Tänään kuulin että työkaverini on kuollut eilen. Ilmeisesti tehnyt itsemurhan, en voi ymmärtää että miksi, miksi. Viimeksi hänet näin kun olin töissä viimeistä päivää ennen lomautetuksi joutumista pari kuukauta sitten. Sanoin hänelle että "ei sitten nähdäkään pariin kuukauteen" en olisi uskonut ettei sitä päivää koskaan koita. Hän oli mukavavimpia kavereita töissä, tuntuu hirveältä ajatella ettei enää koskaan nähdä.
Firmassa ei tällä hetkellä mene kovinkaan hyvin, mutta en kyllä sen takia itseäni tappaisi, mutta joillekin se työ on niin tärkeää. Nyt on aivan hirveä olo, kädet tärisee enkä tiedä mitä sitä tekisi. Vaikea uskoa että en huomannut minkäänlaisia merkkejä että hän olisi ollut mitenkään masentunut, työkaveritkaan eivät voineet ymmärtää että, mikä hänelle tuli. Seuraavan kerran kun menen taas töihin, niin voi olla aika hankala tehdä töitä. En kyllä tiedä miten tästä yli pääsisi.
Firmassa ei tällä hetkellä mene kovinkaan hyvin, mutta en kyllä sen takia itseäni tappaisi, mutta joillekin se työ on niin tärkeää. Nyt on aivan hirveä olo, kädet tärisee enkä tiedä mitä sitä tekisi. Vaikea uskoa että en huomannut minkäänlaisia merkkejä että hän olisi ollut mitenkään masentunut, työkaveritkaan eivät voineet ymmärtää että, mikä hänelle tuli. Seuraavan kerran kun menen taas töihin, niin voi olla aika hankala tehdä töitä. En kyllä tiedä miten tästä yli pääsisi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei Hitsaaja
Olet joutunut tilanteeseen mitä me kaikki muutkin palstalla olijat kyselemme. Näihin kysymyksiin ei ole olemassa vastauksia, emmekä voi vaikuttaa toisten ratkaisuhin tai elämän kohtaloihin.
Mukava, että muistat työkaveriasi mukavana miehenä. Se on kunnioitusta hänen elämälleen.
Suru koskettaa myös sinua joten lue palstaa toisten kokemuksista ja tuntemuksista.
Voimia sinulle ja elämääsi
Voimia sinulle suruun... Elämä on joskus niin epäreilu ja arvaamaton... vastauksia emme saa vaikka kuinka haluaisimme... on opittava vain elämään sen tyhjiön kanssa... kliseistähän tämä on, mutta aika parantaa haavat ja jonain päivänä se aurinko paistaa... voimia vielä kerran
"Itke itkusi, sure surusi niin jonain päivänä sinulle paistaa aurinko"
Minulta on 2 työkaveria ja 1 koulukaveri lähteneet oman käden kautta.
Ensimmäinen tunne on se että teinkö jotain väärin ja oisiko voinut auttaa jotenkin ?
Syyllisyys, vaikka siihen ei ole aihetta.
Sitten pitkällinen pohdinta miksi ja suuri
tiedonhalu siitä miten näin on tapahtunut,
mistä hän kärsi niin paljon että päätti päivänsä
itse?
Jokainen tiedon murunenkin tuntui tärkeältä,
että saisi asian selitettyä itselleen jotenkin.
Mikä meni pahasti vikaan ?
Yhä vien jouluna kynttilät muistomuuriin.
Naistyökaveri hirtti itsensä kylpytakin vyöllä
suihkutankoon, miestyökaveri ampui itsensä laiturin nokkaan ja opiskelukaveti otti yliannoksen viinaa ja lääkkeitaä.
Jotenkin brutaaleja nuo tavat vielä, tuskan on
täytynyt olla suuri, mutta miksi läheiset eivät näe sitä ?
Työ- tai ehkä sen puute voi olla kyllä yksi syy jos ihminen on muuten syrjäytynyt, perheetön tai
ei muuten ole isoa siältöä elämässä kun työn kautta.
Toivon että voitte siellä puhua asiasta jollain tapaa, ettei sitten tuo lisää ahdistusta muutoin.
Vaikeaa aikaa elät mutta koita jaksaa, täällä on hyvä purkaa tuntojaan, tee se !