Linnanmäki?

kiinnostunut työläinen

Heissan! Minulla on nyt töiden puutteessa pienessä hakea Lintsille töihin johonkin lipunmyyntiin/laitehoitajaksi/myymälään/tms kesäksi, löytyykö ketään joka osaisi kertoa työskentelystä Linnanmäellä? Minkälaista on homma ollut? Mietin, että vaihtelun vuoksi voisi olla ehkä ihan ok jos tekisi jotain vähän erilaista kesän ajan. Minkä verran sieltä saa vuoroja ja minkä pituisia ne ovat ja kuinka paljon voi itse vaikuttaa esim. viikkotuntimäärään? Mites nuo TES:in mukaisen palkkataulukon jaottelut menevät, eli minkälainen työ lasketaan tuohon palkkaryhmä A:han eli perustehtäviksi ja mikä työ A :aan eli vaativampiin tehtäviin?
En tiedä viitsiikö sitä noin alhaisilla palkoilla tehdä yhtään mitään työtä, mutta kyselen nyt kuitenkin ainakin huvikseni... :D

28

7640

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mmilka

      Itse en ole ollut töissä linnanmäellä mutta mitä olen kuullut (ja voin hyvin uskoa) että aika koiran työtä on palkkaan nähden.
      Lisäksi sinne on todella vaikea päästä (etenkin ilman suhteita ja kielitaitoja) joten en panostaisi siihen kaikkein vanhkimmin, mutta jos aiot, lykkyä tyköön!

      • Nimetön

        Kannattaa ottaa selvää asiasta, ennen kuin tulee kommentoimaan.

        Itse pääsin Linnanmäelle ilman suhteita 2003, kuten myös moni ystäväni. Suhteitta pääsee siis töihin erinomaisesti, kunhan vain olet täysi-ikäinen, osaat kirjoittaa hyvän hakemuksen ja omaat mahdollisesti aiempaa työkokemusta. Työ oli rankkaa, asiakkaat ehdottomasti asiakaspalvelu-urani vaikeimmat (olen tehnyt asiakaspalvelutyötä 2003 vuodesta eteenpäin). Työporukka oli loistava, ja se vaikutti kyllä paljon omaan jaksamiseeni. Työolosuhteet olivat välillä epäinhimilliset, mm. meidän grillikioskissa nousi lämpötila yli neljänkymmenen asteen...

        Palkka oli tuolloin, kuusi vuotta sitten, 6,48 euroa tunnilta. Nykyään palkka on varmasti tuota korkeampi.

        Viihdyin kyllä loistavasti, vaikka työ oli rankkaa. Jos haet Linnanmäelle, niin kai ymmärrät, että sinne otetaan vain koko kaudeksi. Kuukaudeksi ei kannata edes hakea, sillä he valitsevat ensisijaisesti ne, jotka voivat työskennellä kauden alusta loppuun saakka. Ehdottomasti suosittelen hakemaan; Linnanmäellä oppii tekemään töitä. :)

      • kiinnostunut työläinen
        Nimetön kirjoitti:

        Veikkaan, että voisin kyllä hyvinkin saada töitä sieltä, koska ikää kyllä on ja samoin työkokemusta. Paitsi että tuntuu (jo tuon palkankin perusteella katsellen) ettei noita Lintsi-töitä oikein ole varmaan edes tarkoitettu tällaisille, joilla on jo useampia vuosia ihan oikeaa työkokemusta... Että voihan olla, etteivät haluaisikaan palkata, vaan palkkaavat mieluummin niitä joilla on ehkä pikkaisen vaan jotain kokemusta jne.

        Tuon uskon kyllä, että työporukka siellä on kivaa, se on ehkä yksi sen työn houkutuksista, että pääsisi välillä työskentelemään nuoremmassa ja rennommassa porukassa. Koska se työilmapiiri on kuitenkin yleensä se tärkein osa sitä työssä viihtymistä. Tosin enpä tiedä, voi olla että olisin jo liian vanha sinne. :D

        Katselin huvipuistoalan TES:istä, että tuota luokkaa se palkka näytti yhä olevan, en nyt muista ihan sentilleen tosin. Se 6,50 euron liepeillä oleva tuntipalkka kyllä tuntuu vaan aikamoiselta vitsiltä, kun en ole ikinä tehnyt töitä noin matalalla palkalla. Tai no joskus 15-vuotiaana taisi olla palkka jotain 5,50 euron paikkeilla tai jotain sinnepäin, mutta sitä nyt ei edes lasketa. :D Noh, todennäköisesti ehdin saada jotain muuta työtä josta saa ihan kunnollista palkkaakin ja pahahan se kieltämättä on sitoutua olemaan siellä koko kausi, koska jos sattuisi saamaan jonkun ns. "oikean" työpaikan, eikä voisi ottaa sitä tuon Lintsi-homman takia vastaan, niin olisi aika ikävä... Voi olla, että hylkään siis koko idean, täytyypä vähän nyt katsella.

        Mutta voitte silti kertoa kokemuksianne Lintsillä työskentelystä, luen kyllä mielelläni. :) Varsinkin jostain laitteenhoitajan tehtävistä ja muusta, koska sen tosiaankin uskon, että niissä ravintoloissa/grilleissä työskentely nyt on varmasti aikamoista tuskaa. Ja yleensäkin niissä hommissa saa aika huonoa kohtelua asiakkailta, jostain käsittämättömästä syystä monet tuntuvat pitävän pikaruokatyöntekijöitä ihan alimpana pohjasakkana.

      • .....
        kiinnostunut työläinen kirjoitti:

        Hei, kerroin kokemuksiani jo tuolla ylempänä. Ainakin tuolloin 2003 oli laitetyöntekijöiden palkka alempi, kuin meillä kioskissa oli. Kannattaa huomioida hakiessa. Nykyään uskon kyllä, että palkka on huomattavasti korkeampi kuin aiemmin, ehkä 7-8 e? Varmuudella en osaa sanoa, sillä en enää viime vuosilta tunne ketään Linnanmäellä työskennellyttä.

        Minkä ikäinen olet? Työntekijöitä on aika laidasta laitaan, meidän työpisteessä nuorin oli 18 ja vanhin muistaakseni 28, eli ikähaarukkaa löytyy. Moni aloittaa nuorena Linnanmäellä ja jatkaa siellä vuosia; juurikin hyvän työporukan takia.

        Kesä 2003 oli kaikesta huolimatta yksi parhaita kesiäni koskaan; viihdyin, löysin uusia ystäviä ja sain työkokemusta, josta oli hyötyä myöhemminkin.

    • tyttönen83

      Hei!

      Itse olin lintsillä töissä reilun neljä vuotta, mutta ravintolapuolella.. Nykyäänhän nuo ravintolat ovat ulkoistettu joten eivät ole Lasten Päivän Säätiön. Useat kesät joita tein olivat mukavia, mutta työporukka vaihtui joka kesä joten aina oli uusi kesä tiedossa kun palasin vanhoihin töihini. :) En osaa itse sanoa Lasten Päivän Säätiön toiminnasta oikein mitään enää, muuta kuin että palkat ovat kyllä suht alhaisia.. Mielestäni meillä ravintolapuolella oli melkeinpä korkeimmat palkat mitä palkoista silloin muiden pisteiden työntekijöiden kanssa juttelin. (Pikaruoka-, laitetyöntekijät jne.) Kesät ovat rankkoja, paljon itseltä löytyisi kritiikkiä tiettyjä asioita kohtaan mutta näin jälkikäteen voin sanoa, että työ lintsillä opetti itselleni paljon, pieni kiire ei ole sen jälkeen enää pelottanut ;) Siellä myös joutuu (tai ainakin silloin joutui) sitoutumaan koko kesäksi töihin, eikä vapaapäivätoiveita kuunneltu pahemmin. Töihin sinne kyllä pääsee ilman suhteita ym. Suosittelen kyllä paikkaa lämpimästi, jos on valmis tosissaan tekemään töitä. :)

    • Laitetäti

      Mo!

      Minä en ruokapuolesta tiedä oikein mitään, mutta laitteilla olin kaksi edellistä kesän, joten siitä hommasta osaan vissiin jotain sanoa :)

      Eli hain paikkaa ihan vaan netin välityksellä, nettihakemusta täyttäen. Aikaisempaa työkokemusta minulla ei ollut, enkä tuntenut sieluakaan sieltä, joten noista ei hyväksyminen töihin ainakaan riipu. Tärkeämpää oli vissiin enemmänkin se, että voisi olla suunnilleen koko kauden töissä.

      Sesonkiaikana töitä tehtiin 11-tuntisia päiviä, vapaata oli tällöin teoriassa kahden viikon putkesta puolet. Töitä saattoi olla joko monta päivää putkeen tai sitten aina tyyliin neljä päivää töitä - kolme vapata - kaksi töitä jne.
      Alkukesästä ja lopussa työtunteja on vähemmälti.

      Saatiin aina ennen uusia työvuorolistoja täyttää halutessamme vapaapäivätoivomuslipukkeita palautettavaksi ja pomot sitten vekslasivat niitä listoja miten parhaimmaksi näki. Omalta kohdaltani en tainnut kertaakaan saada töitä vapaaksi toivomalleni päivälle, joten joko tuo toimii oikeasti, tai sitten on onni ollut matkassa mukana...

      Palkka nousee snadisti aina sitä mukaan, kun kesiäkin kertyy Mäen palkkalistoilla. Viime vuonna taisi ekiksillä palkka olla n. 7,20€/tunti, plus jotain pieniä lisiä. Itselläni oli viime kesänä tuntipalkka 7,40€/tunti - koko kesältä sain paikkaa reilut 6500 €. En tarkkoja numeroita muista, enkä juuri nyt pääse käsiksi papereihinikaan. Jotain tuon suuntaista nyt kuitekin.

      Taukoja oli laitepuolella ihan ookoosti. Homma on minuuttitarkkaa, joskin todella monet tauottajat antavat aina välilllä ylimääräistäkin. Pahinta oli, jos tauko oli 15 min. pitkä ja laite on jossain hevon kuusessa. Ei saa syödä (eikä muuten puhua puhelimessakaan!) julkisella paikalla puistossa, vaan nuo pitää hoitaa nuo joko taukotiloissa tai sitten pukkareissa. Matkaa molempiin saattoi olla ikävän paljon, ja parhaimmillaan tauosta meni 10min eestaas ravaamiseen ja 5 min ruokailuun vessassa asioimiseen... mutta kaikkeen tottuu.

      Itse olin molempina kesinäni koko kesäkauden töissä ja sääolosuhteiden armolla oltiin tietysti koko ajan. Kannattaa varata mukaan kylmiä päiviä varten kasapäin lämpimiä vaatteita, ja kesällä taas on hyvä muistaa pitää vesipullo (tai kaksi) lähellä ja lippis/huivi/joku lätsä päässä. Duuni oli etenkin fyysisesti raskasta, mutta kunto sentään nousi ja... rusketustakin sai ihan kiitettävästi :D

      Lintsiporukkaa onkin suitsutettu jo, ja allekirjoitan vielä minäkin nuo ylistelyt. Työkavereiden kirjo on laaja, joten joukkoon mahtuu mainiosti. Itse olen säädyttömän ujo ihminen, mutta tulin silti kaikkien kanssa hyvin juttuun. Itse en yhtiinkään palkkiksiin (palkkaa tilille -> baariin) osallistunut, joten luulisi, että olisin jäänyt oman onneni nojaan, vaan ei. Heidän seuransa teki duunista paljon hauskemman ja kesästä unohtumattoman. Monet ystävyyssuhteet solmittiin ja yhteyttä pidetään edelleen.

      Mm, mitähän vielä?

      Sanoisin, että nauttiiko kesästä vai kärsiikö vaan, on kokonaan itsesi päätetävissä. Kannattaa lähteä positiivisin mielin liikkeelle. Rankkaa työtä, ankeita sääolosuhteita ja hankalia asiakkaita (ei näitäkän kyllä loppujen lopuksi niiiin paljoa ole) ei voi välttää, mutta kesä on lyhyt, eikä tuohon hommaan kuole.

      Asiakaspalvelu on vuorovaikutusta - kunhan jaksaa hymyillä ja olla kohtelias, niin kaikki kyllä lutviutuu. Mäellä kun tapaa päivittäin satoja ellei tuhansia ihmisiä, mikä on mielestäni oikeastaan aika kivakin juttu. Joitain ihania vaakariasiakkaitakin on :D

      Ai niin, ne edut!

      Ainakin viime kesänä saatiin laitelippuja mukava nippu (olisikohan ollut peräti 10 per kuukausi) sekä kymmenen ranneketta puoleen hintaan. Omalla henkilökortilla pääsi laitteisiin maksutta koko kesän ajan, plus sai alennusta Mäen puodeissa tehdyistä ostoksista. Henkilökortilla sai etuja muualtakin (mm. vapaapääsy Puuhamaahan, Heurekaan, Korkeasaareen etc.).

      Siinä minun kokemuksiani :)

      • seliseli...

        Höpsistä! 6500 e summalla olisit joutunut tekemään joka viikko keskimäärin (kesä-heinä-elokuun ajan) karkeasti arvioiden noin 73h/viikko :D kuulostaapa uskottavalta.. taitaa olla joku linnanmäen pr-tempaus, jossa luotetaan siihen, ettei nykynuoret osaa laskea matikkaa..

      • seliselivaanittelles
        seliseli... kirjoitti:

        Ota huomioon et lintsi on auki joka päivä huhtikuun lopusta elokuun loppuun, ja sen jälkeenkin vielä viikonloppuisin. Ihan mahdollista siis tienata 6500e. :)

      • Lisätunohtu
        seliseli... kirjoitti:

        Höpsistä! 6500 e summalla olisit joutunut tekemään joka viikko keskimäärin (kesä-heinä-elokuun ajan) karkeasti arvioiden noin 73h/viikko :D kuulostaapa uskottavalta.. taitaa olla joku linnanmäen pr-tempaus, jossa luotetaan siihen, ettei nykynuoret osaa laskea matikkaa..

        Ilta- ja pyhälisistä kertyy ihan mukavat boonukset. Varmaan nekin laskettu mukaan.

    • haastatteluun menossa

      kuulostaa ihan mukavalta paikalta :) mul on parin viikon pääst haastattelut. Voisko joku kertoo jotain niksejä niihin haastatteluihin ja et mitä ne kysyy siel? :D

      näyttää vähä silt et ei oo muita töitä tulossa ni ois tosi kiva päästä tänne sisään (laitepuolelle nimenomaan=)).

      Ja onks toi muuten totta et jos suostut olee tyyliin 4 kk töissä ni et saa siin ajas et yht viikkoo lomaa? Ku ois iha kiva päästä ees jonnekki pienelle matkalle kesäks? =)

      • ...

        Juu sama juttu tääl,, haastatteluun menossa. Eli ois iha kiva tietää niist jotain? ja et kuinka todennäkös on ylipäätänsä päästä sinne lintsille jos on haastatteluihi päässy? :)

      • ............
        ... kirjoitti:

        Juu sama juttu tääl,, haastatteluun menossa. Eli ois iha kiva tietää niist jotain? ja et kuinka todennäkös on ylipäätänsä päästä sinne lintsille jos on haastatteluihi päässy? :)

        Kutsuivat muistaakseni reilu 300 haastatteluihin ja 180 ottavat töihin.

      • terih
        ............ kirjoitti:

        Ketään täällä, kenelle tuli kutsukirje töihin Linnanmäelle ja minkälaisia töitä tekemään?

        Edellisiltä työntekijöiltä kiinnostaisi kysyä sellaista, että miten jos on esim. joku perhetapahtuma, häät tms. ja tarvitsisi yhden viikonlopun vapaaksi (mitkä olisivat ne max. 2 vapaapvää/2 viikkoa) niin onnistuuko ok saada vapaata? Itseä nimittäin huolestuttaa se, kun en tarvitse paljoa vapaata, mutta tietyt muutamat päivät ovat äärimmäisen tärkeitä...

      • tynic
        terih kirjoitti:

        Heipsis,
        tänne tuli kutsukirje töihin ja laitepuolelle olen menossa.. Ensimmäinen kesä siis kyseessä :) Toistin itselleni koko ajan, etten pääse niin meinasin hypätä kattoon saadessani kuulla paikan saamisesta, kun kesätöitä on niin vaikeaa saada..

      • Katie:))
        tynic kirjoitti:

        Heipsis,
        tänne tuli kutsukirje töihin ja laitepuolelle olen menossa.. Ensimmäinen kesä siis kyseessä :) Toistin itselleni koko ajan, etten pääse niin meinasin hypätä kattoon saadessani kuulla paikan saamisesta, kun kesätöitä on niin vaikeaa saada..

        Itekkin sain kesätöitä laitepuolelta :D Varmaan nähään sitten sielä varmasti :)

      • W niin kuin Weeruska
        terih kirjoitti:

        Hei!

        Ketään täällä, kenelle tuli kutsukirje töihin Linnanmäelle ja minkälaisia töitä tekemään?

        Edellisiltä työntekijöiltä kiinnostaisi kysyä sellaista, että miten jos on esim. joku perhetapahtuma, häät tms. ja tarvitsisi yhden viikonlopun vapaaksi (mitkä olisivat ne max. 2 vapaapvää/2 viikkoa) niin onnistuuko ok saada vapaata? Itseä nimittäin huolestuttaa se, kun en tarvitse paljoa vapaata, mutta tietyt muutamat päivät ovat äärimmäisen tärkeitä...

        Heips!

        Tuohon kysymykseesi vastaisin että Mäellä on käytössä vapaapäivätoivomuslista. Listaan merkitään aina tulevalle kahden (2) viikon työjakselle halutut vapaapäivät.

        Listaan on tarkoitus merkitä vain erittäin tärkeitä päiviä juuri kuten sukulaisten häät, pääsykokeet tai hautajaiset. Esimiehet pyrkivät parhaansa mukaan antamaan halutut vapaa päivät vapaiksi. Kuitenkaan se ei aina ole mahdollista, sillä jokaisena päivänä tulee Mäellä olla töissä henkilökuntaa siten että jokaista laitetta voidaan käyttää. Eli siis tarkennettuna: Osaan linnanmeän huvipiston laitteista tarvitsee 1-2 päivään kestävän koulutuksen jolla saa niin sanotun ajoluvan kyseiseen laitteeseen. Näitä lupia suoritellaan kesän aikana.

        Takaisin vapaapäiviin.

        Vapaa pöiviä saa varmimmin kunhan muistaa pyydellä niitä kohtuudella.

        Jos et kuitenkaan saa haluamaasi vapaapäivää on mahdollista myös sopia työvuoron vaidosta työkaverin kanssa kunhan ottaa huomioon molempien pakolliset vapaa pävät (Elämys- ja huvipuistojen työehtosopimus) ja sen ettei työn määrä saa ylittää 80h/2viikkoa (poikkeuksiakin on ollut)

        Siinäpä sitä.
        Jos siis tarvitset vain kaksi päivää vapaata/2viikkoa niin melko todennäköisesti tulet ne myös saamaan.

        Hauskaa kesää Mäellä.

      • Mannanana
        W niin kuin Weeruska kirjoitti:

        Olen kanssa tulossa ihan innoissani lintsille ens kesänä töihin, mutta mietin tota et jos 80h/2viikkoa on maksimi määrä niin kesäkuun lopussahan on 11 tunnin päiviä niin toi rajahan tulee nopee vastaan. Tai siis eihän lintsil oo mitään aamu-ja iltavuoroja? (vai olenko käsittänyt tääysin pieleen??) :D Tunnetteko ketään muuten lintsiltä ennestään? Ite oon yhen tytön kaa meilaillu, mut muuten en tunne ketään, sinänsä jännää siis. :D

      • mäkeläinen
        Mannanana kirjoitti:

        Jos oikein ymmärsin niin laitepuolelle olet tulossa? Meillä Lintsillä kokeiltiin viime vuonna vuorotyötä muutaman viikon ajan ja tietyillä laitteilla, mutta en tiedä tuleeko tänä kesänä sama käytäntö. Yleisesti siis työpäivä on sen pituinen mitä laitteet on auki....

        80 tuntia voi aluksi tuntua vähän rankalta, mutta siihen tottuu. Mulla oli ainakin muistaakseni viime vuonna työ jaksoitettu niin, että ekalla viikolla oli 30 h ja tokalla 50 h. Joten vapaapäiviäkin tuli ihan kivasti. :-)

      • Mannanana
        mäkeläinen kirjoitti:

        okei kiitos tiedosta! :) itselle se 9-11 tunnin työpäivä ei enää kuulosta ees niin kauhealta, kun oon jo tottunut tohon ajatukseen, ja ne vapaapäivät kruunaa kaiken! :D Ainut vaan et kun koulu tulee vähän tohon päälle yhel viikolla, et kun mäki aukee jo klo. 13 niin en sit voi mennä koko päivänä jos ei oo vuorotyötä... Jos viitsit niin ois kiva jos haluat kertoa jotain muuten kokemuksiasi lyhyesti, tai antaa vinkkejä mulle ja muilke ens kesäks lintsille. Ois hauska kuulla lisää juttuja sieltä! :D Ootko muuten tänäkin kesänä menos sinne töihin?

        No voisinhan mä jotain omia kokemuksiakin tänne samalla laittaa. :-)

        Noista työpäivistä ekana elikkä sun varmaan kannattais kysyä ja neuvotella esimiesten kanssa, miten järjestät ne työpäivät joiden kanssa koulu menee päällekäin. Voit myös yrittää vaihtaa/antaa vuoroja muiden työntekijöiden kanssa, mutta tästäkin pitää esimiehille ilmoittaa. 11 tuntia menee yllättävän nopeasti loppujenlopuksi, varsinkin jos on mukavan lämpöinen päivä ja paljon asiakkaita.

        Olin viime vuonna laitetyöntekijänä kesäkauden ja syyskauden ja nyt olen menossa tänäkin kesänä Lintsille "laitetädiksi". (varoitan jo etukäteen, että toi "laitetäti/-setä" sana tulee todella tutuksi kaikille uusille laitetyöntekijöille täksi kesäksi) Laitetoiminta ja laitteet tulee sitten tutummaksi koulutuksissa, joten on turha alkaa niistä jaarittelemaan tässä. Mutta lyhyesti tiivistettynä ekakesäläisillä, tai tutummin ekiksillä, työpäivät kuluu enimmäkseen lastenlaitteilla joihin ei tarvita ajolupia/erillistä koulutusta.

        Kaikkein parhaimmat muistot Lintsiltä on työpäiviltä jolloin aurinko porotti ja pääsi jollekin ihanalle laitteelle kaverin kanssa. Jos vielä palkkapäivä osui samalle päivälle niin mikäs sen parempaa. Hirveimpinä muistoina voisin mainita sateiset 11 tunnin työpäivät yksin maailman masentavimmalla/turhimmalla laitteella ja vittuuntuneet asiakkaat. :-D

        Sitten vinkkinä haluisin kaikille sanoa, että olkaa sosiaalisia ja tulkaa juttelemaan muille ihmisille. Tottakai me vanhat parhaamme mukaan yritämme tutustua teihin, mutta saa olla aktiivinen. Parhaiten tietenkin itse tutustuin muihin ekakesäläisiin, joten kannattaa jo aluksi muodostaa kontakteja muiden uusien kaa. Mielestäni sain aika helposti uusia kavereita ja tutustuin ihmisiin, vaikka aluksi jännitinkin saankohan yhtään kaveria koko kesän aikana.
        Kyselkää myös paljon esim. vanhoilta työntekijöiltä asioista, jotka on vielä epäselviä. Itse ainakin oon valmis auttamaan kaikkia epäröiviä ja epätietoisia ekiksiä. :-)
        Sitten vinkkejä vaatetukseen: paljon lämmintä päälle ekoille työpäiville. Koskaan ei ole tarpeeksi paljon vaatteita päällä ja Mäki on todella tuulinen paikka. Jos laite sijaitsee varjossa tulee todella kylmät oltavat. Kannattaa mielummin laittaa liikaa päälle ja sitten vaikka esim. tauolla vähentää, jos siltä tuntuu.

        Noiden lisäksi yksi tärkeimmistä vinkeistä on palvelutilanteessa säilyttää kärsivällisyys ja noudattaa sääntöjä. Esimerkiksi lapsen ollessa liian lyhyt laitteeseen on oltava ehdottomasti tiukka ja toteltava määrättyjä turvarajoja. Vaikka tulisi haukut ja huorittelut perään, tehkää niinkuin parhaaksi(oikein) näette. Asiakkaiden nimittelyjä ei sitten ikinä kannata ottaa henkilökohtaisesti. Vaikka se tuntuu pahalta ei kannata välittää, eikä missään nimessä vastata takaisin samalla mitalla. :-D Iloinen asenne on myös tärkeää säilyttää ja tietynlainen huumori koko työpäivän, se auttaa jakasamaan.

        Lintsillä sitten nähdään!:-)

        Olipa kiva lukea sun viesti! :D Ja kiitos kaikista vinkeistä! Toivottavasti joo tutustun nopeasti muihin sekä uusiin, että vanhoihin työntekijöihin. Oletko muuten itse tulossa siihen perjantain tutustumistilaisuuteen? Tai eikös se ole kaikille, sekä vanhoille ja uusille? :) Oih en malta oottaa huomiseen, vaikka toisaalta jännittääkin! Kesästä tulee varmasti hieno ja unohtumaton! Toivottavasti nähdään lintsillä! :D

        Vielä muuten tuli sellanen juttu mieleen, et osaatko sanoa kuinka moneen lastenlaitteeseen tarvitaan aina kaksi tai useampi työntekijä, ja voiko ekaa kesää tekevä päästä esim. lipunottajaks sellasiinkin laitteisiin mis ei oo ajolupaa? Kun yleensähän niihin pääsee vaan sen laitteen ajoluvat omaavat, et voi vaihella, eikö näin? Mietin et ainakin aikasempien kesätöitteni perusteella on ollu mukavampaa, kun on ollu joku seurana, eikä oo tarvinu yksin tehä töitä. :D

      • tahtoo töihin =)

        Minkä ikäinen tuonne lintsille pääsee?? Oon nyt viistoista ja ens kesänä sitten kuustoista. Kun ajattelin ens kesäks hakee niin pitääkö sinne jo syksyllä hakemus laittaa vai joulun jälkeen ?? Täytetäänkö se linnanmäen nettisivuilla? kiitos vielä vastauksista kun oon ihan uuna tän asian kans :D

      • jupikki
        tahtoo töihin =) kirjoitti:

        Minkä ikäinen tuonne lintsille pääsee?? Oon nyt viistoista ja ens kesänä sitten kuustoista. Kun ajattelin ens kesäks hakee niin pitääkö sinne jo syksyllä hakemus laittaa vai joulun jälkeen ?? Täytetäänkö se linnanmäen nettisivuilla? kiitos vielä vastauksista kun oon ihan uuna tän asian kans :D

        18v

      • Anonyymi
        ............ kirjoitti:

        Kutsuivat muistaakseni reilu 300 haastatteluihin ja 180 ottavat töihin.

        Eli noin 60% todennäköisyys.

    • risto räikkönen
    • Anonyymi

      Toimiiko kaikki laitteet, vai ovatko ruosteessa?👶

    • Anonyymi

      Miten mä käytän ruoka kuponki

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      34
      4571
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3175
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2311
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      49
      2182
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      163
      2039
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1643
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1641
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1611
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1269
    Aihe