Tilanteemme on tämä: Olemme olleet nyt kaksi vuotta yhdessä. Emme asu yhdessä, olemme kaukosuhteessa. Tosin nyt minä olen muuttanut hieman lähemmäksi, vaikka se ei ole yhdessäolo aikaa lisännyt. Hänellä on kiireitä koulun ja muun suhteen. Minulla ei ole juurikaan muuta kuin työ. Edessä on poikaystäväni meno inttiin kesällä.
Kysymys kuuluu: Mitä voin tehdä kun haluaisin edetä suhteessa jollakin tavalla? Kihloihin ei kuitenkaan mennä sen tiedän. Poikaystäväni on sanonut että ei vielä halua tehdä niin isoa askelta, vaikka minun kanssa haluaakin viettää elämänsä. Yhteenmuuttokaan ei onnistu tässä tilanteessa. Mitä olisi sellaista pienempää, joka kuitenkin veisi suhdetta eteenpäin, mutta ei tuntuisi poikaystävästäni liian suurelta?
Miten viedä suhdetta
eteenpäin?
61
21049
Vastaukset
- heh heh..
eikös se ole hyvä
- Onko Toivoa
Epäsiveetöntä edes ehdottaa! Ensin sanotaan tahdon ja sitten vasta tositoimiin jos tarvetta ja niin päätetään yhteistuumin.
- glöfgö
Onko Toivoa kirjoitti:
Epäsiveetöntä edes ehdottaa! Ensin sanotaan tahdon ja sitten vasta tositoimiin jos tarvetta ja niin päätetään yhteistuumin.
onneksi kirjoitin nimettömänä.
- valoholisti
voiku oli hyvä vitsi hehhee --`
- Paljon edennyt
glöfgö kirjoitti:
onneksi kirjoitin nimettömänä.
... eteenpäin molemmille. Se vie suhdetta eteenpäin kun molemmat vapautuu ja pääsette valkkaamaan omia tulevaisuuksianne.
- glöfgö
Paljon edennyt kirjoitti:
... eteenpäin molemmille. Se vie suhdetta eteenpäin kun molemmat vapautuu ja pääsette valkkaamaan omia tulevaisuuksianne.
tarvitse erota!
"Poikaystäväni on sanonut että ei vielä halua tehdä niin isoa askelta, vaikka minun kanssa haluaakin viettää elämänsä."
Mä en oo koskaan käsittänyt tota mielestäni äärimmäisen ristiriitasta lausetta.
Eikö se kihla nimenomaan ole sama, kuin tuo lupaus, että ollaan yhdessä loppuelämä. Ei sitä hääpäivää tarvitse samantien sopia.
Pskamainen fakta on, että eipä tossa taida olla paljon mahdollisuuksia; jos jätkä ei halua viedä suhdetta eteenpäin ja sä tahdot... Ootte varmaan kuitenkin jutelleet asiasta? Eipä siinä sitten auta muu, ku vaan ootella.- ap. kirjoittaja
Kyllähän me ollaam juteltu asiasta monet kerrat. En mäkään välttämättä halua ottaa mitään suurta ja merkittävää askelta. Meidän on ihan hyvä näin, MUTTA jotain kuitenkin kaipaan. Jotain joka vahvistaisi sidettä entisestään ja saisi uutta "potkua" suhteeseen. Olen tyytyväinen, että poikaystäväni on sanonut minulle haluavansa olla minun kanssa koko loppuelämän. Tosin mietityttäähän se että miksi sitten ei voi sitä sormusta sormeeni pujottaa. En edes halua vielä naimisiin. Se tapahtuu sitten vasta monen vuoden kuluttua.
Tiedän monia jotka ovat olleet jopa 15 vuotta kihloissa ja sitten vasta mennyt naimisiin. Siinä välillä on esim. muutettu yhteen, hankittu lapsia. ap. kirjoittaja kirjoitti:
Kyllähän me ollaam juteltu asiasta monet kerrat. En mäkään välttämättä halua ottaa mitään suurta ja merkittävää askelta. Meidän on ihan hyvä näin, MUTTA jotain kuitenkin kaipaan. Jotain joka vahvistaisi sidettä entisestään ja saisi uutta "potkua" suhteeseen. Olen tyytyväinen, että poikaystäväni on sanonut minulle haluavansa olla minun kanssa koko loppuelämän. Tosin mietityttäähän se että miksi sitten ei voi sitä sormusta sormeeni pujottaa. En edes halua vielä naimisiin. Se tapahtuu sitten vasta monen vuoden kuluttua.
Tiedän monia jotka ovat olleet jopa 15 vuotta kihloissa ja sitten vasta mennyt naimisiin. Siinä välillä on esim. muutettu yhteen, hankittu lapsia...joku yhteinen, vähän isompi hankinta? Vaikka yhteinen lemmikki, akvaario tms.?
- tuttu tilanne
Itsellä oli tyttöystävän kanssa sama juttu. Muuten oltiin paljon yhdessä mutta jostakin syystä ei halunnut muuttaa yhteen minun kanssa.. Itse kyllä halusin.. Kyllä se rupesi syömään meidän suhdetta kun ei sitä askelta eteenpäin otettu. Tiesin lopulta, että tää ei tule menemään eteenpäin mutta en silti pystynyt sitä lopettamaan. Puoli vuotta mentiin näin kunnes hän lopulta sanoi että ei enää tunne tarpeeksi. Ja jonkin aikaa meni tästä kun erottiin..
Minun pointti:
Tuo homma näyttää aika selvältä. Jos ei kahden vuoden jälkeen haluta muuttaa yhteen niin tuskin sitä halua koskaan löytyy. Joskus on sanottu, että mitään uutta ei voi syntyä, jos jotain vanhaa ei kuole. Tuntuu varmasti pahalta ja vaikealta nyt mutta olisiko kuitenkin parasta laittaa kaveri selkä seinää vasten. Pakota tekemään päätös ja jos hän sanoo EI niin pitkässä juoksussa tämä asia on hyväksi.
ei kannata kitua. - SuperMace
Plussa-pallero kirjoitti:
..joku yhteinen, vähän isompi hankinta? Vaikka yhteinen lemmikki, akvaario tms.?
Lemmikitei ole mikään parisuhteen korjauskeino.
Tunnen miesten ajatusmaailman ja kerron heti ketjun aloittajalle, että ero tulee tai poljette vuosia tai ainakin kuukausia paikoillanne. tiedän tollasia juttuja kokemuksesta useita ja jos ei lähde hyvin niin ei hyvin käy. ole realisti ja arvioi halautko läheisen suhteen vai kaukosuhteen?! uskon jonkun muun voivan antaa sinulle enemmän ap. kirjoittaja kirjoitti:
Kyllähän me ollaam juteltu asiasta monet kerrat. En mäkään välttämättä halua ottaa mitään suurta ja merkittävää askelta. Meidän on ihan hyvä näin, MUTTA jotain kuitenkin kaipaan. Jotain joka vahvistaisi sidettä entisestään ja saisi uutta "potkua" suhteeseen. Olen tyytyväinen, että poikaystäväni on sanonut minulle haluavansa olla minun kanssa koko loppuelämän. Tosin mietityttäähän se että miksi sitten ei voi sitä sormusta sormeeni pujottaa. En edes halua vielä naimisiin. Se tapahtuu sitten vasta monen vuoden kuluttua.
Tiedän monia jotka ovat olleet jopa 15 vuotta kihloissa ja sitten vasta mennyt naimisiin. Siinä välillä on esim. muutettu yhteen, hankittu lapsia.koittaisin tehdä jotain kivaa yhdessä, josta jää hyvät muistot eliniäksi. Lähtisin vaikka Lappiin patikoimaan, tai jollekin musiikkifestarille Eurooppaan, tai pitkä viikonloppu jossakin Euroopan kaupungissa tms.
- VARMASTI ikuisesti yhdessä??
ap. kirjoittaja kirjoitti:
Kyllähän me ollaam juteltu asiasta monet kerrat. En mäkään välttämättä halua ottaa mitään suurta ja merkittävää askelta. Meidän on ihan hyvä näin, MUTTA jotain kuitenkin kaipaan. Jotain joka vahvistaisi sidettä entisestään ja saisi uutta "potkua" suhteeseen. Olen tyytyväinen, että poikaystäväni on sanonut minulle haluavansa olla minun kanssa koko loppuelämän. Tosin mietityttäähän se että miksi sitten ei voi sitä sormusta sormeeni pujottaa. En edes halua vielä naimisiin. Se tapahtuu sitten vasta monen vuoden kuluttua.
Tiedän monia jotka ovat olleet jopa 15 vuotta kihloissa ja sitten vasta mennyt naimisiin. Siinä välillä on esim. muutettu yhteen, hankittu lapsia.Kyllä puhuu nuori ihminen sontaa kun sanoo että haluaa olla toisen kanssa loppuelämänsä...Elämä nyt ei ole vaan niin mustavalkoinen ja elämässä voi tulla monenlaisia hankaluuksia jotka rikkovat suhteen.. Ollanpa järkeviä ja mennään eteenpäin omalla painollaan parisuhteessa niin ei tarvi pettyä myöhemmin liian nopeasti tehtyjä päätöksiä...Jos molemminpuolinen rakkaus/tykkääminen on jatkuakseen niin silloin se jatkuu ilman sen kummempia hätiköityjä päätöksiä... Olen mies 45v ja suhteissa elänyt joten tiedän tasan tarkkaan mistä puhun... Niitä itselleen SOPIVIA ja vähemmän sopivia kumppaneita tulee kyllä kaikille elämänpolulla vastaan kunhan vain katselee ympärilleen. Siitäpä valitsemaan vaan ja jos suhde ei miellytä vähintään 95% niin ehdotan kylmästi eroamista! Näin välttyy molemmat ylimääräiseltä mielipahalta jonka epätyydyttävä suhde tuo mukanaan ja syö ihmistä henkisesti .. Erokin on parempi kuin huono suhde! Onnea vaan kaikille elämään!!!!
- .....
Plussa-pallero kirjoitti:
..joku yhteinen, vähän isompi hankinta? Vaikka yhteinen lemmikki, akvaario tms.?
ensin hommataan koira, sitten hommataan kakara ja sitten erotaan. näin se homma on ollut maailman sivu.
eikö voi sitten erota jo ennen koiran hankintaa. - mieti
ap. kirjoittaja kirjoitti:
Kyllähän me ollaam juteltu asiasta monet kerrat. En mäkään välttämättä halua ottaa mitään suurta ja merkittävää askelta. Meidän on ihan hyvä näin, MUTTA jotain kuitenkin kaipaan. Jotain joka vahvistaisi sidettä entisestään ja saisi uutta "potkua" suhteeseen. Olen tyytyväinen, että poikaystäväni on sanonut minulle haluavansa olla minun kanssa koko loppuelämän. Tosin mietityttäähän se että miksi sitten ei voi sitä sormusta sormeeni pujottaa. En edes halua vielä naimisiin. Se tapahtuu sitten vasta monen vuoden kuluttua.
Tiedän monia jotka ovat olleet jopa 15 vuotta kihloissa ja sitten vasta mennyt naimisiin. Siinä välillä on esim. muutettu yhteen, hankittu lapsia.Juuri se välimatka ja yhteisen ajan puute justiinsa on suhdetta lujittava asia. Se on hyvä haaste, jolla voitte kokeilla suhteenne lujuutta. Jos te joudutte ponnistelemaan suhteenne eteen ja tekemään uhrauksia, minkä jälkeen lopulta saavutatte haaveilemanne yhteisen elämän, sitä osaa arvostaa enemmän ja siitä haluaa pitää tiukemmin kiinni. Erossa olo kasvattaa myös luottamusta toisiinne. Mitä pidempään elätte etäsuhdetta ja mitä pidempään tämä etäsuhde kestää, kestätte varmasti varmasti aika paljon muutakin! Jos se ei ole suhdetta lujittava asia, niin mikä sitten? Kehottaisin näkemään nykyisen tilanteenne ainoastaan positiivisena. Väität, että tässä tilanteessa suhteenne ei etene. Päinvastoin, em. syistä tämähän on mainio suhteen koetus! Jos pitkä erossa olo ja vähäinen yhteinen aika ei lopeta teidän suhdetta, voit todeta suhteenne edenneen todella paljon ja se kestää mitä vain.
SuperMace kirjoitti:
Lemmikitei ole mikään parisuhteen korjauskeino.
Tunnen miesten ajatusmaailman ja kerron heti ketjun aloittajalle, että ero tulee tai poljette vuosia tai ainakin kuukausia paikoillanne. tiedän tollasia juttuja kokemuksesta useita ja jos ei lähde hyvin niin ei hyvin käy. ole realisti ja arvioi halautko läheisen suhteen vai kaukosuhteen?! uskon jonkun muun voivan antaa sinulle enemmän..suhteen edistyminen rinnastetaan suhteen korjailuun? Eikö ne nyt oo kaks tyystin eri asiaa? Vai pitääkö ajatella, että jos suhteessa tulee jommalle kummalle halu edetä, niin siinä on automaattisesti jotain korjailtavaa?
VARMASTI ikuisesti yhdessä?? kirjoitti:
Kyllä puhuu nuori ihminen sontaa kun sanoo että haluaa olla toisen kanssa loppuelämänsä...Elämä nyt ei ole vaan niin mustavalkoinen ja elämässä voi tulla monenlaisia hankaluuksia jotka rikkovat suhteen.. Ollanpa järkeviä ja mennään eteenpäin omalla painollaan parisuhteessa niin ei tarvi pettyä myöhemmin liian nopeasti tehtyjä päätöksiä...Jos molemminpuolinen rakkaus/tykkääminen on jatkuakseen niin silloin se jatkuu ilman sen kummempia hätiköityjä päätöksiä... Olen mies 45v ja suhteissa elänyt joten tiedän tasan tarkkaan mistä puhun... Niitä itselleen SOPIVIA ja vähemmän sopivia kumppaneita tulee kyllä kaikille elämänpolulla vastaan kunhan vain katselee ympärilleen. Siitäpä valitsemaan vaan ja jos suhde ei miellytä vähintään 95% niin ehdotan kylmästi eroamista! Näin välttyy molemmat ylimääräiseltä mielipahalta jonka epätyydyttävä suhde tuo mukanaan ja syö ihmistä henkisesti .. Erokin on parempi kuin huono suhde! Onnea vaan kaikille elämään!!!!
Etkö sinä hyvä mies ole vielä tuohon ikään mennessä tajunnut, mikä ero on sillä, että a) haluaa olla loppuelämänsä ja b) lupaa olla loppuelämänsä? Toisessa petät lupauksen, jos et olekaan, toisessa ei tahto riitä. Näillä on vinha ero. Siksi vihkikaavassakin kysytään: TAHDOTKO, eikä lupaatko.
Kuten toisessakin keskustelussa pohdittiin; nykyajan vaatimukset suhteille on melkoisen ylös asetetut. Mikä on se 100%, johon sitä omaansa vertaa? Median antama ruusuinen kuva? Ei ihme, että liitot ei enää nykyään tahdo kestää viittä vuotta pidempään.
Ehkä olen niitä harvoja poikkeuksia, kun mielummin teen töitä vanhan suhteen vuoksi, kuin valitsisin helpomman vaihtoehdon ja hakisin uuden suhteen..
- MMmm..
..sitten yhteinen matka? Eihän sen tarttee olla mitään isoa, kuten jo sanoit, jokin paikka, mikä on tuntematon molemmille. Saattaisi vahvistaa suhdetta, tai toisaalta huonontaa. :D
Lemmikkiä ehdotettiin, mutta lemmikki on mielestäni jo aika iso vastuu. :o
Yhteinen matka tuntemattomaan on siis ehdotukseni! :)- tätily
Matka-idea oli tosi hyvä. Jokatapauksessa voisit varmaan kysyä poikaystävältäsi, mitä hän haluaisi. Eihän eteenpäin-askelta voi kuitenkaan yksin ottaa.
- hiukan iäkkäämpi kuin aloit...
tätily kirjoitti:
Matka-idea oli tosi hyvä. Jokatapauksessa voisit varmaan kysyä poikaystävältäsi, mitä hän haluaisi. Eihän eteenpäin-askelta voi kuitenkaan yksin ottaa.
Matka on minunkin mielestä oikeen hyvä ajatus... Naiset/tytöt usein kaipaa tunnepuolella sitoutumista mutta miehet/pojat yhteisiä kokemuksia, ja mikäs sen parempi kuin lähteä reissuun jossa voi tehdä jotain jota ei ole vielä koskaan kumpikaan tehnyt ja sitä on kiva muistella jälkeenkin päin.... Pojilla kestää kauemmin haluta mitään "palloa" jalkaansa ;) näin olen käsittänyt... Ja moni kokee sitoumukset "pallona" nimim. Sitoutumiskammoinen mutta jo kihloihin asti päässyt..... koita jaksaa olla kärsivällinen
- parisuhdeneuvoja
Avatkaa pankkiin yhteinen säästötili! Kun laitatte tilin molempien nimiin ja alatte molemmat sinne keräämään rahaa yhteistä tulevaisuuttanne varten, eikös se loisi hieman turvallisuuden ja varmuuden tunnetta :) rahaahan voi säästää silmällä pitäen tulevia matkoja, asuntoa, lemmikkiä tai vaikka mikroaaltouunin ostoa tai vaikka ravintolaillallista varten. Pointtina se, että nämä rahat sitten käytetään teidän kahden yhteiseksi hyväksi.
- tasa-arvoisesti?
Jos hiukan nyt ainakin sitä yhteistä säästämistä miettisitte - ottaen pohjaksi vaikka sen edessä olevan palkattoman orjatyön jo nämä faktat nykysuomesta.
*Miehet muutenkin kuluttavat tekemistään verotuloista valtiolle vain 70% ja naiset 130%. Näin ollen voi sanoa että miehen euro on 50 c ja naisen 100 c.
*3/4 sinisilmäisestä suomalaismiehestä ei ole vieläkään avioehtoa. Tällaisia miehiä on mm Kimi Räikkönen ynm
*Naiset omistavatkin 10 v sisällä enemmän omaisuutta mitä miehet suomessa ( yllä olevien asioiden lisäksi mm siksi että perivät miehensä jotka ovat jo perineet vanhempansa)
*Miehet kuolevatkin lähes 8 v vähemmän aikaa palkallisesta eläkelomasta nauttineena valtion kirstusta.. Näin ollen voisi sanoa että miehen joka vuodessa on vain 11 kk.
*Ja tosiaan vain tälle epä tasa-arvoisemmalle sukupuolelle on vain tämä palkaton orjatyö oloissa johon pahimpia vankejakaan ei voi laittaa nykylakien mukaan (heilläkin pitää olla oma huone, tv ja suihku). - montamonta
tasa-arvoisesti? kirjoitti:
Jos hiukan nyt ainakin sitä yhteistä säästämistä miettisitte - ottaen pohjaksi vaikka sen edessä olevan palkattoman orjatyön jo nämä faktat nykysuomesta.
*Miehet muutenkin kuluttavat tekemistään verotuloista valtiolle vain 70% ja naiset 130%. Näin ollen voi sanoa että miehen euro on 50 c ja naisen 100 c.
*3/4 sinisilmäisestä suomalaismiehestä ei ole vieläkään avioehtoa. Tällaisia miehiä on mm Kimi Räikkönen ynm
*Naiset omistavatkin 10 v sisällä enemmän omaisuutta mitä miehet suomessa ( yllä olevien asioiden lisäksi mm siksi että perivät miehensä jotka ovat jo perineet vanhempansa)
*Miehet kuolevatkin lähes 8 v vähemmän aikaa palkallisesta eläkelomasta nauttineena valtion kirstusta.. Näin ollen voisi sanoa että miehen joka vuodessa on vain 11 kk.
*Ja tosiaan vain tälle epä tasa-arvoisemmalle sukupuolelle on vain tämä palkaton orjatyö oloissa johon pahimpia vankejakaan ei voi laittaa nykylakien mukaan (heilläkin pitää olla oma huone, tv ja suihku).Naisetkin perivät vanhempansa ja myös miehensä jos hän luolee nennen vaimoaan eikä avioehtoa ole. Yhdenkään miehen elinikä ei pitene jos naiset kurjistavat elämäänsä, ekä naisten armeijassa käynti miehen 50-centistä euroksi muuta.
Armeija EI OLE MIKÄÄN PALKATON ORJATYÖ! Armeijassa asevevollisilla on majoitus, ruoka, terveydenhoito ja koulutus päivärahan lisäksi! Orjatyössä näitä etuja ei ole. Vankilaan on ihan lapsellista verrata, niillä ihmisillä on monia ongelmia: ei työtä, ei asuntoa, ei toimivia ihmissuhteita, ei luottokelpoisuutta! Sitä tilannetta ei voi verrata armeijaan, ei milloinkaan! - Tyty26
Kiitti vinkistä. Lueskelin keskustelua kun olen itsekin miettinyt samaa mitä aloittaja. Oma rakas on ulkomailla, eikä taida ole valmis muuttamaan yhteen kun keväällä palaa Suomeen. Jos palaa... Saattaa vaihtaa toiseen maahan töihin. Kumpikaan ei ole valmis kihloihin. Ollaan suunniteltu yhteisiä matkoja ja kerkisin jo ehdottamaan yhteistä tiliä säästämistä varten, johon suostui heti. Nyt tuntuu että on edes joku pikku juttu, millä saa parisuhdetta menemään eteenpäin :)
- löytyy täältä
... :-) tais olla hämäystä tuo mun otsikko! Mutta halusin kirjottaa koska elän itse etäsuhteessa joka on myös vakiintumassa ja samat ajatukset on pyörineet päässä. Lisäksi te oot varmaan mun lasten ikäisiä, joten isällinen vastuukin painaa!
Ihmissuhteessa tapahtuu liikettä koko ajan eikä mikään oo koskaan varmaa. Noin tuntuu heikompina hetkinä olevan. Toisaalta, juuri epävarmuus sitoo ihimisiä parisuhteeseen; just tämän yhden kanssa ainakin on jotkain varmaa...
No mihin se varmuus perustuu? Ei kihloihin, lapsiin tai lemmikeihin vaan siihen että on vaan yksinkertaisesti hauskaa olla toisen kanssa ja odottaa tapaamisia.
Mä esim. joskus ajattelen että ihmiset bussissa pitää mua omituisena kun saatan alkaa itsekseni hymyillä jollekin ajatukselle siitä toisesta.
Ootte niin nuoria. Intti oli muisto rikasta aikaa ja se on jo sinänäsä kriisin paikka. Mä mietin aina, löytääks se toinen (silloinen tyttöystävä) jonkun muun... ja sitten oli ihan kuoleman väsynyt kun pääsi lomille. Kevyttä hellittelyä, epävarmuuden poistamista (mithän se on?) kehiin tuolloin kaipasi.
Mutta kysymykseesi, miten viedä suhdetta eteenpäin? Erotilastojen mukaan (jonne itsekin kuulun) aika harva tietää...
Itse muistan seurusteluajoista yhteiset matkat Tukholmaan ja Köpikseen, ne parhaat bailut joissa naurettiin paljon. Huonoina asioina muistan ne vaatimukset, jolloin jotain piti päättää vaikka oma pää ei vielä ollut valmis.
Jos ajattelet, että poikaystäväsi on sun paras ystävä, homma on jo pitkällä. Sen kertominen on vie eteenpäin, mutta ainoastaan jos se toinen ymmärtää asian tärkeyden. Sitä puolta ei voi auttaa... kuin ehkä antamalla toiselle vapautta, ja ennen kaikkea itselle. Mikään ei vie suhdetta niin hyvin eteenpäin kun se, jos molemmat huomaavat olevansa suht tyytyväisiä itseensä ja selviävänsä itse elämässä, ja sitten vielä tajuavat että toi paras kaveri antaa elämään vielä jotain lisää!!!
Missä se kaveruus lisääntyy? Tukholmassa, Köpiksessä, Amsterdamissa... tai Fazerin baarissa, eläinkaupassa hamsterihyllyn takana.
Paljon onnea onnen etsintään! Se löytyy kyllä. - hyvät ihmiset!
hei halooo siis mua oikeesti ärsyttää sitä että nykyään on niin vaikea aloittaa ja edes ihastua suomalaisiin ihmisiin! kun mietitte liikaa ja annatte jopa liikaa aikaa suhteen edettämiseen!! anteeksi en haluaisi olla ilkee mut kokemuksesta parin suomalaisten kaa on ollu niin tuskallista ja vaikeeta aloittaa tai edettää suhteessa normaallisti!! miksi pitää olla 15v. yhdessä ja sitten vasta ne sanoisi toiselleen että tykkään tai haluan olla sun kaa?? miski pitäisi olla niin monimutkainen rakkauselämää?? olen 35v nainen ja asunut yli 13v suomessa mul menee kaikki hyvin ja olisin kyl kiinnostunut suomalaiseen kulttuuriin ja muutkin asiat hyvin sopii mulle, mut tää hitaus suhteen kanssa on mulle vieläkin vaikea ymmärtää! onko kaikki suomalaiset tälläisiä suhteen etenemisen kaa? Minusta kun kemia toimii ja vetovoimaa on ja tykätään toisistamme, miksi sitten pitää jarrutella kokoajan? miksi ei voi mennä eteenpäin? mikä teitä vaivaa oikein!! sorry en haluaisi puhua sopimatonta asiaa tässä, mut sanokaa mulle miten voi saada ihminen tajumaan että meillä on nyt yksi ainoa elämää elettävä ja se on tässä ja nyt:-) mukava viikonloppua kaikille:-)
- v.p.
*Kiireellä naimisiin,ni kerkiää kauan katumaan*
Vanhoja sananlaskuja enemmän,salakareita vähemään :) - heti naimisiin,,,
v.p. kirjoitti:
*Kiireellä naimisiin,ni kerkiää kauan katumaan*
Vanhoja sananlaskuja enemmän,salakareita vähemään :)älä käsitä asiat väärin, en minä sitä tarkittanu et menisi muutaman kuukauden päästä naimisiin suhteessa!!mut ei sitäkään on kivaa että pitää odottaa 10 vuotta sitten vasta rakastuu tai edes ihastuu... eikä tarvii heti muuttaa yhteen ja mennä naimisiin. mutta kyllä olen vielä sitä mieltä että ootte hitaita sorry vaan:)
- mitä edes huomaat
Mekanismi on hyvin yksinkertainen ja toimii ihan kaikissa kulttuureissa: toinen suhteen osapuoli on enemmän "rakastunut" ja haluaisi vauhtia asioihin ja ihmettelee, miksei se ukko tai akka toimi samoin, vaikka tunteet ovat yhtä vahvat.
Ja tässä se sudenkuoppa onkin: kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Ne sun miehes eivät vaan yksinkertaisesti ole tykänneet susta tarpeeksi ja katsoneet aiheelliseksi edetä vauhdikkaasti juuri sen takia. Kun odottaa parikymmentä vuotta, huomaa olevansa jo liian vanha etsimään uutta ja silloin voi sanoa toisesta suupielestä tykkäävänsä ... Jotkut ehkä odottavat, että tunteet kasvavat vuosien mittaan, kun mukaan tulee enemmän yhteisiä kokemuksia, mutta eihän se rakkautta lisää, jos sitä ei alunperinkään ole liikaa ollut.
- mitenmiten
Elä päivä kerrallaan, vitsi on siinä, että ei tarvitse tehdä mitään! Voit nauttia elämästäsi sellaisena kuin se nyt on ja tehdä siitä niin nautittavan ja hyvän itsellesi kuin ikinä pystyt/osaat.
Nauti siitä, että sinulla on omaa aikaa, sinulla on poikaystävä, joka haluaa olla kanssasi jakaa aikaa kokemuksia kanssasi! Viihtykää yhdessä, nauttikaa yhdessä olosta ja kaikesta hyvästä elämäsänne tässä ja nyt! Suhde etenee silloin kun sen aika on, ei ennen, asiat tulevat ja tapahtuvat kun niiden aika on, ei ennen. Ole onnellinen, se on parasta mitä teille voit tehdä, tässä ja nyt.- kaukana kaverista
Yhdyn edelliseen puhujaan! Keskustelun aloittajan tilanne kun kuulostaa kovin tutulta. Olen seurustellut kohta viisi vuotta, josta ajasta kaikkiaan 8 kuukautta olemme toistaiseksi voineet asua yhdessä, koska kummankin arki on ollut jatkuvasti eri paikkakunnilla. Välillä se kyrsii, mutta siihen on tottunut. Tilanteet vain ovat olleet semmosia, että yhdessä ei ole voitu asua sen enempää ja yhdessäoloajat muutenkin ovat vähissä: nähdään keskimäärin kerran kuussa ja kahesti maassa. Se on vain pakko hyväksyä. Välimatkasta huolimatta kaverista ei kuitenkaan ole halunnu päästää irti, koska molemmat kuitenkin kaipaamme toistemme seuraa ja yhdessäoloa. Siinä oppii melko kärsivälliseksi, usko huviksesi.
Keskustelun aloittajalle. Sinulla on suhde hyvällä mallilla, koska poikaystäväsi haluaa olla kanssasi. Haluatko sinä olla ja elää hänen kanssaan? Jos haluat, hyväksykää elämäntilanteenne ja yhteisen ajan puute. Ajan puute voi tarkottaa hidasta suhteen etenemistä, mutta sillehän ei elämäntilanteista johtuen voi mitään, silloin sitä ei kannata kiireellä pilata. Suhde etenee enemmän ja asioita tapahtuu enemmän sitten, kun se on taas mahdollista. Jos todellakin haluatte olla yhdessä ja selvittää, mitä suhteestanne tulee (varsinkin, kun se vaikuttaa olevan hyvällä pohjalla), olkaa kärsivällisiä älkääkä tehkö siitä väkinäistä. Hätäilemällä tulee vain kusipäitä lapsia. Kuten edellinen puhuja neuvoi, eläkää rauhassa päivästä toiseen ja antakaa asioiden tapahtua ajallaan. Niin minäkin olen tehnyt, ja edelleen seurustelen eikä lopusta ole vielä tietoa. Kyllä tätä elämää on vielä jäljellä. Esimerkiksi rahansäästö johonkin yhteiseen tavoitteeseen (asunto?) oli hyvä ehdotus. Toivotan onnea matkaan teille kummallekin! (Ja kärsivällisyyttä) - lumikukka
kaukana kaverista kirjoitti:
Yhdyn edelliseen puhujaan! Keskustelun aloittajan tilanne kun kuulostaa kovin tutulta. Olen seurustellut kohta viisi vuotta, josta ajasta kaikkiaan 8 kuukautta olemme toistaiseksi voineet asua yhdessä, koska kummankin arki on ollut jatkuvasti eri paikkakunnilla. Välillä se kyrsii, mutta siihen on tottunut. Tilanteet vain ovat olleet semmosia, että yhdessä ei ole voitu asua sen enempää ja yhdessäoloajat muutenkin ovat vähissä: nähdään keskimäärin kerran kuussa ja kahesti maassa. Se on vain pakko hyväksyä. Välimatkasta huolimatta kaverista ei kuitenkaan ole halunnu päästää irti, koska molemmat kuitenkin kaipaamme toistemme seuraa ja yhdessäoloa. Siinä oppii melko kärsivälliseksi, usko huviksesi.
Keskustelun aloittajalle. Sinulla on suhde hyvällä mallilla, koska poikaystäväsi haluaa olla kanssasi. Haluatko sinä olla ja elää hänen kanssaan? Jos haluat, hyväksykää elämäntilanteenne ja yhteisen ajan puute. Ajan puute voi tarkottaa hidasta suhteen etenemistä, mutta sillehän ei elämäntilanteista johtuen voi mitään, silloin sitä ei kannata kiireellä pilata. Suhde etenee enemmän ja asioita tapahtuu enemmän sitten, kun se on taas mahdollista. Jos todellakin haluatte olla yhdessä ja selvittää, mitä suhteestanne tulee (varsinkin, kun se vaikuttaa olevan hyvällä pohjalla), olkaa kärsivällisiä älkääkä tehkö siitä väkinäistä. Hätäilemällä tulee vain kusipäitä lapsia. Kuten edellinen puhuja neuvoi, eläkää rauhassa päivästä toiseen ja antakaa asioiden tapahtua ajallaan. Niin minäkin olen tehnyt, ja edelleen seurustelen eikä lopusta ole vielä tietoa. Kyllä tätä elämää on vielä jäljellä. Esimerkiksi rahansäästö johonkin yhteiseen tavoitteeseen (asunto?) oli hyvä ehdotus. Toivotan onnea matkaan teille kummallekin! (Ja kärsivällisyyttä)Mikä ihmeen kiire parisuhteeseen nuoret nauttikaa elämästä,sananlasku sanoo, ei liikaa likkana jotta ei kyllinkauan akkana.
- nainen35v.
Ei sellasta taida olla.Jos ei toinen kahden vuoden jälkeenkään ole valmis,ei se oo valmis koskaan.Laske puomi ja haihdu.Ansaitset parempaa.Ei yhteen tarvitse muuttaa,vaikka menisi kihloihin tai ihan naimisiin asti,jos molemmista tuntuu paremmalta pitää oma talous.Mutta jos ei ole valmis edes sitoutumaan,se on jo huonompi juttu...Kyllähän sä sitä miestä rakastat.Mutta itseään pitää rakastaa vielä enempi,ettei siedä mitä tahansa.
- Nimetön
Samaa mieltä edellisen kanssa.On sitä oltu ja yritetty ja meni kuule kolme kertaa se 2v hukkaan.
- lootus
Nimetön kirjoitti:
Samaa mieltä edellisen kanssa.On sitä oltu ja yritetty ja meni kuule kolme kertaa se 2v hukkaan.
Itse ollut avopuolisoni kanssa reilu pari vuotta yhdessä, joista kohta vuoden asunut yhdessä. Ihmettelenkin kovasti, miksi olette sitä mieltä, että vain kihlautuminen on sitoutumista. Kyllä, minä asun puolisoni kanssa, mutta sormuksia ei olla vaihdettu ja tuskin vaihdetaankaan, kumpikaan ei halua naimisiin, koska ei tunne tarvitsevansa vahvistusta suhteelle. Tunteet ovat se vahvistus, eivät sormukset.
Ei avoliitto (sormuksien kanssa tai ilman) ole sitoutumista. Ei avioliitto takaa sitoutumista toiseen. Sellainen pari, joka on jo pidempään ollut yhdessä menemättä naimisiin, on paljon sitoutuneempi olemaan yhdessä kuin parin vuoden jälkeen avioon mennyt pari. Se on nähty niin monta kertaa. Miksi tunteitaan pitää aina vahvistaa sormuksilla ja häillä, kun kyse on jostain paljon suuremmasta? Jos uskaltaa oikeasti olla rehellinen puolisolleen ja sanoa kahdenkin vuoden jälkeen, ettei ole vielä valmis liittoon, mutta on sitoutunut suhteeseen, mikä on suurempaa sitoutumista kuin tuo. Ei avioliitto mitään sitoutumista tee vaan rehellisyys. lootus kirjoitti:
Itse ollut avopuolisoni kanssa reilu pari vuotta yhdessä, joista kohta vuoden asunut yhdessä. Ihmettelenkin kovasti, miksi olette sitä mieltä, että vain kihlautuminen on sitoutumista. Kyllä, minä asun puolisoni kanssa, mutta sormuksia ei olla vaihdettu ja tuskin vaihdetaankaan, kumpikaan ei halua naimisiin, koska ei tunne tarvitsevansa vahvistusta suhteelle. Tunteet ovat se vahvistus, eivät sormukset.
Ei avoliitto (sormuksien kanssa tai ilman) ole sitoutumista. Ei avioliitto takaa sitoutumista toiseen. Sellainen pari, joka on jo pidempään ollut yhdessä menemättä naimisiin, on paljon sitoutuneempi olemaan yhdessä kuin parin vuoden jälkeen avioon mennyt pari. Se on nähty niin monta kertaa. Miksi tunteitaan pitää aina vahvistaa sormuksilla ja häillä, kun kyse on jostain paljon suuremmasta? Jos uskaltaa oikeasti olla rehellinen puolisolleen ja sanoa kahdenkin vuoden jälkeen, ettei ole vielä valmis liittoon, mutta on sitoutunut suhteeseen, mikä on suurempaa sitoutumista kuin tuo. Ei avioliitto mitään sitoutumista tee vaan rehellisyys.Sormus ei takaa sitoutumista, ei.
Mutta jos sanoo olevansa sitoutunut, mutta ei kuitenkaan (ilman sen kummempaa syytä) suostu sitä julkisestikin (avioliitolla) myöntämään, niin mä koen kyllä, että siitä on rehellisyys kaukana ja siinä halutaan vaan pitää se takaportti auki.
Eli ollaan sitoutuneita just ja tasan sen aikaa, että löytyy joku parempi.
- terttu
Niin,,asua voi yhdessä ,vaikka erillään jos suhde toimii hyvin ,,itse kohta kaksi vuotta yhdessä ,minusta päiväkerrallaan menee ja katsoo jokainebhan päivä on erilainen kuitenkin,,parenpihan teideän asua edelleen erillään jos teillä ei aikaa toisilenne paljon ,,ja kun pääsette sitten viettää yhdessä aikaa niin se tuntuu paremalta ,mutta eihän erillään asuminen ole sama kuin yhdessä onhan se selvä asia ,,mutta kiireiden vuoksi jos aikaa jää vähän toisillenne,,itsekin kohta pari vuotta seurustellut asumme erillään ja eteenpäin mennään aika sitten näytää mitä tulee tulevaa ,,näin minusta parempi viellä toistaiseksi erillään
- naikkonen_88
itellä oli melkein sama tilanne mutta asuttiin kyl yhessä jo.. noh exsä lähti saksaan jäin yksin asumaan hetkeksi meidän asuntoon mutta sittenkun hän tuli suomessa käymään niin hän halusi erota oltiin kuulemma riidelty koko ajan ja hän myös sano siihen että ei sun kanata oottaa häntä kun hän lähti sitten kesällä inttiin kans
- No joo....
muutoksia täynnä!...Joten pikkuhiljaa hyvä tulee...Teillä ei oo Rakkautta toisiaan kohtaa tarpeeksi....ja onhan se siinäkin jos toinen haluu pitää oman vapauden vielä,ei oo valmis suuriin muutoksiin....yhteen muuttaminenkin on iso askel....siinä todella tutustuu paremmin toisee...mä seurustelin myös pari vuotta,sit muutettiin yhteen....nyt on alkanut ärsyttää toisen epäsiisteys....jättää vaatteita pitkin lattiaan jne....kotihommat on jäännyt minun harteille....kyllä mä itsekseni ajattelin,et tätä muuttoa ei olisi tarvinnut tehdä...olisin päässyt helpommalla....taidanpa alkaa etsiä omaa kämppää....mun mitta alkaa olla täysi :(...kaiken lisäksi hän on niin äkkipikainen,et pois tieltä.....
- StippaS
Parisuhdetta ei yksi osapuoli voi viedä millään tavalla eteenpäin, se asia pitäisi tehdä yhdessä ja tahto siihen tulla kummaltakin.
Elämässä useille ihmisille parisuhde on menettänyt merkityksensä eikä sillä tavalla ole elämän prioriteetti. Jos puolisostasi tykkäät niin voithan jäädä suhteeseen roikkumaan tai sitten vaihtaa siippaa? Mieti mitä elämältäsi haluat ja mitä kumppani haluaa, keskustelkaa ja edetkää sen mukaan :)
Ole rohkeasti oma itsesi, äläkä peitä ajatuksiasi tai huijaa itseäsi uskomaan samaan mitä suhteen toinen osapuoli. Maailman vaikein homma, mihin ajoittain törmää allekirjoittanut vielä itsekin :)
Tsemppiä! - Virya
Kun lapsia ei jostain kumman syystä vaan tule. Jotakin yhteistä pitää kuitenkin saada, kun tunneside ei ole tarpeeksi vahva pitämään yhdessä. Olisiko parempi kuitenkin odottaa sitä suurempaa rakkautta, niin ei olisi tarvetta kehitellä muita kahleita?
- kokemusta on
Siis nauti niistä hetkistä mitä teillä on. Anna aikaa suhteen kehittyä. Jos pidät kiirettä, niin toinen voi perääntyä. Itse tein niin...peräännyin, kun toinen oli ns. liian päällekäyvä ja halusi vakiinnuttaa suhteen heti. Onnekseni tein niin, koska nyt minulla suhde joka hyvä...rakastamme toisiamme...seurustelimme yli kaksi vuotta ja sitten muutimme yhteen. Suhteemme lujittui vain erillään asuessamme ja kun emme nähneet joka päivä. Luottamus siinä kasvoi kaikkein eniten ja sitten olikin hyvä pohja syventää suhde yhteen muutolla. Nyt yhteisasumista takana toista vuotta..hyvin on sujunut vaikka välillä riidelläänkin, mut sehän kuuluu parisuhteeseen :).
- Nimetön
...sivariin.
- nuoria?
Enkä halua olla ilkeä, mutta ehkä poikaystäväsi haluaa vähän katsella muutakin tarjontaa, eikä siksi ole valmis sitoutumaan sinuun. Minulla oli tällainen tilanne joskus parikymppisenä: olin mielettömän rakastunut poikaystävääni ja valmis perustamaan vaikka perheen hänen kanssaan. Olin vaan niin keskittynyt itseeni ja omiin tunteisiini, etten huomannut, ettei hän ollut niin rakastunut minuun. Siksi hän ei halunnut sitoutua. Luulin ensin, että hän on sellainen ihminen, joka haluaa sitoutua vasta vanhempana. Noh, ei mennyt kuin vuosi meidän erosta, niin hänellä oli uusi ja heille tuli vauvakin. Vaati siis vaan sen oikean ihmisen, että hän asettui aloilleen. Enkä ole tuosta katkera, vaan tosi onnellinen hänen puolestaan. Hän oli (on) upea ihminen ja syvällä sisimmässäni rakastan häntä hyvin paljon ja toivon hänen parastaan. Olen myös ymmärtänyt ettei meidän suhteesta olisi tullut mitään. Minulla on nyt ihana mies, jota rakastan hyvin paljon ja joka on minulle se oikea. Mutta ensirakkaudesta on hyvät muistot. :)
- että nuin iällä jo
Jotenkin väsätyltä maiskahtaa tuo alustus mutta enivei: pienet askeleet on se, että rakastaa, jos rakastaa... niin inttiaikana kuin lomillakin. Olet se , kuka olet. Se riittää. Mitä jää etäsuhteen ja yhdessäasumisen väliin? - Se pieni välimatka. Mitä siitä?
Yhteiselossakin on molemmilla omat areansa. Ellet jaksa odottaa, lyö lappu luukulle. Sillä se odotus ja sietokyky on eteenpäin menoa sinussa itsessäsi. Saatat saavuttaa vielä jotain. - samassa tilanteessa...
Olen/olin tavallaan samassa tilanteessa kun ketjun aloittaja.
Luettuani kaikkien mietteet, tajusin vihdoinkin päästää irti. Puhuttuani mieheni kanssa oli kuin kivi olisi nostettu harteilta.
Nyt voin vihdoinkin olla vapaa monin tavoin.
kohti uutta elämää ja toivoa löytää se oikea minulle.
terveisin onnellinen- kiitos tämä tark.
Mistä päin ja minkä ikänen oot? Ehdottaisin treffejä...
- oldtrafford
hei, ketä sielä päättää nämät ''etusivun'' jutut?
ottakaa vaihto! - niinjanäin
Olet saanut tänne monenlaisia vastauksia laidasta laitaan mutta jos omaa tilannettani katson minulla oli muutama vuosi sitten sama tilanne.
Kihloihin ei haluttu, samankaton alle ei oltu valmiita muuttamaan ja kaikista rankin oli se katkera välimatka joka välillä oli niin ylitse pääsemätön.Monesti keskustelimme mitä teemme miten saamme tämän suhteen kestämään? Välillä se tuntui että kaikki kaatuu päälle kun nykyinen avomieheni lähti inttii hän oli ostanut minulle pienen hopeisen sydämmen muotoisen medalgonkin (en tiedä onko oikein kirjoitettu mut ihan sama) jonka sisällä oli hänestä pieni kuva. Tiesin että hän rakastaa minua se oli minulle lupaus että hän ei jätä minua. Ja se sai minut jaksamaan. Kun intistä alkoi lomat pidimme hauskaa kuljimme erilaisissa paikoissa ja nautimme siitä että saimme olla yhdessä tapasimme kavereita ja juhlimme. Ja kun lomia ei ollut kirjoittelimme kirjeitä jotka olemme säilyttäneet molemmat ja toisinaan niitä on vieläkin mukava lueskella. Intin loppumisen jälkeen asuimme vielä reilun vuoden omissa asunnoissa kunnes tuli aika muuttaa saman katon alle. Nyt asumme yhdessä kihloissa emme ole ja meillä on koira ja lapsi. Useasti haaveilen että pääsisin hänen kanssaan kihloihin ja naimisiin mutta se tuntuu niin ylitsepääsemättömältä ajatukselta miehestäni....kuitenkin hän tässä yllätti minut ja oli ostanut minulle kultaisen sydämmen jotka katkaistaan keskeltä ja toiselle toinen puolisko ja toiselle toinen. Minun sydämmessä lukee mieheni nimi ja hänellä minun nimi. En kiellä ettenkö välillä mieti sitä voi että kun olisi oma asunto ja se vapaus mitä oli 3vuotta sitten. Mutta silti rakastan ja toivon että olemme ikuisesti yhdessä vaikka loppu elämämme pelkkänä susi parina.Ite oon seurustellu vuoden ja suhde on menny sen verran eteenpäin et ollaan muuttamassa yhteen ja varmaa kihloihin mennää vast loppu vuodesta tai ei silloin kaa..
Mutta,poikakaverillani on peliharrastus ja se kuluttaa siihen aika paljon aikaa ja olen hyväksyny sen.. tiesin et mihin ryhdyn ku alettii seurustelemaa, ongelma onki siinä ku tuntuu et tietokonepeli tapahtumat vie kaiken laatuajan..ja poikakaverini ei ollenkaa huomioi mua.. pitäskö munki keksii joku harrastus ja olla piittaamatta paskan vertaa mitä mieheni mulla sanoo tai tekee..- pelikone on in
sada_ko kirjoitti:
Ite oon seurustellu vuoden ja suhde on menny sen verran eteenpäin et ollaan muuttamassa yhteen ja varmaa kihloihin mennää vast loppu vuodesta tai ei silloin kaa..
Mutta,poikakaverillani on peliharrastus ja se kuluttaa siihen aika paljon aikaa ja olen hyväksyny sen.. tiesin et mihin ryhdyn ku alettii seurustelemaa, ongelma onki siinä ku tuntuu et tietokonepeli tapahtumat vie kaiken laatuajan..ja poikakaverini ei ollenkaa huomioi mua.. pitäskö munki keksii joku harrastus ja olla piittaamatta paskan vertaa mitä mieheni mulla sanoo tai tekee..Meilläkin sattuu olemaan tuo playstation ja tietokone aika in. Miehellä ei tunnu missään jos hän takoo joka päivä 8-9 tuntia jotain peli konsolia ja muut asiat unohtuu....tai yö rytmit on mitä sattuun. Pelataan yöllä aamu neljään viiteen ja nukutaan päivät.
Pistin pelin yksinkertaisesti poikki.Otin likan ja lähin lietsuun hengailin välillä siellä sun täällä ja välillä lähin yksin et isä jäi lapsen ja koiran kanssa kotiin keskenään ja aina en tullut yöksikkään. Lopulta hän alkoi ihmetteleen mikä tän homman nimi on sanoin suoraan tähän peliriippuvuuteen on tultava loppu! tai meille tulee loppu. Nyt hän pelaa silloin tällöin ei se mua haittaa ja välillä pelataan yhessä. Ei auta muuta kuin nostaa kissa pöydälle siitä se lähtee. - mäkättävä akka?
sada_ko kirjoitti:
Ite oon seurustellu vuoden ja suhde on menny sen verran eteenpäin et ollaan muuttamassa yhteen ja varmaa kihloihin mennää vast loppu vuodesta tai ei silloin kaa..
Mutta,poikakaverillani on peliharrastus ja se kuluttaa siihen aika paljon aikaa ja olen hyväksyny sen.. tiesin et mihin ryhdyn ku alettii seurustelemaa, ongelma onki siinä ku tuntuu et tietokonepeli tapahtumat vie kaiken laatuajan..ja poikakaverini ei ollenkaa huomioi mua.. pitäskö munki keksii joku harrastus ja olla piittaamatta paskan vertaa mitä mieheni mulla sanoo tai tekee..Neiti/rouva kokeilee itsekin sitä pelaamista tai keksii jonkun muun harrastuksen.
Naiset aina vaatii miehiä osallistumaan kaiken maailman omiin harrastuksiin, mutta ei sitten itse tee samoin. Suhteessa tehdään kompromisseja. Jos miehes kärsii sinun harrastuksissa mukaan pakotettuna, niin on ihan vaan reilua, että sinä kärsit pelien ääressä. :)
- Tutkimusmatkailija
Työntämällä tai vetämällä. Työntäessä suhde kulkee sun edelläs - vetämällä se tulee perässä.
Suhteen suunta helpompi valita kun vetää perässä - sehän tulee itsestään siihen suuntaan mihin olet itse menossa... - ehdottelija;))
..muutatte sitten intin jälkeen yhteen?? vai mitä meinasit tolla "Yhteenmuuttokaan ei onnistu tässä tilanteessa"?
se olis sopivasti iso askel.siinä ei sitoudu mihinkään muuhun kun jakamaan laskuja ja lisäksi sen voi tehdä milloin vain, mutta siitä voi sopia jo etukäteen.- msda
Kannattaisin tuota samaa kuin edellinen, eli katsokaa sitö muuttoa sen intin jälkeen. Jos suhde kestää intin ajan, se on hyvä merkki ja voitte keskustella uudelleen siitä yhteenmuutosta tai muusta. Olette vielä niin nuoriakin! Jos ei toinen kahden vuoden jälkeenkään ole valmis muuttamaan yhteen, niin se EI tarkoita, että suhde olis tuhoon tuomittu ja ettei se kestäisi. Ihan totta.
- ei voi sanoa että kunnolla ...
yhteen muuttohan olis ihan selkeä ratkaisu mikä "veisi eteenpäin" koska siinä tulisi sitten oikeasti se rakkasu punnittua, että jaksaako sitä katsella toista siinä saman katon alla koko ajan, on ko toisen tavat ihan siedettäviä ja muutenkin se kyllä radikaalisti muuttaa mielestäni suhdetta, koska siinä menee sellainen romanttinen "treffeily" sitten ohi, eli muuttuu arkipäiväisemmäksi se suhde. Ei vält. aina niin kivaa mutta siinä vaiheessa huomaa jos sitten jaksaa todella katsella sitä toista lopun elämää tai onko sellaine vakiintuminen oma juttu sillä hetkellä jne.. Siinä voi sitten myöhemmin jos hyvin tuntuu menevän niin jatkaa syventämistä lemmikeillä ja kihloilla ja muilla..
- kyllä ihmiset on vittu
tyhmiääääääääääääää!!!!
- juttus erusivulle
Briljanttia.....
kitistään idiooteista jutuista.....
Ota nyt se elämäs haltuus ja koita päättää mitä sä haluat tai lopeta se turha vehtaaminen
JA LOPETA SE KITISEMINEN!!!!!!!! - Nimetön
"Kihloihin ei kuitenkaan mennä sen tiedän. Poikaystäväni on sanonut että ei vielä halua tehdä niin isoa askelta"
Tuntuu että poikaystäväsi ei pidä sinua "se oikea nainen" -asteena.
Siis naisena jonka kanssa hän voisi viettää lopun elämäänsä.
Eli hän haluaa vain suhteelta lähinnä seksiä ja seuraa sillä välin kun hän löytää sen "oikean".
"vaikka minun kanssa haluaakin viettää elämänsä"
Hän haluaa nussia sinua aina silloin tällöin.
Ei viettää koko elämäänsä kanssasi.
Hän sanoo tämän vain koska hän ei ole löytänyt vielä parempaakaan kumppania.
"Mitä olisi sellaista pienempää, joka kuitenkin veisi suhdetta eteenpäin, mutta ei tuntuisi poikaystävästäni liian suurelta?"
Ei mikään, poikaystäväsi haluaa sinulta vain pillua. Ei mitään muuta. - niin se vain on
mielestäni suhdetta ei saa tuosta enää eteenpäin vietyä ilman syvää keskustelua molempien päämääristä.Jos sittenkään kun olette aivan eri aaltopituuksilla.
- kihloihin...
tässä vaiheessa. Sitten naimisiin ja yhteen. Etäavioliittokin on tietysti mahdolinen, jos rakkautta riittää ja yhteenmuutto on mahdoton. Kyllä rakkaus keinot keksii! Tärkeintä on RAKKAUS.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996074
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804792Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv973049Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282853Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262115Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191516Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351067Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125970- 48774