Vakoilu nykyään helppoa!

Suomen liittymisestä Natoon ei ole vaaraa Venäjälle, koska vakoilu on nykyään helppoa. Ilmeisesti slaavit kykenevät näkemään Natoon kuuluvien joukkojen liikehdinnän samalla tavoin elleivät paremmin kuin jenkit heidän toimensa. Mehän olemme nyt kaiketi tietoinemme joko yksin tai saamme tiedot armosta läntisistä lähteistä.

Länsimaiden yksinvaltiaat olivat tosi tyhmiä, kun suunnittelivat itänaapurin valloittamista. Totta kai slaavit ovat arvanneet aikeet jo siitä, että mantumme on luvattu heille koetteeksi siitä, millainen sotavoima on vastassa. Hitler kuvitteli marssivansa suoraan Moskovaan, koska me pienenä kansana pystyimme haraamaan ylivoimaa vastaan. Tiedä sitten, miksi Napoleon koetteli onneaan.

Suomi on nyt eriskummallisessa välitilassa, koska kukaan ei voi täysin rinnoin luottaa meihin. Ruotsikot mielivät Natoon, mutta suomikot mielistelevät itänaapuria, vaikkeivat ihan kaikki, sillä poikkeukset vahvistavat säännön. Varmaan vaikeata olla suomalainen upseeri monen poliittisen paineen alla, vaan onneksemme on sentään järkeä kieltäytyä yhteisistä sotaharjoituksista kaikkien kanssa.
10273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Naton ajajien epätoivo alkaa olla huvittavan läpipaistavaa.

Uusinta uutta jäsenyyden perusteeksi on vakoilun helppous, joka tekee sotilasliittoumat maiden rajoilla vaarattomiksi. jklfauaf jdia, anteeksi lipsahdus, meinasi hiukan naurattaa....

Äänestä
  • Totta kai venäläisetkin haluavat tietää, kehittyykö länsimaiden puolustuksellinen järjestö sotaa ihannoivaksi. Jos rautaa alkaa ilmaantua liikaa rajoillemme, on selvää, että hekin puolustavat kamaraansa kaikin mahdollisin keinoin.

    Meillä suomalaisilla on hyvät välit itänaapuriin ja sellaisina ne saavat pysyäkin, joten meillä ei ole tarvetta alkaa rymistellä rajoillamme. Moni hymähtelee sille muutokselle, minkä Nato saa aikaan meillä, kunhan liitymme järjestöön. Sen jälkeen meidän on pakko alkaa suvaita yhtä lailla mustia kuin muunkin ihonvärin omaavia sotilaita - olivatpa sitten naisia tai miehiä.

    Kuinka sen kertoisi sillä tavoin, että kaikki tajuaisivat asian yksiselitteisesti. Suomalaisuus alkaisi totta kai elää uutta kauttaan, eikä ruotsia tuputettaisi enää kielenä, koska sitä paljon tärkeämmäksi nousisi englanti. Ehkäpä emme enää pohtisi samalla tavoin sinkkiarkkuja, vaan sitä, että vastuuta kantaessa voi tapahtua joskus ikäviäkin asioita. Tai toisen lyttääminen ei onnistuisi enää naurahtaen, vaan vaadittaisiin selkeät perusteet mielipiteelle.

    Äänestä

  • Vetosolmu kirjoitti:

    Totta kai venäläisetkin haluavat tietää, kehittyykö länsimaiden puolustuksellinen järjestö sotaa ihannoivaksi. Jos rautaa alkaa ilmaantua liikaa rajoillemme, on selvää, että hekin puolustavat kamaraansa kaikin mahdollisin keinoin.

    Meillä suomalaisilla on hyvät välit itänaapuriin ja sellaisina ne saavat pysyäkin, joten meillä ei ole tarvetta alkaa rymistellä rajoillamme. Moni hymähtelee sille muutokselle, minkä Nato saa aikaan meillä, kunhan liitymme järjestöön. Sen jälkeen meidän on pakko alkaa suvaita yhtä lailla mustia kuin muunkin ihonvärin omaavia sotilaita - olivatpa sitten naisia tai miehiä.

    Kuinka sen kertoisi sillä tavoin, että kaikki tajuaisivat asian yksiselitteisesti. Suomalaisuus alkaisi totta kai elää uutta kauttaan, eikä ruotsia tuputettaisi enää kielenä, koska sitä paljon tärkeämmäksi nousisi englanti. Ehkäpä emme enää pohtisi samalla tavoin sinkkiarkkuja, vaan sitä, että vastuuta kantaessa voi tapahtua joskus ikäviäkin asioita. Tai toisen lyttääminen ei onnistuisi enää naurahtaen, vaan vaadittaisiin selkeät perusteet mielipiteelle.

    Suomen ja Venäjän välinen raja on niitä ainoita, jossa Venäjällä ei ole ongelmia tai jossa se ei koe uhkaa. Joskus tuntuu, että Naton ajajat ovat päästään vialla pyrkiessään muuttamaan tätä asiantilaa.

    Huvittavat perusteet Natolle näyttävät jatkuvan: Nyt se jopa poistaisi pakkoruotsin.

    Äänestä

  • vakava... kirjoitti:

    Selkeä raja on kaikkein turvallisin sekä meille että muille, sillä olemme jo Euroopan Unionin jäsenvaltio. Toivottavasti Ruotsi toimisi samoin kuin mekin, minkä jälkeen kuuluisimme samaan puolustukselliseen järjestöön. Jos mahdollista, sotilaskoulutusta pitäisi antaa silti kaikille sitä haluaville suomalaisille, sillä kaikkien yhteinen puolustustahto on maallemme hyvä asia.

    Totta kai varoja jouduttaisiin käyttämään toisin kuin tähän asti, joten kulttuurisia muutoksia tulisi samalla. Olkoot ne mielestäsi huvittavia, vaan kaikki eivät naurahda tuollaisille asioille. Eihän Venäjällä ole ongelmia Norjankaan kanssa, joten perustelusi ontuu siltä osin.

    Jos sekä Suomi että Ruotsi kuuluisivat Natoon tarkoittaisi se käytännössä sitä, että Suomesta tulisi Viron Ilmavoimat ja Ruotsin maavoimat. Puolustuksensa alas ajanut Ruotsi ja sitä luomaan kykenemätön Viro varmasti toivovat Suomen jäsenyyttä: Saavathan he näin varmistettua, että olemme valmiita taas sotimaan heidän puolestaan viimeiseen suomalaiseen.

    Venäjällä ei ole ongelmia Norjan kanssa? Oletko seurannut viime vuosien uutisointia? Norja siirsi komentokeskuksensa pohjoiseen, koska Venäjän partiointi sen rajojen tuntumassa ilmassa ja merellä on lisääntynyt. Mailla on lisäksi jatkuvasti kismaa kalastus- ja öljyalueista.

    Perustelusi ontuu!

    Äänestä

  • Suomen jäsenyyttä... kirjoitti:

    Slaavit testaavat Suomenkin tutkia ihan samoin kuin norjalaisten, mutta meillä ei rohjeta edes puhua asiasta julkisesti. Meillä ei ole enää sellaisia luonnonvaroja, joista Venäjä on kiinnostunut, koska itänaapuri on ajan saatossa kahminut arvoalueet jo omikseen. Norjalla sen sijaan on luonnonvaroja hallittavanaan.

    Naton ilmavoimia me tarvitsemme tueksemme, jos rähinä alkaa. Eivätkä lentokoneet ole tinatikareita kummempia nykyään, kun niitä voidaan ampua alas ohjuksin kuin sorsia metsästyskautena. Jos sota alkaa, Ruotsi ja Viro joutuvat siihen kyllä mukaan, koska seuraava kahakka on niin voimakas, ettei yksikään pysty sitä laistamaan.

    Ja silloin on etu, jos joka-ainut siviilikin on saanut hieman oppia rynnäkkökivääreistä tai muista sotaisista vempaimista. Senpä vuoksi jokaisen kynnelle kykenevän kannattaa käydä armeija, eikä jättää toisten huoleksi oman kehonsa turvaamista. Pesapallon pelaaminen pitäisi tehdä armeija-aikana pakolliseksi, sillä siinä opitaan heittämään leikinomaisesti käsikranaattia oikeaan kohteeseen.

    "Senpä vuoksi jokaisen kynnelle kykenevän kannattaa käydä armeija, eikä jättää toisten huoleksi oman kehonsa turvaamista." Aivan, ja sama pätee valtiotasollakin. On huolehdittava omasta puolustuksesta eikä sitä pidä jättää toisten huoleksi.

    Venäjän lisääntyneessä aktiivisuudessa ei ole kyse yksinomaan Norjan reaktioiden testaamisesta, vaan kyse on enemmänkin lipun näytöstä Nato-maan kupeessa. Venäjä osoittaa, että se on suurvalta eikä se salli Naton toimia rajojensa tuntumassa vastareaktioitta.

    Naton ilmavoimia? Jos "rähinä alkaa" on kyseessä todennäköisesti osa laajempaa kansainvälistä kriisiä. Kuvitteletko todella, että Suomi olisi Natolle ensisijainen painopistesuunta? Eiköhän Naton vähät joukot tarvita silloin ihan jossain muualla ja Suomi saa toimia puskurina Euroopan koilliskulmalla....

    Äänestä

  • jysäri? kirjoitti:

    Köyhä ei kykene pröystäilemään, minkä olen omassa elämässäni huomannut, joten piakkoin Venäjä taas vaimenee Norjankin rajoilla. Rahat ei riitä, kun öljy halpenee. Joskus silti hurauttaa hävittäjillään rajojen yli, koska haluaa tietää, missä tutkat ovat.

    Suomea tuskin jätetään yksin, jos olemme Naton jäsenvaltio. Ainahan länsimaat ovat jättäneet meidät tulemaan toimeen omin nokkinemme, kun rähinä on alkanut. Jos sota alkaa, kyse on mitä ilmeisimmin kolmannesta maailmansodasta, missä käytetään hyväksi myös ydinaseita. Toivottavasti järki pysyy päässä kaikilla, eikä aleta hakea lisäreviiriä omalle väelle.

    Norja oli yksin viime sotiin asti, vaan ymmärsi liittyä Natoon ajoissa. Meillä siihen ei ollut mahdollisuutta, koska olimme osin nivottuja itänaapuriin sopimuksin. Sen sijaan Naton ilmavoimat ovat nykyään juuri Norjassa, jolla on säästöjä mällättäväksi ilmapuolustuksenkin kehittämiseen. Voisivat hyvin partioida meidän raukoilla rajoilla, jos tarve vaatii.

    Voi olla, ettei tämän finassikriisin jälkeen ole lännessäkään haluja tai kykyjä minkäänlaiseen suurempaan sotilaalliseen toimintaan. Finassinkriisin aloittanut USA saa olla tyytyväinen jos onnistuu pelastamaan itsensä tästä.

    Miten kävi Turkille kun se pyysi Natolta lupausta avusta, jos Irakiin hyökkäystä aikovan liittouman läpikulku Turkin kautta provosoi Irakin iskemään ennaltaehkäisevästi? Nato kieltäytyi auttamasta jäsentään.

    Naton apu on osoittautunut kovin heppoiseksi. Edes vanhan Nato-maa Norjan sotilasjohto ei enää luota siihen:

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Norjan sotilasjohto ei luota Naton apuun Venäjää vastaan/1135230551035

    Nato on käytännöllisesti katsoen luopunut asevarastoistaan Norjassa, koska kalusto tarvittiin Irakiin ja Afganistaniin.

    Lähialueeltamme Baltia tarjoaa hyvän esimerkin Naton valmiudesta auttaa pulaan joutuneita pieniä jäseniään: Baltian osalta liittokunnalla ei ole edes puolustussuunnitelmia. Miksei? Koska aluetta ei ole edes suunniteltu puolustettavan!

    Äänestä

Puhukoot mitä lystäävät, mutta norjalaisilla on pääsy Naton päättäviin elimiin, eikä heillä ole mahdollisuus kehittää sellaisia aseita kuin amerikkalaisilla on. Nato auttaa, vaikkei lähettäisi yhtään miestä sotimaan hyökkääjää vastaan. Kukapa norjalaisia kouluttaisi käymään sotaa siten, että omat tappiot ovat mahdollisimman pieniä, jos Natoa ei olisi?

Meidänkin väkeämme on nato-opeissa maailmalla, eikä suinkaan sen vuoksi, että halutaan hyökätä, vaan tehdään selväksi maamme kyky puolustaa mantujamme. Nato ei todellakaan ole sellainen järjestö, joka kykenee pitämään kaikkialla olot rauhallisina ilman paikallista apua. Sen vuoksi kannattaa pitää kiinni reservistä, joka saa oppinsa ammattilaisilta sodankäynnin alkeisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vetosolmu kirjoitti:

Suomen liittymisestä Natoon ei ole vaaraa Venäjälle, koska vakoilu on nykyään helppoa. Ilmeisesti slaavit kykenevät näkemään Natoon kuuluvien joukkojen liikehdinnän samalla tavoin elleivät paremmin kuin jenkit heidän toimensa. Mehän olemme nyt kaiketi tietoinemme joko yksin tai saamme tiedot armosta läntisistä lähteistä.

Länsimaiden yksinvaltiaat olivat tosi tyhmiä, kun suunnittelivat itänaapurin valloittamista. Totta kai slaavit ovat arvanneet aikeet jo siitä, että mantumme on luvattu heille koetteeksi siitä, millainen sotavoima on vastassa. Hitler kuvitteli marssivansa suoraan Moskovaan, koska me pienenä kansana pystyimme haraamaan ylivoimaa vastaan. Tiedä sitten, miksi Napoleon koetteli onneaan.

Suomi on nyt eriskummallisessa välitilassa, koska kukaan ei voi täysin rinnoin luottaa meihin. Ruotsikot mielivät Natoon, mutta suomikot mielistelevät itänaapuria, vaikkeivat ihan kaikki, sillä poikkeukset vahvistavat säännön. Varmaan vaikeata olla suomalainen upseeri monen poliittisen paineen alla, vaan onneksemme on sentään järkeä kieltäytyä yhteisistä sotaharjoituksista kaikkien kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu