ainakin itse suhteelta jotain "elämää suurempaa". Joskus vielä kohtaan sen ainoan oikean.. ellen sitä ole jo tehnyt. Epäilen niin, valitettavasti olemme molemmat varattuja, hän enemmän kuin minä. Tiedän, ettei hän tule jättämään puolisoaan minun vuokseni. Kaksi viimeistä sanaa alleviivattuna, valitettavasti. Ehkä joskus, jonkun muun vuoksi.
Te hyveelliset vaimot, tulette lynkkaamaan minut, tiedän sen. Kuulun itse siihen vaimosarjaan, joka ei välittäisi puolisonsa syrjähypystä/hypyistä. Vaan taitaapa avioliittommekin käydä jälkilöylyissään.
Te hyveelliset vaimot, tulette lynkkaamaan minut, tiedän sen. Kuulun itse siihen vaimosarjaan, joka ei välittäisi puolisonsa syrjähypystä/hypyistä. Vaan taitaapa avioliittommekin käydä jälkilöylyissään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ollessani vielä viimeisiä vuosia lapseni isän kanssa, oikein toivon hänen löytävän jonkun uuden, sillä tiesin sen olevan ainoa tapa päästä hänestä eroon.. Toiveeni toteutui, tosin aavistuksen liian myöhään, sillä olin tavallaan luopunut toivosta ja olimme tehneet jo lapsenkin siihen (suhde siis kesti 9 vuotta ja lapsi erotessamme oli 1,5v). Lastani en siis kadu, vain hänen isävalintaansa ;)
Tämän ikäisenä sen uuden partnerin löytäminen ei ole enää niin helppoa kuin teininä, jolloin riitti, että kysyi joltai "alax olee mun kaa". Ei, sillä tähän ikään jo tietää mitä parisuhteesta haluaa, ja minkälaisen kumppanin kanssa haluaisi elää. Ja aina kun tapaa jonkun, niin riittää hyvin pieni ja tavallaan mitätön asia (esim jättääkö tippiä portsarille tms) jo tuhoamaan koko suhteen ja taas saa aloittaa alusta uuden etsimisen. Seksistä sanotaa että, se on tärkeä osa suhdetta, nykypäivänä kuulemma ehkä liiankin? Olkoon sitten niin, mutta ainakin minä myönnän ihan suoraan, että tässä iässä seksin ON OLTAVA sellaista mistä pidän ja sen osa-alueen suhteessa todellakin on toimittava, sitten saattaisin jopa sulkea silmäni joiltakin muilta virheiltä!! Rakkaus ja rakastuminen tulevat toki ensin, mutta enpä tiedä maailmassa mitään sen ihanampaa kuin rakastella ihmisen kanssa, jota rakastaa ehdoitta, joka rakastaa sinua ja molemmat saavat täydellisen tyydytyksen myös seksuaalisesti. Mulla kävi flaksi, löysin tällaisen ihmisen, mutta luonnollisesti hän ei ole vapaa. Tuli tästä vaikka sitten kuolemantuomio, mutta päivääkään en vaihtaisi pois!!
Ja toivon todellakin, että jokainen ihminen saa jossain vaiheessa aikuiselämäänsä olla oikeasti rakastunut, tapahtui se sitten kahden vapaan ihmisen välillä taikka sivusuhteessa, aivan sama. Tunne vaan on niin jalat alta vievä, etten tahtoisi kenenkään jäävän ilman sitä kokemusta! Tätä samaa toivon myös sinulle! Jos tunnet että liittosi on tuhoon tuomittu, niin miksi jatkaa? Varmasti löytäisit jonkun jonka kanssa olisit onnellisempi kuin nykyisen puolisosi, ja eihän sitä tiedä miten tämä varattu mies sitten käyttäytyisi kun tietäisi sinun olevan vapaa?
Mistä tiedät, että toinen osapuoli on enemmän kiinni puolisossaan kuin sinä? Ja miksi he eivät voi erota?
Jos olette oikeasti kiintyneet toisiinne ja suhtenne kunnossa ja paremmalla pohjalla kuin voimassaolevat parisuhteenne, eikö kaikki ole mhdollista?
Niinpä niin - useimmat lienevät etsimässä sitä "elämää suurempaa" - ensi ihastumisen huumassa tämän varmasti hetkellisesti kokee löytäneensäkin. Uskoisi kuitenkin, että parisuhteessa arki laannuttaa tämän huuman ennemmin tai myöhemmin. Miksi haemme aina toiselta ihmiseltä täyttymystä johonkin kaipuuseen, mitä emme aina pysty edes määrittelemään? Voisi joskus olla hyvä pysähtyä miettimään mitä me todella etsimme - onko vastaus saatavissa toiselta ihmiseltä vai voimmeko löytää itse itsestämme vastauksia näihin kysymyksiin. Itsesi kanssa nimittäin elät aina - parisuhde on kahden kauppa.
Oisko se juju siinä lauseessa "elämää suurempaa"
-> ei semmoista eläessään kohtaa
Rakastumisen huumassa väittäisin, että tunnetasolla voi tuntea kohtaavansa, vaikka tämä illuusio saattaa sitten haihtuakin - ehkäpä ihminen hakee juuri tätä kokemusta sinänsä vaikka se onkin irrationaalinen.