Asun avoliitossa, yhteisessä omistusasunnossa miesystäväni kanssa. Iältämme olemme lähellä kolmeakymmentä molemmat. Yhdessä ollaan oltu vuosikaudet, opiskeluajoista lähtien. Ei olla kihloissa ja ajatus naimisiinmenosta ahdistaa miestäni. Arki on ihan sujuvaa, mies auttaa ihan mukavasti kotitöissäkin yms. eikä meillä ole isoja riitoja niistä. Yksi ongelma on kuitenkin, ja se on tulevaisuus. En tiedä pystynkö jatkaa enää tätä "leijumista" epävarmuudessa.
Mies elää yhä henkisesti opiskelijaelämää tai jotain lapsuuden unelmaa. Viettää kaiken vapaa-aikansa tietokoneella tai teeveen äärellä pelaten erilaisia pelejä. Miehen kanssa ei voi keskustellä mistään vakavasta, kun hän lyö kaiken leikiksi tai sitten suuttuu. Ainoa asia, mistä hän keskustelee asiallisesti kiinnostuneena, on pelit ja niiden toimintaperiaatteet. Uusia pelejä tipahteleekin meille postilaatikosta sisään harva se viikko. Meillä on olohuoneessa kaksi eri pelikonsolia kaikkine hienoine lisävarusteineen, yleensäkin erilaisia elektroniikkahienouksia omistamme varmasti kymppitonnin edestä. Johtoviidakko on tiheä.
Asuntomme taas kaipaa remonttia: Keittiön koneet vetelevät viimeisiään, lattia halkeilee, kaappien ovet ovat alkaneet roikkua, tapetit repeilevät seiniltä.. minä yritän epätoivoisena paikkailla näitä "vikoja" halpistekstiileillä ja maalailemalla. Miestä tämä ei haittaa, koska ei näitä vikoja pelaamiseltaan näe.
Mies on sitä mieltä, että niin kauan kuin kämppä pysyy kasassa ja kodinkoneet toimivat jotenkuten, ei remonttiin panna senttiäkään rahaa. Tästä on monet kädenväännöt käyty. Olen sanonut että voin laittaa kaiken omasta pussistani, mutta se ei kuulemma käy, kun sitten hänestä tuntuisi ettei asunto ole enää hänen.
Mies ei halua ottaa vastuuta oikein mistään, ei suunnitella tulevaisuutta, varsinkaan naimisiin menoa tai talonrakennusta. Lapsia hän toivoo, koska saisi näin lisää "pelikavereita" joita viihdyttää hienoilla vehkeillään. Hoitopuolihan jäisi luonnollisesti minulle. Meillä on äijjän sinkkukavereita jatkuvasti istuksimassa nurkissa ja pelailemassa.
Miehellä olisi nyt hyvä tilaisuus jatkaa sukunsa yritystä, mutta koska hän ei vaan jaksa eikä saa aikaiseksi tehdä asialle mitään, menee yritys todennäköisesti myyntiin. Hän sanoo ettei uskalla ottaa sitä hoitoonsa. Hänellä ei ole mitään tulevaisuuden suunnitelmia, sanoo vaan että "kunhan on katto pään päällä, ruokaa ja tietokone" niin kaikki hyvin.
Minua kyllästyttää tämä touhu, olen pitkään toivonut että suhteemme etenisi, mies kosisi, menisimme naimisiin ja saisimme lapsia. Eläisimme kuten muutkin aikuiset ihmiset. Lapset haluaisin kasvattaa muualla kun tässä pienessä rivarinpäädyssä. Suurin osa ystävistämme on jo naimisissa ja heillä on lapsia. Uuden asuntolainan otto hirvittää miestäni liikaa, joten oman tuvan rakentaminen ei käy.
Mies on hellä ja rakastava, kohtelee minua hyvin ja seksi sujuu. Minä rakastan miestä myös. Suurimman osan ajasta vaan tuntuu, että elän 17-vuotiaan teinin kanssa. Miten saisin hänet tajuamaan että olemme aikuisia ihmisiä ja että elämällä on muutakin tarkoitusta kuin pelaaminen.
Jos hänestä on kiinni, luulen että tulemme asumaan samassa pienessä rivarikolmiossa kahdestaan niin kauan, kunnes se ikäytyessään hajoaa asuinkelvottomaksi. Sen jälkeen todennäköisesti vuokralle johonkin halpaan yksiöön jossa on hyvät tietoliikenneyhteydet. Ikkunat peitetään mustalla muovilla, ettei sisään pääse päivänvaloa häiritsemään ukon pelisessioita.
Mies elää yhä henkisesti opiskelijaelämää tai jotain lapsuuden unelmaa. Viettää kaiken vapaa-aikansa tietokoneella tai teeveen äärellä pelaten erilaisia pelejä. Miehen kanssa ei voi keskustellä mistään vakavasta, kun hän lyö kaiken leikiksi tai sitten suuttuu. Ainoa asia, mistä hän keskustelee asiallisesti kiinnostuneena, on pelit ja niiden toimintaperiaatteet. Uusia pelejä tipahteleekin meille postilaatikosta sisään harva se viikko. Meillä on olohuoneessa kaksi eri pelikonsolia kaikkine hienoine lisävarusteineen, yleensäkin erilaisia elektroniikkahienouksia omistamme varmasti kymppitonnin edestä. Johtoviidakko on tiheä.
Asuntomme taas kaipaa remonttia: Keittiön koneet vetelevät viimeisiään, lattia halkeilee, kaappien ovet ovat alkaneet roikkua, tapetit repeilevät seiniltä.. minä yritän epätoivoisena paikkailla näitä "vikoja" halpistekstiileillä ja maalailemalla. Miestä tämä ei haittaa, koska ei näitä vikoja pelaamiseltaan näe.
Mies on sitä mieltä, että niin kauan kuin kämppä pysyy kasassa ja kodinkoneet toimivat jotenkuten, ei remonttiin panna senttiäkään rahaa. Tästä on monet kädenväännöt käyty. Olen sanonut että voin laittaa kaiken omasta pussistani, mutta se ei kuulemma käy, kun sitten hänestä tuntuisi ettei asunto ole enää hänen.
Mies ei halua ottaa vastuuta oikein mistään, ei suunnitella tulevaisuutta, varsinkaan naimisiin menoa tai talonrakennusta. Lapsia hän toivoo, koska saisi näin lisää "pelikavereita" joita viihdyttää hienoilla vehkeillään. Hoitopuolihan jäisi luonnollisesti minulle. Meillä on äijjän sinkkukavereita jatkuvasti istuksimassa nurkissa ja pelailemassa.
Miehellä olisi nyt hyvä tilaisuus jatkaa sukunsa yritystä, mutta koska hän ei vaan jaksa eikä saa aikaiseksi tehdä asialle mitään, menee yritys todennäköisesti myyntiin. Hän sanoo ettei uskalla ottaa sitä hoitoonsa. Hänellä ei ole mitään tulevaisuuden suunnitelmia, sanoo vaan että "kunhan on katto pään päällä, ruokaa ja tietokone" niin kaikki hyvin.
Minua kyllästyttää tämä touhu, olen pitkään toivonut että suhteemme etenisi, mies kosisi, menisimme naimisiin ja saisimme lapsia. Eläisimme kuten muutkin aikuiset ihmiset. Lapset haluaisin kasvattaa muualla kun tässä pienessä rivarinpäädyssä. Suurin osa ystävistämme on jo naimisissa ja heillä on lapsia. Uuden asuntolainan otto hirvittää miestäni liikaa, joten oman tuvan rakentaminen ei käy.
Mies on hellä ja rakastava, kohtelee minua hyvin ja seksi sujuu. Minä rakastan miestä myös. Suurimman osan ajasta vaan tuntuu, että elän 17-vuotiaan teinin kanssa. Miten saisin hänet tajuamaan että olemme aikuisia ihmisiä ja että elämällä on muutakin tarkoitusta kuin pelaaminen.
Jos hänestä on kiinni, luulen että tulemme asumaan samassa pienessä rivarikolmiossa kahdestaan niin kauan, kunnes se ikäytyessään hajoaa asuinkelvottomaksi. Sen jälkeen todennäköisesti vuokralle johonkin halpaan yksiöön jossa on hyvät tietoliikenneyhteydet. Ikkunat peitetään mustalla muovilla, ettei sisään pääse päivänvaloa häiritsemään ukon pelisessioita.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Onko oikeasti olemassa naisia, jotka tuollaista peliä (!) katselevat?
Jätän areenan naisille ja heidän neuvoilleen, minä olen täysin sanaton.
Tarvitsetko lupaa uuden jääkaapin tai pyykinpesukoneen ostamiseen?
Paska homma. Minä pakkaisin kamani ja lähtisin menemään.
hoidettavaksi!Kyllä näin ulkopuolisesta näyttää että ei sinulla suurta tulevaisuutta tuon hemmon kanssa ole,tuo tyyppi ei uskalla tai halua sitoutua mihinkään.. Tuohon pesään vielä lapsia!!!Ajattele nyt hyvä tyttö mihin oot pääsi pistänyt.Tsemppiä toiv. Aikuinen MIES.
sillä vois aloittaa... Aseta miehelle valinta, sinä tai pelikonsoli seuraavat 30 päivää. Siinä ajassa sen sit näkee...
Lyökää vaikka vetoa siitä onnistuuko se vai ei.
Jos nainen pistäisi minut valitsemaan itsensä ja jonkun toisen itselleni tärkeän asian välillä, niin ottaisin itse hatkat. Niinkuin olen joskus ottanutkin. (Sitten olisin kuitenkin saanut tehdä mieleni mukaan, jos vain olisin suostunut palaamaan yhteen, mutten halunnut.)
Kyllä se vaan on sillä lailla, että ihminen harvoin muuttuu. Ei auta koulutusprojektit eikä itkuraivarit. Mikään muu ei auta kuin etsiä jo valmiiksi sellainen kumppani, jonka kanssa voi arkensa jakaa. Sinun miehesi ei halua samanlaista tulevaisuutta kuin sinä haluat, joten eroa ja etsi sellainen tai tyydy nykytilanteeseen.
Vaikka mies lupaisikin muutoksen, se on taatusti vain väliaikaista.
(Tämä siis osin myös AP:lle)
asiasta voitanee keskustella... Tiedät kai sie nää ykspuoliset kehityskeskustelut johon voitanee kokeilla miehen puolesta vastausta
"enpä ole ajatellutkaan sitä tuolta kantilta, jos se on sinulle noin tärkeää, niin tottakai kultaseni minä voin tehdä sellaisen pikkuhomman"
Mie veikkaan että se mies ei huomaa sitä että ympäristö rapistuu ja puolison hyvän olontunne vähenee... Se asia pitää esittää sille. Sit tietty jos mies itse keksis siihen ratkaisun...
Toivon hartaasti, että sinä olet oikeassa ja minä väärässä. Vetoa en kuitenkaan menisi lyömään. ;-)
jotain mitä sanotaan "riippuvuudeksi", vaikka emminä tiedä milloin tuollaiset luetaan tavalliseksi harrastukseksi ja milloin addiktioksi.
No ihan sama, oli kumpaa hyvänsä niin ostaisin itse ne perkeleen pesukoneet ja sanoisin että mä harrastan toimivaa elektroniikkaa ja sä näköjään kans. Niin, siis ton olisin tehnyt jo mutta jos se noin sitkeä on niin lähtisin menemään.
heh :D
naimisiin tuommosen "miehen" kanssa? Eihän tuosta ole avioliittoon ja lasten kasvattamiseen.
"Hänellä ei ole mitään tulevaisuuden suunnitelmia, sanoo vaan että "kunhan on katto pään päällä, ruokaa ja tietokone" niin kaikki hyvin.
Minua kyllästyttää tämä touhu, olen pitkään toivonut että suhteemme etenisi, mies kosisi, menisimme naimisiin ja saisimme lapsia. ELÄISIMME KUTEN MUUTKIN AIKUISET IHMISET."
Hmm.
keskelle merta autiolle saarelle, jossa olisi vain yksi mökki. Mukaan pilkkivehkeet, kaira, säkillinen näkkäriä ja toinen perunaa.
Kuukauden päästä voisi hakea pois. Ehkä hänestä olisi tullut mies.
Kiitoksia kaikille vastauksista, sanoin äijälle että näin ei voi jatkua ja että häivyn jos ei ala välittää mistään. Mies otti pölynimurin ja imuroi pikavauhtia koko kämpän, sitten odotti vuolaita kiitoksia minulta kun oli mennyt tekemään jotain mikä "kuului minulle". Kiitin, että teki jotain, mutta tein selväksi ettei homma olisi muutenkaan ollut yksin minun. Ei suuttunut --> Edistystä?
Ehkä laitan linkin tähän keskusteluun hänelle sähköpostina. Jos tajuaisi ja tekisi jotain.