Täällä on kovat keskustelut koulutusasiasta ja sen vierestäkin.
Mistä minä asiakkaana voin olla varma että kynsien tekijä omaa tarpeelliset tiedot etten ole vaarassa esim. sairastua vaikkapa puutteellisen hygienian takia?
Ja todellakin, luulisi että jos muita kauneuden alan taitajia, kuten parturi-kampaajia, kosmetologeja ym. koulutetaan useita vuosia, niin kynsiammattilaiseksi pääsee parissa kolmessa päivässä, jopa ammattilaisen statuksen saa näin helpolla.
Nyt ollaan aloittamassa muutaman kuukauden mittaista koulutusta mikä tuntuu olevan tämän palstan kävijöille todella negatiivinen asia.
Minulla tulee mieleen ensimmäiseksi se, että tämä asia herättää pelkoa ja toiseksi kateutta niiden keskuudessa jotka eivät ole itseään kouluttaneet näin pitkälle. Ei ole ollut varmaan sitä kouluakaan toisaalta.
Minusta on hienoa että ala menee eteen päin, edes sen muutaman kuukauden koulutuksen verran. Katsoin sivuja ja sieltä löytyi mm. asialliset opetussuunnitelmat.
Miten se voi olla keneltäkään pois jos joku haluaa oppia lisää?
Kynsialan koulutuksesta
2
531
Vastaukset
- yhteishaku ammattikouluun
Ei kai kukaan ole koulutuksen sisällöstä tai pituudesta puhunut. Asia joka täällä on puhuttanut on markkinointi josta saa kuvan että kyseessä olisi opetushallituksen hyväksymä virallinen ammattitutkinto, mitä se ei suinkaan ole.
Jos haluat virallisen ammattitodistuksen hae yhteishaussa viralliseen ammattikouluun esimerkiksi juurikin mainitsemaasi kosmetologin tai parturi-kampaajan ammattilinjalle. Kynsiallalle ei ole ammattiin johtavaa virallista koulutusta olemassa, vaan tuotteiden turvallisesta käytöstä vastaa tuotteiden maahantuojat. Jokaiselta maahantuojalta joka järjestää koulutusta saa juuri niin paljon koulutusta, kun haluaa maksaa. Mutta yleensä kynnet oppii tekemään päivä per tekniikka. - okoftfyubiii
Sehän on hienoa, että monella on halua oppia ja olisi todella upeaa, jos kynsialalla olisi viralliset vaatimukset ja määräykset sekä kattavat koulutukset, joita tuettaisiin samoin kuin muita koulutuksia. Tätä ei takuulla kukaan vastusta, päinvastoin!
Se, mistä tässä nyt on kyse, on harhaanjohtava markkinointi. Ammattinimikkeet eivät ole suojattuja, OPH ei ole yhteistyössä kyseisen yritysen kanssa, eikä KELAn tukeakaan koulutukseen ainakaan näin alkuun heru. Siitä kenkä puristaa = virheellinen ja harhaanjohtava markkinointi.
Kun nuo em. asiat poistetaan sivuilta, olen minä ainakin tyytyväinen. Koulutushan vaikuttaa sisällöltän hyvältä ja kattavalta. Yritys on yksityinen ja voi tarjota maksullista koulutusta siinä missä muutkin. Kaikkea hyvää tälle yritykselle, laajempaa koulutusta alalle on varmasti toivottu. Toimittehan kuitenkin hyvin tapojen mukaisesti niin, ettei mainontanne ole harhaanjohtavaa.
Kiitos!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770