Mulla on paljon aukkoja työhistoriassa, eli olen ollut monesti työttömänä vaikkapa puoli vuotta ihan vain siksi, että ei ole huvittanut tehdä duunia. Nytkin olen ollut kohta puoli vuotta ilman työtä. Olen vain lorvinut kotona (asun vanhempieni luona), shoppaillut, surffannut netissä ja käynyt punttisalilla. Eli olen vetelehtinyt ihan silkasta vetelehtimisen riemusta ja tehnyt niitä asioita, joista pidän.
En ole sillä tavalla laiska, ettenkö hoitaisi aina tehtäviäni duunissa ja mua onkin joka duunipaikassa kehuttu ahkeraksi ja taitavaksi työntekijäksi. Yhdestä paikastakin kun lähdin, niin pomo aneli, että kouluttaisin uudet jannut yhtä hyviksi kuin minä. Olin kuulemma ollut aivan poikkeuksellisen hyvä siinä hommassa.
Ylioppilaaksi valmistuin (erinomaisin arvosanoin ja stipendien kera) jo kolmisen vuotta sitten ja siitä lähtien olen lorvaillit suorittanut ensin armeijaa puoli vuotta ja sitten sivaria puoli vuotta. :D
Välillä olen tehnyt jotain hanttihommaa, jolla olen rahoittanut kaikenlaista kivaa, eli kaukomaille matkailua, tietokoneita ja muuta sen sellaista. Mutta mitään järkeviä hankintoja en ole tehnyt. Jos on vaihtoehtona ajokortin hankkiminen tai sitten se, että lähtee viikoksi Norjan reissulle, niin minä olen lähtenyt sinne Norjaan. Ja kun rahat ovat loppuneet, olen elänyt isin ja äidin rahoilla.
Pisin työttömyysjaksoni on noin 14 kuukautta. Sen aikana surffailin vain netissä ja kävin puntilla ja sähläsin kaikkea muuta turhaa. Ongelma onkin siinä, että kun haen työtä, työnantaja ei oikein sulata niitä taukoja ja niitä on vaikea selittää mitenkään uskottavasti. Ja jos on rehellinen ja sanoo, että on löysäillyt vain, niin suunia ei ainakaan saa. Meillä Suomessa kulttuuri on pikkuisen takakireä ja ne pomot eivät yleensä ole ihan rennoimmasta päästä ihmisinä ja minä olen tavallaan niiden pomojen antiteesi ihmisenä. Huoleton, oman elämäni suhteen vastuuton, jne. Mitä ihmettä voisin tehdä? Olen vasta 22 v. ja homma on pahasti hajonnut käsiin jo alkumetreillä.
En ole sillä tavalla laiska, ettenkö hoitaisi aina tehtäviäni duunissa ja mua onkin joka duunipaikassa kehuttu ahkeraksi ja taitavaksi työntekijäksi. Yhdestä paikastakin kun lähdin, niin pomo aneli, että kouluttaisin uudet jannut yhtä hyviksi kuin minä. Olin kuulemma ollut aivan poikkeuksellisen hyvä siinä hommassa.
Ylioppilaaksi valmistuin (erinomaisin arvosanoin ja stipendien kera) jo kolmisen vuotta sitten ja siitä lähtien olen lorvaillit suorittanut ensin armeijaa puoli vuotta ja sitten sivaria puoli vuotta. :D
Välillä olen tehnyt jotain hanttihommaa, jolla olen rahoittanut kaikenlaista kivaa, eli kaukomaille matkailua, tietokoneita ja muuta sen sellaista. Mutta mitään järkeviä hankintoja en ole tehnyt. Jos on vaihtoehtona ajokortin hankkiminen tai sitten se, että lähtee viikoksi Norjan reissulle, niin minä olen lähtenyt sinne Norjaan. Ja kun rahat ovat loppuneet, olen elänyt isin ja äidin rahoilla.
Pisin työttömyysjaksoni on noin 14 kuukautta. Sen aikana surffailin vain netissä ja kävin puntilla ja sähläsin kaikkea muuta turhaa. Ongelma onkin siinä, että kun haen työtä, työnantaja ei oikein sulata niitä taukoja ja niitä on vaikea selittää mitenkään uskottavasti. Ja jos on rehellinen ja sanoo, että on löysäillyt vain, niin suunia ei ainakaan saa. Meillä Suomessa kulttuuri on pikkuisen takakireä ja ne pomot eivät yleensä ole ihan rennoimmasta päästä ihmisinä ja minä olen tavallaan niiden pomojen antiteesi ihmisenä. Huoleton, oman elämäni suhteen vastuuton, jne. Mitä ihmettä voisin tehdä? Olen vasta 22 v. ja homma on pahasti hajonnut käsiin jo alkumetreillä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
jossain pikkupomo ja siittä eteen päin tuollainen katsotaan itsensä kehittämiseksi ja syyksi palkata firmaan nostamaan parhaimmillaan vaan nostamaan palkkaa.
että olen vain kehittänyt itseäni tai kenties jopa etsinyt itseäni? Pitää varmaan harkita jotain akateemista uraa.
Pieniä on aukot sulla. Mulla on pisin yhtäjaksoinen työttömyys lähes 11vuotta. Nytkin melkein 4 vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä. Silloin kun töissä olen ollu niin hommat oon hoitanu niinku pitää mutta sillon ku ei huvita hakea töitä, sillon en hae. Kerranhan sitä vaan eletään.
Tämän alan mestari! :D Oletko sossusta hakenut rahaa, vai miten olet itseäsi elättänyt? Itse en ole sossun luukulle viitsinyt mennä. Olen nuori ja jotenkin sen oloinen, että musta voisi vielä tulla "jotain" ja ne sossun tädit ottaisivat minua sen takia niskasta kiinni.
Eri asia, jos olisin kaljamahainen keski-ikäinen mies ison perheen kanssa. Mutta kun en ole, vaan olen nuori ja iso mies, vieläpä naisten taholta hyvän näköiseksikin sanottu. En voi heittäytyä edes luuseriksi. :(
Kun elää pihisti niin pärjää pienemmilläkin tuloilla, alkoholi ja tupakka ei kuulu elämääni, enkä omista kaljamahaa, enkä isoa perhettäkään. Minulle omakotitalo ja uusi mersu pihassa ei ole mikään tavoittelun arvoinen asia. En tunne alemmuutta siitä että asun vuokralla kerrostalossa, ja kun asun melkein ydinkeskustassa niin oppinu ilman autoa elämään.
Tietysti työttömänä ollessa soskusta otan sen minkä laki oikeuttaa asumistuki päälle. Nyt menisin heti töihin jos olis mihin mennä. Raksa-ala on suhdanneherkkää ja nyt on todella surkeat ajat. Voishan sitä kattella muutakin hommaa, mutta kun ei muusta alasta ole kokemusta niin mieluummin työnantaja ottaa aina semmoisen jolla on alan kokemusta. Mutta jos joku työnantaja lyö työsopimuksen nokan eteen niin teen mitä hommaa tahansa, kunhan palkka on vähintään tes:n minimi. Mitään 4 euroa/tunti on turha kuvitella, enkä ala hyppimään 2 työtuntia/viikko-tyylillä, kyllä se minimituntimäärä pitää olla suunnilleen siellä 30 työtuntia/viikko. Reilu peli pitää olla. Asiallisesta palkasta teen hommat asiallisesti. Jos työnantaja heittäytyy 4 euroa/tunti-linjalle ja töitä 2 tuntia viikossa niin silloin jatkan päivärahan nauttimista. Ei kiinnosta olla sellaisen alainen joka ei arvosta alaistaan vaan pitää narussa talutettavana pässinä jota voi kohdella miten huvittaa.
Ymmärrän kyllä sellaisiakin joille työ on kaikki kaikessa ja tekevät sitä lähes ilmaiseksi. Minulle työ ei ole mikään elämän sisältö vaan keino ansaita rahaa. Sisältö elämään tulee sieltä työajan ulkopuolelta. En ole koskaan ollut missään työpaikan pikkujouluissa tai vastaavissa. Minua ei kiinnosta nähdä työkavereita vapaalla, ellei siitä makseta. Työaika on työaikaa ja vapaa-aika vapaa-aikaa, niitä ei sekoiteta.
Nykyään on aika paljon tuota osa-aikatyötä. Kaikkein paras oli, kun näin ilmoituksen, missä etsittiin osa-aikaista nakkikioskin myyjää Turkuun. En tiedä, jotenkin vaan nauroin ilmoitukselle niin, että vedet valui silmistä. Sitten on paljon myös sellaisia "Tule siivoamaan Göranille, työaika 2 tuntia viikossa", tai "Etsitään osa-aikaista lakaisukoneen kuljettajaa, aiempi kokemus suotavaa, työaika noin 16 tuntia viikossa, yötyöt mahdollisia säätilanteen mukaan". Ja ne ilmoitukset ovat monet kuukausikaupalla esim. työkkärin sivuilla, ja eräs ilmoitus on ollut nyt jo vuoden niin, että sitä myös päivitetään. Surkea palkka, osa-aikainen työ, raskas työ ja sitten pitäisi vielä olla niin reipas ja iloinen, sekä asiakaspalveluhenkinen.
Spermapankkibisnes käy kunnon päälle ja kaalepin pitäisi saada vähän lomaa välillä.
Spermapankkibisnes ei ehkä ole mun juttu. :D
Olen itse miettinyt ihan tuota samaa asiaa meidän kulttuurissamme. Miksi työnteko on niin helvetin suuri itseisarvo, että jonkin aikaa ilman työtä elänyttä pidetään epäonnistujana elämässä? Etenkin nuorella ihmisellä näin asian juuri niin, että he haluavat nähdä maailmaa ja matkustella. He voivat lähteä vuodeksi kiertämään reppu selässä Intiaa tai Etelä-Amerikkaa. Nuori saattaa myös hakea sitä ”omaa juttuansa”, tehdä satunnaisia keikkatöitä ja ottaa rennosti. Ehtiihän sitä aikuisena stressaamaan työstä, perheestä ja toimeentulosta.
Itse toimin rekrytoijana ja olen pohtinut tätä usein. Olen töissä puku päällä, mutta sisimmässäni vähän hippi ja itsekin vasta reilu kolmikymppinen. Miksen voisi antaa mahdollisuutta eritavoin maailmaamme ajattelijoita kohtaan? Miksi jokaisen ihmisen pitää palvoa työtä, menestystä ja mammonaa? Miksi maallinen pääoma on henkistä pääomaa suuremmassa arvossa?
Tosiasia on se, että minäkin joudun yrityksen normien mukaan työskentelemään. Minun ammattitaitoani epäiltäisiin ja pätevyyttäni arvioitaisiin, jos palkkaan "väärin ajattelevia ihmisiä". Joudun siis valitsemaan yrityksen arvojen mukaisesti "kaupallisesti ajattelevia ja yrittäjähenkisiä" persoonia. Ehkäpä vielä jonain päivänä saan oravanpyörästä tarpeekseni, teen kuten Madventures (loistava sarja muuten) ja lähden vain maailmalle. Kuolinvuoteellani en kuitenkaan muista sitä vm.09 mersua, ensimmäistä taulutelkkariani tai vuonna 2009 tehokkaana pidettyä tietokonetta. Minä muistan Kuuban hohtavan kuuman auringon ja Sambian lämpimän auringonlaskun ennen sysipimeää ja kylmää yötä.
ja yllätyin aika lailla kun luin kirjoituksesi. Monesti kyllä vaistoaa eteenkin nuorista rekrytoijista, että ne pitävät minuakin ihan hyvänä tyyppinä, mutta eivät uskalla palkata. Sen näkee silmistä, kun rekrytoijan usko loppuu. Kun aikansa juttelee rekrytoijan kanssa, niin väkisin tämä ymmärtää, että tässä ei todellakaan ole markkinahenkinen tapaus kyseessä.
Mulla on vielä taakkana tuo sivari ja puolen vuoden jälkeen keskeytetty armeija (sitä en oma-aloitteisesti kerro, mutta se saattaa tulla muuta kautta ilmi väkisinkin). Vähän huoleton luonne ja sitten vielä sivari, niin peli on turhan monen työpaikan suhteen selvä.
Meillä "luusereiksi", originelleiksi tai hipeiksi syntyneillä on kuitenkin se etu, että yleensä ihmisten keskuudessa vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa. Minunkin kohdalla on niin, että kaverini, minusta kiinnostuneet naiset ja muut, jotka hakeutuvat seuraani, ovat sellaisia äärimmäisen tunnollisia ja ahkeria suorittajatyyppejä ja joskus jopa puoliksi fasistisia, tosin niin, että itse sitä tajua. Eli se on tavallaan luonnonlaki, joka pelastaa meidät totaaliselta romahdukselta. Suurimmat voittajat kun hakeutuvat niiden pahimpien "lusmujen" seuraan, niin tasapaino löytyy kyllä. Tosin monesti itkun ja hammasten kiristyksen saattelemana.
eikä haittaa vaikka ei olisi liikeideaa, koska pelkkä yrityksen olemassaolo polkee sille niin paljon rahaa, etenkin jos otat kaikki työntekijät työvoimatoimistosta, niin rahantuloa ei mitenkään voi estää, ja voit muuttaa vaikka kanariansaarille asustamaan leppoisia päiviä sillä välin, kun firmasi takoo rahaa ilmaistyöntekijöiden voimin taskuusi suomessa.
koska tyhmä en ole (ÄO mitattu 131) ja kaikenlaisia ideoita vilistelee koko ajan päässäni. Voisin tehdä niin, että perustaisin parin kaverin kanssa jonkun firman ja sitten palkkaisimme tunnollisia opiskelijatyttöjä tekemään työt. Itse vain vihjaisimme heille ideasta ja saisivat toteuttaa kaiken.
Olen samanikäinen kuin sinä ja samassa tilanteessa. Tosin minulla on ammatillinen pätevyys, mutta sehän ei tässä tilanteessa juuri kauaksi vie, ehkä yrittäjäksi.
En ole paljon työnhakuun panostanut, sillonkin kun hakemuksia lähettelen en usein pääse haastatteluun. Jo kuukauden poissaolo työelämästä herättää kysymysmerkin ja vaikuttaa että moneen puljuun tie katkeaa.
Uskoisin, että työnantaja palkkaa lupaavimman tapauksen, kunhan osoittaa halukkuutta tulla töihin. Toimettomuus ei saa näkyä epätoivona ja masennuksena. Pääsy töihin katkeaa varmasti siinä vaiheessa, kun tulee esiin yhtään negatiivista seikkaa. Haastattelijalle pitää kertoa sitä, mitä hän odottaa ja haluaa kuulevan. Eli, työttömyysajan olet aktiivisesti käyttänyt itsesi kehittämiseen. Uskon, että haastattelija liittää esille tulleet "negatiiviset" asiat työnhakijaan vaikkei ne vaikuttaisi työntekemiseen millään lailla.
Työpaikkailmoituksista näkee miten moneen paikkaan haetaan epäinhimillistä ja vähintään luonnevikaista ihmistä. Sellasta se vaan on.
Kaikki on siitä kiinni miten asiaan itse suhtautuu. Ei vaan pidä pitää työttömyyttä niin pahana asiana.
Yritystä ei kannata häppöisin perustein pystyyn laittaa. Työmarkkinatuella et voi pitää montaa ihmistä puljussasi töissä, jos palkoillisia ei ole.
Ehkä jatkokouluttautuminen ei tekisi yhtään pahaa. Oppisopimuksella hyvin työllistävälle alalle? Kyllä vaihtoehtoja onneksi löytyy.
se olisi niin tiukkaa. Siis, että jo kuukauden jakso työttömänä olisi haitallista. Jos niin kerran on, niin sehän on ihan täyttä fasismia. Mutta toisaalta kyllähän ne työnantajapuolen kaverit omaavat yleensä aika ihmeellisen arvomaailman ja ovat aikalailla työnarkomaaneja. Voisi olettaa, että tässä maassa olisi vielä sen verran yhteiskuntavastuuta ja yhteishenkeä, että annettaisiin nuorille ihmisille mahdollisuus ilman turhaa nipottamista, mutta ilmeisesti sellaista ei ole enää. Joskus on saattanut olla. Uusliberaali arvomaailma on aivopessyt meidän kansaa. Kun tarpeeksi jotain asiaa toistetaan mediassa, niin ihmiset alkavat uskomaan siihen.
Ei yrityksillä tarvitse olla minkäänlaista yhteiskuntavastuuta, se on vain markkinointikikka ja tekee hyvää imagolle.
Niin kylmältä kuin se kuulostaakin, mutta työtä ei "anneta" eikä sitä "jaeta" kaikille haluaville. Yritykselle on tärkeä palkata sellainen tyyppi, joka on kustannustehokas ja tuottelias.
Eräs "asiantuntija" puhui luennolla, että työelämä on muuttunut sellaiseksi, että itseään on johdettava kuin osakeyhtiötä konsanaan. Minä Oy ja mikä on osakkeiden arvo työmarkkinoilla. Mikä on painoarvo ja onko ostajia? Myyt omaa osaamistasi ja tarjoat työpanoksesi yrityksen käyttöön. Yritys voi lopuksi "myydä osakkeesi pois", kun se on tuottanut tarpeeksi. (ts. potkut)
Kuulostaa ikävältä oravanpyörältä. Onneksi on vielä aloja, joihon ei markkinatalous vaikuta niin suoranaisesti.
Moni on kommentoinut työelämän muuttumisesta entistä sairaammaksi ja eikä ole ihme, miten se näkyy yhteiskunnassa monella tapaa pahoinvointina.
Ei kuitenkaan pidä menettää optimismiaan ja katkeroitua. Nuorilla on kuitenkin paremmat mahdollisuudet työllistyä kuin esimerkiksi 40-60v työttömillä.
En pääse enää punttisalille, koska join aina kaljaa siellä ja katselin miehiä suihkussa. Vanhempani aikovat heittää minut ulos, koska myin television.
Ylioppilapaperit väärensin ja armeijassa väittivät hinttariksi.
Pisin työttömyysjaksoni on 22-vuotta.
vaan suksi ennemmin suolle ja pysy siellä.