Olen lukenut tämän palsta juttuja ja niistä on paljastunut pikkulapsivaiheen perheiden ikäviä puolia. Sääliksi käy äitejä ja joskus isiäkin jotka ovat joutuneet pettymään perheunelmissaan.
Olen itse eronnut yli 40 v mies, jonka ero oli puolison alulle panema. Jonkinlainen synnytysmasenus taustalla ja vaikea raskaus. Kaikki olikin sitten minun syytäni. Vauvan hoito oli vaikeaa, kun ei saanut nukuttua vaikka lapsi kasvoi ja kehittyi hyvin. Sitten vaan eräänä päivänä äiti ja lapsi olvat hävinnet - ennalta varoittamatta. Sen tunteen muistan lopun elämäni. Eniten rakastamani ihminen, lapsi, vietiin pois ja vieläpä ilman mitään syytä. Äidin mielialaongelmat värittivät todellisuutta siinä määrin että olin todellakin ulkona kuviosta. Lääkeiden käyttö ei ollut mahdollista imetyksen takia. Sosiaalitoimi yms puolsi tietysti äidin oikeutta vaihtaa paikkakuntaa ja viedä laspi minne haluaa, vaikkei mitää päihteitä tai väkivaltaa ollut lainkaan esiintynyt. Lähtö tapahtui ilman syytä. Naisilla on lopulta kaikki valta, jopa mielivalta, lapsen tulevaisuuden suhteen. Siinä meni isältä mahdollisuus kiintymyssuhteen luomiseen lapseen ja lapselta isään päin. Nyt asiasta on jo vuosia ja tapaan lasta säännöllisesti. Pohdin vaan sitä, miten erilainen suhteeni lapseen olisi, jos meidän olisi annettu olla yhdessä enemmän. Surulisia ajatuksia. Olen iloinen että pääsen tapaamaan lastani nykyään enemmän, mutta aiheetonta pakkoeroa lapsesta on mahdotonta unohtaa.
Hyvät äidit, muistakaa että myös oma isä on vauvalle ja pikkulapselle tärkeä.
Kysynkin tänne keskusteluun kirjoittelevilta naisilta, että haluaisko ehkä joku teistä kirjoitella / tavata normaalin ja terveen ei alko-ongelmaisen miehen. Sähköpostiin voi laittaa enemmän henkilö kohtaisia juttuja.
[email protected]
Olen itse eronnut yli 40 v mies, jonka ero oli puolison alulle panema. Jonkinlainen synnytysmasenus taustalla ja vaikea raskaus. Kaikki olikin sitten minun syytäni. Vauvan hoito oli vaikeaa, kun ei saanut nukuttua vaikka lapsi kasvoi ja kehittyi hyvin. Sitten vaan eräänä päivänä äiti ja lapsi olvat hävinnet - ennalta varoittamatta. Sen tunteen muistan lopun elämäni. Eniten rakastamani ihminen, lapsi, vietiin pois ja vieläpä ilman mitään syytä. Äidin mielialaongelmat värittivät todellisuutta siinä määrin että olin todellakin ulkona kuviosta. Lääkeiden käyttö ei ollut mahdollista imetyksen takia. Sosiaalitoimi yms puolsi tietysti äidin oikeutta vaihtaa paikkakuntaa ja viedä laspi minne haluaa, vaikkei mitää päihteitä tai väkivaltaa ollut lainkaan esiintynyt. Lähtö tapahtui ilman syytä. Naisilla on lopulta kaikki valta, jopa mielivalta, lapsen tulevaisuuden suhteen. Siinä meni isältä mahdollisuus kiintymyssuhteen luomiseen lapseen ja lapselta isään päin. Nyt asiasta on jo vuosia ja tapaan lasta säännöllisesti. Pohdin vaan sitä, miten erilainen suhteeni lapseen olisi, jos meidän olisi annettu olla yhdessä enemmän. Surulisia ajatuksia. Olen iloinen että pääsen tapaamaan lastani nykyään enemmän, mutta aiheetonta pakkoeroa lapsesta on mahdotonta unohtaa.
Hyvät äidit, muistakaa että myös oma isä on vauvalle ja pikkulapselle tärkeä.
Kysynkin tänne keskusteluun kirjoittelevilta naisilta, että haluaisko ehkä joku teistä kirjoitella / tavata normaalin ja terveen ei alko-ongelmaisen miehen. Sähköpostiin voi laittaa enemmän henkilö kohtaisia juttuja.
[email protected]
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.