Oletko koskaan saanut rakkaimpasi vai oletko jonkun toisen kanssa, kenestä tykkäät ”melko paljon”. Vai oletko kenties ihan yksin? Tietääkö rakastettusi edes, että tykkäisit hänestä? Onko tässä rakkaimmassasi jotain vikoja tai puutteita vain onko hän aivan täydellinen. Onkohan sellaisia oikein olemassakaan, että molemmat tykkäisivät toisistaan enemmän kuin kenestäkään toisesta?
Ainakin se kenestä minä tykkäisin kaikkein eniten on minun mielestäni aivan täydellinen ja kaikkein kaunein. Jos saisin hänet, en voisi koskaan kuvitellakaan pettäväni häntä tai edes riiteleväni hänen kanssaan. Hän vain ei rakasta minua.
Ainakin se kenestä minä tykkäisin kaikkein eniten on minun mielestäni aivan täydellinen ja kaikkein kaunein. Jos saisin hänet, en voisi koskaan kuvitellakaan pettäväni häntä tai edes riiteleväni hänen kanssaan. Hän vain ei rakasta minua.
Vastaukset 16
Vanhimmat
..periaatteessa oon saanut kyllä, mutta käytännössä musta on aina tuntunut, etten oo saanut häntä ihan kokonaan.. :( Tän vois ehkä myös lukea hänen "viakseen"; koskaan ei voi antautua täydellisesti, vaan pidettävä sellanen pieni etäisyys.. :( Toisaalta niin pieni vika, kun kuitenkin yhteistä taivalta on taivallettu vuosia, mutta toisaalta mulle niin merkittävä asia.. :(
Aivan täydellisiä ihmisiä en usko olevan olemassakaan, on vaan täydellisiä kumppaneita.. Ehkä säkin pidät rakastettuas täydellisenä, koska et oo tuntenut häntä riittävän pitkään? Olet ehkä rakastunut itse rakentaamaasi mielikuvaan? Ehkä on hyväkin, ettet saa häntä ja joudu kohtaamaan sitä, että hän ei olekaan täydellinen. Ja että sen rakkaimmankaan (ja ehkä erityisesti juuri sen) ihmisen kanssa ei pysty välttymään riidoilta(erimielisyyksiltä)..
Tietysti voi olla erimieltä. Erimielisyydestäkin voi olla vielä pitkä matka riitaan. Eihän kukaan voi olla ajatusenlukija tai ylipäätänsäkään olla kaikesta samaa mieltä. On paljon asioita, joista voi olla erimieltä ilman että se toisi "ryppyjä rakkauteen". Täytyy tosin sanoa, että ei ole kokemusta asiasta mutta näin itse ajattelisin.
Mitä pidempään hänet tunsin, sitä enemmän hänestä opin pitämään ...
ja kokemuksesta voin sanoa, että tuskin missään muussa ympäristössä, ku parisuhteessa on niin paljon asioita, pieniäkin, joista voi saada oikein muhevan riidan aikaseks.
Mitä isommat on odotukset, sitä varmemmin homma kusee.. Se, että opit tuntemaan häntä esim. vuoden verran, on täysin eri asia, kuin esim. 10 vuotta. Trust me, jokaiselta löytyy niitä vähemmän miellyttäviä puolia aivan taatusti.
No, olen kyllä tuntenut hänet kauemmin kuin 10 vuotta - jos se on jokin raja !
..vai tiesit? ;) Siinäkin on vinha ero.
Vaikka niitä vähemmän miellyttäviä puolia joskus löytyisikin, niitä luultavasti kuitenkin kestäisi paremmin, jos rakastaisi kaikkein eniten juuri häntä.
Oletko kysynyt häneltä hänen tunteistaan vai mistä tiedät ettei hän voisi rakastaa sinua?
Itse olen aivan sekaisin rakkaudesta erästä miestä kohtaan, mutta hän ei tiedä siitä. En uskalla kertoa hänelle tunteistani koska olemme hyviä kavereita ja pelkään sen pilaavan edes sen mitä meillä on nyt.
Toisinaan vaikuttaa siltä kuin hänelläkin olisi minua kohtaan tunteita, mutta kun en vaan uskalla kysyä tai tehdä mitään.
Uskon että jokaisella ihmisellä on hyvät ja pahat puolensa eikä täydellisiä ihmisiä ole. Mutta vaikka huomaan jonkun huonon piirteen tässä miehessä niin en osaa ajatella sitä pahana, vaan rakastan jopa hänen huonoja piirteitään. Hän on ihana juuri sellaisena kuin on, ja tekisin mitä vaan hänen puolestaan jos vain uskaltaisin. Täydellisempää kumppania tuskin voin itselleni ikinä löytää, ja siksi jaksan toivoa joka päivä että ehkä vielä jonain päivänä saisin hänet. :)
Mutta jos ei satu rakastamaan. Kuinka itse suhtautuisit rakkaudentunnukseen, jos se tulisikin toiselta mieheltä, jota sinä et rakasta?
Valitettavasti en ole koskaan saanut vastakaikua
niiltä naisilta, joihin olen palavasti ihastunut.
Tosi rakkaus taitaa olla urbaanilegendaa
Ehkä se sitten riittää, jos edes toinen rakastaa; vaikka toisen rahoja, jos ei muuta.
En minäkään saanut rakastamaani míestä. Olemme jollain tapaa seurustelleet vuosia. Viime aikoina tosi harvoin nähneet, mutta pitäneet muutoin yhteyksiä. Rakkaus on tasoittunut kiintymykseksi minun puoleltani ja hänen tuntonsa lienevät jotain satunnaista himoa. Tämän ihmisen kanssa olen kuitenkin tuntenut itseni hyväksytyksi, kokenut henkistä turvallisuutta ja yhteenkuuluvuutta enemmän kuin koskaan elämässäni.Ymmärsi, että myös hänelle suhteemme oli henkireikä. Menetyksen jälkeen olen päättänyt olla yksin, koska mitään kestävää ei elämässä ole.
Kun näin hyvältä, luontevalta tuntuva rakkaus joutuu taipumaan "maallisten" velvollisuuksien edessä, en ole varma haluanko enää edes uskoa sitoutumiseen ja tunteesee, miehiin en ainakaan. Tunne oli elämäni upein, kun lopulta sain rakastaa, mutta sitten se kaikki arvokas vain piti unohtaa.
Et vastannut, rakastitko häntä kaikkein eniten? Jotenkin vain ymmärsin, että hän oli se ainut, mistä rakkautta sait. Rakastitko häntä kaikkein eniten vai ainoastaan sen verran, että tulit nyt sitten olleeksi hänen kanssaan?
Kyl mie oon saanut maistaa vähän elämää rakkainpani kanssa, mutta kettu sit se olikin jo ohi ja sain vain arpia sydämmeeni. Toivottavasti tuolla jossain on vielä mulle yksi upea, erityinen nainen:)
Luulen et metsästämällä en sitä saa, vaan se tulee yllättäin, niin et se iskee muhun kuin 10 000 volttia! Niin teki mun exäni..
Tuli yllättäen ja lähti yllättäen ?
Joskus sentään osuit olemaan oikealla kohdalla !
Kyllä siitä lähdöstä oli merkkejä ilmassa parisen viikkoa, joten ei ihan puuntakaa tullut, vaikka ihan paskaks löikin silloin!
Menetin sen kaikkein rakkainpani, nyt olen aivan yksin. rakastan aivan valtavasti häntä vieläkin. mutta olen nyt yrittänyt kätkeä tunteeni ja kertonut hänellekkin etten halua häntä takaisin jotta voisimme olla hyviä kavereita ja tällä tavalla hivuttautua takaisin hänen elämäänsä. ei hän täydellinen ollut, enkä minäkään, niinkuin ei kukaan muukaan ihminen. mutta hän oli minulle täydellinen, juuri sopiva. mutta menentin hänet. enään minulla ei ole mitään.