ei jaksa enää. mistään ei olla samaa mieltä. ei kunnioitusta toista kohtaan, kaikki samaa paskaa.
ei kolmatta osapuota kuvioissa. lapset niin pieniä, et onko lasten takia pakko jaksaa?
ei kolmatta osapuota kuvioissa. lapset niin pieniä, et onko lasten takia pakko jaksaa?
Vastaukset 18
Vanhimmat
että onko liitto jo lopussa mutta jos yhteiselämä pännii ja lapsetkin vielä ovat pieniä niin yrittäkää pelastaa liittonne jos vain suinkin. Molempien väsymys ja tämä Pohjolan kaamos tekee varmasti sitä vänkäämistäkin.
Ottakaa hiukan välimatkaa toisiinne jos voitte eli viettäkää aikaa myöskin erillään toisistanne.
Jos avioparit tai parit yleensäkin ovat liikaa toistensa kanssa niin jo siinä syntyy kinastelua ja eripuraa asioista. Näin on meilläkin vaikka ei enää nuoria ollakaan.
Avioliitto on loppu kun siinä on sisäisesti paha olla. Eikä enää kunnioita puolisoaan. Lapsetkin vaistoaa huonon avioliiton. Selviät yksinkin, äläkä pelkää löytää uutta kumppania vierellesi, kun sen aika tulee.
... jos "selviät yksinkin"?
Siis kuinka?
Palaa lähtöruutuun.
Ota ensin selvää omista ajatuksistasi, ennen kuin alat tarjota "neuvojasi" muille.
jos teet näin, niin toistat virheet uudessa suhteessasi. Etkä kasva virheistäsi. Lapset kärsii vielä enemmän kun niiden biologinen isä ei läsnä.
Oletteko kokeilleet viettää yhteistä aikaa (lomaa) ilman lapsia? Monesti päivärutiinit, työt ja huolet väsyttävät vanhemmat. Jolloin myös tulee kuvioihin riidat ja uskotaan, että rakkauskin on loppunut.
Silloin tällöin pitää ottaa omaa aikaa esim viikonloppu tai viikko muualla ilman lapsia ja elää vain toisillenne.
Tiedän liittoja missä tämä on toiminut!
(miettisin eroa viimeiseen asti, koska perhe: äiti, isä ja lapset on entistä elämää)
Eli ensinnäkin nämä kysymykset
Mikä on saannut katoamaan kunnioituksen väliltänne , kun sitä varmasti joskus on ollut lasten tekemisen yhteydessä ?.
Erimieltä siis kaikestako ?.
Ja sitten nämä kommentie
Eli mullahan se meni näin että aloimme kasvaa erilleen suurimmalta osalta erilaisten työrytmien takia eli mä kävin päivätyössa ja ex yötyössä ja eihän meidän siis tarvinnut enää edes olla erimieltä mistään kun kerran ei edes nähty toisiamme. Ongelmasta keskustelevampana osapuolena olin minä koska koin yhteiselämämme ERITTÄIN epätyydyttäväksi, mutta kuuroille korville sekin meni koska kukaan ei kuulema töilleen mitään mahda (silloin meilläkin oli lapset viellä pieniä). Näiden keskustelemattomuuksien jälkeen rapisee se toisen kunnioituskin ja kun se rapisee niin sen huomaa jo kumppanikin. Usko huviksesi että jos tilanne pitkään jatkuu niin kyllä niitä kolmansia osapuoliakin mukaan tulee, tosin mulla niitä ei koskaan ollut siis suhteeksi asti(paitsi yksi kännipano) ja ex :kin väitti ettei ollut (vaikkakin olen kyllä jälkikäteen muuta kuullut ). Eli summa summaarum meidän liitto kesti yli 15 v josta sellaista käsittämätöntä puurtamista ainakin mun puolestani oli yli 10 v (lähes yh isä jo silloin) ja nyt erosta reilut 6 kk mut kaikesta huolimatta en kadu sitä että sparrasin itseäni jaksamaan ne tarvittavat 10 vuotta koska nyt lapset kuitenkin jo senverta isoja että heidän kanssaan voi jollain tasolla tietysti tosi asiallisesti ilman värittämisiä keskustella asioista. Erosta johtuva tuskainen olo ja menetykset (ex:n ikävöinti jollain tasolla sekä taloudelliset tiukkuudet)ovat kuitenkin sitäluokkaa etten kyllä ihan heti rupea sellaisia uudestaan hankkimaan ja en tosiaan kyllä suosittele eroa kenellekkään jos vain sen jotenkin voi välttää. Tämän tarinan kirjoitti siis ihan tunteva tavallinen mies.
Aivan, tunnistin monesta sulle vastanneista viesteistä oman tilanteeni. Eli on paha olla, ollut jaskan tavoin jo 10 v ja päävastuu lasten kasvatuksesta on minulla. Isäntä on rakentanut yhteistä kotia tunnollisesti, mutta alkoholi ja mielenterveysongelnmat alkavat olla sitä luokkaa ettei keskustelukaan auta, kun sitten ei kuitenkaan toimita niin kuin puhutaan. Nytkään ei ole ollut mitään riitaa, mutta ei taaskaan tullut kotiin töistä, eli näitä ryyppäjäiskatoamisia ilman selityksiä on jatkunut jo kaksi vuotta, ylikin ja ainaista valehtelua. Alkaa olla omat voimat aika vähissä ja on todella paha olla. Sitten sitä ajattelee, että jos lasten takia kuitenkin vielä, tai ehkä en sitten osaa olla yksin. Järki sanoo, että ohi on, sydän kait jossakin sopukoissa tahtoo vielä uskoa, että kaikki muuttuisi hyväksi. Nimimerkki surullinen
Vaikka eroattekin niin ette kuitenkaan pääse kaikilla tasoilla toisistanne eroon koska yhteiset lapset on kuitenkin yhdessä kasvatettava.
Epäilen, että oma liitto alkaa olla finito. Tässä syitä: emme ole fyysisesti koskeneet toisiimme moneen kuukauteen muutoin kuin vahnigossa törmäten. En muista milloin oli edellinen spontaani suudelma. En oikeasti muista. Edellisestä seksikerrasta on puoli vuotta, ja silloinkin oltiin molemmat kännissä. Emme tee mitään yhdessä. Minä teen omia juttuja (mitä töiltäni ehdin), kumppani omiaan. Käymme aina eri aikaan nukkumaa, emme ole jutelleet sängyssä illalla mitään ainakaan vuoteen. Keskustelut kääntyvät usein riidaksi, ja keskustelujen aiheet liittyvät vain hoidettaviin asioihin, ei jutella juurikaan muuta.
Kaikesta muusta huolimatta meillä on seksiä noin kerran viikossa. miten sitä voi olla kun muuten riidellään? sitä saa ihmetellä.
missään ei käydä ilman lapsia, joten en voisi edes kuvitella sellaista autuutta että voisi viettää esim. viikonlopun ilman lapsia.
mulla on joku käsittämätön henkinen paha olo koko ajan, mies on huonompi puhumaan kuin minä. mykkäkoulun mestari :(
Niin nimimerkki surullinenkin haluaa silti toista lähellensä, seksiäkin, ehkä se on alitajunnassa pitää kiinni edes siitä mikä vielä jotenkuten on toiminut. Eikä siitä haluaisi luopua kun on jo tuota ikääkin ja hieman rupasahtanut, eli tuskinpa minua enää kukaan muu mies huolisi - taitaa olla huono itsetunto ulkonäön ja liikakilojen suhteen...
Taisit jo itse vastata kysymykseesi.
Teillä, kuten meilläkin - avioliitto on ohi.
Hain jo virallisen eron ja se on voimassa:
silti mies roikkuu täällä, ei suostu
mihinkään järkiratkaisuihin.
Jos minä yritän lähteä, hän uhittelee tekevänsä
pienestä lapsestamme perättömiä lastensuojeluilmoituksia, kostoksi siitä että
"hylkään" hänet.
Lisäksi uuden kodin hankkiminen on julmetun
kallista, kun toinen yksinäisyyttä pelkäävä
vielä sahaa oksaa kaiken yrittämiseni alta.
Kolmas osapuoli oli kuviossamme pari vuotta
sitten, parin vuoden ajan:
mies juoksi toisen naisen perässä,
minun kosketustanikin hän suorastaan kammosi.
Siksi hainkin eron, ja luulin pääseväni eroon epatosta ex- miehestäni.
Vaan täällä se roikkuu, ja
minun lähtöni on yhtä kaukana kuin rahat
täältä poismuuttoon.
Hänen vanhempansa auttavat meitä rahallisesti,
minun vanhempani eivät välitä rotan p...aa
miten pärjään, ei edes henkistä tukea.
Niin, lähden lapsen kanssa, se on selvää,
lähikuukausina tai lähivuosina,
en jaksa turhaa roikkumista viha-suhteessa.
Mies roikkuu vain yksinäisyydenpelossaan
kodissani, oikeastaan toivon, että hän
löytäisi pian uuden "toisen naisen", taas
jonkun järkyttävän, epätoivoisen laitapuolen-
kulkijan:
saisinpa sysäyksen lähtöön, säästötilin olen
olen jo avannut minun ja lapsen muuttoa varten.
Lapsihan on ex-miehelleni riesa, ja
monessa asiassa kilpailija -
hän ei pysty olemaan isä - oli syy sitten
älyllinen kypsymättömyys, tunnevammaisuus,
hirvittävä itsekkyys -
ei syy ole hänen itsensä. Mutta lapsi on
aina minun vastuullani.
Tuntuipa tutulta nuo ajatuksesi. Voi hyvä "lettipäinen nainen" kokemuksen syvääkin syvemmällä rinta-äänellä voin pyytää että et tekisi sitä virhettä minkä minä tein. Sisäistin, että meidän olisi pitänyt erota 10 vuotta sitten, mutta kolme lastamme olivat pieniä...väistämätön oli edessä viime vuonna. Nyt olen todella onnellinen, tunnen saavani hengittää vapaasti. Ainoa mitä kadun on, että en lähtenyt silloin 10 vuotta sitten. Ja vaikka erouutinen on varmasti lapsille kova paikka...niin nyt äiti voi (ja varmaan isäkin) paljon paremmin ja on iloisempi ja huomaan miten positiivisesti se asia on vaikuttanut lapsiin.
Mulla on just tuo että EN PYSTY HENGITTÄMÄÄN vapaasti, sellainen tunne mulla on. Pala kurkussa ihan konkreettisesti, ja ahdistaa.
En vain uskalla tehdä sitä askelta että lähtisin, vaikka se olisi taatusti askel oikeaan suuntaan
toisella ei välttämättä ole just se oikea ja toimi kaikilla, jotain kuitenkin kannattaa tehdä mut periks ei saa helposti antaa jos ei ole mitään väkiv, tai alkojuttuja mukana.
Tuttua oli tekstisi. Ja väistämätön oli omassakin liitossani edessä viime keväänä. Nyt voin paljon paremmin.
osui tuo viesti, itsekin (miehenä) olisi pitänyt erota jotain 15 vuotta sitten, kun huomasi että homma ei toimi, no sitten tyhmät ihmiset, kuten me tekevät lapsen suhteen parantamiseksi. Ei toimi. Vaikka nyt tekisin saman uudelleen lapseni takia, ei se ole järkevää. Ennen eroa alkoi homma olla todella kauheaa, nyt taas alkaa pikku hiljaa helpottamaan. Mutta ihan oikeesti useat parit ovat tunnetasolla aivan saatanan tyhmiä!
ei oo pakko lasten tautta jatkaa.......... ite oon jatknu sillain. harmi!elämä ei oo helppoo!!!
rakkaus on loppu,mut lasten tautta yritän vielä.
tuskaa....ei meilläkän kolmatta osapuolta,ainakakaan mun puolelta ja samat paskat