Lenkkeilystä

Hei kertokaapas viisaammat, että mikä aika/matka määrä olisi hyvää laihdutusta tällaiselle 90-kiloiselle miehelle? Ja ihan kävellen ja hölkäten näitä lenkkejä menisin. Tavoitepainoa ei muuta ole, kuin että normaali painoon laskisi taas. Ja pitkä olen kutakuinkin kai 185-187cm. :)
3410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaikea antaa yksityiskohtaisia neuvoja, riippuu lähtökunnostasi mikä on järkevin tapa.

Omat kokemukseni: Vähän alle kolmekymppisenä painoin n. 70 kg, pituus 164. Päätin ryhtyä hölkkäämään/juoksemaan (vanhempani olivat innokkaita harrastelijamaratoonareita, ja kun heidän touhujaan katselin se tuntui luontevimmalta liikuntamuodolta).

Kilot karisivat hitaasti mutta varmasti, joskin ruokapuolesta oli myös pidettävä lukua. Nyttemmin olen juossut säännöllisesti jo reilut puolitoista vuosikymmentä ihan vaan huvin, haasteiden ja nautinnon vuoksi, eikä kiloja ole kuulunut takaisin.

Elikkä, minusta lenkkeily on mielekkäintä jos keskittyy itse suoritukseen liittyviin tavoitteisiin, eikä pelkästään mieti miten paljon kaloreita kuluttaa. Kalorinkulutuksesta kuitenkin pari perusasiaa: Jossain vaiheessa puhuttiin siitä, että muka matalemmalla sykkeellä polttaa enemmän rasvaa kuin korkealla sykkeellä. Tämä Ei Pidä Paikkaansa. Piste. Eli energiaa kuluu enemmän mitä kovempaa jaksat juosta. Toisaalta jos juokset liian kovaa, et jaksa kovinkaan pitkälle ja suoritus tyssää siihen.

Varsinkin nuorilla miehillä jotka aloittelevat juoksulenkkeilyä on tietty kovasti menohaluja, ja niinpä usein aloitetaan aivan liian vauhdikkaasti ja puhti ja mielenkiinto loppuu lyhyeen. Eli maltti on valttia ja ego on jätettävä kotiin.

Aloittelevalle juoksijalle iästä ja sukupuolesta riippumatta suositellaan ohjelmaa, jossa esim 3 kertaa viikossa tekee n. puolen tunnin lenkin, jolloin reippaan kävelyn lomaan otetaan hölkkajaksoja. Hölkän vauhdilla ei ole väliä, vaan tavoitteena on pystyä pikkuhiljaa juoksemaan yhä pidempiä ajanjaksoja ilman kävelytaukoja, kunnes kykenee juoksemaan n 20 min putkeen. Sen jälkeen yhtäjaksoista hölkkää voi pikkuhiljaa pidentää puoleen tuntiin, kolmeen varttiin jne. Vasta kun pystyy hölkkäämään n tunnin yhtämittaa väsymättä pahasti, on järkevää siirtyä ns vauhtikestävyysharjoituksiin (intervallitreenit, maitohappokynnysjuoksut jne) joilla päästään parempiin aikoihin.

Yleinen neuvo on myös, että rasitusvammojen välttämiseksi ei viikottaisten juoksu/hölkkäkilometrejen kokonaismäärää pitäisi lisätä kuin 10% viikossa. Polvet, akillesjänteet, sääret jne joutuu aluksi koville - ja hyvät lenkkarit on muuten ensiarvoisen tärkeät varsinkin vähän raamikkaammalle kaverille.

Hölkkäpäivien lomassa voi mielellään tehdä lenkkejä jolloin pelkästään kävelee reippaasti. Tottumattomalle nuorelle ja terveellekin ihmiselle hidaskin juoksu on aluksi sen verran rankkaa, ettei sitä pidä tehdä joka päivä tai kehitys pysähtyy. Myös lepo on tärkeää.

En osaa sanoa miten paljon energiaa kokoisesi mies kuluttaa, mutta omalla kohdallani (nainen 164cm, 56 kg) kuluu tunnin lenkillä 6min kilometrivauhdilla (eli 10km tunnissa) n 600 kaloria. Kävellessä tunnin kulutan puolet vähemmän. Jotkut vannovat sykemittareiden nimiin, mutta itse en koskaan ole oppinut niitä käyttämään (ei ollut muodissa vielä kun aikoinani aloittelin), joten ilmankin pärjää hyvin.

Jos enkuntaito riittää, niin Runnersworld-lehden sivuilta (runnersworld dot com) löytyy erittäin hyviä ohjelmia kaikillee tasoille sekä artikkeleita ruokavaliosta.

Äänestä
  • Neuvoistasi oli apua ja nyt tiedän enemmän, miten alan lenkkeillä. Toivottavasti itsekurini nyt vain pitää, että myös käyn niillä lenkeillä ja pidän herkut poissa. :P

    Äänestä

Tuo 3X viikossa reilu tunti/kerta riittää. Jos vielä vähän voimistelet ja polkaiset kuntopyörää parikertaa viikossa 30min/kerta. Olen aikanaan pudottanut hölkkäämällä 25kg, mutta sitä rääkkiä en suosittele kenellekään, koska helpompia tapoja löytyy.
Jos et kiinnitä ruokavalioosi huomiota pelkällä liikunnalla et saa painoasi alas. Kaikki turhat hiilarit pois, rasvaa, vihanneksia ja proteiinia tilalle, laihdut vaikka et hölkkäisikään.

Tämä toimii eikä ole edes vaikeaa
http://karppaus.info/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minätäällävaan kirjoitti:

Hei kertokaapas viisaammat, että mikä aika/matka määrä olisi hyvää laihdutusta tällaiselle 90-kiloiselle miehelle? Ja ihan kävellen ja hölkäten näitä lenkkejä menisin. Tavoitepainoa ei muuta ole, kuin että normaali painoon laskisi taas. Ja pitkä olen kutakuinkin kai 185-187cm. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu