Älytöntä

Olimme työpaikkani virkistysmatkalla saunomassa poikien kanssa, kun huomasimme kaverimme ottaneen tatuoinnin. Epäselvästä kuvasta ei saanut selvää, joten kysyimme mitä se esittää?

Hän vastasi sen olevan oman koiran kuva. Kun siitä joskus aika jättää, siihen tulee myös päivämäärä.

Kyllä me naurettiin, siis ei voi olla totta.

Takuulla miettii kaveri seuraavan kerran kenelle töherryksensä näyttää. Ehkä kuitenkin kunnon valokuva kertoisi enemmän, jos suhde eläimeen on noin läheinen.
1233405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 123

Vanhimmat

Tasosi on laskenut. Taannoinen Narttu-provosi oli provokatiivisempi. Tämän voi ottaa lähes todesta, joskin tuolloin herää lähinnä ihmetys siitä, millaisia "kaveri"suhteet työpaikallasi (?) ovat. Itselläni kun ei ainakaan ole mitään tarvetta loukata tatuointeja ottaneita kavereitani.

Mutta parhaasi yrität. Ehkä tästäkin avauksesta lähtee kunnon tappelu. Saadaan vähän menoa tälle palstalle.

Äänestä
  • avaus oli kyllä tätä parempi mutta kyllä tästäkin luultavasti joku vetää herneen nenään, merkit on jo nähtävissä :)

    Äänestä

  • vaan kertoa totuuksia elävästä elämästä. Minkä minä sille voin, että tatuoinnit aiheuttavat huvittavia tilanteita?

    Äänestä

Olin erään naisen kans saunassa. Nainen kysyi mikä sinulla on tuolla jalkojenvälissä ja mitä sille on tapahtunut. Kerroin että se on minun kalu. Nainen purskahti nauruun ja juoksi saunasta ulos. Aikansa pihalla naurettuaan nainen tuli vedet silmissä takaisin saunaan ja sanoi ettei ole eläissään nähnyt noin onnetonta piliä. Kuulemma joillakin itäsakalaisilla urheilijanaisillakin on isompi kalu. Sitten heitti minulle pyyhkeen ja sanoi että jatkossa pidät tuota siinä ns. pilisi edessä. Sanoi ettei kestä enää toista kertaa samanlaista naurukohtausta. Suositteli minua hankkimaan silikonitissit, minulla olisi kuulemma hyvät mahdollisuudet pärjätä naisena. Miestä minusta ei kuulemma saisi leikkauksellakaan tehtyä. Kieltämättä tuntui pahalle mutta tarkemmin ajateltuna nainen oli ihan oikeassa. En ole koskaan tuntenut itseäni mieheksi.

Äänestä
  • tule mieleesi että tälläinen aloittajan feikkaaminen voisi olla vielä typerämpää kuin avauksen tehneen aloitus? Älä anna tatuoiduista tarpeettomasti tyhmempää mielikuvaa ihmisten silmissä :(

    Äänestä

  • Eikö.. kirjoitti:

    tule mieleesi että tälläinen aloittajan feikkaaminen voisi olla vielä typerämpää kuin avauksen tehneen aloitus? Älä anna tatuoiduista tarpeettomasti tyhmempää mielikuvaa ihmisten silmissä :(

    Tuskin kukaan ajatteluun kykeneväinen mittaa tatuoitujen älykkyyttä tämän palstan perusteella.

    Äänestä

  • Tatuoidut pauhaavat jo vihaisina.

    Äänestä

  • Eikö.. kirjoitti:

    tule mieleesi että tälläinen aloittajan feikkaaminen voisi olla vielä typerämpää kuin avauksen tehneen aloitus? Älä anna tatuoiduista tarpeettomasti tyhmempää mielikuvaa ihmisten silmissä :(

    tähän asiaan, että negatiivisten asioiden kertominen aiheuttaa joillekin lukijoille hetkellisen järjen menetyksen, mutta toisen nimimerkin omiminen on kyllä tavattoman lapsellista. Jos joku haluaa olla naiivi, niin siitä vaan. Viimeksi feikkaaja sai ainakin ryöpytystä enemmän "omilta" tatskapelleiltä, joten luulisi tekevän joitakin johtopäätöksiä?

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    Tatuoidut pauhaavat jo vihaisina.

    me tiedämme, että sydämeesi ja sieluusi sattuu, mutta älä pura vihaasi hakkaamalla näppäimistöä.

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    tähän asiaan, että negatiivisten asioiden kertominen aiheuttaa joillekin lukijoille hetkellisen järjen menetyksen, mutta toisen nimimerkin omiminen on kyllä tavattoman lapsellista. Jos joku haluaa olla naiivi, niin siitä vaan. Viimeksi feikkaaja sai ainakin ryöpytystä enemmän "omilta" tatskapelleiltä, joten luulisi tekevän joitakin johtopäätöksiä?

    Ryömi takaisin sinne luolaan kaltaistesi tatuoimattomien pellejen seuraan.

    Äänestä

  • kondom jones kirjoitti:

    hauska

    Äänestä

  • et edes ole kirjoitti:

    hauska

    En ala hauskuudessa edes kilpailemaan kestotrolli tom jonesin kans. Sitä ei päihitä edes nelosen Krisse.
    Mitä yhteistä on blondilla ja tom jonesilla?

    Molemmilla liikkuu korvien välissä jotain vain silloin kun imee munaa...

    Äänestä

  • paska haisee banjot soi kirjoitti:

    En ala hauskuudessa edes kilpailemaan kestotrolli tom jonesin kans. Sitä ei päihitä edes nelosen Krisse.
    Mitä yhteistä on blondilla ja tom jonesilla?

    Molemmilla liikkuu korvien välissä jotain vain silloin kun imee munaa...

    huutelee, onko mukavaa?

    TROLLI, TROLLI TROLLI

    PROVO, PROVO, PROVO

    Äänestä

  • se siellä kirjoitti:

    huutelee, onko mukavaa?

    TROLLI, TROLLI TROLLI

    PROVO, PROVO, PROVO

    Tämä peräkammarinpoika on se joka kustantaa veroilla sinun elämisesi. Huomenna on taas tilipäivä ja verokassaan kilahtaa sen verran että voit taas muutaman päivän loisia täällä ja vittuilla työssäkäyville.

    Äänestä

  • kondom jones kirjoitti:

    Ryömi takaisin sinne luolaan kaltaistesi tatuoimattomien pellejen seuraan.

    siitä hankkimastasi tatuoinnista? Kerron sinulle, että tatuoimattomia löytyy sentään vielä tatuoituja enemmän. Tunnetko suurta yhteenkuuluvuutta kaikkien kanssa, jotka ovat tatskanneet itsensä?

    Äänestä

kyseessä Toni niminen mies?

Äänestä
  • että kyseessä on Jussi-niminen heppu, jonka nimi oikeesti on Jussi, ei siis mikään Juhani tai Juha.

    Äänestä

Kerankin samaa mieltä, kuka saatanan tollo ottaa jonkun vitun haukun kuvan ihoonsa. Olisi pistänyt vähän iskevämmän provon oltas päästy kinaan, tää on aika löysä. Ihan noin muuten kyselen et sunkan vaan liipannut kyrpiä poikien kanssa suihkussa, katos mä saunon mies tai nais porukassa tai sitten yksin.

Äänestä
  • En minä nyt kuitenkaan muiden nähden suihkussa ala poikien kanssa touhuamaan. Ainoastaan luotettavan henkilön kanssa kahden. Se voi olla joko nainen tai sitten mies. Minä olen avarakatseinen ihminen, ainakin seksuaalisesti. Vaikka en tatuointeja hyväksykään niin miesten välinen seksi on kuitenkin minulle ihan luonnollista. Kirjoituksestasi paistoi läpi ahdasmielisyys, ilmeisesti homoseksuaalisuus on sinulle joku tabu. En voi sietää ahdasmielisiä ihmisiä.

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    En minä nyt kuitenkaan muiden nähden suihkussa ala poikien kanssa touhuamaan. Ainoastaan luotettavan henkilön kanssa kahden. Se voi olla joko nainen tai sitten mies. Minä olen avarakatseinen ihminen, ainakin seksuaalisesti. Vaikka en tatuointeja hyväksykään niin miesten välinen seksi on kuitenkin minulle ihan luonnollista. Kirjoituksestasi paistoi läpi ahdasmielisyys, ilmeisesti homoseksuaalisuus on sinulle joku tabu. En voi sietää ahdasmielisiä ihmisiä.

    Miksi et voi antaa keskustelun sujua Jonesin määrämässä tahdissa? Häiritseekö sinua todellakin noin paljon? Sinut on tavattoman helppo tunnistaa, et osaa kirjoittaa yhtä hyvin kuin the real tom jones. =(

    Äänestä

  • Nau Nau kirjoitti:

    Mikä vitun jumala tuo tom jones on? Se ei määrää täällä yhtään mitään, eikä missään muuallakaan. Jos tässä viestiketjussa on jotain mikä ei tomppapoikaa tai sua miellytä, voit klikata itsesi jollekin toiselle saitille. Minä en hypi sinun tai jonkun vanhan peräkammaripojan pillin mukaan.

    Äänestä

  • tom jones of finland kirjoitti:

    Mikä vitun jumala tuo tom jones on? Se ei määrää täällä yhtään mitään, eikä missään muuallakaan. Jos tässä viestiketjussa on jotain mikä ei tomppapoikaa tai sua miellytä, voit klikata itsesi jollekin toiselle saitille. Minä en hypi sinun tai jonkun vanhan peräkammaripojan pillin mukaan.

    kenenkään pillin mukaan. Voisit käyttäytyä edes kerran niin kuin mies käyttäytyy. Edes kerran, kulti, pusi. =)

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    En minä nyt kuitenkaan muiden nähden suihkussa ala poikien kanssa touhuamaan. Ainoastaan luotettavan henkilön kanssa kahden. Se voi olla joko nainen tai sitten mies. Minä olen avarakatseinen ihminen, ainakin seksuaalisesti. Vaikka en tatuointeja hyväksykään niin miesten välinen seksi on kuitenkin minulle ihan luonnollista. Kirjoituksestasi paistoi läpi ahdasmielisyys, ilmeisesti homoseksuaalisuus on sinulle joku tabu. En voi sietää ahdasmielisiä ihmisiä.

    puppelipoika tänne väliin tunkee. On se vaan ihme, kun kaiken maailman hörhöt herää yhdestä nimimerkistä. On kuin punainen vaate joillekin tallajille. Merkillistä?

    Äänestä

  • Nau Nau kirjoitti:

    Miksi et voi antaa keskustelun sujua Jonesin määrämässä tahdissa? Häiritseekö sinua todellakin noin paljon? Sinut on tavattoman helppo tunnistaa, et osaa kirjoittaa yhtä hyvin kuin the real tom jones. =(

    Taidat ottaa tämän vähän liian vakavasti. Olet ehkä uusi tällä palstalla. Ei tämä ole mitään keskustelua, tämä on kaikinpuolista vittuilua. Yritin aikanaan itsekin kirjoitella tänne järkeviä, mutta huomasin aika nopeasti, että ainoat keskustelut syntyivät lapsellisista provoavauksista. Asialliset tatuointikeskustelut tapahtuvat aivan toisilla foorumeilla.

    mitään asiallisuutta, joten olet kaikin puolin samanlainen kuin muutkin palstan kirjoittajat.

    "Yritin aikanaan itsekin kirjoitella tänne järkeviä"

    Varmaan joskus kauan sitten koska haku ei enää löytänyt yhtään järkevää kirjoitustasi, ainoastaan lapsellista paskaprovoa jota olet suoltanut jo muutaman vuoden.

    "Asialliset tatuointikeskustelut tapahtuvat aivan toisilla foorumeilla"

    Totta. Sellaisilla joihin pitää rekisteröityä ja joista lentää pihalle paskaprovoilun takia. Siksi sinä olet nykyään täällä.

    "Ei tämä ole mitään keskustelua, tämä on kaikinpuolista vittuilua"

    Hyvä että itsekin myönnät kirjoituksesi vittuiluksi, ja niihin saat vastauksena vittuilua.

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    En minä nyt kuitenkaan muiden nähden suihkussa ala poikien kanssa touhuamaan. Ainoastaan luotettavan henkilön kanssa kahden. Se voi olla joko nainen tai sitten mies. Minä olen avarakatseinen ihminen, ainakin seksuaalisesti. Vaikka en tatuointeja hyväksykään niin miesten välinen seksi on kuitenkin minulle ihan luonnollista. Kirjoituksestasi paistoi läpi ahdasmielisyys, ilmeisesti homoseksuaalisuus on sinulle joku tabu. En voi sietää ahdasmielisiä ihmisiä.

    En ole ahdasmielinen, homous on koko perheen ilo josta tulee nauttia kun on mahkuja. Sitten vaan sisu esinahan alle niin maistuu paljo paremmalle ja ilo irti mies porukalla.

    Äänestä

  • sinun vastauksesta kirjoitti:

    mitään asiallisuutta, joten olet kaikin puolin samanlainen kuin muutkin palstan kirjoittajat.

    Vastauksessani oli kaksi hyvin asiallista neuvoa. Väännän ne vielä rautalangasta:

    1) Tälle palstalle ei kannata tulla kovin vakavin mielin.

    2) Asialliset tatuointikeskustelut löytyvät asiallisilta tatuointifoorumeilta.

    Äänestä

  • Rigas kirjoitti:

    En ole ahdasmielinen, homous on koko perheen ilo josta tulee nauttia kun on mahkuja. Sitten vaan sisu esinahan alle niin maistuu paljo paremmalle ja ilo irti mies porukalla.

    Olet takuulla mies minun makuun. Tein siis aikoinaan oikean valinnan kun lähdin suklaalinjalle. Tai valinta tuli oikeastaan naisten puolelta, kun ei saanut pillua edes rahalla, niin otetaan sitten kullia poskeen, sitä saa ilmankin.

    Äänestä

  • repesin totaalisesti, kiitos kirjoitti:

    "Yritin aikanaan itsekin kirjoitella tänne järkeviä"

    Varmaan joskus kauan sitten koska haku ei enää löytänyt yhtään järkevää kirjoitustasi, ainoastaan lapsellista paskaprovoa jota olet suoltanut jo muutaman vuoden.

    "Asialliset tatuointikeskustelut tapahtuvat aivan toisilla foorumeilla"

    Totta. Sellaisilla joihin pitää rekisteröityä ja joista lentää pihalle paskaprovoilun takia. Siksi sinä olet nykyään täällä.

    "Ei tämä ole mitään keskustelua, tämä on kaikinpuolista vittuilua"

    Hyvä että itsekin myönnät kirjoituksesi vittuiluksi, ja niihin saat vastauksena vittuilua.

    Ok ok. En ole avauksen tehnyt tomppa, vaan feikkitomppa. Kirjoitin tänne aikanaan rekisteröidyllä nimimerkillä, kunnes huomasin homman turhaksi. En epäile, etteikö oikea tomppa olisi provonnut täällä jo vuosia.

    Mm. täällä on kunnon keskustelua:

    http://www.tattoodles.com/forum/viewforum.php?f=1&sid=9c9a77e954991b671d42067c37b995c2

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    Olet takuulla mies minun makuun. Tein siis aikoinaan oikean valinnan kun lähdin suklaalinjalle. Tai valinta tuli oikeastaan naisten puolelta, kun ei saanut pillua edes rahalla, niin otetaan sitten kullia poskeen, sitä saa ilmankin.

    Mikään ei ole sen kauniinpaa kuin kahden raavaan miehen rakkaus. Perse vitun orjana on hyvä olla.

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    Ok ok. En ole avauksen tehnyt tomppa, vaan feikkitomppa. Kirjoitin tänne aikanaan rekisteröidyllä nimimerkillä, kunnes huomasin homman turhaksi. En epäile, etteikö oikea tomppa olisi provonnut täällä jo vuosia.

    Mm. täällä on kunnon keskustelua:

    http://www.tattoodles.com/forum/viewforum.php?f=1&sid=9c9a77e954991b671d42067c37b995c2

    Minäkään en ole oikea tomppa vaan feikkitomppa, vai olinkohan minä se joka ei ollut kumpaakaan vaan joku anonyymi vastaaja, ehkä feikki sellainen. Tiedätkö mitä tomppa, tai feikkitomppa, minä olen nyt ihan pyörällä päästäni enkä enää tiedä kuka minä olen ja kuka sinä olet. Mitäköhän meidän nyt pitäisi tehdä? Tuntuu että nyt tarvitaan asiantuntijan apua.
    www.mielenterveysseura.fi

    Sinullahan on jo tuosta pitkäaikaista kokemusta. Onko siellä pätevää apua? Tai älä vastaa. Kyllä noista viime vuosien provoista on jo selvinnyt ettei tuolta mitään apua löydy...

    Äänestä

  • feikki tom jones kirjoitti:

    Minä todellakin olen feikki, enkä myöskään tarvitse mielenterveyspalveluita. Hae kirjoitukset nimimerkillä cubist_sky, niin huomaat että yritin, ennen kuin kärsivällisyys loppui.

    Kehotan myös katsomaan edellä antamaani linkkiä, on meinaan tasokasta keskustelua.

    Äänestä

  • tom jones (feikki) kirjoitti:

    Minä todellakin olen feikki, enkä myöskään tarvitse mielenterveyspalveluita. Hae kirjoitukset nimimerkillä cubist_sky, niin huomaat että yritin, ennen kuin kärsivällisyys loppui.

    Kehotan myös katsomaan edellä antamaani linkkiä, on meinaan tasokasta keskustelua.

    Ihmettelen että jos kerran olet yrittänyt pitää tasokasta keskustelua yllä, niin oikeuttaako se nyt sitten sinua raakumaan ja feikkaamaan aloittajaa kuin rääväsuu teinipoika?

    Äänestä

  • en löytänyt? kirjoitti:

    Ihmettelen että jos kerran olet yrittänyt pitää tasokasta keskustelua yllä, niin oikeuttaako se nyt sitten sinua raakumaan ja feikkaamaan aloittajaa kuin rääväsuu teinipoika?

    palstalla on niin paljon katkeruutta avauksen tehnyttä kohtaan, koska poikkeuksetta hänen avaukset onnistuvat herättämään keskustelua. Jotkut tribaali ja perhosaiheiset avaukset eivät välttämättä saa lukijoiden kommentteja :D

    Äänestä

  • selvää päivää kirjoitti:

    palstalla on niin paljon katkeruutta avauksen tehnyttä kohtaan, koska poikkeuksetta hänen avaukset onnistuvat herättämään keskustelua. Jotkut tribaali ja perhosaiheiset avaukset eivät välttämättä saa lukijoiden kommentteja :D

    yksinäisiä jotka ihan oikeesti haluaisivat keskustella. he feikkaavat aloittajaa että saavat edes yhden vastauksen viestiinsä

    Äänestä

Pitäisikö minun tatuoida kaikki kissat, marsut ja kotieläimet nahkaani? Eläimistä voi pitää ihan aidosti ilman, että niistä aletaan mitään muistomerkkejä tatuoinneilla tekemään.

Äänestä
  • kotikissa, mutta ei ihan heti tulisi mieleen tatuointia sen vuoksi ottamaan. Lemmikkieläimistä välittämisen ja kunnioittamisen voi osoittaa huolehtimalla siitä, eikä suinkaan aloittamalla mitään koko loppuelämän kestävää palvontaa.

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    kotikissa, mutta ei ihan heti tulisi mieleen tatuointia sen vuoksi ottamaan. Lemmikkieläimistä välittämisen ja kunnioittamisen voi osoittaa huolehtimalla siitä, eikä suinkaan aloittamalla mitään koko loppuelämän kestävää palvontaa.

    Kun vielä muistettaisiin huolehtia lähimmistä ihmisitä yhtä hyvin kuin eläimistä, vanhukset ja lapset kaivaapat huomiota siinä missä jokin KOIRAKIN.
    Sulla on näköjään oma ystäväpiiri täällä, lueskelin noita muita vastauksia hymyillen.

    Äänestä

  • tyttö maalta kirjoitti:

    on pakko näitä viestejä lukea. Ei silti meinaa aina pokka pitää, sen verran tosissaan jotkut tämän touhun ottavat, heh. Lähimmäisistä huolehtimen on ihmisyyttä, se on tärkeä asia.

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    on pakko näitä viestejä lukea. Ei silti meinaa aina pokka pitää, sen verran tosissaan jotkut tämän touhun ottavat, heh. Lähimmäisistä huolehtimen on ihmisyyttä, se on tärkeä asia.

    Tarjoilet vähän niinku sirkushuveja lukijoille :)

    Äänestä

  • Mutta kun nyt vain on niin, että Suomessa jokaisella täysi-ikäisellä on oikeus ottaa juuri sellainen kuva, joka itseä miellyttää. Ei auta yhtään, että asiasta itketään täällä. Sitä paitsi, mikä vika koiratatuoinnissa on? Olisiko esimerkiksi fotorealistinen matoja pursuava pääkallo parempi ajatus?

    Sinulla ei taida olla tatuointeja.

    Äänestä

  • tyttö maalta kirjoitti:

    Tarjoilet vähän niinku sirkushuveja lukijoille :)

    viestisi jälkeen nyt on hyvä mennä nukkumaan, aikainen herätys huomenna. Kohta sieltä alkaa kuitenkin joku kirjoitella nimissäni viestejä, tiedät etteivät ole minun. Oli mukava tarinoida kanssasi, hyvää yötä.

    Äänestä

  • tyttö maalta kirjoitti:

    Tarjoilet vähän niinku sirkushuveja lukijoille :)

    Fantasioin opettajani puujalasta.
    Oonko terve?

    Äänestä

  • hölmö joonas kirjoitti:

    Mutta kun nyt vain on niin, että Suomessa jokaisella täysi-ikäisellä on oikeus ottaa juuri sellainen kuva, joka itseä miellyttää. Ei auta yhtään, että asiasta itketään täällä. Sitä paitsi, mikä vika koiratatuoinnissa on? Olisiko esimerkiksi fotorealistinen matoja pursuava pääkallo parempi ajatus?

    Sinulla ei taida olla tatuointeja.

    koiran perseestä

    Äänestä

  • on ihan kirjoitti:

    koiran perseestä

    Kaikki saatanan kissat ja koirat pitäis laittaa katiskaan ja upottaa itämereen, vittuun ihmisten haitoilta.

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    kotikissa, mutta ei ihan heti tulisi mieleen tatuointia sen vuoksi ottamaan. Lemmikkieläimistä välittämisen ja kunnioittamisen voi osoittaa huolehtimalla siitä, eikä suinkaan aloittamalla mitään koko loppuelämän kestävää palvontaa.

    tatuointia lemmikistäni. Mutta jos joku ottaa, onko se niin häiritsevä ja omituista, että siitä täytyy perustaa keskustelu nettiin?
    Koiratatuointi on ehkä vähän kummallinen, mutta en ainakaan itse saisi siitä oikein nettikeskustelua aikaan.

    Äänestä

  • ottaisi kirjoitti:

    äläkä ihmettele, eikös tämä ole parasta keskustelua mitä tatuointipalstan koko etusivulla on?

    Äänestä

olen harkinnut muistoksi oman lapsen nimitatuoitia, mutta en koskaan koiran. Ja vielä kuvan kanssa, huh. Muuttuuhan se koirakin koko ajan kasvaessaan aivan kuten ihminen. Moneen junaan on lähtijöitä, mutta jotkut jäävät ikävä kyllä asemalla.

Äänestä
  • nyt ihan tosissanne ottako tälläista provoa.

    Äänestä

  • Rolberi kirjoitti:

    nyt ihan tosissanne ottako tälläista provoa.

    Rigas tykitti ja tomppa lähti niin aina ennenkin.

    Äänestä

  • Rigas kirjoitti:

    Rigas tykitti ja tomppa lähti niin aina ennenkin.

    En vastannut yhteenkään viestiisi, tiedän että sinua jurppii. Koeta kestää.

    Äänestä

  • on todella eläimellistä, jos aletaan omaan nahkaan leimamaan Mustin kuvia. Olisitpa vielä nähnyt millainen kuva.

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    En vastannut yhteenkään viestiisi, tiedän että sinua jurppii. Koeta kestää.

    Kapasiteettisi ei riitä, siksi et vastaa. Muita voit pitää pellenä mut muo et.

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    on todella eläimellistä, jos aletaan omaan nahkaan leimamaan Mustin kuvia. Olisitpa vielä nähnyt millainen kuva.

    Ok, tomppa on siis totaalisen ääliön lisäksi myös paska kaveri. Et kunnioita edes kaverisi päätöksiä vaan oikein naurat? (oletan siis että jotenkin tunsit tähän saunaporukkaan kuuluneet henkilöt) Eipä mitään, yksi säälittävä asia sinussa lisää, lista kasvaa. ;D Sitten taas, tämä lienee vaan tätä naurettavaa satuilua, mikä toisaalta tekee sinusta vieläkin typerämmän kun mustamaalaat itseäsi valheilla, öhh? o__O

    Itse "aihetta" puiden, realismi-tyyppisiä kuvia en ottaisi koska haluan suht hyvin aikaa kestävän tatskan. Ja toisaalta tuon tyyppinen juttu ei tatskaa huuda. Mutten tuomitse, se on oma päätös, kuten tatuoinnit aina.

    Äänestä

  • RevyFan kirjoitti:

    Suurimmassa osassa tatuoitujen viestejä väitetään, etteivät puhdasihoiset sano mielipidettään suoraan vasten kasvoja. Tämä oli ainakin selvä näyttö harhaluuloistanne. Pari kaveria istua saunassa minun tullessa sinne ja he kysyivät minulta mitä Jussin tatuointi esittää. Sanoin ettei harmainta aavistustakaan. Seuraavaksi saunaan tuli Jussi, joten kysyin häneltä.

    Aikuinen mies kestää kyllä kovankin kriitiikin, oletko sinä täysi-ikäinen? Mikä sinut saa arvostelemaan toisen kirjoittajan paskaksi ääliöksi? Sattuiko sinuun kovin pahasti, että jollekin tatuoidulle nauretaan, eikö niin saa tehdä?

    Äänestä

  • Rigas kirjoitti:

    Kapasiteettisi ei riitä, siksi et vastaa. Muita voit pitää pellenä mut muo et.

    voin tämän kerran armosta vastata sinulle ja kertoa kapasiteettini riittävän vallan mainiosti säälittävälle ihmisille.

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    Suurimmassa osassa tatuoitujen viestejä väitetään, etteivät puhdasihoiset sano mielipidettään suoraan vasten kasvoja. Tämä oli ainakin selvä näyttö harhaluuloistanne. Pari kaveria istua saunassa minun tullessa sinne ja he kysyivät minulta mitä Jussin tatuointi esittää. Sanoin ettei harmainta aavistustakaan. Seuraavaksi saunaan tuli Jussi, joten kysyin häneltä.

    Aikuinen mies kestää kyllä kovankin kriitiikin, oletko sinä täysi-ikäinen? Mikä sinut saa arvostelemaan toisen kirjoittajan paskaksi ääliöksi? Sattuiko sinuun kovin pahasti, että jollekin tatuoidulle nauretaan, eikö niin saa tehdä?

    Kaikki saa sanoa mielipiteensä, toiset ei vaan kestä palaa pinna. Eikä RevyFan ole sun tasoises kirjoittaja se amatööri. Haasta mut saat vastusta, minä kunniotan aina hyviä vastuksia. Nyt vetäsen muutaman IV Karjalan on pikkunen darra, Adios hombre

    Kun ei ole mitään järkevää sanottavaa, nimitellään sitten toista säälittäväksi. Sinun kapasiteetti ei riitä yksinkertaisimpiinkaan asioihin ja se jos mikä on säälittävää.

    Äänestä

  • säälin sinua tompoika kirjoitti:

    Kun ei ole mitään järkevää sanottavaa, nimitellään sitten toista säälittäväksi. Sinun kapasiteetti ei riitä yksinkertaisimpiinkaan asioihin ja se jos mikä on säälittävää.

    tämä minun nimittelyni on, kun vertaa mitä kaikkea jonninjoutavaa roskakirjoittelua olen saanut osakseni. Minun kapasiteettini riittää, vaikka ottamaan kantaa tatuointeihin, sinä itse et pysty edes vastaamaan kysymykseen, miksei saisi olla puhdasihoinen?

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    tämä minun nimittelyni on, kun vertaa mitä kaikkea jonninjoutavaa roskakirjoittelua olen saanut osakseni. Minun kapasiteettini riittää, vaikka ottamaan kantaa tatuointeihin, sinä itse et pysty edes vastaamaan kysymykseen, miksei saisi olla puhdasihoinen?

    Kuka on kieltänyt olemasta puhdasihoinen? Sinulla on siihen täysi oikeus kuten muillakin, eikä myöskään tauointien ottajien tarvi perustella kuviaan kenellekään. Ainakaan minä en ole tilivelvollinen sinulle enkä kenellekään toisellekaan puhdasihoiselle.
    Sinun kapasiteettisi riittää vain tekemään tyhjänpäiväisiä provoja jotka koskee tatuointeja joista sinä et pidä. En minäkään pidä puhdasihoisista, lapsenraiskaajista, rattijuopoista, narkkareista ja sarjamurhaajista, mutta siltikään en tee niistä aloituksia mihinkään keskustelupalstalle, enkä vaadi näiltä tyypeiltä selvitystä siitä miksi tekevät sitä mitä tekevät. Siihen on myös syy: Ei kiinnosta.
    Enkä myöskään vaadi puhdasihoisilta selvitystä siitä miksi vastustavat tatuointeja. Siihenkin on syy: Ei kiinnosta. Koskee myös muitakin asioita. Teen valintani itse, ja jos se ei jollekin sovi, ei ole minun ongelma, eikä muiden ongelmat kiinnosta minua.
    Itse kerjäät täällä osaksesi roskakirjoittelua joten sinun on myös kärsittävä ne. Koska et osaa olla aloittamatta uusia provoja samasta aiheesta, ei sinulla ole myöskään syytä valittaa sitä että saat sitä mitä saat. Kukaan ei pakota aloittamaan uutta provoa toisensa perään.
    Kirjoituksistasi on selkeästi nähtävissä se että sinulla on jonkinlainen mielenterveydellinen ongelma jota sinä et itse havaitse ja sen vuoksi et ole hakenut siihen hoitoa.

    Äänestä

  • eipä paljon kiinnosta kirjoitti:

    Minä en valita asioista, kaikki avaukseni ovat olleet toteamuksia elävästä elämästä. Sinä tässä valitat koko ajan, ei sinun tarvitse lukea yhtään minun avausta, jos se on noin vaikeata.

    Toistat koko ajan , ettei sinua kiinnosta. Ei kiinnosta muiden asiat, et välitä asioista tai ihmistä ja suollat koko ajan lisää tuota soopaa konellasi. Kyllä sinä välität!

    Pelkäätkö kunnon keskustelua, kun vain amatöörejä härnäät?

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    Minä en valita asioista, kaikki avaukseni ovat olleet toteamuksia elävästä elämästä. Sinä tässä valitat koko ajan, ei sinun tarvitse lukea yhtään minun avausta, jos se on noin vaikeata.

    Toistat koko ajan , ettei sinua kiinnosta. Ei kiinnosta muiden asiat, et välitä asioista tai ihmistä ja suollat koko ajan lisää tuota soopaa konellasi. Kyllä sinä välität!

    Sinä vastustat tatuointeja mutta jaksat jatkuvasti kirjoitella viestejä niitä koskien. Taitaa olla niin että pojua kiinnostaa tatuoinnit liikaakin mutta ei ole rahaa eikä uskallusta ottaa sellaista. Miksi muuten jatkuvasti kirjoittelisit aiheesta jos ei kiinnosta.

    Äänestä

  • sinua kyllä kiinnostaa kirjoitti:

    Sinä vastustat tatuointeja mutta jaksat jatkuvasti kirjoitella viestejä niitä koskien. Taitaa olla niin että pojua kiinnostaa tatuoinnit liikaakin mutta ei ole rahaa eikä uskallusta ottaa sellaista. Miksi muuten jatkuvasti kirjoittelisit aiheesta jos ei kiinnosta.

    Sekö että sinulla oli riittävästi rahaa? Näetkö kuinka huvittava olet.

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    Sekö että sinulla oli riittävästi rahaa? Näetkö kuinka huvittava olet.

    Lainaan itseäni: "tauointien ottajien tarvi perustella kuviaan kenellekään. Ainakaan minä en ole tilivelvollinen sinulle enkä kenellekään toisellekaan puhdasihoiselle."

    Meissä on ainakin kaksi selkeää eroa: Se että minulla on tatuointeja ja sinulla ei, ja toinen ero on se että minulla ainakin on rahaa laittaa turhuuksiin, kuten tatuointeihin. Eilisestä palkastani meni osa valtion kassaan joten sinullakin on taas varaa provoilla täällä jonkin aikaa. Mieluiten kyllä käyttäisin ne verorahat mielenterveytesi kuntoutukseen kuin siihen että sinulle maksetaan täällä kirjoittelusta, mutta valitettavasti en ole päättämässä niiden rahojen käytöstä.

    Äänestä

  • jos osaat lukea kirjoitti:

    niin paljoa minun hyvinvoinnistani, sillä se on aivan tarpeetonta. Työpaikaltani kirjoitan tälläkin hetkellä. Aika tulee muuten pitkäksi, sinä olet juuri sopivan yksinkertaista seuraa.

    Myönsit muuten edellisessä viestissäsi tatuointien olevan turhuutta, olemme samaa mieltä ainakin yhdestä asiasta.

    Tottakait se on turhuutta. Eihän ne ole mitenkään välttämättömiä ihmisille. Samoin kuin tupakka, alkoholi, huumeet, moottoripyörät, suurikulutuksiset autot, moottoriveneet ym. Aika monille ne on vain harrastuksia joita ilmankin pärjää. Silti en syyllistä niitä jotka niihin rahoja laittaa. Itsekin vaihdoin pienen japsikotteroni prätkäni viime keväänä maasturiin vaikka nyt suositaan pieniruokaisia ja ympäristöystävällisiä autoja. En tunne mitään syyllisyyttä siitä että kulkupelini kuluttaa kaupunkiajossa noin 20litraa satasella.
    Minä käytän rahani miten käytän eikä se kuulu muille. Ihan hyvin voisin kulkea fillarillakin, mutta enpä kulje. Jos se ei jollekin sovi, niin so what.
    Sama juttu tatuoinneissani. Minä en pakota ketään ottamaan sellaista ja jos minun kuvat häiritsee jotain niin laittakoot silmät kiinni tai menkööt muualle. Minä en piilottele kuviani sen takia että joku ei halua niitä nähdä.

    Äänestä

  • Rigas kirjoitti:

    Kaikki saa sanoa mielipiteensä, toiset ei vaan kestä palaa pinna. Eikä RevyFan ole sun tasoises kirjoittaja se amatööri. Haasta mut saat vastusta, minä kunniotan aina hyviä vastuksia. Nyt vetäsen muutaman IV Karjalan on pikkunen darra, Adios hombre

    LÖRTS LÖRTS LÖRTS!

    Äänestä

  • jom tones kirjoitti:

    LÖRTS LÖRTS LÖRTS!

    Ei tuon tasoista pojua kannata ottaa tosissaan eikä noteerata millään tavalla..

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    Suurimmassa osassa tatuoitujen viestejä väitetään, etteivät puhdasihoiset sano mielipidettään suoraan vasten kasvoja. Tämä oli ainakin selvä näyttö harhaluuloistanne. Pari kaveria istua saunassa minun tullessa sinne ja he kysyivät minulta mitä Jussin tatuointi esittää. Sanoin ettei harmainta aavistustakaan. Seuraavaksi saunaan tuli Jussi, joten kysyin häneltä.

    Aikuinen mies kestää kyllä kovankin kriitiikin, oletko sinä täysi-ikäinen? Mikä sinut saa arvostelemaan toisen kirjoittajan paskaksi ääliöksi? Sattuiko sinuun kovin pahasti, että jollekin tatuoidulle nauretaan, eikö niin saa tehdä?

    Hmm, mielipiteen voi ilmaista myös asiallisesti. Ihan sitä perusjärkeä saa aina käyttää, jos kaveri hommaa jotain mistä en tykkää yhtään, oli se sitten tatska tai auto tai sohva tai mikä vaan, ei mun tartte revetä ja haukkua, voin vaan sanoa ettei ole ihan mun tyyliä tms.

    Olen kyllä täysi-ikäinen. Mikä saa minut arvostelemaan jonkun paskaksi ääliöksi... Se että se sattuu viestiesi nojalla olemaan asian laita? Ja tässä kohtaa ei vaadita mitään asiallisuutta eikä hienotunteisuutta asian ilmaisuun. Minuun ei sattunut, minulla ei vielä ole tatuointia ja kun on, en silloinkaan välitä paskan vertaa kritiikistä koska minulla on syyni tatuoinnin ottamiseen. Itse en toki haukkuisi muita päätöksissään, enkä varsinkaan henkilöitä jotka tunnen. Eikö niin saa tehdä, sitä en tiedä mutta niin ei pitäisi tehdä.

    Mut hei, tuskin ketju kovin kauaa kestää, uutta satua kirjoittamaan, mars mars. xD

    Äänestä

  • jom tones kirjoitti:

    LÖRTS LÖRTS LÖRTS!

    Minä en kirjoittanut tuota, kuten varmaan arvasittekin. Säälittävää. Lörts.

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    niin paljoa minun hyvinvoinnistani, sillä se on aivan tarpeetonta. Työpaikaltani kirjoitan tälläkin hetkellä. Aika tulee muuten pitkäksi, sinä olet juuri sopivan yksinkertaista seuraa.

    Myönsit muuten edellisessä viestissäsi tatuointien olevan turhuutta, olemme samaa mieltä ainakin yhdestä asiasta.

    Hahhaa, työpaikalta, jep jep... xD Ja jos on niin onnettomasti käynyt että sinulla todella on työpaikka, toivottavasti pomosi huomaa matalan työmoraalisi jossain vaiheessa ja potkii sinua persuksille. :D

    Äänestä

  • RevyFan kirjoitti:

    Hahhaa, työpaikalta, jep jep... xD Ja jos on niin onnettomasti käynyt että sinulla todella on työpaikka, toivottavasti pomosi huomaa matalan työmoraalisi jossain vaiheessa ja potkii sinua persuksille. :D

    olen itse se pomo! Saavuin muuten taas työpaikalle, sinä se vaan nukut tatskapellen onnellista unta.

    Äänestä

  • RevyFan kirjoitti:

    Hmm, mielipiteen voi ilmaista myös asiallisesti. Ihan sitä perusjärkeä saa aina käyttää, jos kaveri hommaa jotain mistä en tykkää yhtään, oli se sitten tatska tai auto tai sohva tai mikä vaan, ei mun tartte revetä ja haukkua, voin vaan sanoa ettei ole ihan mun tyyliä tms.

    Olen kyllä täysi-ikäinen. Mikä saa minut arvostelemaan jonkun paskaksi ääliöksi... Se että se sattuu viestiesi nojalla olemaan asian laita? Ja tässä kohtaa ei vaadita mitään asiallisuutta eikä hienotunteisuutta asian ilmaisuun. Minuun ei sattunut, minulla ei vielä ole tatuointia ja kun on, en silloinkaan välitä paskan vertaa kritiikistä koska minulla on syyni tatuoinnin ottamiseen. Itse en toki haukkuisi muita päätöksissään, enkä varsinkaan henkilöitä jotka tunnen. Eikö niin saa tehdä, sitä en tiedä mutta niin ei pitäisi tehdä.

    Mut hei, tuskin ketju kovin kauaa kestää, uutta satua kirjoittamaan, mars mars. xD

    tuossa vieressä on kaltaisesi tatskapellejen tarinoita, ne täällä haukkuvat ja repeävät. Ihan asiallisesti olen kertonut mielipiteeni tatuointi tuherruksista, joista ei edes saa selvää mitä ne esittävät.

    Onko siinä mitään järkeä!

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    tuossa vieressä on kaltaisesi tatskapellejen tarinoita, ne täällä haukkuvat ja repeävät. Ihan asiallisesti olen kertonut mielipiteeni tatuointi tuherruksista, joista ei edes saa selvää mitä ne esittävät.

    Onko siinä mitään järkeä!

    Tuo hemmohan on täysi pelle jolla on selvästi jotain ongelmia. Kaveri jaksaa lässyttää ja kitistä siitä kun jollain muulla on tatuointi/tatuointeja. Kitiseeköhän tuo muillakin sellaisilla foorumeilla joissa keskustellaan sellaisista asioista joita tuo poju itse ei ymmärrä mitään?

    Käsittämätöntä että joku haluaa antaa itsestään tuolla tavalla täydellisen tolvanan kuvan ihan tietoisesti, kai se saa siitä jonkinlaisen tyydytyksen.

    Äänestä

  • raaattooo kirjoitti:

    sinunkaan purkautumisesi ihan täyspäisen kirjoitusta ole. otat aivan turhaan kantaa persoonaan, etkä suinkaan hänen esittämään näkemykseen :(((

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    olen itse se pomo! Saavuin muuten taas työpaikalle, sinä se vaan nukut tatskapellen onnellista unta.

    Minä olen Voldemort. Harry Potter ei tappanut minua, vaikka niin väitetään. BÖHÖHÖÖÖÖ!

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    olen itse se pomo! Saavuin muuten taas työpaikalle, sinä se vaan nukut tatskapellen onnellista unta.

    ..varmaan kun tuhlaat aikaa tällaiseen. Ei taida bisnekset sujua kun täällä roikut. No mitä odottaa tuon kaltaiselta pikkusielulta. Tulin katsomaan miten tätä soopaa jaksetaan jauhaa? Rahamyllyjen pitäs jauhaa työaikana. Tiedoksi sulle vaan.. pikku-pomo.

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    tuossa vieressä on kaltaisesi tatskapellejen tarinoita, ne täällä haukkuvat ja repeävät. Ihan asiallisesti olen kertonut mielipiteeni tatuointi tuherruksista, joista ei edes saa selvää mitä ne esittävät.

    Onko siinä mitään järkeä!

    ...kaltaisesi tatskapellejen...

    ...mielipiteeni tatuointi tuherruksista...

    Jooh, asiallinen kyllä osaat olla. Provosoit kutakuinkin koko ajan.

    Äänestä

  • RevyFan kirjoitti:

    ...kaltaisesi tatskapellejen...

    ...mielipiteeni tatuointi tuherruksista...

    Jooh, asiallinen kyllä osaat olla. Provosoit kutakuinkin koko ajan.

    provosoi? aloittaja vaan on se ainoa tuhma kirjoittaja. voi itku teidän kanssa

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    olen itse se pomo! Saavuin muuten taas työpaikalle, sinä se vaan nukut tatskapellen onnellista unta.

    Tuollaisella aivokapasiteetilla pääsee korkeintaan katuja lakaisemaan, sekin tiukassa valvonnassa ja ohjauksessa. Sinussa on kuitenkin yksi piirre jota yrittältä vaaditaan. Jaksat paneutua aiheeseen etkä luovuta heti hommaa kesken. Jos oikeasti käyttäisit yritystoimintaan saman energian mitä täällä provoamiseen, saattaisit ehkä onnistuakin. Mutta todellisuudessa sinä olet työtön ja tulet sellaisena pysymään.

    Äänestä

  • olet itsesi homo kirjoitti:

    on itse sellainen

    Äänestä

  • kukaan muu kirjoitti:

    provosoi? aloittaja vaan on se ainoa tuhma kirjoittaja. voi itku teidän kanssa

    perseestä, oli kuvia nahassa tai ei.

    Äänestä

  • ollaan- kirjoitti:

    perseestä, oli kuvia nahassa tai ei.

    hra Tomppa heittää avauksen niin kaikki palstan k-päät herää koloistaan näyttämään tyhmyyttään voin minä hullu olla tatuointini kanssa mutta ei tyhmä saa olla.

    Äänestä

  • heti ku kirjoitti:

    tompalle v*ttuilevat ovat tatuoituja???
    Itse en menis tuollaista johtopäätöstä vetämään.

    Äänestä

  • heti ku kirjoitti:

    hra Tomppa heittää avauksen niin kaikki palstan k-päät herää koloistaan näyttämään tyhmyyttään voin minä hullu olla tatuointini kanssa mutta ei tyhmä saa olla.

    Haloo. Tämä on Suomi24 = tasokkaan keskustelun tyyssija.
    Vähän hassua syyttää tatuoituja kettuilusta, kun samaa sontaa on täynnä kaikki muutkin keskustelut. Vai tatuoidutko ne siellä muuallakin kirjoittelevat?

    Äänestä

  • yhyy... kirjoitti:

    Tämä palsta on ihan yliveto!

    Millaista suurta herkkyyttä tatuoitujen sydämissä lainkaan liikkuukaan. Heti kun mainitsee jonkun tatuoinnin olevan pöyristyttävä, täällä suorastaan kiljuen huudetaan aloittajan tietämättömyyttä.

    Millään muulla palstalla ei ole vastaavaa meininkiä, keskustelupalstoilla on tarkoitus keskustella.

    tatuointia pöyristyttävänä jos haluat. Siihen sinulla on oikeus, ole hyvä.

    Äänestä

  • jonkun tyypin kirjoitti:

    tatuointia pöyristyttävänä jos haluat. Siihen sinulla on oikeus, ole hyvä.

    myös oikeus kyseenalaistaa jonkun tyyppiset tatuoinnit?

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    myös oikeus kyseenalaistaa jonkun tyyppiset tatuoinnit?

    Kukas sen sinulta kieltäisi? Nehän on vaan mielipiteitä, eikä niistä pitäis kenelläkään olla syytä ruveta kiistelemään.

    Äänestä

Kyllä sinun aikuisena miehenä pitäisi osata vähän paremmin valita kaverisi...
Jos kerran noinkin läheinen ystävyys-suhde on tuollaiseenkin tyyppiin jolla on tatuointi...
Sen nyt vielä ymmärsin että jotenkin sellaisessa paikassa olet töissä jossa se nuori tyttö "narttu" oli töissä (nyttemmin jo varmaan saanut potkut?)... Siis sehän kai olikin vain tilapäisesti töissä kuten muutkin kelvottomat kansalaiset...
Mutta tämänkertaiseen asiaasi:
Tiesitkö että me tatuoidut usein levitämme ympärillemme paitsi kauhua ja pahennusta myös erilaisia tauteja kuten HIV:tä, hepatiittia, kuppaa ja hinkuyskää ja ties mitä muita hirveyksiä...
Kai ymmärsit siellä saunassa pukeutua umpinaiseen kumipukuun ja desinfioida itsesi huolella poistuttuasi samasta tilasta tämän kaverin kanssa?

Äänestä
  • tatuoinnin olevan, niin henkilökohtainen asia, että ainoastaan tatuoinnin ammattilainen voi neuvoa minkälainen tatointi kenellekin sopii.

    Tiesitkö sinä että kuka tahansa voi kertoa oman mielipiteensä asiaan, myös siitä miltä esim. tuhruiset koiratatuoinnit näyttävät. Ja vaikka se koira olisi, kuinka hienosti tahansa hakattu ihoon päivämäärineen ei siitä tyylikästä mitenkään saa.

    Hyvät ihmiset, on kysymys koirasta!

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    tatuoinnin olevan, niin henkilökohtainen asia, että ainoastaan tatuoinnin ammattilainen voi neuvoa minkälainen tatointi kenellekin sopii.

    Tiesitkö sinä että kuka tahansa voi kertoa oman mielipiteensä asiaan, myös siitä miltä esim. tuhruiset koiratatuoinnit näyttävät. Ja vaikka se koira olisi, kuinka hienosti tahansa hakattu ihoon päivämäärineen ei siitä tyylikästä mitenkään saa.

    Hyvät ihmiset, on kysymys koirasta!

    Tässä pojueele esimerkki "tuhruisesta koiratatuoinnista"
    http://www.tattooart.fi/album/displayimage.php?album=random&cat=0&pos=-164

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    olet todella eläinrakas. Voikohan koiran kanssa mennä naimisiin?

    Sääliitävän vain!

    Olen kertonut oman mielipiteeni ja viesti on, etteivät koiratatuoinnit voi koskaan olla tyylikkäitä.

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    Sääliitävän vain!

    Olen kertonut oman mielipiteeni ja viesti on, etteivät koiratatuoinnit voi koskaan olla tyylikkäitä.

    "Olen kertonut oman mielipiteeni ja viesti on, etteivät koiratatuoinnit voi koskaan olla tyylikkäitä"

    Mitä sitten?

    Äänestä

  • lisätietoa kaipaava kirjoitti:

    "Olen kertonut oman mielipiteeni ja viesti on, etteivät koiratatuoinnit voi koskaan olla tyylikkäitä"

    Mitä sitten?

    "Mitä sitten?"

    Mikä oli viestisi pointti?

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    Sääliitävän vain!

    Olen kertonut oman mielipiteeni ja viesti on, etteivät koiratatuoinnit voi koskaan olla tyylikkäitä.

    Eihän niitä koiratatuointeja tarvitse tyylikkäinä pitääkään. Jos ovat sinusta tyhmiä ja naurettavia niin siihen mielipiteeseen on sinulla täysi oikeus. Se siitä.

    Äänestä

  • ----- kirjoitti:

    Eihän niitä koiratatuointeja tarvitse tyylikkäinä pitääkään. Jos ovat sinusta tyhmiä ja naurettavia niin siihen mielipiteeseen on sinulla täysi oikeus. Se siitä.

    asia tuli jo selväksi, minulla on oikeus kertoa mielipiteeni, että koiratatuoinnit ovat naurettavia.

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    asia tuli jo selväksi, minulla on oikeus kertoa mielipiteeni, että koiratatuoinnit ovat naurettavia.

    tämä koko keskustelu on muutenkin ollut.

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    asia tuli jo selväksi, minulla on oikeus kertoa mielipiteeni, että koiratatuoinnit ovat naurettavia.

    Olisi tullut selväksi kerrallakin. Sinulla on aikaa ojentaa ihmisiä jotka näkevät asiat erilailla kuin sinä, mielestäsi sellaiset ihmiset ovat väärässä. Käytkö myös lehti- elokuva- musiikki- politiikka- ym foorumeilla kertomassa kuinka väärässä ihmiset ovat kun eivät ole samanlaisia minä-olen-aina-oikeassa ihmisiä kuin sinä olet?

    Meitä on moneen junaan...

    Äänestä

  • raaattoooo kirjoitti:

    ovat tärkeitä, pitää kertoa mitä mielt on erilaist asioist, ei voi muute tietää? Etkös sää yritä ny tyrkyttää sitä sun oikeet näkemystäs, ku lähettelet jottai koirie ja oravien kuvia täl palstal? Ei ne ny kovi häävei olleet!

    Äänestä

  • porin matti kirjoitti:

    Et kehtaa tom jones sanoa et ne on komeita. Olet pentu.

    Äänestä

  • ulkkis kirjoitti:

    Et kehtaa tom jones sanoa et ne on komeita. Olet pentu.

    VITUN KOMEITA

    Äänestä

  • porin matti kirjoitti:

    tatskapellet on elukkaystävällist porukkaa, voihan perse, mut on kyl ihan syvält?

    Jos me ei oltais eläinystävällisiä, sinutkin olis tapettu jo aikaa sitten. Mutta ei kannata yleistää, me kaikki ei olla eläinystävällisiä...

    Äänestä

  • porin matti kirjoitti:

    ovat tärkeitä, pitää kertoa mitä mielt on erilaist asioist, ei voi muute tietää? Etkös sää yritä ny tyrkyttää sitä sun oikeet näkemystäs, ku lähettelet jottai koirie ja oravien kuvia täl palstal? Ei ne ny kovi häävei olleet!

    Jos asut oikeasti porissa niin olet idiootti. Ei kukaan itseään kunnioittava ihminen asu porissa koska se on paska paikka. Tämän kerroin vain siksi että sinun tulee tietää mielipiteeni, ethän muuten voisi sitä tietää.

    Äänestä

  • tatskapelle kirjoitti:

    Jos me ei oltais eläinystävällisiä, sinutkin olis tapettu jo aikaa sitten. Mutta ei kannata yleistää, me kaikki ei olla eläinystävällisiä...

    olla kaikki myöskään pellejä..

    Äänestä

  • tom jones kirjoitti:

    "Mitä sitten?"

    Mikä oli viestisi pointti?

    Kerroit mielipiteesi, mutta mitä sitten? Luuletko että se vaikuttaa johonkin jotenkin? Luuletko että joku ei ota koiratatuointia koska sinä et pidä sellaisesta? Mielipiteesi on pelkkä nolla.

    Äänestä

  • edelleen odotan...... kirjoitti:

    Kerroit mielipiteesi, mutta mitä sitten? Luuletko että se vaikuttaa johonkin jotenkin? Luuletko että joku ei ota koiratatuointia koska sinä et pidä sellaisesta? Mielipiteesi on pelkkä nolla.

    vaivaudut asian kertomaan?

    Äänestä

  • miksi ? kirjoitti:

    vaivaudut asian kertomaan?

    Entä sitten vaikka vaivaudun sanomaan entä sitten, kun sanot entä sitten. Mutta yksi kysymys vielä, entä sitten, kun entä sitten?

    Voi fiddu ku väsynyttä!!!
    mutta HEI; entä sitten vaik onki? On vaan niin upeeta vääntää kättä...mutku toi löi ensin ja mä oon oikees hehheh

    Äänestä

  • heh heh kirjoitti:

    Sulla ei taida olla kaikki kamarit lämpimänä? Taitaa olla sama juttu kuin tompalla, liian pitkä työttömyysjakso alkaa näkyä jo ulospäin.

    Äänestä

  • hiihaa päässä viiraa kirjoitti:

    Sulla ei taida olla kaikki kamarit lämpimänä? Taitaa olla sama juttu kuin tompalla, liian pitkä työttömyysjakso alkaa näkyä jo ulospäin.

    tuota työttömyyden jauhamista, on yleisessä tiedossa että laitapuolen kulkijoilla eniteen niitä tatskoja on niitä ei ole ansaittu millään työnteolla nuorilla räkänokillakin on tatskoja joten se siitä sun työllisyydestä

    Äänestä

  • oikeassa paikassa asuva kirjoitti:

    Jos asut oikeasti porissa niin olet idiootti. Ei kukaan itseään kunnioittava ihminen asu porissa koska se on paska paikka. Tämän kerroin vain siksi että sinun tulee tietää mielipiteeni, ethän muuten voisi sitä tietää.

    Ei kun pointti on vain että tässä thriitissä on henkilöitä vain sarjaa "haluan sanoa viimeisen sanan, enkä pyörrä mielipidettäni mihinkään".
    Älynlahjat ovat mitättömät, jollei kykene asiaa muutoin ilmaisemaan. Oravan ja koiran kuviin voisi sanoa, että ovat erittäin näköisiä, mutta en ymmärrä kuka niitä ihoonsa haluaisi.

    Samoin voisin sanoa, että keltainen väri autossa on aivan kuvottava, mutta en nyt viitsi sellaisilla ajelevia kivittää.
    Tai nahkatakit on niin juntin näköistä, mut enpä viitsi viiltää sellaisen omistavaa ihmistä.
    Abstraktitaide on syvältä, mutta onneksi mun ei tartte sellaista kotiini hankkia.
    Tatuoinnit ovat kalliita ja typeriä, mutta onneksi ei ole pakko sellaista itseeni ottaa.
    Hiukset ovat täysin turhat ja jotkut vielä leikkaa,sävyttää ja kähertää niitä, hankkis muun harrastuksen, mutta onneksi mun ei ole pakko edes pestä hiuksiini tai ajan kaikki pois niin ei vituta. Ja hei minkä takia pitää aina ostaa uusia vaatteita....jne

    Eli suvaitsevuutta vain ei sen kummempaa, jokainen meistä dallaa tavallaan eikä se ole pois mult. Mielipiteensä voi esittää korrekstisti ei provokatiivisesti.

    Äänestä

  • daivaaja kirjoitti:

    En minäkään jaksa kivitellä sellaisia joista en pidä. Muutamalla kaverillakin on niin karseen näköset muijat että en tajua miten sellaista pystyy naimaan muuten kuin silmät kiinni ja kännissä, mutta enpä silti viitti niille sanoa että kannattais vähän kattella parempaa. Makunsa kullakin.

    Äänestä

  • ja mielipiteitä kirjoitti:

    sama asia?

    Vai tarkoitatko että voi ottaa kuinka karsean näköisen tatuoinnin tahansa, koska ei kukaan voi sitä sinulle tulla kertomaan?

    Äänestä

  • nyt ihan kirjoitti:

    ei suvaita minkäänlaista kyseenalaistamista tatuointien suhteen. Ei, vaikka tatuoidut itse huutavat puhdasihoisilta suvaitsevaisuutta, koska on kuulemma aivan heidän oma asia millaisen pikku hauvelin kuvan itseensä värjää.

    Äänestä

  • nyt ihan kirjoitti:

    sama asia?

    Vai tarkoitatko että voi ottaa kuinka karsean näköisen tatuoinnin tahansa, koska ei kukaan voi sitä sinulle tulla kertomaan?

    Tarkoitin sitä että joku muija voi olla yhden mielestä kaunotar ja toisen mielestä petolinnunperse. Sama juttu tauoinneissakin, yksi pitää, toinen ei. Kumpi on oikeassa, se joka pitää vai se joka ei pidä? Ja kuinka tuo oikeassa oleminen luotettavasti mitataan?

    Äänestä

  • muttei sinne päinkään kirjoitti:

    Tarkoitin sitä että joku muija voi olla yhden mielestä kaunotar ja toisen mielestä petolinnunperse. Sama juttu tauoinneissakin, yksi pitää, toinen ei. Kumpi on oikeassa, se joka pitää vai se joka ei pidä? Ja kuinka tuo oikeassa oleminen luotettavasti mitataan?

    oikeassa olemisesta ole kysymys, vaan ainoastaan mielipiteistä.

    Äänestä

Koiran kuvat on ihan samassa sarjassa äititatskojen kanssa,ei voi mitään jos kerran ei ole järkee.

Äänestä
  • Ei kaikille miehille äiti ole niin tärkeä, että se ihan ihoon tarvitsisi ikuistaa. Ei myöskään koira..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tom jones kirjoitti:

Olimme työpaikkani virkistysmatkalla saunomassa poikien kanssa, kun huomasimme kaverimme ottaneen tatuoinnin. Epäselvästä kuvasta ei saanut selvää, joten kysyimme mitä se esittää?

Hän vastasi sen olevan oman koiran kuva. Kun siitä joskus aika jättää, siihen tulee myös päivämäärä.

Kyllä me naurettiin, siis ei voi olla totta.

Takuulla miettii kaveri seuraavan kerran kenelle töherryksensä näyttää. Ehkä kuitenkin kunnon valokuva kertoisi enemmän, jos suhde eläimeen on noin läheinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu