiviksi kelpaavat myös persikat, omenat, päärynät, mansikat, vadelmat ja jopa porkkanat, joita niitäkin tulee syödä kilo päivässä. Pakasteita voi käyttää tuoreiden tavoin.

   Hätätilassa voi syödä banaaneja tai appelsiineja, mutta niissä on enemmän kaloreita, joten kiloa kuorittua ananasta vastaa kilo kuorimatonta banaania tai appelsiineja. Melonia sen sijaan saa syödä 2 kg yhden ananaskilon sijasta, kurkkua jopa 3 kg jos maittaa.

Ananasannoksen asemesta voi syödä myös raejuustoa tai maitorahkaa. Neljänneskilon tölkkiin voi lisätä 100 g porkkanaraastetta, 100 g kurkkusuikaleita ja 50 g appelsiinia, mausteeksi pippuria ja soijakastiketta."

Äänestä
  • tuo samainen dietti.

    Äänestä

  • tänään sitten kirjoitti:

    tuo samainen dietti.

    Hiilihydraatit on aika minimissä ja suositaan lihaa ja kalaa sekä munia. Kerro sitten miten dieetti etenee, olisi kiva kuulla tällä palstalla.

    Äänestä

  • "Ananasannoksen asemesta voi syödä myös raejuustoa tai maitorahkaa. Neljänneskilon tölkkiin voi lisätä 100 g porkkanaraastetta, 100 g kurkkusuikaleita ja 50 g appelsiinia, mausteeksi pippuria ja soijakastiketta"

    Mä ainakin korvaisin joka toisen annoksen raejuustolla ja tuolla vihannesjutulla. Ja sama tulos muka?

    Teidän kanssanne...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tänään sitten kirjoitti:

ananasdietin ja huomasin että tässähän on paljon yhtäläisyyksiä vhh kanssa.

Saas nähdä saako tällä tuloksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu