Olen 23-vuotias ja seurustellut kerran vakavasti. Suhde kesti viisi vuotta ja se päättyi noin 1,5 vuotta sitten. Jätin miehen, koska olimme kliseisesti kasvaneet erillemme. Tuntui pahalta, mutta olen yli tästä jo.
Tämän 1,5 vuoden aikana minulla ei ole ollut yhtäkään vakavaa suhdetta. Kaikki kaatuvat johonkin mihin lie ja kerta toisensa jälkeen kuulen samat asiat "sä oot tosi kiva ja tykkään susta tosi paljon mutta.." En voi ymmärtää moista muttaa. Viime syksynä tapailin yhtä miestä kuukauden verran. Nyt toivon, ettei hän olisi antanut numeroaan mulle. Ollaan hyvissä väleissä aina vaan, jutellaan melkein päivittäin ja vietämme aikaa yhdessä viikonloppuisin. Mutta hän ei tykkää musta samalla ku mä siitä. Tuntuu jotenki tosi raastavalta.
Oon puoli vuotta ollu täysin koukussa siihe mieheen. Ajattelen häntä päivittäin, ihan jatkuvasti. Haluaisin vain olla hänen kanssaan. Olen sanonut sen monta kertaa ja näen joka kerta hänestä, että se tuntuu pahalta. Ku ei se oo sielä missä mä olen. Kun lopetimme tapailun, olin hänen luonaan muutamia kertoja yötä baarin jälkeen.
Mulla on ihan puolikas olo. En halua olla yksin, tuntuu ihan järjettömän pahalta. Lisäksi sain hiljattain tietää, että mulla on kondylooma, ja nyt ahdistaa sekin. Olen ihan varma, että kukaan ei tahdo olla sellaisen kanssa, jolla on sukupuolitauti. Enkä ole itsekään enää oma itseni, kun tiedän kantavani moista virusta. Jouduin kertomaan rakkauteni kohteellekin, että hänellä on varmaan se myös. Se, että hän ei halua olla kanssani, tuntuu kahta kauheammalta tuon taudin kanssa. Ihan kuin se johtuisi siitä.
En jaksa innostua uusista ihmisistä ja itken tunteja. Inhottaa mennä silmät turvonneina ihmisten ilmoille ja se etten voi unohtaa. Ihan kuin kaikilla olisi joku, jonka kanssa he haluavat olla ja se toinenkin osapuoli on mukana. Ja ne joilla ei ole ketään, tuntuvat olevan täysin sujut asian kanssa. Kaveripiirissäni ei ole ketään, joka ottaa tän asian samalla tavalla kuin minä. He eivät ymmärrä, miksen jatka elämääni ja luota siihen, että tapaan jonkun. Mutta 1,5 vuodessa mun sydän on menny rikki niin monta kertaa. Se mies, jonka kanssa olin viisi vuotta, tapasi kahden kuukauden sisällä uuden ja he alkoivat seurustella lähes heti. En voi ymmärtää, että mikä ratkaiseva vika mussa on, kun kaikki menee aina ihan myttyyn. Onko jollain muulla tälläinen olo?
Tämän 1,5 vuoden aikana minulla ei ole ollut yhtäkään vakavaa suhdetta. Kaikki kaatuvat johonkin mihin lie ja kerta toisensa jälkeen kuulen samat asiat "sä oot tosi kiva ja tykkään susta tosi paljon mutta.." En voi ymmärtää moista muttaa. Viime syksynä tapailin yhtä miestä kuukauden verran. Nyt toivon, ettei hän olisi antanut numeroaan mulle. Ollaan hyvissä väleissä aina vaan, jutellaan melkein päivittäin ja vietämme aikaa yhdessä viikonloppuisin. Mutta hän ei tykkää musta samalla ku mä siitä. Tuntuu jotenki tosi raastavalta.
Oon puoli vuotta ollu täysin koukussa siihe mieheen. Ajattelen häntä päivittäin, ihan jatkuvasti. Haluaisin vain olla hänen kanssaan. Olen sanonut sen monta kertaa ja näen joka kerta hänestä, että se tuntuu pahalta. Ku ei se oo sielä missä mä olen. Kun lopetimme tapailun, olin hänen luonaan muutamia kertoja yötä baarin jälkeen.
Mulla on ihan puolikas olo. En halua olla yksin, tuntuu ihan järjettömän pahalta. Lisäksi sain hiljattain tietää, että mulla on kondylooma, ja nyt ahdistaa sekin. Olen ihan varma, että kukaan ei tahdo olla sellaisen kanssa, jolla on sukupuolitauti. Enkä ole itsekään enää oma itseni, kun tiedän kantavani moista virusta. Jouduin kertomaan rakkauteni kohteellekin, että hänellä on varmaan se myös. Se, että hän ei halua olla kanssani, tuntuu kahta kauheammalta tuon taudin kanssa. Ihan kuin se johtuisi siitä.
En jaksa innostua uusista ihmisistä ja itken tunteja. Inhottaa mennä silmät turvonneina ihmisten ilmoille ja se etten voi unohtaa. Ihan kuin kaikilla olisi joku, jonka kanssa he haluavat olla ja se toinenkin osapuoli on mukana. Ja ne joilla ei ole ketään, tuntuvat olevan täysin sujut asian kanssa. Kaveripiirissäni ei ole ketään, joka ottaa tän asian samalla tavalla kuin minä. He eivät ymmärrä, miksen jatka elämääni ja luota siihen, että tapaan jonkun. Mutta 1,5 vuodessa mun sydän on menny rikki niin monta kertaa. Se mies, jonka kanssa olin viisi vuotta, tapasi kahden kuukauden sisällä uuden ja he alkoivat seurustella lähes heti. En voi ymmärtää, että mikä ratkaiseva vika mussa on, kun kaikki menee aina ihan myttyyn. Onko jollain muulla tälläinen olo?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.