Haluaisin etenkin miesten mielipiteen siitä, että onko mahdollista päästä yli ihmisestä jonka on ajatellut olevan ns. se oikea?
Tapailen miestä joka seurusteli pari vuotta naisen kanssa jonka ajatteli olevan se oikea hänelle. Heillä meni sukset ristiin jossain vaiheessa, oli riitoja ja erosivat pariin kertaan palatakseen yhteen aina vaan.
Mies välittää edelleen tästä naisesta (jolla jonkunlaisia henkisiä ongelmia) mutta omien sanojensa mukaan he eivät ole palaamassa yhteen. Olen silti epävarma ja olen korostanut miehelle että en ole mielelläni mikään entisen korvike hänelle.
Onko mahdollista päästä yli suuresta rakkaudesta vai tuleeko se uusi seurustelukumppani aina olemaan se laimeampi versio edellisestä?
ent. "se oikea"
7
281
Vastaukset
Ensirakkauttaan ei ikinä unohda.
- ...
riippuu naisesta. Joskus kaiken tajuaa liian myöhään. Elämä on.
Naisten kirjoituksia lukiessani olen tullut johtopäätökseen, että me miehet vain tyhmistymme parinvalinnan suhteen. Valitsemme kerta toisensa jälkeen huonomman naisen, jonka takia aina ja iän kaiken haikailemme exiemme perään.
Mistä sen muuten tietää, kuka on "se oikea"? Minusta kun on vain oikeita hetkiä, oikeita mielentiloja ja oikeita ihmisiä. Ja vain tulevaisuus voi näyttää, oliko joku sitten oikea. Kuolinvuoteellaan sen sitten tietää.
Tietysti jätetty aina aikansa haikailee jättäjän perään. Mutta mistäs me voisimme tietää, haikaileeko sinun miehesi exäänsä. Aika näyttää.- |||||||||||
njoo tota, eiks se mee niin, että kun löytää sen "oikean" niin sen jälkeen alkaa sen "oikeamman" etsintä?
- uk-ko
moneen kertaan, luulen mä. Omalla kohdalla kaari on kyllä ollut nouseva: jokainen edellistään parempi, mulle. Joko naisten laatu on parantunut vuosien saatossa tai sitten minä olen viisastunut...
Ihmisestä, yksilöstähän se on kiinni, miten kukin exiään haikailee tai on haikailematta. Mun mieli toimii selvästi niin, että menneet on menneitä, niitä ei haikailla, ja se tulee luonnostaan, ei tarvii puristaa.
Jotenkin se liittyy siihen, että kun se ero tulee, niin mielestäni se kumppani osoittautuu sillä hetkellä viimeistään vääräksi. En mieti "miten tämän suhteen voisi pelastaa" tms. Sen mietinnän paikka oli joskus aikaisemmin.
Eli on siis mahdollista, mutta kullekin persoonansa mukaan. - eikä muutu miksikään
Minä olen eräs tapaus, eli nainen, joka oli eräälle miehelle se oikea. Vaikka meidän tapaamisesta on jo kuulunut kolme vuotta, olen yhä vielä samaa mieltä. Meille tuli ”sukset ristiin”, erosimme ja tulimme yhteen ja taas erosimme. Enkä tiedä tulevaisuudesta mitään. Elän yksin enkä halua toista tilalle. Ei suuri rakkaus tapahdu usein. Ei ainakaan minun elämässäni. Voi kyllä sanoa että olen väärässä ja elän omissa kuvitelmassa, mutta ei se minua haita.
- .....
uk-ko, toivon että tämä mies on samanlainen kuin sinä ja jättää erohetkellä menneisyyden taakseen.
ja viimeinen kommentoija, juuri tätä pelkään että mies ja hänen exänsä tulevat olemaan ikuisesti toisillensa ne oikeat. tykkään miehestä ihan hirveästi ja näen itseni rakastumassa häneen, mutta en uskalla täydellisesti luottaa meidän mahdollisen suhteesemme, en vielä tällä hetkellä.
kuitenkin toivon että hän on onnellinen eli jos hän tajuaa rakastavansa toista naista, niin se on hyväksyttävä vaikka minuun sattuisikin kovasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770