Miksi?

Miksi tällä palstalla vihataan älykköjä? Jos joku kirjoittaa tarpeeksi nasevasti, tuomitaan sellainen _kollektiivisesti_. Olen asian havainnut hyvin monta kertaa. Jos me ajateltais, että olis ymmärtämisen tasoja 1., 2., 3., 4., 5., 6., niin alatasolle asettuvat mielestäni kirjoittajat, jotka tiedostavat huonosti kollektiivisia sidonnaisuuksiaan.

On eri asia, että joku kertoo ITSE oman mielipiteensä, kuin että hän kertoo sen siten, että pari palstatuttua komppailevat yhden esittämän sellaiseksi, mitä yksilö ei omien kykyjensä puitteissa tai muuten vain yksin onnistuisi aikaan saamaan, tai kiinnostavalla tavalla esittämään. Ja tämä mielipide on sitten ainoastaan aivot omaaville.:)

Miks ette anna luonnollisen ilmaisun kukkia, te jotkut?
3134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on täyssikoja. Natseja.

Äänestä
  • Eivät välttämättä aina( niinkään). Ihan.

    :)

    Älyn ja ymmärryksen määrästä se kuitenkin aina kertoo, että miten keskustelut jäsentää. Kertoo keskusteluiden ja keskustelijoiden tasosta aika paljon, jos kovin rajallisesti arvostetaan vapaasti edelleen kehittyvää kommunikaatiota. Kontekstien tajuamiseen vaaditaan älyä, kuten saatat sanomastani tietää.

    Yleistasolla ( ja toki _tietenkin_ sinuun viittaamatta): Ei riitä, että joku kirjoittaa yhden mietityn & jopa jossakin määrin älyllisenkin kirjoituksen johonkin keskusteluketjuun, vaan kirjoittajaa jokainen fiksu ihminen tulkitsee myös muun ketjukontekstin kautta. Jos jotakuta samaa jatkuvasti jotkut änkäävät puolustamaan ja jopa sellaisten kommenttien pohjalta, joista voisi kirjoittajan ihan itsekin ajatella selviävän, voinee olettaa, että pikkusen jumittaa joillakin ymmärrys siitä, että mitä hyvä keskustelu voisi parhaimmillaan olla. Ja: sellaisten (em. kaltaisten) kanssa sitä ei koskaan synny. Kutsuttakoon sitä rajalliseksi ymmärrykseksi, tai miksi kukin nyt haluaa.

    Äänestä

  • miksi... kirjoitti:

    Eivät välttämättä aina( niinkään). Ihan.

    "Kontekstien tajuamiseen vaaditaan älyä, kuten saatat sanomastani tietää."

    Anteeksi. En toki tarkoittanut väheksyä tietämystäsi. Sanoin "saatat" lähinnä siksi, etten voi tietää, että miten selvästi minä itse aina osaan ajatelmani ilmaista.:) Hupaisaa, mutta hmmh...Olkoot.( Eipä erityistä, erityisesti vakavaa.)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miksi... kirjoitti:

Miksi tällä palstalla vihataan älykköjä? Jos joku kirjoittaa tarpeeksi nasevasti, tuomitaan sellainen _kollektiivisesti_. Olen asian havainnut hyvin monta kertaa. Jos me ajateltais, että olis ymmärtämisen tasoja 1., 2., 3., 4., 5., 6., niin alatasolle asettuvat mielestäni kirjoittajat, jotka tiedostavat huonosti kollektiivisia sidonnaisuuksiaan.

On eri asia, että joku kertoo ITSE oman mielipiteensä, kuin että hän kertoo sen siten, että pari palstatuttua komppailevat yhden esittämän sellaiseksi, mitä yksilö ei omien kykyjensä puitteissa tai muuten vain yksin onnistuisi aikaan saamaan, tai kiinnostavalla tavalla esittämään. Ja tämä mielipide on sitten ainoastaan aivot omaaville.:)

Miks ette anna luonnollisen ilmaisun kukkia, te jotkut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu