Change we need

Vetoomus kaikille katsojille ja äänestäjille, että hoidetaan homma kotiin ja äänestetään paras voittoon eli tänä vuonna se on: WALDO'S PEOPLE.
Suomen ei kannata missään nimessä missata hyvää mahdollisuutta laittaa kerrankin jotain uutta viisuihin! Vaihtelu virkistää vaikka tänä vuonna rockimpi puoli oli ihan hyvää, mutta näköjään pahimmiksi kilpailijoiksi ( valitettavasti) ovat jääneet iskelmäosaston laulajat. Pidetään siis huolta ettei suurta virhettä tapahdu. Kaikki, joilla on vähääkään käsitystä, tietävät oikeiden mahdollisuuksien olevan aivan muissa esityksissä kuin tapsan,remun ja jarin. Miten sillä Jarillakin Istanbulissa silloin kävi? Jäi iloisesti finaalien ulkopuolelle.
Ei tarvitse edes olla kova Waldon fani, että näkee sen potentiaalin Suomen ulkopuolellakin. Mieleenpainuva ja iskevä laulu ja tosiaan erilainen mitä Suomella vähään aikaa ollut! Laulajat hyviä ja edustuskelpoisia, bändillä jo entuudestaan mainetta ulkomailla, kansainvälinen ja englanninkielinen biisi ja vielä paras lavashow!
= So people: muistakaa äänestää tänään voittoon Waldo's people ;)
1160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vaan Signmark viisuihin. Se olisi uutta. Waldo tosin hyvänä kakkosena...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


waldo's people kirjoitti:

Vetoomus kaikille katsojille ja äänestäjille, että hoidetaan homma kotiin ja äänestetään paras voittoon eli tänä vuonna se on: WALDO'S PEOPLE.
Suomen ei kannata missään nimessä missata hyvää mahdollisuutta laittaa kerrankin jotain uutta viisuihin! Vaihtelu virkistää vaikka tänä vuonna rockimpi puoli oli ihan hyvää, mutta näköjään pahimmiksi kilpailijoiksi ( valitettavasti) ovat jääneet iskelmäosaston laulajat. Pidetään siis huolta ettei suurta virhettä tapahdu. Kaikki, joilla on vähääkään käsitystä, tietävät oikeiden mahdollisuuksien olevan aivan muissa esityksissä kuin tapsan,remun ja jarin. Miten sillä Jarillakin Istanbulissa silloin kävi? Jäi iloisesti finaalien ulkopuolelle.
Ei tarvitse edes olla kova Waldon fani, että näkee sen potentiaalin Suomen ulkopuolellakin. Mieleenpainuva ja iskevä laulu ja tosiaan erilainen mitä Suomella vähään aikaa ollut! Laulajat hyviä ja edustuskelpoisia, bändillä jo entuudestaan mainetta ulkomailla, kansainvälinen ja englanninkielinen biisi ja vielä paras lavashow!
= So people: muistakaa äänestää tänään voittoon Waldo's people ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu