Asumme vaimon kanssa melko kaukana molempien vanhemmista. Appivanhemmat eivät ole kiinnostuneita vierailemaan kenenkään luona. Minun vanhemmat eivät tule meille, koska meillä ei saa olla kuin kotonaan. Senpä vuoksi ajamme useita kertoja vuodessa ympäri suomea vierailemassa vanhempiemme luona. Vanhempamme puhuvat, että on niin kivaa nähdä. MITÄ IHMEEN KIVAA? Pelkkää pakkopullaa sanon minä.
Olemme n. 10 vuotta reissanneet, eikä kylään ole koskaan ollut kiva mennä. Kyse on ollut pelkästään siitä, että vanhemmillamme on kivaa kun olemme heidän luonaan. Alan olla niin kurkkua myöden täynnä, ettei enää ole kiva edes soitella.
Olemme n. 10 vuotta reissanneet, eikä kylään ole koskaan ollut kiva mennä. Kyse on ollut pelkästään siitä, että vanhemmillamme on kivaa kun olemme heidän luonaan. Alan olla niin kurkkua myöden täynnä, ettei enää ole kiva edes soitella.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun ikää tulee tarpeeksi niin ei niitä vänhempiaan tarvitse niin kauhean usein käydä katsomassa ja jos eivät tee vastavierailuja niin kerroppa vaikka tekosyynä että se matkustaminen on niin kallista ettei ole varaa matkustaa. Itse käyn 3-5 ketaa vuodessa poikkeamassa äitini luona mutta ei viitti enään yksi jäädä. Kun lapsi oli pieni tuli käytyä useimin ja kesäisin käynäitini mökillä ja pidän sen kunnossa mutta joskus kun äitini tulee samaanaikaan niin elämrytmi on niin erilainen. Esim. kun minä alan tekeen aamupalaa mökillä niin äitini tekee lounasta ja niin edelleen. Kun et tunne oloasi mukavaksi vänhempien luona niin pidäppä muutana välivuosi niin vanhempasikin voivat tulla käymään luonasi.
Sukulaissiteissä on oma rasitteensa mutta on myös jotain merkitystä sillä että kuuluu sukuun, että on ihmisiä jotka välittävät ja tarvitsevat meitä. Suku myös antaa turvaa ja tukea tarvittaessa. Ystävät häviävät, mutta suku pysyy, ja sitä lähiverkostoa ylläpidetään joskus tylsälläkin yhteydenpidolla.
Sinulle nuo vierailut voisivat ehkä tuottaa antamisen iloa: kun tiedät että appivanhemmista on kiva tavata teitä, voisit nauttia sen ilon tuottamisesta. Vanhemmat ovat aikanaan huolehtineet lapsistaan, ja jossain vaiheessa on lasten vuoro huolehtia heistä, vaikka se vaatiikin jotain uhrauksia. Ja nuorempi polvi ehkä sittenkin jaksaa paremmin matkustaa ja sopeutua kylässä olemiseen.
Yritä tehdä vierailuista kivempia itsellesi. Ensimmäinen askel on keksiä asioista hyviä puolia, olla ja seurustella sillä tavalla että itselläsi on mukavaa. Ehkä voit myös puuhailla siellä jotain omiasi? Pääasia että vaimosi saa tavata vanhempiaan ja sinä tuet häntä siinä olemalla myönteinen.
Itse otan anoppilaan mukaan lukemista, käsityön, ulkoiluvarusteet. Saatan mennä lenkille kun toiset seurustelevat, ja mieheni menee rassaamaan autoa kun haluaa välillä olla rauhassa. Välillä aterioidaan yhdessä, sitten taas hakeudutaan omaan rauhaan, niin se vierailu sujuu.
Voisithan suhtautua appivanhempien tapaamisiin samalla tavalla kuin tapaat muita tuttujasi ja kavereitasi. Tuskinpa ystäväsikään ovat täydellisiä, ja kuitenkin tapaat heitä. Juttele appivanhemmille samoin kuin ystäville niin keskustelu on antoisampaa.
On itsestäsi kiinni tutustua ja ystävystyä, eikä ikäero ole mikään este. Minulla on kaiken ikäisiä ystäviä, joukossa on myös tylsiä ja tyhmiä, mutta silti pidetään yhteyttä. Appivanhempien luo mennään viettämään viikonloppuja ja iltaa istumaan siinä missä muillekin kavereille.
Mikä siinä vanhempien tapaamisessa on niin vaikeaa? Eikö aikuinen ihminen pystyy seurustelemaan kohteliaasti millaisten ihmisten kanssa hyvänsä?
Itselläsi on ehkä pienet lapset, joita rakastat yli kaiken. Uhraat mielelläsi heille aikaasi, voimiasi ja rahaasi. Iloitset heidän onnistumisistaan ja murehdit itsesi kipeeksi, jos menee huonosti. Haluat heille hyvän koulutuksen ja onnellisen tulevaisuuden. Kuvittelet jo mielessäsi, millaisia he tulevat olemaan aikuisina... Siihen kuvitelmaan sisältyy varmaan, että myös näet heitä vielä aikuisena, pidätte yhteyttä ja on mukavaa tavata ja kuulla kuulumisia.
Tätä ne vanhemmat meiltä toivovat. Me nuoret olemme täynnä omaa elämäämme, eikä aina tajuta että kuulutaan myös siihen omaan perheeseemme, koko elämämme ajan. Itsenäistyminen ei tarkoita välien katkaisemista eikä huomaavaisuuden ja velvollisuuksien loppumista. 'Kivaa' tapaamisissa on ainakin se, että tulee hoidetuksi osuutemme sukupolviketjussa, ja että tuotetaan iloa heille, jotka ovat sentään aika paljon tehneet hyväksemme parikymmentä vuotta elämästään.
Vaikeaa on se, että vanhemmillamme on niin luutuneet tavat, etteivät he ole valmiita itse uhrautumaan. Esimerkiksi minun vanhempani eivät tule meille käymään, koska eivät voi kutsua ylimääräisiä vieraita meille. Meillä ei voi olla kuin kotonaan, eli oleminen meillä on jotenkin raskasta. Appivanhemmat eivät käy yhtään missään, mutta haluavat, että kävisimme heillä jatkuvasti. Siis ei heistäkään ole kivaa uhrautua ja tulla meille hoitamaan tapaamisvelvollisuutta.
Rautalangasta, jos muut eivät uhraudu, niin miksi meistä pitäisi olla kivaa uhrautua. Tottakai menen hampaat irveessä vanhempiemme luokse, että lapsemme saavat kontaktin isovanhenhempiin, mutta ei siinä mitään kivaa ole. Se myös ärsyttää, että meille selitetään, että meistäkin on varmaan kivaa käydä vanhempiemme luona kylässä. Se ärsyttää sen vuoksi, että se on sama kuin sanottaisiin, että teidän mielestä valhe on totta.