Elikkä tilanne on tämä: minä, nainen 22v kahden lapsen äiti olen seurustellut 8 vuotta mieheni kanssa välillä tasasta mutta sit on myös näitä kunnon ala mäkiä!
Mitä mielestänne minun pitäisi tehdä kun mies lähtee milloin mihinkin EI IKINÄ ota lapsia mukaan, Määrää kaiken mitä saan tehdä ja koska meille saaa tulla vieraita, jos lähden jonnekkin MUN pitää aina kertoa koska tulen minne menen ja kenen kanssa ja ilman lapsia en tietenkään saa mennä minnekkään vaikka hommaisin ulkopuolisen lasten vahdin, mieheni haukkuu vähän väliä tyhmäksi, kehariksi ja vitun idiootiksi, minun pienistä rahoista maksamme joka ikisen laskun mies ei kylläkään ole toissä joten ei hälläkään paljon rahaa ole.olen tossun alla oikein huolella.
Olemme yrittäneet erota jo moneen kertaan mutta aina hän lupaa muuttua ja minähän tyhmänä uskon. tiedostan omat virheeni ja myönnän ne mutta mies ei koskaan myönnä jos on väärässä. aina kun hän on sit jossakin niin minun pitäisi siivota koko asunto tiskit ja pyykit ja kaikki lasten leluja ei saisi olla missään.
Hän haukkui minua äskettäin läskiksi (bmi 20,7) kun sitten sanoin että rupean harrastamaan lenkkeilyä niin vastaus oli ei käy mulla on sitä ja tätä menoa mutta ei sit kuitenkaan mennyt mihinkään. olen pitkään halunnut vaihtaa nimeni niin en saa tehdä sitä koska hän ei osaa kuulemma minua alkaa kutsumaan millään toisella nimellä.
Minua ahdistaa aika ajoin kun taas muistan hänen kaikki tekemiset ja tekemättä jättämiset. apua
Mitä mielestänne minun pitäisi tehdä kun mies lähtee milloin mihinkin EI IKINÄ ota lapsia mukaan, Määrää kaiken mitä saan tehdä ja koska meille saaa tulla vieraita, jos lähden jonnekkin MUN pitää aina kertoa koska tulen minne menen ja kenen kanssa ja ilman lapsia en tietenkään saa mennä minnekkään vaikka hommaisin ulkopuolisen lasten vahdin, mieheni haukkuu vähän väliä tyhmäksi, kehariksi ja vitun idiootiksi, minun pienistä rahoista maksamme joka ikisen laskun mies ei kylläkään ole toissä joten ei hälläkään paljon rahaa ole.olen tossun alla oikein huolella.
Olemme yrittäneet erota jo moneen kertaan mutta aina hän lupaa muuttua ja minähän tyhmänä uskon. tiedostan omat virheeni ja myönnän ne mutta mies ei koskaan myönnä jos on väärässä. aina kun hän on sit jossakin niin minun pitäisi siivota koko asunto tiskit ja pyykit ja kaikki lasten leluja ei saisi olla missään.
Hän haukkui minua äskettäin läskiksi (bmi 20,7) kun sitten sanoin että rupean harrastamaan lenkkeilyä niin vastaus oli ei käy mulla on sitä ja tätä menoa mutta ei sit kuitenkaan mennyt mihinkään. olen pitkään halunnut vaihtaa nimeni niin en saa tehdä sitä koska hän ei osaa kuulemma minua alkaa kutsumaan millään toisella nimellä.
Minua ahdistaa aika ajoin kun taas muistan hänen kaikki tekemiset ja tekemättä jättämiset. apua
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onko sulla mies miehenä vaiko lapsen asteelle jäänyt äidin syliä tarvitseva kiukkuinen köriläs.
Siis oikein ällö ukko sulla, kamala.
Kauhee niuhottaja, itse menee ja tulee, sinä hoidat lapset, kodin etkä saa vapaasti mennä.
Sehän on täysi idiootti. Oletko varma, ettei se ole narsisti?
Kuinka helppoa sulla olisi heivata tuollainen nahjus elämästäsi kokonaan? Omistatteko talon/asunnon/huoneiston, jos sinä maksat kaiken, menkööt nahjus sinne missä pippuri kasvaa.
Onneksi nykyaikaankin löytyy vielä aitoja miehiä jotka tekevät mitä miesten täytyy tehdä mutta eihän tuollainen laiska nahjus tee muuta kuin nautii elostaan sillä aikaa kun sinä puurrat.
Voi sinua, kerää voimasi ja tee itsellesi ja lapsillesi hyvä työ ja heivaa se äijä elämästänne. Älä pilaa tulevaisuuttasi tuollaisen kanssa muuten heräät todellisuuteen vanhana KATKERANA naisena ja elämä mennyt sivu suun.
Ajattele itseäsi ja lapsiasi!
"omaisuutta" kun lapset. yhteishuoltajuus. joten sen suhteen olisikin helppo heivata äijä pellolle mutta huolettaa sitten kaikki muu on sanonut edellisten taukojen/erojen aikana että tekee itsarin jos en ota takas hänellä ei ole paikkaa minne mennä ja joka helvetin kerta lupaa muuttua. On muuttunutkin 2 viikoksi ja sit taas samaa paskaa.
Miten pärjään lasten kanssa? hän kuitenkin leikkii (välillä) lasten kanssa.
Haluaisin niin pyyhkiä 9v elämästäni pois. Olen kuullut aikaisemminkin tuon että hän olisi narsisti ja pikku hiljaa alan myös olla sitä mieltä.
muuta yhteistä omaisuutta. Sinulla on tarpeeksi huollettavaa kun huollat lapsesi ja itsesi irti tuollaisesta nahjuksesta.
Älä mieti mitä se sanoo, sanokoon mitä vaan onhan se aikuinen. Uhittelee vaan, naurettava tyyppi.
Tiedätkö, mikäli pääset hänestä eroon niin joku päivä huomaat, että vaikka menetitkin hänen kanssaan vuosia niin löydät niistä vuosista myös kivoja juttuja ja jaksat katsoa tulevaisuuteen avoimin silmin.
Tottahan ikäväkin voi väliin tulla, olettehan eläneet toistenne kanssa pitkään ja toiseen on tottunut, mutta kun mietit millainen hän todellisuudessa on, tuskin haluat häntä enää koskaan takaisin.
Ihminen ei koskaan muutu! Ei koskaan! Ainoastaan vähäksi aikaa sitten kaikki palaa ennalleen.
Anna itsellesi lupa mennä mukaan elämään, elämään jossa myös sinä saat nauttia.
Kerää voimaa sisällesi ja annan palaa, raivaa tie vapauteen itsellesi!
Perheleikki luultavasti on alkanut kyllästyttää miestä ja haluaa että sinä hoidat sen puolen. Mutta toisaalta taas hän saa sinusta itselleen oman pienen kotiorjan, jolla voi todistella itselleen omaa valtaansa.
Tuo tilanne tuskin tulee muuttumaan, jos et ala tehdä ihan oikeita ratkaisuja tuon suhteen. "Eroamiset" eivät auta vaan jos ero tuntuu parhaalta ratkaisulta sinusta, niin jätä mies äläkä ota (hetkeen) takaisin.
Lasten takia ei kannata pelkästään pysyä yhdessä. Lapsille on paljon parempi kasvaa yhden rakastavan vanhemman kanssa sopuisessa kodissa kun kuunnella vuodesta toiseen riitelyä, nimittelyä ja toisen vähättelyä tai mahdollisesti jopa väkivaltaa tms. :S Tuollainen voi aiheuttaa paljon suurempaa vahinkoa lasten henkiselle hyvinvoinnille kuin hyvin ja asiallisesti hoidettu ero.
Eikä sitä tiedä jos vaikka erossa ollessa mies huomaakin mitä on menettänyt ja haluaa oikeasti muuttua ja palaattekin yhteen. Mutta älä jätä kaikkia suunnitelmia tuon varaan.
Miehesi haukkumiset ja nimittelyt yritä jättää kuulematta. Hänellä on varmaan heikko itsetunto ja yrittää sinut latistamalla saada edes jonkinlaista voimantunnetta. Minä en kyllä kuuntelisi tuollaista hetkeäkään enkä suostuisi alistumaan, vaan eroaisin. Ymmärrän, ettei se ole kaikille sopiva ratkaisu, mutta sanonpahan vain, että itsekunnioitusta on sen verran etten kattelis tollasta.
Teetpä mitä vain, arvosta itse itseäsi. Keskity pitämään huolta itsestäsi (otat sitä omaa aikaa - ilmoitat vain miehelle, että nyt menen tänne ja tänne) sekä lapsistasi. Jätä miehen ala-arvoiset kommentit noteeraamatta.
särkynyt sydän palstalle.siellä pari ketjua narsismista.
Olen sosiaali alan opiskelija ja ollut samantyyppisessä suhteessa nuorena 17-vuotiaana. Olen pari vuotta vanhempi kuin sinä. Haluan siis auttaa sinua ja että autat itse itseäsi. Voisitko ottaa lapset mukaasi, ja muutta sukulaisten tai ystävien luokse?melkein joka kaupungissa on myös perhetukikeskukset, johon voit lastesi kanssa mennä ja saat keskusteluapua.Henkistä väkivaltaa ei tarvitse kestää kenenkään, kukaan ei ole sen arvoinen!Mies ei selvästikkään ajattele kuin itseään, eikä muutu vaikka kuinka rakastaisit ja toivoisit- kai se olisi sen 8 avuosen aikana jo tapahtunut?Koulussa meille on "opetettu", että ihmiset eroavat nykyisin liian helposti- luullen että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. MUTTA jos parisuhteeseen kuuluu henkistä/fyysistä väkivaltaa, päihteiden väärinkäyttöä yms. on itsensä kiduttamista jäädä sellaiseen suhteeseen- TOISTA IHMISTÄ KUN EI VOI MUUTTAA!!!
Itse olin 17-vuotiaana niin rakastunut ensi rakkauteeni. Hän oli aluksi maailman ihanin ja minä olin aivan myyty.Noin 4-6 kk aikana hän muuttui ihan päin vastaiseksi. En saanut nähdä edes kavereitani eikä minulla saanut olla mitään muuta elämää kuin hän.Aluksi hän kertoi miten kaunis, ihana, rakas olin. Sitten hän alkoi haukkua minua, ihaili kaikkia muita tyttöjä paitsi minua, minun rahoilla kävimme syömässä, kaupassa, kortsut jne.Halusin asioiden muuttuvan, uhkailin erolla, jonka jälkeen hän sai minut joka kerta suostuteltua takaisin. Vähän aikaa hän muisti olla kohtelias ja hyvä, mutta sitten se oli taas samanlainen. Hän itse jätti minut noin vuoden seurustelun jälkeen, jonka jälkeen jo heikko itsetuntoni(olin esim. koulukiusattu) oli vuosiksi eteen päin niin huono etten pitänyt itseäni minkään arvoisena.Roikuin hänessä ainakin 5-6 vuotta eroamisen jälkeenkin, halusin hänet aina takaisin.Syyttelin itseäni, että vika oli minussa.Olemme olleet kavereitakin, mutta vaan silloin kun hänelle on se sattunut sopimaan ja hänelle on ollut siitä hyötyä.
Nyt 7 vuotta jälkeen päin olen tajunnut, ettei sellainen kuulu hyvään parisuhteeseen.Ja että sellaisen ihmisen kanssa minä en halua elää.