Aikoja. Venäjä hajoaa aivan varmasti suurella todennäköisyydellä jo seuraavalla vuosikymmenellä, ellei jo ennen sitä.
Hei, ja nyt alkaa tosi show, jossa jokainen pääsee näyttelemään jotain täysin eri roolia mihin on normalisti tottunut. Alkaako kunnon rähinä täälläkin maailman kolkassa. Johan sitä rauhan aikaa onkin kestänyt jo käsittämättömän pitkään? Tuntuu pahalta.
On arvioitu, että jos väestökehitys jatkuu ennallaan, vuonna 2015 Venäjän armeijan alokkaista enemmistö on muslimeja.
Vuonna 2020 jo viidesosa maan kansalaisista olisi muslimeja.
Jos mikään ei muutu, Venäjän väestöstä suurin osa saattaa olla muslimeja noin kolmen vuosikymmenen kuluttua."
2040 tolkuttoman lyhyt aika.
Ellei tule nälänhätä, asteroidi iskeydy maahan, maailman sota, tappava pandemia, you name it ? Ehkäisy, sterilisaatio, pakkosterilisaatio...
Liikakansoitusta pukkaa uskonnon synkkien sävyjen avustuksella. Mihin enää tarvitaan kehitysapua tai mitään muutakaan apua. Homma menee kiville jokatapauksessa niin, että veri lentää ja tulee tapahtumaan aivan uskomaton massatuho. Ensin eläimet, sen jälkeen ihmiskunta.
En olettanut, että se tulee näin nopeasti.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Venäjä saattaa tulevaisuudessa olla muslimienemmistöinen maa/1135243199336

Vastaukset 6
Vanhimmat
kuinka mielenkiintoisia aikoja elettiin 40-luvulla,
maailma paloi. Entä kun mentiin kuuhun, nuoriso
kapinoi kaduilla ja Vietnamissa USA hävisi kommunismille,
oliko ne ihan tylsiä aikoja?
Niin, myös ateismin aikana Venäjällä on tavallaan yhdistetty mussulmaani uskonto mieheen?
Ja kristillistä "ämmäin tarustoa" on pidetty haitallisempana? Tosin lapsellisempana?
Mielenkiintoista todella on tämä ateismin, Venäjän, ja muslimi yhteisöjen kompus. Etten melkein sanoisi ihmiskunnan kohtalonyhteys.
Hyvä oli, että Helsingin Sanomat teki tämän erinomaisen kirjoituksen asiasta kaikkien luettavaksi.
Ja mielestäni se sopii todella hyvin ateismin yhteydessä käsiteltäviin asioihin.
Onko ateismi, sitten se välivaihe jota tarvitaan, että islam voi toteuttaa tehtävänsä saada rauhan huone kaikkien niiden kesken, ketkä kelvollisiksi siihen katsotaan?
Ja lopuille taattaisiin islamilainen käsitys mielipiteen ja uskon vapaudesta. Eli oikeus harjoittaa niitä kunhan tunnustaa islamin ylivallan, se jää nähtäväksi?
Mutta ilmeisesti jotain kristillistä tyhjiötä tähän aina tarvitaan, jos asiaa ei voida ajaa pyhällä sodalla tai suoralla hyökkäyksellä?
Ennen kuin unta näet, katso vähän tilastoja ja ajattele omilla aivoillasi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4#Uskonnot
Venäjä: 63% ortodokseja, 6% muslimeja.
Ja 6 vuodessa (vuoteen 2015) muslimit ottaisivat Venäjän armeijan ja maan haltuunsa?
Hui hai!
Johan Bäckman on oikeassa: HS on maailman venäläisvastaisin lehti, jonka monet Venäjä-jutut eivät ole pätkääkään totuuspohjaisia. Tuo islam-juttu nyt oli silkkaa Goebbelsiä!
"On arvioitu, että jos väestökehitys jatkuu ennallaan, vuonna 2015 Venäjän armeijan alokkaista enemmistö on muslimeja."
Ai kuuden vuoden kuluttua?
Venäjä on valtiona niin islam-vihamielinen,ettei tuollaista prosenttia muslimeja oteta maan armeijaan edes tuhannen vuoden kuluttua. Maalla on yhä traumansa mongoli-tataarien kaudesta 1200-1300-luvuilla.
Mitä Putin sanoi tsetseeniterroristeille tapahtuvan kiinni otettaessa? Hän sanoi heidät ammuttavan vaikka paskahuussiin.
Putin. Tämä hesarin tilasto kyllä vaatii putinilta oikeita toimenpiteitä.
Vielä jää käsittämätön jumaluskovien liikakansoitus homma. Jokapuolella hihut vaan lisääntyy käyttäen naisia pelkkinä synnytyskoneina. Alkaen kotimaisista lestadiolaisista amerikanhihujen ja intian hindujen kautta muslimeihin ja kristittyihin lähi-idässä, afrikassa ja euroopassa...
Lisää kehitysapua?
Mitä iloa siitä on enää edes...
Venyteetty kuolema?
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Venäjän väkiluku laskee vauhdilla/1135243199368
Ehkä Venäjä ei hajoa? Onhan siellä jo nyt olemassa maakunnallinen ja alueellinen satraappi järjestelmä, missä mahdollisimman kauas sellaisista alueista, mitä Moskova pitää tärkeänä siirretään kuvernööreiksi ne, ketkä eivät ole Kremlin suosiossa.
Toisaalta voi olla niinkin, että islamin vaikutusvalta Venäjällä tulee radikalisoitunaan. Ja tällöin meillä on naapurina suuri ja mahtava itäinen muslimi valta. Ainakin Putin on antanut lausuntoja muslimimaiden kanssa käymiensä neuvottelujen jälkeen Venäjän oman muslimiväestön merkityksestä ja Venäjän suhteista esim. Iraniin.
Myöskään Tshetsenian sotaa ei pidä unohtaa, joka käytiin muslimi maata kohtaan.
Eräät väittävät, että Venäjää ei voi ohjata kuin laivaa koska se on itse meri. Mutta he ovat väärässä.
Sillä Venäjää voi hallita se, kuka ei epäselvissä tilanteissa sattumalta aja karille, tai varsinkin se kenen laiva kykenee pysymään myrsky aaltojen päällä.