Viime vuonna tehtiin päätös alentaa rikkaiden verotusta vuoden alusta. Katainen piti tätä niin tärkeänä, että ilmoitti tuota varten otettavan velkaa.
Nyt verotulot eivät riitä Suomen talouden pyörittämiseen ja talouden elvyttämiseen, mikä tietysti suuntautuu taas rikkaalle väestönosalle. Taas ollaan ottamassa velkaa, peräti 30 miljardia.
Sen sijaan työttömien ja muiden köyhien suuntaan levitellään vain käsiä. Edes murusia ei heille riitä. Pieneläkeläisten eläkkeiden korotuksetkin siirrettiin kahden vuoden päähän, jolloin ne voidaankin sitten perua, kun maa on edelleen syöksykierteessä. Muille köyhille ei taida olla luvassa edes teoreettisia korotuksia, ei nyt eikä tulevaisuudessa.
Rikkaalla Suomella on varaa tukea Islantia 1,8 miljardilla, Liettualle taisi mennä saman suuruinen summa. Tämäkin hoidettiin velkarahalla.
Suomessa saa tuhannet, ellei kymmenet tuhannet ulkomaalaiset ammattikoulutuksen tai yliopistokoulutuksen. Riittää kun hakee ja tulee hyväksytyksi. Mm. Taideteollisessa korkeakoulussa olikohan se peräti kolmas vai viideosa opiskelijoista ulkomaalaisia opiskelijoita. Muissa korkeakouluissa pyrittäneen samaan. Ja samalla katoaa sama määrä opiskelupaikkoja suomalaisilta.
Maahanmuuttajien elättämiseen meillä tuntuu olevan pohjattomat varat. Ja nyt sitten harkitaan kenties Guantanamon vankienkin ottamista tänne.
Ja kantaväestö sen kuin polarisoituu entisestään, rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät ja leipäjonot pitenevät.
Miten ihmeessä tähän on tultu???
Vanhempi porukka muistanee Eila Kännön. Mistä saataisiin uusi Eila Kännö?
Rahaa piisaa
3
297
Vastaukset
- muukalaisille
- pakolaisia on tullu 2008-2009 ennätysmäärin.
- ne kaikki elätetään verorahalla, asutetaan ja maksetaan viikkorahaa.
- ne elää paremmin kuin suomalainen työtön !
- halpa palkka duunari
- RAHAA ON hyysäykseen !!!
- ideana on viedä suomi suomalaisilta... rkp/ idealismi rules - veronkevennykset
asiaa on ihmetelty tuola toisella palstalla, kun tililapussa ei lupauksia lainkaan näkynyt:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=520684&tstart=0
No, kyllähän meidän täytyy se ymmärtää, mihin vaalilahjominen käytännössä poliittisen päättäjän velvoittaa. - Kohdentaminen
Olisikohan niin, että veronalennukset kohdistetaan elvyttämistä ajatellen ihan väärin?
Päin vastoin kuin rikas, köyhä joutuisi laittamaan kaiken lisätulonsa ruokaan ja muuhun välttämättömyyteen. Vaikkei Suomessa ehkä ole vielä nälkään kuoltu, niin aliravitsemukseen kylläkin. Sen verran on tutkimusta, että työttömien parissa kuolevuus on muuta väestöä suurempaa.
Ei ihme, jos näin on, ei työmarkkinatuella monipuolista ruokaa osteta ja kun lisänä tulee stressi siitä, mistä seuraavana päivänä ruoka perheelle. Moni äiti taitaa joutua jättämään päivän aterian väliin lasten hyväksi.
Eikä ehkä nälkään kuoleminenkaan ole kaukana. Toimeentulotuen ehtoja on kiristetty kiristämistä päästyään aina vuodesta 1995 lähtien ja moni virkailija paatuu moisesta ja kiristää vielä lisää harkintavaltansa puitteissa.
Jos asuu paikassa, jossa leipäjonot ovat kaukana, bussirahaa ei ole, tukiverkkoa ei ole ja sosiaalitoimi epää tylysti toimeentulotuen syystä tai toisesta, niin kyllä siinä saattaa heikosti käydä. kun vielä yhä useampi kauppakin on laittanut roskiksensa lukkojen taa.
Olen sen verran karmivia tarinoita kuullut ja tutustunut työn puolesta työttömyysturvan toimintaan, etten ihmettele enää mitään. Tässä maassa tapahtuu sellaisia juttuja, ettei niitä uskoisi, ellei asioiden kanssa tekemisiin joutuisi.
Tällä palstalla on hyvä uhota tavalla ja toisella. Tietämättömyys tuo varmuutta esittää varmoja mielipiteitä, niin kuin tälläkin palstalla jatkuvasti näkee.
Nyt tietysti joku toteaa, että entäpä Afrikassa... Ei Suomea kannata verrata Afrikkaan. Kyllä ne olosuhteet ovat ihan toiset. Kokeilepa itse yrittää yöpyä ulkosalla täällä, Afrikassa se taitaisi onnistuakin. Tietyt perusjutut Suomessa siis täytyy olla, jos inhimillistä elämää haetaan.
Suomeen on tulossa tosi vaikeat ajat. Työttömyys lisääntynee ennennäkemättömiin mittoihin. Samalla hyvinvoivien ihmisten asenteet kovenevat eikä ajatella sitä, että hyvinvoivat ihmiset voivat hyvin sen kustannuksella, että moni muu voi huonosti, on työtön. Solidaarisuus on kuollut.
Tiedetään, että jo lapsissa alkaa näkyä kovat asenteet. Ovat kai kotoa peräisin. Tulevaisuus taitaa olla tosi tyly ja ennen pitkää yhteiskunnasta tulee sekä väkivaltainen että turvaton, mitä voitaisiin vähentää jakamalla kansantalouden tuotos oikeudenumaisemmin. Mutta eihän se onnistu yhteiskunnassa, jossa lähdetään siitä, että kaikki mulle ja heti.
Työssäoleva, joka solvaa työttömiä, voisi kokeilla itse elää 400 eurolla kuussa, ei siis kuukautta, vaan vaikkapa vuoden (ei onnistuisi ainakaan minulta). Tai mieti sitä, kuka joutuu olemaan työtön, jotta sinulla on työpaikka, jos sellainen on - ja ennen kaikkea, kuinka kauan on.
Kun esim. Lilius saa verohelpotuksensa muiden etujensa ohessa, hän saa mukavan potin palkanlisää. Mitähän hän entisten rikkauksiensa lisäksi tuolla potilla mahtanee tehdä? Kotimaiseen kulutukseenhan hän ei lisää tarvitse, sillä hänen palkkansahan on muhkea muutenkin miljoonaoptioista puhumattakaan.
Ehkä hän tai hänen perheenjäsenensä tekevät muutaman ylimääräisen ulkomaanmatkan ja tuhlaavat sitten ihan mukavasti matkan aikana. Tämä raha on pois pysyvästi Suomen kansantaloudesta. Tai ehkä hän sijoittaa mukavan potin Aasian markkinoille, mikä sekin on poissa Suomen kansataloudesta. Tai ehkä hän ostaa uuden auton tai jonkun muut kalliin Japanissa tehdyn vempaimen. Tämäkin on poissa tuotantokustannusten osalta Suomen kansantaloudesta.
Mitä köyhä tekisi tukien lisäyksellä tai esim. työttömyystukien veronpoistolla tai edes vähennyksellä? Hän voisi ostaa muutaman paketin makaroneja, ostaa jauhoja ja hiivaa tai juureksia tms. Köyhä siis voisi kohentaa ruokatalouttaan kummasti, ehkä muutama nälkäpäivä jäisi viettämättä. Jos ostokset on kotimaista tuotantoa, niin kuin nuo mainitsemani esimerkit, köyhän saama lisätulo jää kohentamaan Suomen kansantaloutta kokonaisuudessaan.
Kumpi siis kannattaisi uhkaavassa kansataloudellisessa tilanteessa? Antaa liliuksille lisää vaiko nostaa köyhän tulotasoa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996013
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804782Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv963035Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282823Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262095Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191506Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351057Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125960- 48764