anoppi

Onkohon kellaan samanlaista tilannetta? Ollaan seurusteltu 4 vuotta ja siitäkin yli vuosi naimisissa, eikä anoppi ja vanhempani ole tavanneet koskaan. Vihillä käväistiin maistraatissa, emmekä pitäneet mitään juhlia. Vanhempani asuvat toisella puolella suomea ja ovat käyneet vain kerran tänä aikana luonamme (ja silloinkin kiireellä). Käymme itsekin vain kerran kahdessa vuodessa vanhempieni luona.
8976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Samassa kaupungissa asutaan, mutta ei meillä ole mitään sen kummempaa yhteyttä pidetty. Jutellaan kun tavataan. Ei juuri lastenkaan luona yhtä aikaa ole käyty.

Eivät appivanhemmat tunne olevansa keskenään sukua, vaikka lapsensa ovat perheen perustaneet.

Äänestä

No vastaavassa tilanteessa olen ollut, mutta nuoripari hoiti asian kohteliaasti ja kutsui kummankin vanhemmat samaan aikaan kyläilemään, siinä sitä tutustuttiin.
No , se siitä oli hyötyä, että kun tapaamme nuorta paria, voimme kysyä miniän vanhempien kuulumisia luontevasti, kun olemme tavanneet.
Meillä tämä toimi ja samanlaisia tavallisia tallukoita olimme .
Kohteliaat välit ovat ihan kiva juttu.

Äänestä
  • Miksi appivanhemmat ja omat vanhemmat pidetään erillään? Voisihan heidät kutsua kylään samaan aikaan esim. jouluna tai muina juhlapäivinä.
    Ei ole mitenkään erikoista vaikka he eivät tapaisikaan, jos ihmiset ovat eri tyyppisiä. Silloin voi olla parempi, etteivät ala riidellä ja sellaistakin on nähty. Naiset voivat olla tosi ilkeitä toisilleen; anoppi ja oma äiti kilpailevat "äitiydessä". Toisaalta miehillä on meneillään ainainen kukkotappelu ja elintasokilpailu. Rauha säilyy, kun eivät tapaa...

    Äänestä

  • Mielestäni nuoren parin pitäisi tutustuttaa vanhemmat toisiinsa eli kutsua heidät samaan aikaan kylään. Tuntuuhan se vähän oudolta, että vanhemmat ottaisivat toisiinsa yhteyttä, kyllä se on teidän nuorten tehtävä.

    Vanhempien ei tarvitse olla mitään tuttavia, jotka kyläilevät toistensa luona, mutta fiksua on tutustuttaa heidät toisiinsa. Miksi ette järjestäneet pientä "juhlaa", kun menitte naimisiin? Siinä olisi ollut luonnollinen tilanne tutustua toisiinsa.

    Äänestä

Voisitte kutsua molempien vanhemmat teille tutustumaan toisiinsa. Kuuluttehan nyt kuitenkin molempiin perheisiin, ja kaikki appivanhemmat tulevat olemaan lastenne isovanhempia. Kaikinpuolin yhteisymmärrys ja yhteydenpito on antoisampaa jos kaikki tuntevat toisensa.

Me olemme ilman muuta tehneet tuttavuutta lastemme appivanhempiin, ja juuri niin että sovittiin yhteiset tapaamiset ensin nuorten parien luona. Sitten on lähetelty joulukortteja ja soiteltu ja kutsuttu puolin ja toisin kylään, tosin harvakseen kun asutaan kaukana. Kun nuortemme asiat kuuluvat tavallaan molemmille perheille, on kiva olla yhteydessä. Uskoisin että kun lapsenlapsia tulee, näin voidaan yhdessä sopia esim. jotain lapsiin liittyviä asioita.

Äänestä
  • Yhteisiä tapaamisia on käytännössä mahdoton järjestää, koska vanhempani asuvat 900 km:n päässä, eivätkä juuri matkustele. Ovat tosiaan käyneet luonamme kerran seurustelumme alkuaikoina (tai luonani, koska emme asuneet vielä yhdessä). Eivät käy edes, vaikka minulla on entisestä suhteesta lapsi. Kovasti kyllä kaipailevat, mutta eivät itse tee asialle mitään.

    Uusanoppi on kohta lapselleni enemmän mummo kuin oikeat isovanhemmat.

    Äänestä

  • ap.. kirjoitti:

    Yhteisiä tapaamisia on käytännössä mahdoton järjestää, koska vanhempani asuvat 900 km:n päässä, eivätkä juuri matkustele. Ovat tosiaan käyneet luonamme kerran seurustelumme alkuaikoina (tai luonani, koska emme asuneet vielä yhdessä). Eivät käy edes, vaikka minulla on entisestä suhteesta lapsi. Kovasti kyllä kaipailevat, mutta eivät itse tee asialle mitään.

    Uusanoppi on kohta lapselleni enemmän mummo kuin oikeat isovanhemmat.

    Surullista että näet vanhempiasi niin harvoin. Asialle ei nähtävästi voi mitään, pitkän välimatkan takia? Niinpä sinun kai vaan täytyy tyytyä tilanteeseen vanhempiesi suhteen.

    Onneksi lapsellasi on uusanoppi mummona, iloitse siitä. Mitäpä jos ottaisit perheesi sukulaissuhteet siltä kannalta, että teillä on tämä yksi läheinen mummo, johon on mahdollisuus rakentaa hyvät suhteet. Hän on se sukulainen, joka varsinaisesti kuuluu perheeseenne, ja on ihanaa jos hän on ottanut lapsesi lapsenlapsen asemaan. Vanhempiisi voit pitää yhteyttä kuten tähänkin asti, mutta ei varmaan kannata toivoa enempää. Käyttehän kuitenkin siellä joskus.

    Äänestä

  • ccccccccc kirjoitti:

    Surullista että näet vanhempiasi niin harvoin. Asialle ei nähtävästi voi mitään, pitkän välimatkan takia? Niinpä sinun kai vaan täytyy tyytyä tilanteeseen vanhempiesi suhteen.

    Onneksi lapsellasi on uusanoppi mummona, iloitse siitä. Mitäpä jos ottaisit perheesi sukulaissuhteet siltä kannalta, että teillä on tämä yksi läheinen mummo, johon on mahdollisuus rakentaa hyvät suhteet. Hän on se sukulainen, joka varsinaisesti kuuluu perheeseenne, ja on ihanaa jos hän on ottanut lapsesi lapsenlapsen asemaan. Vanhempiisi voit pitää yhteyttä kuten tähänkin asti, mutta ei varmaan kannata toivoa enempää. Käyttehän kuitenkin siellä joskus.

    on todella surullista jos vanhemmat asuvat noin kaukana:(uusanoppi ja appi myös mummina ja ukkina meillä mut on omat vanhemmatki tuoss 15 km päässä ja pikkusisko ja veli 2 ja 4 v itelä niin siellä kiva käydä niin on leikkikaveri^^.aiempaan, vaikka omat vanhemmat ja appivanhemmat asuu 7 kilsan päässä toisistaan eine ole tavannu kun kerran pari ja hyvin tuleee toimeen ja oon huomannu et asiaa helpottaa se kun on sama sosiaalinen status eli hyvin tullaan toimeen ja kohta hommataan kesämökki meiningillä:)aiemmin entisen ukon vanhemmat köyhempiä ja vähän alkoholisteja, ei voineet sietää miun vanhempia ei millään ja ehkä ne miunki vanhemmat oli vähän alentuvia niitä kohtaan.(tosin omalla äidillä jyrkkä asenne alkoholismiin)pienestä se on kiinni.mut eise haitaa vaikkei ne koskaan näkiskään toisiaan kun ei ne periaatteessa oo toisilleen mitään sukua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja vanhemmat kirjoitti:

Onkohon kellaan samanlaista tilannetta? Ollaan seurusteltu 4 vuotta ja siitäkin yli vuosi naimisissa, eikä anoppi ja vanhempani ole tavanneet koskaan. Vihillä käväistiin maistraatissa, emmekä pitäneet mitään juhlia. Vanhempani asuvat toisella puolella suomea ja ovat käyneet vain kerran tänä aikana luonamme (ja silloinkin kiireellä). Käymme itsekin vain kerran kahdessa vuodessa vanhempieni luona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu