Tavattiin viime syksynä, meillä oli parin viikon verran jonkunlaista juttua meneillään. Se oli mukavaa, varsinkin minulle jonka kokemukset minkäänlaisesta seurustelusta on tosi vähäiset. Tykkäsin hänestä vaikka en ollutkaan mitenkään rakastunut.
Sitten juttu vähän laimeni, olin kummissani. Kävi ilmi että pojalla on vielä juttua ex-tyttöystävänsä kanssa. Olin tosi loukkaantunut koska oli tietämättäni ollut vaan joku jonka kaa yrittää päästä yli exästä. Olin vähän surullinen koska mulla oli tosi kivaa tämän tyypin kanssa ja olin ehtinyt unelmoida siitä että oltaisiin yhdessä pidempäänkin. Oltiin silti kaverit yhä.
Ei pidetty yhteyttä muutamaan kuukauteen, muutettiin molemmat eri paikkakunnille. Kerran yritin ottaa yhteyttä, ei mitään vastausta. Yritin lopettaa hänen ajattelemisen, silti oli joka päivä mielessä ja lopulta oli kuukautta myöhemmin pakko lähettää pidempi viesti jossa ystävällisesti ja maltallisesti onnistuin avautumaan asiasta. Sain vastauksen viestiin ja hän jopa sanoi että hänellä on ollut ikävä myös minua.
Nähtiin, olin hänen luonaan pari päivää ja minulla oli mukavaa. Poika sanoi että juttu exän kanssa on ohi, muuta kautta sain tietää että he olivat olleet yhdessä vielä paria viikkoa aiemmin. Jonkunlaista on/off-juttua ollut ilmeisesti pari vuotta. Aika hankala kivulias suhde. Tykkäsin olla pojan kanssa mutta koko ajan on sellainen olo että oon vaan edelleenkin se jonka avulla yrittää päästä yli exästä. Tai se välitilasuhde vaan.
Sen jälkeen ei olla nähty. Asutaan aika kaukana toisistamme siis eikä pysty näkemään usein. Ollaan pidetty yhteyttä, minun aloituksesta aina. Oon yrittänyt pitää etäisyyttä koska vihaan itsekin sellasia perässäroikkujia enkä todellakaan haluaisi olla samanlainen. Onnistuin pitämään melken viikon taukoa yhteenotossa. Aina oon toivonut että se ottaisi minuun yhteyttä, mutta eihän se koskaan.
Pari päivää sitten kysyin että haittaako sinua että koko ajan sulle juttelen ja vastaus oli että ei tietenkään. Kyselin siinä muutenkin kaikenlaista ihan suoraan ja sain vastauksia (ei ole palaamassa yhteen exän kanssa, haluaa yhä nähdä minua) mutta silti oli koko ajan sellainen olo että se puhuu vaan paskaa.
Tää on silleinkin hankala tilanne että oon lähdössä ulkomaille töihin pariksi kuukaudeksi eli määrittelemättömäksi ajaksi vielä. Poika on puhunut että tulisi moikkaamaan minua sinne, ehkä vähän pidemmäksikin aikaa kuin vaan lomaviikoksi, mutta päässäni ajattelen että sekin on ihan paskapuhetta.
Vaikka häntä pojaksi sanon, on hän jo mies itseasiassa. Täyttää kohta 27. Minä olen 22 eli hieman nuorempi kun hän mutta ei meidän ikäero todellakaan tunnu mitenkään ylitsepääsemättömältä ja suurelta koska eihän se nyt ole. Olen kuitenkin kokemattomampi kun hän. En ole paljoa suhteillut elämäni aikana, ihastun yleensä voimakkaasti mutta ennen tätä en ole uskaltanut olla kauhean suora tunteistani ja olen usein luovuttanut lannistuneena. Tällä kertaa en haluaisi luovuttaa vaikka tuntuu että kaikki tapahtumat on meidän suhdetta vastaan. Ja vaikka en todellakaan ole varma meidän yhteensopivuudesta. En vaan pysty laskemaan irti.
Hän on kauhean herttainen ja huomaavainen ja vähän herkkäkin. Oon aina ihan turhautuneena hänen kanssaan kun erossa ollaan mutta sitten kun ollaan yhdessä, en vaan pysty olemaan vihainen. Ei hän paljon tunteitaan ilmaise ja koko ajan saa miettiä että mitäköhän se nyt miettii ja tuntee, sitten se saattaa silittää hiuksia tai tehdä jotain muuta herttaista ja taas minua viedään.
Olisi kiva kuulla neuvoja sekä muiden kokemuksia samanlaisista tilanteista. Vaikka koko kirjoitusta läpilukiessa tuli itsellekin sellainen olo (mikä olo on siis ollut koko ajan mutta mitä en halua uskoa) että minua käytetään vaan hyväksi, että täytyisi lopettaa koko juttu koska ei se johda mihinkään muuhun kun siihen että tulee sattumaan pahemmin.
Oon yrittänyt puhua rehellisesti hänelle kaikesta ja hän vastailee niukasti mutta suoraan mutta silti minua kaihertaa koko ajan - varsinkin se exä siellä taustalla.
Sitten juttu vähän laimeni, olin kummissani. Kävi ilmi että pojalla on vielä juttua ex-tyttöystävänsä kanssa. Olin tosi loukkaantunut koska oli tietämättäni ollut vaan joku jonka kaa yrittää päästä yli exästä. Olin vähän surullinen koska mulla oli tosi kivaa tämän tyypin kanssa ja olin ehtinyt unelmoida siitä että oltaisiin yhdessä pidempäänkin. Oltiin silti kaverit yhä.
Ei pidetty yhteyttä muutamaan kuukauteen, muutettiin molemmat eri paikkakunnille. Kerran yritin ottaa yhteyttä, ei mitään vastausta. Yritin lopettaa hänen ajattelemisen, silti oli joka päivä mielessä ja lopulta oli kuukautta myöhemmin pakko lähettää pidempi viesti jossa ystävällisesti ja maltallisesti onnistuin avautumaan asiasta. Sain vastauksen viestiin ja hän jopa sanoi että hänellä on ollut ikävä myös minua.
Nähtiin, olin hänen luonaan pari päivää ja minulla oli mukavaa. Poika sanoi että juttu exän kanssa on ohi, muuta kautta sain tietää että he olivat olleet yhdessä vielä paria viikkoa aiemmin. Jonkunlaista on/off-juttua ollut ilmeisesti pari vuotta. Aika hankala kivulias suhde. Tykkäsin olla pojan kanssa mutta koko ajan on sellainen olo että oon vaan edelleenkin se jonka avulla yrittää päästä yli exästä. Tai se välitilasuhde vaan.
Sen jälkeen ei olla nähty. Asutaan aika kaukana toisistamme siis eikä pysty näkemään usein. Ollaan pidetty yhteyttä, minun aloituksesta aina. Oon yrittänyt pitää etäisyyttä koska vihaan itsekin sellasia perässäroikkujia enkä todellakaan haluaisi olla samanlainen. Onnistuin pitämään melken viikon taukoa yhteenotossa. Aina oon toivonut että se ottaisi minuun yhteyttä, mutta eihän se koskaan.
Pari päivää sitten kysyin että haittaako sinua että koko ajan sulle juttelen ja vastaus oli että ei tietenkään. Kyselin siinä muutenkin kaikenlaista ihan suoraan ja sain vastauksia (ei ole palaamassa yhteen exän kanssa, haluaa yhä nähdä minua) mutta silti oli koko ajan sellainen olo että se puhuu vaan paskaa.
Tää on silleinkin hankala tilanne että oon lähdössä ulkomaille töihin pariksi kuukaudeksi eli määrittelemättömäksi ajaksi vielä. Poika on puhunut että tulisi moikkaamaan minua sinne, ehkä vähän pidemmäksikin aikaa kuin vaan lomaviikoksi, mutta päässäni ajattelen että sekin on ihan paskapuhetta.
Vaikka häntä pojaksi sanon, on hän jo mies itseasiassa. Täyttää kohta 27. Minä olen 22 eli hieman nuorempi kun hän mutta ei meidän ikäero todellakaan tunnu mitenkään ylitsepääsemättömältä ja suurelta koska eihän se nyt ole. Olen kuitenkin kokemattomampi kun hän. En ole paljoa suhteillut elämäni aikana, ihastun yleensä voimakkaasti mutta ennen tätä en ole uskaltanut olla kauhean suora tunteistani ja olen usein luovuttanut lannistuneena. Tällä kertaa en haluaisi luovuttaa vaikka tuntuu että kaikki tapahtumat on meidän suhdetta vastaan. Ja vaikka en todellakaan ole varma meidän yhteensopivuudesta. En vaan pysty laskemaan irti.
Hän on kauhean herttainen ja huomaavainen ja vähän herkkäkin. Oon aina ihan turhautuneena hänen kanssaan kun erossa ollaan mutta sitten kun ollaan yhdessä, en vaan pysty olemaan vihainen. Ei hän paljon tunteitaan ilmaise ja koko ajan saa miettiä että mitäköhän se nyt miettii ja tuntee, sitten se saattaa silittää hiuksia tai tehdä jotain muuta herttaista ja taas minua viedään.
Olisi kiva kuulla neuvoja sekä muiden kokemuksia samanlaisista tilanteista. Vaikka koko kirjoitusta läpilukiessa tuli itsellekin sellainen olo (mikä olo on siis ollut koko ajan mutta mitä en halua uskoa) että minua käytetään vaan hyväksi, että täytyisi lopettaa koko juttu koska ei se johda mihinkään muuhun kun siihen että tulee sattumaan pahemmin.
Oon yrittänyt puhua rehellisesti hänelle kaikesta ja hän vastailee niukasti mutta suoraan mutta silti minua kaihertaa koko ajan - varsinkin se exä siellä taustalla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ensinnäkin, ton kaverin iällä ja sillä, et sä oot suht. kokematon, ei ole tossa asiassa juuri merkitystä, koska enemmän on kiinni oman järjen käytöstä, miten toimii. Hän on ehkä jossain määrin kokeneempi, mutta toisaalta ei taas vieläkään ole tajunnut jutun juonta, jos ei edes itse tiedä onko suhteessa vai eikö. SIlti on varattu tiiviisti, vaikka menis huonostikin, ei osaa tai halua lopettaa ja ei silti osaa sun kanssa olla ystävä, vehtaa jotain ihmeellistä, lupailee ja puhuu omiaan. Repii sua, tyttöystäväänsä ja itseensäkin varmasti tuolla, vaikka tietää varmasti mitä ajattelet, lämmittelee moneen suuntaan ja sinähän annat sen tehdä. Ei kannattaisi.
Että se siitä "kokeneisuudesta". Exä on varmasti yhtä inhottavassa tilanteessa. Poika vehtaa sinne ja tänne osaamatta olla kaveri muiden tyttöjen kanssa. Varmaan antaa sinnekin ymmärtää enemmän, kuin onkaan tai välillä ehkä onkin tosissaan, mut välillä taas ei. Lähinnä säälittää toisenkin puolesta. Ja kumpikaan, sinä ja tää hänen exä ei osaa sanoa, että nyt loppu, että en katsele tuollaista. Eikä toinen sitäpaitsi ole osoittanut mitään aitoja tunteita sua kohtaan, ei sanoilla eikä teoilla. Tyhjiä puheita, paskanjauhantaa ja lupauksia ei tietenkään lasketa, varsinkin kun toinen on varattu! Ja jos sä olet vielä ylikiltti, kuten sanoit, ettet pysty oleen edes vihainen toisen ala-arvoisesta pyörittämisestä, niin sehän on ihan selvä, et ikävyyksiä sä kerjäät vain toisesta. Tollaset jätkät hakee ne kiltit tytöt, jotka sietää mitä vain, ja sit alkaa se ihana piirileikki, mistä ei tule koskaan loppua jos siitä ei tee loppua.
Olet siinä oikeessa, et mitään kovin fiksua tossa ei ole, eikä siitä tule. Lopeta hyvän sään aikana, jos vielä ymmärrät.
Pitäisin ongelmana tuota, että asutte kaukana toisistanne. Oikeastaan edellytyksiä normaalille seurustelulle ei ole. Olet lisäksi lähdössä ulkomaille, jossa sinun on hyvä keskittyä siihen juttuun.
Tuo ex-juttu on myös hankala. Et oikein mistään voi tietää, onko heidän juttunsa ohi. Jos asuisitte samassa kaupungissa ja teillä olisi yhteisiä tuttuja, asia selviäisi aika pian.
Itselläni on sellainen tilanne, että mies aluksi kovasti halusi tutustua minuun. Lähennyimme vauhdilla ja ehdimme puhua useista tärkeistä asioista. Hänellä on sekava ja vaikea suhde takana, mutta silti selvästi tekemisissä exän kanssa (viestejä ainakin). Hän vakuutti minulle, että juttu on ohi, eikä hän halua palata siihen, vaan haluaa elämäänsä uuden sivun.
Kuitenkin kävi niin, että satuin törmäämään baarissa häneen ja siellähän se ex riehui mukana. "Pariskunta" paineli pihalle riitojensa saattelemana. Minulle mies kävi sitä ennen "vakuuttelemassa" tunteitaan minua kohtaan.
Olisi kiva uskoa, mutta ei ole miehestä kuulunut sen jälkeen. Sanoin hänelle jo monta kuukautta sitten, että selvittää suhteensa ja tunteensa kunnolla ennenkuin alkaa lähestyä minua, en halua olla mukana missään sekavissa suhteissa.
On se rehellisyys niin vaikeaa toisille. Vaikka epäselvästi toimimalla satuttaa toista paljon enemmän.
Itse ehdin jo menettää sydämeni hänelle.
joo höpö höpö. Ei aidosti voi menettää mitään, jos tunnustaa, että mikä on oma kuvitelma toisesta ja mikä on totuus, että ei siinä sillä tavalla voi pettyä toiseen, korkeintaan omiin kuvitelmiinsa. En usko, et sä mitään aitoa olet menettänyt, korkeintaan päässyt eroon tarpeeks ajoissa kaikenlaisista ongelmista, mitä tuo tietäis.
Eikä ylipäätään tarvi tietää edes, mikä se kuvio on, riittää kun tietää, ettei toisella ole puhtaat jauhot pussissa, se, mitä siellä on, ei varmaan sen jälkeen kiinnosta edes. Sehän se riittää, että tietää, että toinen on selvillä vesillä. Muulla ei väliä. Eli etsi mieluummin sellainen.
Mitä sillä on väliä, mitä se on, pääasia kuitenkin että jotain.
Kiitoksia kommenteista kaikille. Auttaa lukea muiden mielipiteitä asiasta. Omassa päässä ajatukset yleensä kiertää vaan niitä samoja ratoja ja aina kun päätyy tulokseen joka ei ole niin miellyttävä, niin tekee mieli kiertää uutta ympyrää ja pakottaa itsensä tulokseen joka kuulostaa itsestä paremmalta.
Se on totta, että olen päässäni jonkunlaisia kuvitelmia rakentanut ja niiden toteutumattomuuteen olen pettynyt. Tiedän kyllä millainen tämä ihminen on josta pidän mutta ne negatiiviset asiat on ollut helpompi lakaista maton alle ja leikkiä että niitä ei ole tai että ne kyllä helpottavat ajan myötä. Mikä on aivan typerää kuvittelua ja mielikuvitusmaailmoissa leikkimistä.
Olen monesti sanonut itselleni että jos hän oikeasti välittäisi minusta, hän kohtelisi minua paremmin. Siitä ei nyt päästä mihinkään. Nyt on taas vakaa tahto olla pitämättä mitään yhteyttä ja toivon että se kestää. Se on jännä että vaikka tietää ettei ole yhtään hyvässä tilanteessa, niin silti siitä on hankala laskea irti. Toivon mukaan helpottaa viimeistään siinä vaiheessa kun lähden ulkomaille.
"Eikä ylipäätään tarvi tietää edes, mikä se kuvio on, riittää kun tietää, ettei toisella ole puhtaat jauhot pussissa, se, mitä siellä on, ei varmaan sen jälkeen kiinnosta edes." Kiitos tuosta. Tuon yritän pitää ohjenuorana. :D