Olen ollut aika pitkään sinkkuna nyt ja kyllähän se alkaa jo hieman kyllästyttään. ;) Edellisessä suhteessani oli toki paljon hyviäkin asioita, mutta koska se oli ensimmäinen pitkä suhde, niin voin sanoa, etten tuolloin vielä kovin hyvin edes tuntenut itseäni, saati sitä, mitä suhteelta ja kumppanilta oikeasti toivon. Nyt tiedänkin jo paljon enemmän. :)
En tiedä miksi tänne kirjoitan. Kai toivon hieman sitäkin, että jollekkin kirjoitukseni kolahtaisi ja hänellä kenties olisi samanlaisia "odouksia" suhteelta kuin minulla. No, yritän kirjoittaa mahd. lyhyesti ja ytimekkäästi, jotta edes joku tämän jaksaisi lukea. :)
Ensinnäkin, olen 21-vuotias nainen. Viihdyn hyvin luonnossa ja yleensäkin ulkoilun merkeissä, mutta myös koti-illat oman kullan kanssa kuulostavat ihanilta. Yleensä olen melko touhukas, joten jotain tekemistä pitäisi olla, oli se sitten ruoan laittoa, lautapelin pelaamista, kävelylenkki, ristikon tekemistä yhdessä, leffa, jokin yhteinen projekti (esim. kunnostaa jotain huonekalua tms.) tai vaikka ihan juttelu päivän uutisaiheista tms., mutta kykenen myös istumaan ihan rauhassa ja vaikka vaan katselemaan omaa kultaa silmiin. :) Haaveilen myös usein rakastelusta. Sen ei todellakaan tarvitse olla kuin jostain elokuvasta, pikemminkin arvostan, jos molemmilla on luottavainen olo ja kummankaan ei tarvitse hävetä mitään, eikä kumpikaan osapuoli kommentoi mitään ikävästi eli kumpikin voisi olla täysin oma itsensä ja kokisi, että kumppani rakastaa häntä juuri sellaisena. Pidän todellakin enemmän rakastelusta, koska pidän mm. siitä, että vain on rakkaansa lähellä, syleilyssä, tuntee hellän kosketuksen ja hyväilyn, kuulee kun rakas puhuu välillä hellästi jotain ja katsoo rakastavasti minua ja kummallakin on tunne, että tuo oma rakas ei halua tuon hetken koskaan loppuvan. Voi, haaveilen niin kovin, että saisin kokea jotain tuollaista.. Melkein olen menettänyt jo uskoni, että kukaan haluaisi mitään muuta, kuin nopeita yhdyntöjä tms. Ei, itse haluaisin nauttia pitkään, enkä pelkästään yhdynnästä vaan todellakin muustakin läheisyydestä, niin henkisestä kuin fyysisestäkin. Toivottavasti ymmärrätte, mitä tarkoitan. :)
No, tuossa tulikin aika paljon vuodatusta. :) Yritän nyt tiivistää kuvailua itsestäni mahd. lyhyeen muotoon...
Olen kotoisin maaseudulta, mutta sopeudun hyvin erilaisiin olosuhteisiin. Kuitenkin tunnen, että sydämeni edelleen "halajaa" kotiseudulleni. Aina kun käyn siellä, yritän painaa mieleeni jokaisen äänen (no, siellä ei ääniä niin paljon kuulukaan), maiseman, tuoksun jne., ja se usein helpottaa. Kestän kyllä olla poissa sieltä useita kuukausiakin, ja varsinkin, jos on paljon koulujuttuja/töitä, joiden parissa aika kuluu nopeasti.
Olen melko herkkä ihminen. Itken helposti, mutta harvoin se tarkoittaa, että olisin jotenkin kovin masentunut tai surullinen. Monesti se itku vain tulee, esim. jos tajuan vaikka kuinka kiitollinen voin olla, että minulla on esim. ehjä koti (vanhemmilla eivät ole eronneet) tai esim. jonkun romanttisen elokuvan aikana. Tavallaan pidän sitä hyvänä puolena minussa. Jossain vaiheessa yritin "muokata" itseäni välinpitämättömämmäksi ja kylmemmäksi, mutta se vain ei tuntunut yhtään minulta. Luulin sen silloin olevan tavoiteltu ominaisuus ja kyllähän muutamat ovat minulle maininneetkin, että olen liian tunteellinen tms. No, olin tai en, niin en ole siitä huomannut ainakaan olevan haittaa itselleni, enkä uskoisi että muillekkaan.
Pidän paljon lukemisesta, enemmän kuin esim. leffojen katselemisesta. Välillä luen kevyempää kirjallisuutta ja toisinaan taas jotain enemmän ajatuksia herättävää, esimerkiksi Tommy Hellstenin kirjat ovat viime aikoina kiinnostaneet erityisesti. Monesti haaveilen myös siitä, että oman kullan kanssa voisi lukea jotain kirjaa vuorotellen, niin että välillä voisi jutella yhdessä, mikäli teksti herättäisi jotain ajatuksia.
En polta, enkä oikeastaan juokaan. En ole absolutisti, mutta käytännössä en todellakaan juo juuri koskaan. :) Se vain ei enää innosta. Mutta en pidä pahana, jos kumppani silloin tällöin juo esim. saunaoluen tai kaksi. :) Ja juhlissa nyt toki voi juoda. :) En myöskään viihdy ainakaan baareissa. Joskus esim. veljeni tai kaverini kanssa käyn istumassa esim. jotain bändikeikkaa kuunnellen samalla, mutta tosiaan tanssibaarit eivät oiken kuulu suosikkeihini. Joskus laulan karaoketta, mutta silloin jos tuttuja ei ole lähettyvillä. :)
Yritän pitää mahd. hyvin terveydestäni huolta eli syön terveellisesti, liikun, minulla on terveellinen vuorokausirytmi jne., mutta toki parantaakin vielä voisi. Ehkä motivaatiota voisi saada enemmän, jos olisi kumppani, jonka kanssa yhdessä yrittäisi pitää tavoitteista kiinni ja kannustaa toista. :) Terveelliset elämäntavat ovat minulle myös sairauteni kannalta tärkeät, koska jos elämäntapani kovin usein muuttuvat, voi kohtauksia tulla useammin.
Ulkonäöstä en paljasta mitään muuta kuin pituuteni, koska en itsekään pidä ulkonäköasioita niin tärkeinä. Ainoastaan pituuden suhteen toivon, että kumppani olisi pitempi kuin minä. Eli olen 170 cm pitkä. Nyt huomaan, että tekstini ehkä sittenkin on enemmän suunnattu miehille, koska tämä on vähän niinkuin treffit-palstan ilmoitus. :) Mutta kyllä naispuolisetkin saavat kommentoida, jos jokin asia herätti esim. kysymyksiä. :)
No, jos kukaan ei vastaa tähän, niin sainpahan tässä kirjoittaa vähän kuin päiväkirjaan. :)

Vastaukset 12
Vanhimmat
ja elänyt pitkän suteen ja ollut pitkään sinkkuna?
olet suorastaan unelmatapaus monelle miehelle tyttöystäväksi.
Valitettava totuus vain on kun tuollainen tyttö kuvailee itseään ja miesten kiinnostus häntä kohtaan selviää niin tyttö alkaa pian etsiä niitä pitkiä, urheilullisia, tummia, leveäharteisia miehiä joille rakastelu on panemista. Mutta eihän tyttö mahda itselleen mitään kun niihin aina ihastuu ja muut "tylsät tyypit" eivät kiinnosta yhtään.
Muuten en ymmärrä miten ylipäätään voit olla yksin ellet sitten ole vain niin tavoittamattomissa ettei sinua löydä mistään.
"Muuten en ymmärrä miten ylipäätään voit olla yksin ellet sitten ole vain niin tavoittamattomissa ettei sinua löydä mistään."
Kuten ap sanoi että hän ei pyöri baareissa paljoa joten voisi sanoa että hänen mahdollisuus suomalaisessa kulttuurissa löytää kumppania on noin 50 kertaa huonompi kuin niillä jotka pyörii baareissa. Surullista, tiedän. :)
Nyt ap:n ainoat mahdollisuudet on koulu, työ tai harrastus. Suomessa ei ihmisiä kaduilta tai kahviloista bongata joten ei ole yhtään erikoista vaikka hän olisi kuinka mukava tahansa ettei hänellä ole kumppania.
Toisaalta mahdollisuudet on paremmat kuin samalla tavalla aikaa viettävällä miehellä, mutta eipä ne naisillakaan aivan järkyttävän suuret ole. :)
Moi!
No ensimmäiseen viestiin voisin kommentoida, että se tarkoittaa varmasti eri ihmisille eri asioita, että mikä on pitkä suhde ja miten määritellään pitkä sinkkuus jne. :) No, mut mun tuskin niitä tarvii alkaa perusteleen, koska jos vertaa et oon ollu n. 3 kk suhde ja sit melkein 2 v. suhde, niin jälkimmäinen oli mulle se pitkä suhde. ;) Ja sinkkuutta on ollut jo sen verran, et haikeena kattelee ku näkee pareja käsikkäin. :)
Ja sit sinulle, joka tän jälkimmäisen viestin laitoit. Voin kuule sanoa, et mä en ihan helposti kiinnostu machoilevista leveähartioisista, urheilullisista jne. miehistä. Ihan vaan sen takii, et kokemukseni perusteella aika moni on ollut mulkkuja. Siis mitä nyt on jutellu, niin tulee vaan sellanen kuva. :) No, en nyt voi tietenkään kovin nopean tuttavuuden perusteella todeta et kuka on mulkku ja kuka ei. Tai ehkä vähän voi sellasia tulkintoja tehdä. ;) No mut on ollut vaan esim. tosi erilaisia kiinnostuksen kohteita ja sit se ensivaikutelma kertoo vaan aika paljon. Ja jos jätkä on tosiaan sellanen macho ja ehkä vähän liian itsevarma, niin mun kiinnostus lopahtaa. Mä vaan pidän enemmän jalat-maassa tyypeistä, romanttisistakin ja sit luettelen myöhemmin vielä lisää jotain ominaisuuksia. :) Mut no worries sen suhteen et hyppään heti sellasen perään joka vaan osoittaa kiinnostusta vähänkään ja on niin söpö tai jotain. Ei, mulle merkkaa vähä muut asiat enemmän. Eikä siinä mitään jos söpö on, mut jos mä seurustelen onnellisesti, niin lähtisinkö jonku söpön jätkän perään, jota en tunne? No en. :)
En osaa täysin sanoa et miks oon yksin, ja ois kiva tietää. :) Kyllä musta jotkut on ollu kiinnostuneita, mut ne on ollut just sen oloisia, jotka on enemmän kiinnostuneita merkkivaatteista ja hiusten laitosta, melkein ku minä. ;) Kyl mäki yritän ulkonäöstäni huolta pitää, mut esim. mun huoneessa kaikki tavarat on tyyliin kirppareilta tai saanu sukulaisilta ja ehkä jotku on sit vieroksunu sitä (koska eiks kaikilla pitäis olla viimisen päälle modernit huonekalut ja vaatteet uusinta muotia?) ja ite taas vieroksun sitä, jos jätkä on melko metroseksuaalimainen. ;) Ei millään pahalla. :) Mut mä vaan arvostan niin paljon muita asioita ku jotain merkkivaatteita jne. Ja mä toivoisin, et mieskin ois kiinnostunu vähä muun laisista asioista. Ja ehkä mun miesmakuun on enemmän (en tainnut sitä mainita vielä) sellaset, jotka esim. tykkää just liikkua luonnossa, kenties metsästää/kalastaa, tykkää eläimistä, osaa käytännön töitä eikä mene sormi keskelle suuta ku joku asia pitää korjata tms. Ehkä koska ite oon kasvanu 4 isoveljen kans ja he ovat esim. metsästäneet ja kovasti tehneet töitä yms., niin mun miesmaku on sen takia tällainen ku on. :) No, mut kuitenki niin en usko et mä oon kauheen kranttu, vaan ehkä mulle vaan ei täältä pääkaupunkiseudulta kovin helposti löydy sellasta miestä, joka kolahtais. :)
No, tää nyt oli varmaan aika sekava teksti. Toiv. tajusit jotain. Mä oon meinaan jo tosi väsyny, ku aikasin heräsin et koita ymmärtää. :)
että en tosiaan käy baareissa. Ja, opiskelen tosi naisvaltaisella alalla et potilaat saattaa olla melkein ainoita miespuolisia, joita töissäkin tapaan ja oon kuitenkin päättänyt et pidän ihan potilassuhteet erillään muista ihmissuhteista, mikä taitaa olla aika normikäytäntö muillekkin. ;)
Että täytyy vissiin alkaa miettiin, et mikä oisi sellainen harrastus, missä vois tavata jonku fiksun miehen. :)
No yksinäisen miehen mahdollisuudet eivät paljon parane baariin menemällä toisin kuin naisen. Yksinäinen mies saa kyllä rauhassa istua yksin valomerkkiin asti eikä kukaan tule häiritsemään. Yksinäisenä naisena tuo on kyllä mahdoton jos ei aivan kamala tapaus ole. KO. nainen on myös vielä aika nuori ja varmaan jossain vaiheessa alkaa kunnon miehen metsästys ennen kuin ihan luovuttaa ja luultavasti hän myös silloin jokun löytää. Pahempi tilanne on se kun on tavallaan jo yrittänyt ja hylännyt periaatteensa vaikka hiusten värjäyksestä, alkoholin juomisesta, tai muusta.
onko huono juttu jos nainen ei just esim. piittaa et onko lautaset ja muu astiasto Arabiaa tai vaatteet ostettu Stockalta tms. Tai et nainen esim. tykkää myös käydä kalassa. :) Ja et nainen vois just tykätä miehen kans auttaa vaikka jonku huonekalun entisöinnissä tms. Tykkään myös ns. naisellisemmistakin asioista, kuten leipomisesta, mut myös noista. En oo aina oiken kehdannut mainita noista, ku mulle on tullu sellanen kuva, et se on aika outoa jos nainen ei vaikka just osta Arabian lautasia. Ei mulla mitään niitä vastaan ole, mut oon saanu niin paljo astioita sukulaisilta, niin pitäiskö ne heittää pois? Ei kai. No, exä ei niin arvostanut sitä, et mä en pitänyt noita asioita niin tärkeinä kuin olisi ehkä pitänyt. No, huoh, yksin kun on niin ei tarvii ressata tollasiakaan asioita, mut nyt stressaan taas, ku haluisin nyt jo suhteeseen. No, mut kiitti jos kerrotte mielipiteenne! =)
"ku mulle on tullu sellanen kuva, et se on aika outoa jos nainen ei vaikka just osta Arabian lautasia. "
minusta olisi paljo coolimpaa jos lautaset olis vaikka made in DDR ja ostettu kirpparilta hintaan 0,50€/kpl. ts aivan sama
Ehkä tietyt arvostaa naisessa sitä "naisellisuutta" eli turhaa hömpötystä. Taino pakkohan kerta maailmas on reilu 3 miljardii miestä niin eiköhän joku sellasestakin pidä. Mutta on varmasti miehiä jotka ei näe tota kauheankaan tärkeänä. :)
Itse taas inhoan näitä ihmisiä jotka sanovat tyyliin "siis hei en mä kyl voi juoda tästä lasista nyt ku tän lasin jalka on väärin muotoiltu" tms.
Pintaliito porukka ottaa välil päähän siks niitä koitankin vältellä.
Lautanen on lautanen ihan yks ja sama minkä merkkinen se on, ei vaan välillä pysty ymmärtää tota logiikaa et asiat pitää olla tiettyy merkkii et ne kelpaa.
Veikkaan ja voisin aika vahvasti väittää että suurempi osa miehistä ei välitä juuri esim. siitä minkä merkkiset lautaset sulla on. Yleisesti ottaen teidän naisten hömpötyksiä noi asiat. :)
No johan on kummallista, jos naisellisuus liittyy jotenkin astioiden merkkiin :D Ihan sama ainakin mulle, koskaan tullu ees ajatelleeks moista. Kunhan on jotain kippoja joista voi syödä. Sama vaatteissa.
Ja noista harrastuksista sitten, uskon että moni mies haluais tyttöystävänsä mukaan kalareissuille. Tai muihin harrastuksiin, vaikka sitten niitä huonekaluja entisöimään.
Vaikutat ihan kivalta tyypiltä, joten löydät varmasti etsimäsi. Tsemppiä!
Kuulostat todella mukavalta, lähes täydelliseltä minulle, mutta taidanpa olla liian nuori... Noh, aina ei voi voittaa, vaikka suomalainen voittaakin aina.
Kiva kuulla, jos olette sitä mieltä, että astioiden merkillä ei ole väliä. :) On siis miehiä, jotka eivät ajattele noin. Entisessä suhteessa minusta tuntui usein kuin exäni olisi jotenkin halveksinut ja hävennyt kun esim. hänen vanhempansa tulivat kylään, kun ei ollut hienoja astioita tai sohva ei ollut esim. Iskusta tms. No, turhaan tässä mustamaalaan enempää häntä, koska ero kuitenkin tuli ja hyvä niin. :)
Sinulle, joka viimeksi lähetit viestin: minkä ikäinen olet? =) Ei minua varsinaisesti se ikä haittaa. Ainut epäily vain nousee, että entäs jos parin vuoden päästä kumppanille, joka olisi nuorempi, tuleekin kauhea meno-vaihe päälle. Omien vanhempienkikin kohdalla äiti on vanhempi isääni, mutta he tapasivat vähän vanhempina (kuitenkin alle 30v.), joten "henkinen" kypsyys yms. asiat eivät varmaan enään niin kovasti poikenneet.
Kiitos vielä kaikille vastauksista! Ja sori kirjoitusvirheistä ("vanhemmilla eivät ole eronneet"). ;)